Sivut

torstai 30. elokuuta 2012

Historiaa...

Vanhan sanonnan mukaan tulevaisuuden rakentaminen vaatii historian
tuntemista. Ihmisen pitää tietää mistä tulee, jotta voisi hahmottaa mihin
on menossa. Tämän vuoksi kerron nyt vähän tämän vuoden alusta...

Vielä viime kesänä kävin maastopyörällä ajamassa muutamia kilpailuja, ihan harrastusmielessä. Lähinnä kait oli suurimpana tavoitteena "tehdä kiusaa", niille jotka lajin vakavammin ottavat.
Tämän vuoden alkuosalla alkoi vakaammin kirkastua, etten tänä vuonna kilpailisi. Varmaankin osaksi syynä oli "vanhan miehen laiskuus". Ei nyt välttämättä ollut enää kivaa alkaa kaivaa tehoja koneesta. Siinä alkoi "rintaan pistää ja kenkuttaa (isolla Veellä)". Rento ajelu "retkeilyvauhdilla" alkoi tuntua vain entistäkin houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
Maallis-huhtikuussa ajatus kirkastui ja päätin, että tämä vuosi olisi vain kilometrien/tuntien keräämistä.
Elokuussa olevalla lomallani päätin toteuttaa myös muutaman vuoden suunnitelmissa olleen haaveen, jos kelit olisivat suotuisia...

Ma 13.8.2012
Parkanon radan vierustojen huoltoteitä, etelää kohti. Välillä joutui hakemaan vauhtia kylä- ja mökkiteiltä. Karhejärven ja Majajärven asemien välistä suunta kohti Hämeenkyröä. Siellä eka yö.
160 km, 8h 30 min.

Ti 14.8
Pieni siirtymä lentokentälle ja siitä se alkaa… Hiekkaharjua, hiekkaharjua… Harjun selkää Vatulaa kohti. Pieni tiesiirtymä ja taas isketään Pirkan uraan kiinni. Kohti Jämiä. Ruokatunti ja jälkiruoka vähemmälle, sillä Niinisalon Sotkussa odottaa munkit. Parin tunnin ajoväliin saan tuhrautumaan neljä tuntia… Kiertelen laavuja ja nähtävyyksiä. Nauttimaanhan tänne on tultu. Pohjankankaan ampuma-alue. Hmm… Meninköhän ”harmaalle vyöhykkeelle”. En millään muista. Kantin koulun takaa museotielle ja loppukiri Nummijärven leirintäaluetta kohti. Päivän saldosta 110km hiekkaharjuteitä/polkuja. MIKSEI MEILLÄ PÄIN!!! Kelit suosii… Nestettä menee päivän mittaan 8 litraa…
133 km, 8h 50 min

Ke 15.5
Nummikangas, Pirttikangas, Lamminmaa, Laitasaari, Autionmaa, Pitkämö….. Hiekkaa, hiekkaa… Kurikkaan ruokatuntia pitämään, Meskaisiin ja Santavuorelle. Jalat alkaa olla aika voimattomat Santavuoren takaa vaelluspolkua noustessa. Enää loppukiri kotiin.
97 km, 6h 30 min


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti