Retkeilymeininkiä….

Koska ei oikein sopivaa kilpailullista haastetta lähiaikoina ole löytynyt, olen ajautunut kiertelemään erilaisia reitistöjä. Johtuu varmaan siitäkin, että lähiseudun polut alkaa olla tältä kesältä jo niin koluttu, että on pakko hakea uutta motivaatiota kauempaa. Olen ainakin hyvä susien ja karhujen syötti möyriessäni metsissä. Emännällekin pitää aina ajoittain soitella paikkatietoja, että tietää mistä kalutut luuni voi sitten käydä noutamassa. Niin eihän tämä ihan vitsikään ole…

Tänään ajelin autolla Ilmajoen Kalajaisjärvelle ja aikomuksena ajella Kurjenkierros nimistä vaellus/luontoreittiä. Kurkia ei kyllä näkynyt, mutta käärmeitä ja joutsenperhe tuli reitillä vastaan. Vähän piti jo kunnioittaa pariskuntaa viiden poikasensa kanssa. Näytti siltä, että emot meinasi vähän hermostua meikäläiseen….

 

Tainnuskylästä lähtö...

 

Kalajaisjärvi-Pässilänvuori-Tainnuskylä oli tuollaista puolivaikeahkoa kivikkoa aika-ajoin. Ihan ajettavaa, jos nyt vähän on jo maastoajokokemusta. Tainnuskylästä  Maalarinmaahan ja Teerivuorentien päähän, alkoi pitkospuuosuus, jossa paikoin kallioajelua. Tämä väli oli ehkä kaikkein kivointa ajelua koko reitistä. Pitkoksissa ei ollut lahoja tai irrallaan olevia lankkuja ja kallio-osuudet olivat ”vauhdikkaasti” ajeltavaa. Tätä väliä oli myös kuljettu eniten, joten polku oli hyvin auki.

 

Pitkosta, pitkosta...

 

 Teerivuoren tien jälkeen polku oli vähän kuljettu ja kasvillisuus alkoi rehottaa. Myös maastopohja oli vähän ikävää juurakkoa ja kivikkoa. Enpä voi tätä osuutta oikein suositella. Eikä se enää mitään hirmuisia luontokokemuksiakaan antanut.

 

 

Eipä ne jutut Laihialaisista taida olla turhia.... Vain yksi lankku....

 

Matka päättyi Laihian Rajavuoren retkeilykeskukseen ja paluumatkan tulin vähän mukaillen eri reittejä. Viitisen tuntia siinä taas vierähti varsin nopsasti….

Tässä Garminin viivaa....

 Olihan reitista videotakin...

 

 

Maalarinmaan laavu

 

Loppuosuus tekstistä on juttua navan alapuolelta. Joten, jos et halua lukemistasi jatkaa, napsuttele hiirulaisella toiseen kohteeseen….

Viime viikon isoja puheenaiheita oli miesten kaluston kohennukset. Pyöräilypiireissä tuota kait harrastaa kaikki, eli mitään uutta asiaa tuo ei liene. Ei niinkään ”liimautumisen” takia, vaan litistymistä ehkäisemiseksi. Vaikka kalusto on joillekin henkisesti kipeä kohta, on se myös fyysisesti herkkä asia. Vanhaksi kun on elänyt, olen kyllä joskus huomannut ”paremmallakin” sukupuolella tuskaisia ilmeitä pyöräillessä, eli jonkinlaista tuntoa näyttää löytyvän sieltäkinpäin…….

Otetaas jutuissa pari napsausta taaksepäin, ihan anatomisesti…. Tässä olen lueskellut muittenkin pyöräilijöitten blokeja, säännöllisen epäsäännöllisti ja huomannut, ettei muillakaan tahdo löytyä ”tähdellistä” kirjoitettavaa. Moni onkin keksinyt jutunjuurta varusteita yms. Minä ajattelin ottaa puheeksi ”pyrstön” ja satulan liiton. Jotkut etsivät kauan omaan anatomiaan sopivaa satulaa ja sen kun löytävät, siitä ei luovuta. Ja uusi samanlainen pitää löytää, vaikka sitten ”kiven alta”.

Kovat kundit ajelevat urheiluhousuilla ja nauravat ”vaippapöksyille”. Antaa nahan valittaa!!! Parin tunnin ajelu ei päivittäin vielä aiheuta murheita. Mutta jos ajellaan 5-10 tuntia ja vielä peräkkäisinä päivinä, ”parkkiintunutkaan” nahka alkaa mennä rikki. Pehmusteetkin alkaa pitkällä matkalla kostua hiestä ja kosteus alkaa pehmittää ihoa. Myös jos wc käynnin yhteydessä ”paperityöt” tulee tehtyä huonosti.. Ai.. Ai..

Tässä vaiheessa porukka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen porukka tuumaa, että persustan kirvely kuuluu asiaan ja ”täts it”. Toinen osa heittelee talkkia pehmusteeseen. Tätä ilmeisesti tehdään maantiepuolella eniten. Talkinhan on tarkoitus pienentää kitkaa ihon ja pehmusteen välistä. Se myös imee kosteutta. Itse kuulun viimeiseen kolmannekseen (tai vähemmistöön), joka rasvaa "perspieliään". Mikko Alatalon sanoin: ”Mä maalaispoika oon..” Eli mielestäni parasta on Tummeli niminen, lehmien utarevoide.

Muutaman kerran, kun on tullut poikaporukalla WC:tä Tummeli tuubi kädessä, on joutunut selittelemään: ”Tilanne ei ole se, miltä se näyttää…..”

 

Päämäärätöntä ajelua…..

Syöte MTB jälkeen on elämässä ollut aukko. Kilometrejä on pyörään kertynyt, minun mittapuullani, ihan hyvin, mutta mutta… Jonkinlainen päämäärän puuttuminen on kalvanut mieltä. Haanja 100 odottaa syksymmällä, mutta sinne tuntuu olevan vielä (liian) pitkä aika. Nivala ja Vuokatti tuossa olisivat seuraavina, mutta mutta…. Katsotaan nyt, saako elämän järjestymään siihen malliin, että lähtisi ”haastamaan itsensä kunnolla”. Jämi84:kin meni ohi, kun kaveri, jonka seuraksi (kirittäjäksi) piti lähteä, joutui nöyrtymään työnantajalleen. No… Kävin sitten, parin muun kaverin kanssa ajelemassa, Hämeenkyrö-Niinisalo väliä, neljättä kertaa tänä kesänä. Noita 100+ lenkkejä on tullut tälle kesälle jo niin, ettei laskuissa pysy…

Garminin viivaa tästä.

Kävin tässä taas käväisemässä ”iltasella” Santavuorella. Luomaistenkallioita ajellessa tuli huomattua, että kunto, taito tai kalusto on parantunut viime vuodesta. Ehkäpä vähän kaikki (toivottavasti !!!).

 

Santavuorella on niin korkialla, notta aurinkoki räkötttää vaateris....

 

Niin kilometrejä (tunteja) on kertynyt pyörän selässä tänä suvena hyvin. Liekkö hyvillä keleillä jotain osuutta asiaan?? Elokuun puoleenväliin mennessä taitaa olla sama määrä, kuin viime kesänä yhteensä. Ja vielä on kesää jäljellä… Toivottavasti….

Selkä ja iskiaskivut alkoivat olla jo sen verran takanapäin, että uskaltauduin hierojalle, pitkästä aikaa. Voisi sanoa: Liian pitkästä aikaa…. Selkä ja pakarat olivat varsin juntturassa. Tiedän kyllä, että hentoisella naishierojallakin voi olla tosi inhottavat peukalot, mutta tällä siilitukkaisella bodarilla, jonka ulkoinen habitus oli kuin suoraan elokuvien USA:n armeijan erikoisjoukkojen jäsenellä, voimaakin tuntui olevan riittävästi. Kaveri kiitteli kivunsietokykyäni, johon vastasin, ettei ennen olekaan vatsalihaksia hierottu selän kautta…. Käsittelyn jälkeen selkä ja pakarat tulivat niin kosketusaroiksi, että seuraava yö taitaa mennä vatsallaan maaten.