Paljon on asiaa taas kertynyt, mutta yritetään mennä
lyhyesti kertoillen….
Koulun penkille….
Vaikka 70-luvulla alkanut pyöräilyharrastus onkin jo
jättänyt jälkensä mieheen, vielä lienee opittavaa… Tälläisin ajatuksin tuli
ilmoittauduttua opiskelemaan pyöräilyohjaajaksi. Saisinpa ainakin sitten ”paperi
pätevyydenkin” ….
Homma ei nyt sitten ollutkaan ihan ”piis of keik”. Asiaa ja
kotitehtävää pukkasi aikalailla. Ilmeisesti en nyt oikein paljon pyöräilystä
tiennytkään. No yritetään nyt kuitenkin selvitä lopputenteistä läpi…..Ensimmäisenä opiskeluviikonloppuna eniten hämmästystä ja pulinaa aiheutti aihe ”Turvallisuus ja vastuut…” Jos oikein nätisti yrittää asian ilmaista, olisi varsin ”terveellistä” jokaisen pyöräilyseuran mietiskellä asioita. Meidän seurassa tulee ainakin tapahtumaan tänä kesänä aika paljon, että saadaan toiminta lakien ja asetusten mukaiseksi.
Myös jotain muuta pyöräilyn opiskeluun viittaavaa on
suunnitelmissa, mutta, mutta enpähän vielä uskalla kertoa……
Ilmoja on pidellyt…..
Jotkut puhuvat jo keväästä….. Talven loppuminen ainakin tuli
yllättäen. Kelit olivat pitkään sitä, että ei ollut kovin vaikeaa keksiä hyviä
(teko)syitä siihen, miksi ei voinut lähteä lenkille. Sitten yllättäen ja
pyytämättä lämpömittari alkoi huidella yli kymmenen asteen lukemia. Aurinkoa la
lämpöä. Siinähän alkaa pyöräilijä ihan innostua…..
100+
Vuosi vuodelta alkaa kaveri tulla hätäisemmäksi. Tänä vuonna
ensimmäinen pitempi ajelu tapahtui viikkoa ennen, kuin viime vuonna. Vuosi
sitten tilanne oli täysin sama.n. 135 km pyöri maasturin Sigmaan. Yllättävän helposti…… tuossa 115 km paikkeilla tuli hetkeksi ”vetelä olo”. Pientä tsemppausta ja kadenssin nostoa, niin loppumatka tuli taas ”ihan kivasti”.
Uskoisin sairastavani tällä hetkellä kivipölykeuhkoa. Itsestä ainakin tuntuu siltä, että painokin on noussut kilolla, keuhkojen pohjalla olevasta hiekkapölyn määrästä.
Eli jos nyt ”polkaisen tyhjää”, syy on keuhkotauti, jonka olen saanut pyöräilyn seurauksena. Pyöräilykö ei muka vaarallista…?
Eipä käy astmaatikkoja kateeksi tällä hetkellä…….
Ulkonäkökysymys….
Muutamia vuosia sitten sain lahjaksi Alpinan
pyöräilykypärän. Niin kuin tiedätte, että jos ostaa liian laadukasta tavaraa,
siitä ei tahdo päästä eroon. Minäkään en oikein ole keksinyt mitään hyvää ja
järkevää syytä, miksi pitäisi hommata uusi kypärä. No mennään sitten tällä….. Päätin
sitten ”kerätä koko sarjan” eli nyt ovat ajolasitkin mallia Alpina. Taitaapa
olla ensimmäiset ”ei ihan halpakaupan alennuskorista”. Ruskeasta linssin
sävystä en kyllä luopunut….
Juhla-ajo….
Muutama kirjoitus sitten kertoilin juhlistavani 20
vuotista maastopyöräilyuraani 20 tunnin juhla-ajolla. Järjestelyt ovat pyörähtäneet
käyntiin ja kertoillaan asiasta tarkemmin piakkoin…..
Freudismia…..
Ilmeisesti nyt tuli jo lähes se ”viimeinen naula arkun
kanteen” ja joutuu myöntämään olevansa vanhus….Kertoillaas tarkemmin…. Pari viikkoa sitten olin iltasella ajelemassa ja näin jo kaukaa, että sieltähän nuori nainen tulee pyörätiellä vastaan JOPOllaan ja ILMAN KYPÄRÄÄ…. Mitä lähemmäs neitonen tuli, aloin tehdä muitakin havaintoja. Ei hansikkaita, ei päähinettä ja ohut kesätakki liehui avoinna. Lämpötila oli kait juuri ja juuri plussan puolella, enkä nyt tuntenut itseäni mitenkään ”ylipukeutuneeksi”, vaikka vaatekertoja päällä useita olikin.
Sitten homma alkoi käydä mielenkiintoiseksi. Tytöllä oli minihame, jonka alla polvipituiset legginsit. Jalassaan matalat tennarit, ilman sukkia. Hmmmmmmmm……..
Vaikka ystävämme Sigmund on todistellut tietävänsä ja tutkineensa, ”mitä miehen mielessä” liikkuu, kevään ensimmäisin säärien edessä aloin kylläkin miettiä jotain palelemiseen liittyvää. Eli lipsahti, ainakin hetkeksi, pois mielestä.
Joko Freud oli väärässä tai minä tulossa lopullisesti vanhaksi…..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti