Mene jo, hyvä mies, lääkäriin…

Viimeaikoina olen aiheuttanut toiminnallani kummastusta perhe- ja kaveripiirissä. Päivä päivältä ja viikko viikolta, vaimon katseeseen on tullut pieni epävarmuus… Ilmeisesti vielä miettii kuinka tuon otsikon mukaisen lauseen pystyisi kertomaan minulle… Siis minua suututtamatta.

Monesti kuulee sanottavan: ” Ei sen vian tarvitse olla suuri, kun se sijaitsee korvien välissä.” Onnekseni tätä ei vielä (ilmeisesti) ole työnantajani huomannut ja vielä on ainakin työpaikka jäljellä….

Tunnustan itsekin huomanneeni tilani ja tiedostan (ainakin jossain määrin) epävakauteni. Yritän nyt kertoa, kuinka tähän tilanteeseen on tultu.  
Jotenkin tuntuu samalta kuin ensimmäistä kertaa AA-kerhoon menijällä. Siispä aloitetaan:
” Hei! Minä olen Veli ja olen maastopyöräilijä…..”

1.       Vaihe. Alan itse epäillä omaa henkistä tilaani

Viime aikoina olen huomannut, että olen alkanut pitää kuntopyörän polkemisesta. Tai ainakin se tuntuu vähemmän vastenmieliseltä, kuin ennen. Tämä muutos tuntui aluksi itselle täysin käsittämättömältä. Nyt alkaa jo hiljakseen sopeutua tilanteeseen.

2.       Vaihe. Kotiväki alkaa epäillä minun henkistä tilaani

Kylillä jotkin henkilöt kuulemma jo kuiskailevat, että olisin käynyt spinningissä.  Huoh…. Tunnustetaan nyt tämäkin. En kyllä koskaan uskonut ajautuvani polkemaan ”salille” kuntopyörää. Parikymppinen (tekopirteä) tyttönen huutelee ajo-ohjeita ja teknomusiikki pauhaa. Siinä sitten yritän hukuttaa omalla hielläni pyörän alla olevan lattiapinnan. Puuskutan ja väännän ja ihmettelen ympärillä olevia naisihmisiä, jotka välttelevät hikoamista, etteivät meikit leviäisi.

Koska (ainakaan tietääkseni!!) kukaan ei ilmeisesti ole tehnyt käyttäytymisestäni valitusta ja sormella osoittaen pyytänyt henkilökuntaa poistamaan ”tuon pervon vanhan äijän”, ehkäpä menen vieläkin.

Tässä on kyllä vaimollani miettimisen paikka. Ettei vain myöhäisherännäinen ”viidenkympin villitys” iske minuun ja alan suunnitella oman viiskymppisen vaihtoa kahteen kaksvitoseen……

3.       Vaihe. Kaverit alkavat epäillä minun henkistä tilaani.

Joskus vuonna kivi ja kanto, saatuani autokortin, pistin moponi myyntiin ja ostin rahoilla ”harjoituskilpurin”. Muistaakseni 17 vuotta sitten ostin ensimmäisen maastopyöräni ja tämän jälkeen olen ajanut kilpurillani (muistaakseni) kolme kertaa. Nyt olen kaivanut sen taas esiin. Pyyhkinyt hellästi pölyt ja voidellut kriittisimmät kohdat. Tämä joutuu siitä, että seura hommasi sisähallista ajovuoron ja pitihän sinne mukaan päästä…… Näytin kylläkin varmaan ”surullisen hahmon ritarilta”, siellä kiillotetun hiilikuidun seassa, pyörälläni, joka oli ajalta ”kun miehet oli rautaa ja pyörät terästä”.  Itse ajaminen meni sitten jo paremmin, enkä ainakaan kokenut olevani ihan pujottelukeppinäkään muitten joukossa. Sain kyllä ajella ihan rauhassa, sillä kellään ei ollut ”pokkaa” tulla avaamaan keskustelua esim. kevyellä heitolla: ”Minkälaisilla osilla sinun pyöräsi on koottu..”. No… En olisi kyllä tiennytkään.

Yleistäen tapahtumasta ei oikein saa mitenkään järjellistä… Ajaa nyt n. 50 km, parinsadan metrin rinkulalla.  Hei, HALOO !!!

Varmaan sinäkin jo ymmärrät tuon otsikon kehotuksen….

Vielä muutama rivi puolustuksen puheenvuoroa:

Tähän voisi kirjoittaa jotain hienoa harjoittelun monipuolisuudesta, motivaatiosta yms. Jätänpä tuon urheilupotaskan omaan arvoonsa ja kerron syyksi lyhykäisyydessään:

Maailma muuttuu Veliseni ja minä sen mukana.
 

Loppuun vielä lainaus eräästä toisesta blogista, maailman muuttumisesta.

 Me ajamme maasturilla, joka toimii maissilla, nikotiini inhalaattoria imeskellen lounaalle, jolla syömme leipää, jossa ei ole gluteenia, jonka päälle panemme voita, jossa ei ole rasvaa ja huuhdomme sen alas maidolla, jossa ei ole laktoosia tai oluella, jossa ei ole alkoholia. Jälkiruoaksi otamme kahvin, jossa ei ole kofeiinia ja leivoksen, jossa ei ole sokeria. Lounaan jälkeen matkalla sosiaalipedagogiseen hevostoimintaterapiaan poikkeamme postista hakemaan ostos-tv:stä tilatun laitteen, joka laihduttaa ilman liikuntaa. Ei ihme, että seuraavaksi pitää hakea apteekista pillereitä, että pelit toimisi.

Tulee mieleen Häjyt elokuvassa Kalevi Haapojan sanat, kun hän kesäiltana, saunan portailla höyryävänä naukkaili pontikkaa ja filosofoi: ”Kyllä on maailma kummaksi mennyt, kun nuoret flikat juo viinaa ja raavahat miehet syö salaattia”.

Paavo Nurmen jalanjäljillä

Tammikuu on vaihtunut helmikuuksi ja aloin miettiä viimeisen kuukauden "harjoittteluani". Harjoittelu on kyllä aika voimakas sana... Pitäisikö olla ulkoiluani...
Varsin selvästi on nähtävissä, että liikkumiseni tammikuussa oli Paavo Nurmen tasolla..

Lainaus Jukka Tujulan sivulta:

Paavo Nurmen harjoittelu Pariisin Olympialaisiin 1924

Harjoittelu alkoi tammikuun puolivälissä. Tätä edelsi 3 kuukauden lepokausi.
Tammikuun puolivälistä helmikuun loppuunIltapäivällä:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Maalis- ja huhtikuuAamulla:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Iltapäivällä:
Juoksu 3 - 6 km ja muutamia vetoja 80 - 800 m
Touko- ja KesäkuuAamulla:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Aamulla puoli tuntia edellisestä:
Juoksu radalla täysivauhtisia 80 - 400 metrin vetoja ja 1 000 m aikaan 2.50 tai 1 500 m aikaan 4.30 - 4.35
Iltapäivällä:
Juoksu maastossa 10 - 25 minuuttia vauhti 3.10/km, jossa välillä radalla kova 500 - 600 m
Juoksu radalla 1-2 x 400 m 60 - 65 s
Hieronta
Illalla:
Kävely 1 - 2 tuntia, 9 min/km


Puhuin siis liikkumisestani. Tuon voimistelun voi unohtaa. Mihinkäs sitä tarvitsisikaan, kun jätkä on jo ennestään notkea, kuin "täytetty puuma".
Mutta kävelty on. Lumikengillä ja ilman.
Fillarilehden foorumilla joku varoitteli lumikenkien vaaroista. Se vie mennessään ja hiihto alkaa jäädä  ja jäädä.. Tammikuinen Ylläksen viikkokin meni itsellä "fifty-sixty" hiihdon ja lumikenkäilyn osalta.

En nyt koskaan ole pitänyt itseäni minään "penaalin terävimpänä kynänä", mutta jotain on "naksahtanut" päässäni. Ennen niin innokas ja aktiivi hiihtäjä pystyy nykyisin keksimään mitä kummallisimpia syitä, miksi ei voi lähteä hiihtämään. Lumikenkäily saa kuitenkin herkästi hymyn huulille.

No... Kun katsoo tuota Nurmen harjoittelua, ehkä minulla on vielä mahdollisuuksia.

Pelkääkkönä polliisii ?

Tammikuun Ylläksen viikolla koin taas jotain uutta.
Elämäni aikana olen viettänyt Lapin erämaissa ja tunturialueilla aikamäärän jota ei voi enää laskea kuukausissakaan. Tämän viikon aikana törmäsin ensimmäisen kerran Metsähallituksen erätarkastajaan. Tai törmäsikö hän meihin... Tiedä häntä....

Olimme Aakenustunturien alueella lumikenkäilemässä, kun takaamme porhalsi moottorikelkka. Pysähtyi viereemme ja hän alkoi rupatella kanssamme. Koska oli varsin sumuinen keli ja näkyvyys noin 50m kyseli meidän valmiuksistamme tulla toimeen "maito"kelissä. Yritin kyllä vakuutella, ettei tässä ihan ensikertalaisia olla ja hän tyytyi vastaukseen. Hän kertoi olevan menossa katsastamaan Porokämpän kuntoa ja siitä eteenpäin Pyhäjärven kämpälle. Meilläkin oli aikomus mennä myös käymään Porokämpällä, pitämään pientä taukoa. Ja niin jatkoimme kenkäilyämme...

 Niin kuin Putouksen Hieno Åhlgreen : "Valoa kohti."

Porokämpällä erätarkastaja odotti jo meitä. Tulet takassa ja siivoamassa kämppää. Jatkoimme jutustelua aiheesta "autiotuvan etiketti". Kaiken sen tiedon, taidon ja huomaavaisuuden katoamisesta. Hän oli esim. hyvin närkästynyt siitä, että puhdasvesisankoa oli käytetty roskiksena. Varmaanhan sinäkin tiedät, että VALKOINEN muovisanko on aina puhtaalle vedelle ja muun värinen roskis. VAI SIIS TIESITKÖ???
Juteltiin myös tovi maastopyöräilystä kansallispuiston alueella. Hän ei sitä pahana pitänyt, mutta totesi sääntöjen sen tällä hetkellä kieltävän ja sitä toivoi noudatettavan.

Eväät tuli nautittua ja jatkoimme matkaamme, että ehtisimme ennen pimeän laskeutumista takaisin tien varteen.
Vielä vastauksen otsikon kysymykseen: Tätä "poliisia" ei tarvinnut pelätä :-)

TSL 227

Rakas TSL 227..

Suhteemme alkoi noin vuosi sitten. Ihastuin sinuun.... Olithan testivoittajan syntyä ja sukua... Myös "Blondi" värityksesi vetosi vanhaan mieheen... Luulin siinä vaiheessa, että suhteestamme tulisi pitkä ja yhteisiä tunteja tulisimme viettämään runsaasti...

Jo suhteemme alkumetreillä huomasin, että meiltä puuttuu yhteinen sävel. En tiedä olivatko odotukseni liian suuret ja luulin sinun voittavan vanhat suhteeni leikiten. Näin ei kuitenkaan käynyt. Viime talvena varmaankin huomasit, että vähän hyljeksin sinua ja palasin aina vain enemmän vanhojen suhteitteni pariin.

Tänä talvena päätin, että asiaan tulee muutos. Annan sinulle mahdollisuuden ja vietän aikaa sinun kanssasi. Siis, ihan todella yritin, että suhteemme lämpiäisi. MUTTA TÄNÄÄN.... MUTTA TÄNÄÄN... Päätin, että tästä ei tule enää mitään. Lopetan suhteemme ja palaan vanhojen rakkauksieni pariin. Jatkoit koko tämän yhteisen ajan pientä kiusantekoasi. Ilmeisesti et halunnut palvella minua ja alistua valtani alle. Ei ollut tietysti minunkaan puoleltani kovin "fiksua", yhteisellä ajallamme, ajatella vain "niitä vanhoja suhteita" ja sitä, ettei tälläistäkään tapahtuisi jos palaisin vanhaan. Eikä ajatukseni nyt varmasti nostanut sinunkaan itsetuntoa..... En kuitenkaan löytänyt sinusta "sitä jotain", johon olisin langennut. Enimmäkseen vain keskinkertaisuutta ja heikkouksia. Kiitos kuitenkin yhteisistä tunneista ja kilometreistä. Olihan meillä kuitenkin hetkemmekin..

Palaan autokatoksen (jota jotkut leikkisästi romuvarastoksi kutsuvat) nurkkaan ja etsin sielä brunetit ja tummemmat mallit. Blondi nyt ilmeisesti ollut minun juttuni.... (Löysänä aasinsiltana voisi kertoa: Entiseen tyttöystävään ihastuin vaaleana, mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta olen katsellut brunettea tai hyvinkin tummaa. Toki joskus vaaleilla tai punaisilla vauhtiraidoilla koristeltuna.)

Älä pelkää, että jäisin yksin. Kolme erityyppistä suhdetta tullee pitämään minut tyytyväisenä. Joku perheenjäsenistä varmaan muistaa ulkoiluttaa sinuakin.

Lopuksi vielä kommentteja uusimmasta hankinnastani... Käyttööni tuli "musta timantti" merkkiset pystyssäpitovälineet. Olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Hinta/laatu suhde tuntuu olevan kohdillaan, vaikka ei ihan sieltä edullisimmasta päästä ollutkaan. Näemme ja koemme vielä yhdessä monet myrskyt ja tyvenet. Uskon, että meillä on edessä pitkä tulevaisuus, jos ei meistä kumpainenkaan vanhuuttaan alkaa raihnaistua. Tai minä kompuroidessani, kaadu polvi edellä hennon keskivartalosi kohdille ja aiheuta korjaamatonta tuhoa. Näinkin olen tullut tehneeksi.....

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE KENKÄILIJÖLLE!

Haanjassa...

Siinähän SPP-56:n (hullun)rohkeat jäsenet (vielä) voimissaan ja putoisina.

Haanja 2012 muistetaan varmaankin tulevina vuosina raskaudestaan. Mutaa ei ollut ihan huippuvuosien määrää, mutta sitä oli kuitenkin "riittävästi". Stanut oli niilläkin sueduilla riittävästi. Saimme sateesta jo esimakua perjantaina, saapuessamme kisakaupunkiin. Vöryssä oli ollut juuri parin tunnin sadekuuro ja kaupungin kadut lainehtivat. Joissain paikoissa kyllä nähtiin asfattia/öljysoraa, mutta aika kateissa ne olivat.

Kisa lähti itsellä käyntiin vähän haistellen päivän kuntoa ja keliä. Pian kuitenkin selvisi, että haaveet aikani parantamisesta sai heittää romukoppaan ja sammutin pyörän mittarin. Aloin ajella vain tuntemuksieni mukaan....

0-20 km Ihmettelyä, että tälläistäkö tämä on. Mutaa on enemmän kuin edellisellä kerralla....

20-40 km Epäilys alkaa hiipiä... Jaksaako loppuun asti...

40-60 km Vaikeaa... Vaikeaa...  Keskeyttäminen on kirkkaana mielessä. Ensimmäiset krampit tulevat jo n. 55 km kohdilla. Suolaa.. Suolaa...

60-80 km Hyvää, samanvauhtista porukkaa ympärillä. Menee vähän sumussa. Olikohan tämä väli sitä "FLOUTA"???

80-100 km Kaveri tuntuu olevan vielä hyvässä kuosissa. Lähden kelaamaan selkiä kiinni. n. 86 km kohdalla lyhyen tuuppaus kohdan jälkeen hyppään pyörän selkään. JA SE ON SIINÄ. Oikean pohkeen yläosassa tuntuu "muljahteleva" tunne. Jalka ei kestä enää kävellä..... Pyörä sivuun. Buranaa, nestettä ja venyttelyä... Ei auta n. 15 min kuluttua kaivan puhelimen esille, että soitan huoltojoukot hakemaan. Sitten burana ja Pohjalainen sisu astuu peliin. EN PERHANA KESKEYTÄ. Päätän kokeilla pyörällä ajamista. Vasen jalka toimii, oikea täysin pois pelistä.... Nilkutan palan matkaa ja huomaa, että oikeallakin voi "nostaa" jonkin verran.... Paskat... Näillä mennään maaliin. EN kerro, mitä ajatuksia oli loppumatkan tuuppaus osuuksilla!!! (K-18)

100 km Pyöräilykausi alkaa olla paketissa. Parannellaan jalkaa ja aletaan odottelemaan lunta...

Rankka loppuvuosi....

Elokuussa lupasin, että pidän tätä plogia (ainakin) vuoden...
Vuoden 2012 loppuosa oli, ainakin henkilökohtaisesti, varsin rankkaa aikaa. Paras kaverini "siviilimaailmasta" sairastui, sairasti, menehtyi ja haudattiin.
Tässä on joutunut hivenen pistämään asioita tärkeysjärjestykseen ja auttelemmaan miehensä/isänsä menettänyttä naisporukkaa.

Liian nuorena piti kaverin lähteä....

Mutta ehkä tämä tästä....

Ylläksen ruskaa...

Olin (taas) viime viikon Ylläksen seuduilla katsastamassa ruskan tilannetta vaimon kanssa. Värit paranivat koko viikon, eli taitaa olla niillä korkeuksilla paras väritys tällä viikolla.
Lähdettäessä väännin henkistä kättä itseni kanssa... Ja jätin pyörän kotiin :(
KYLLÄ TE TIEDÄTTE... Pisteitä ropisi koriin sopivasti ja ehkä "hella" ei heti ala savuttaa, kun taas kotona alkaa ajella ja suunnitella Haanjan matkaa...
Olihan viikko kuitenkin varsin liikunnallinen, ilman maasturiakin. Vaeltelua tuli päivittäin ihan riittävästi. Eikä vaimon kanssa olla aina kovin polkuihin sidottujakaan, eli mäkiä tuli noustua ja laskettua monilta suunnilta.

Mielenkiintoinen tapaus sattui eräänä iltana.
Aina joskus käväistään verryttelemässä "soittoruokalassa" tanssin merkeissä. (On muuten hyvää palauttavaa liikuntaa, kun on päivän kävellyt/hiihtänyt.
Hain baaritiskiltä juotavaa ja tilattuani yllätyin kun tarjoilijatar tokaisi "Ei ole". Mainitsin jonkin toisen juoman nimen ja sama vastaus..... Vähän menin lukkoon (ilmeisesti en näyttänyt pisteeltä iin päällä vaan enemmän pisteeltä kysymysmerkin alla), koska tarjoilija jatkoi "ota tätä, tätä on".
Koska "kapakka" oli kuitenkin yksi suurinpia seuduilla, eikä tilaukseni ollut mitenkään outo, aloin katsella muita paikalla olevia ihmisiä; Nämäkö ovat juoneet baarin tyhjäksi???!!! No.. Porukan keski-ikä näytti olevan reilut 65 vuotta ja kukaan ei näyttänyt humalaiselta. Lähes kaikki myös näyttivät kuuluvan kategoriaan: "Lasi viiniä, niin ei kymppiuutisia näe". Ilmeisesti kapakan juomavastaavan tilauksessa oli tullut pieni moka, sillä kulutus tuolla porukalla ei ollut kovin suuri.

Nyt vain pitäisi ehtiä taas ajelemaan, mutta pitää yrittää tehdä töitäkin ylimääräisten vapaitten korvaukseksi...