Mammutin matkassa....

Mammutti on selätetty! Ei nyt ihan mahotonta ensikertalaiselle, mutta runtua pyöräillen kierrettiin  
”Spessulla”.

 

Tämä antaa vähän väärän kuvan... Oli vain puolikuu...

 

Tästä olisi kyllä aineksia kauden päätapahtumaksi. On jotenkin niin kivaa olla, kun porukka on rennolla asenteella matkassa. Ilmeisesti, kun matka on riittävän pitkä, ei tarvitse enää kisailla toisia vastaan. Pääasiallinen vastustaja löytyy itsestä ja kaikkia muita ”tsempataan” kestämään kurimusta.

Vielä täytyy tunnustaa, että kyllähän tuo on helppo kiertää pyörällä. KAIKKI kunnia juoksijoille. Ootte te KOVIA!

Valmistautumista…

Pitää jo vähän ajatella tulevaa, kun pimeässä maastossa on suunnitelmien mukaan matkattava n. 8 tuntia. Juomaa, energiaa, vaatteita, varaosaa, vara-akkua yms. kertyy reppuun muutaman kilon verran. Järjestäjiltähän ei tullut mitään materiaalia, eli itse joutui tulostelemaan kaikki kartat mukaan. Niitäkin kertyi ”vino pino”. Koska rastipisteet oli ilmoitettu koordinaatteina etukäteen, karttaan voi kotisoffalla suunnitella käytettävää reittiä. Minullakin oli ”suurin piirtein” tehty viiva, jota aioin noudattaa.
Loppuaikoina ennen starttia piti vähän tankkaillakin energiaa. Suunnitelmissa oli vielä viimehetkillä käydä Tammisaaressa syömässä pitzaa, mutta ei oikein ruokapaikkaa löytynyt ja paikallisessa Rax:ssa oli lähes tunnin jono. No pitza jäi syömättä, mutta lähtöhetkellä vatsa pullisteli muusta ”hyväskästä”….

Matkaan..

Pe illalla 20.30 Nelisenkymmentä pyöräilijää oli valmiina koitokseen ja odotteli irtipääsyä.

Lähtö-1 Ratamestari yrittää syöttää latupohjaa alkuun, mutta lähes kaikki taitavat lähteä oikealta tiekiertoon. Oikaisen nurmikkoa pitkin ja olen ihan kärjen takana. Hyvin lähtee… Ykkönen on tieltä vajaa kilometri pikkupolkua. Vähän meinaa usko loppua, eikä uskalla mennä tarpeeksi pitkälle. Ilmeisesti kartan mittakaava vähän hämää. Leimaan kolmantena ja takaisin.

1-2 Vähän meinaa olla tungosta, kun kaikki muut rynnivät vastaan. Missaan yhden tien risteyksen ja joudun vähä palaamaan takaisin … Rauhoitutaas nyt! Kylätietä, isoa tietä ja kylätietä. Aika helppoa, mutta alkaa huomata maaston mäkisyyden. Pientä nousua tulee vastaan ihan jatkuvasti…

2-3 10 km väli. Nopsasti asfaltille. Tenholan keskustan läpi, jossa ”mopopojat” savustavat meitä. Matkaan viiden hengen porukassa ja pidän itseni peesipaikalla. Vauhti on hyvää ja tutuu siltä, että nyt on koko kesän paras jalka. Tästähän voi tulla vielä jotain… Ensimmäiset kuraiset kohdat traktoriuralla, kohti pellon reunassa olevaa kojua.

3-4 Vähän jo reitinvalintaa… En jatka peltoa, vaan palaan takaisin kylätielle. Polkuoikaisun ajan vähän ohi ja joudun ottamaan takaisin. Vähän jo umpeenkasvaneella polulla ei näy vielä muita jälkiä. Pari kaveria tulee kyllä peesissä… Vielä muutama kilometri ja vähän ennen rastia jään täysin yksin. Lienevät muut matkalla toisille rasteille tai pummaavat…. Siipeensä saanut ”teräsmies” ( rastin koodi) löytyy revittynä ojan pohjalta. Heijastin paljastaa sijainnin, pienen ihmettelyn jälkeen. Saan tavattua koodin repeytyneestä teipistä ja kuittaan rastin. Olenkohan ensimmäisenä paikalla??? Nostan rastin puun oksalle ja jatkan matkaa…

4-5 Pitkällä 15 km välillä kohtalo puuttuu peliin… Muutama sata metriä rastista ja takarengas tyhjenee. Eipä hätää.. Repusta uutta sisuria… EN TUNNUSTA, että olisin asian jotenkin töpännyt. 18 vuotta maasturilla ajoa on jo opettanut tekemään rengashommia, mutta kun pysähdyn neljännen kerran takarenkaan tyhjennyttyä, joudun toteamaan: Minulla on käsissä kaksi risaa sisuria ja paikkarasiakin on tyhjä. Matka ei näillä eväillä jatku ja PISTE! Puhelinsoitto vaimolle…. Kaveri hyppää hotellilta ”lakanoitten välistä” ylös. Lähtee pienelle "yöjuoksulle" kohti kisakeskusta, hyppää autoon ja alkaa suunnistaa jonnekin kylätieviidakkoon, minulle uutta sisuria tuomaan. Tasan tunti soitosta matka taas jatkuu. Joku on joskus sanonut, ettei vaimoja koskaan kiitetä…. KIITOS, Sinulle oi pelastava enkeli!!!  Basabölen rastille on kaksi reittiä loppumatkasta. Joko huvila/kyläteitä puikkelehtien tai suorempaa reittiä takakautta lähestyen. Valitsen pikkutiet. Mittari alkaa olla punaisella, sillä pidin vähän liikaakin vauhtia, ”kiukkuspäällä” ajaessani.

5-6 Tähtitaivas ja kuutamoyö….  Rastivälit pitenee. n. 20 km seuraavalle ja ajaessa ehtii katsella ympärilleen. Alkaa myös rauhoittua rengassekoilusta ja positiivisuus saa taas sijaa. Oikealla puolella vedessä utuisia kuunsiltoja… Hmm…. Moniko ihminen pääsee tällaista kokemaan…. Salmen yli ja kylätietä etelään. Loppumatka kuuraista peltotietä. Taidetaan olla pakkasen puolella, mutta hyvin vielä tarkenee.

6-7 Palaan samoja jälkiä isolle tielle, sitä pätkä ja kohti uintirastia. Täällähän on pikkupolutkin sepelöity… Seuraan hetken porukan touhuja ja lähden ”sakkolenkille”. Epäilen rantapolun olevan kivinen ja palaan takaisin isommalle metsätielle. Siitä kivikkoista mönkijäuraa kallioselkiä pitkin leimaamaan. Tämä oli maastopyöräilijän väli. Meni jopa nautinnon puolelle… Pieni pätkä kosteita ja kuuraisia pitkoksia meinasi yllättää ”vanhan ketun”… Takaisin samoja jälkiä ilmoittautumaan ja kohti uusia rasteja

 

Reilu kolmannes matkattu, eikä väsy vielä paina yhtään... (kuva Jari Birling)

 

7-8 Traktoriuraa näyttää menevän suoraan kohti rastia. Lopussa joutuu miettimään kumman kautta lähestyminen.. Paikoin on märkää ja kuraista. Metsäkoneetkin on möyrineet uraa. Lampun valossa ei aina ehdi ”bongata” kaikkia lätäköitä ja vähän joskus roiskuu. Metsätien päähän ja kääntöpaikan perukkaan leimaamaan.

8-9 Päästään ihmisten ilmoille täältä metsästä. Seuraava rasti on Tammisaaren satamassa. Metsätien päästä jatkuu polku ja sitä eteenpäin. Äkkiä polku loppuu ja mäntytaimikko vastassa. Jossain valokiilassa näkyy vastakkainen metsäraja ja alan tuupata sitä kohti. Polun jatko löytyy helposti. Ähh… Oli vähän märkä kohta ja vielä kuivana säilyneet sukat kastuu. Vähän harmittaa, mutta päätän ajaa satamaan ja pitää pienen huoltotauon. Hiekanottopaikan reunoja Hangontielle ja vääntöä, kun saa asfaltin alle. Jalatkin alkaa taas lämmetä… Noin puolessa välissä ollaan. Vaihdan pyörän telineeseen uuden juomapullon. Vielä 1,5 litraa nestettä jäljellä.

9-10 Ajelu Tammisaaren keskustan läpi. Äkkiä nälkä kouraisee vatsan pohjassa. Ilmeisesti jostain tuli ruuan haju nenään, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Alitajunta alkaa tehdä omia juttujaan… Golfkentän kohdilla saan Lepistön porukan kiinni ja ”huilaan” hetkisen joukon jatkona. Hoputtavat kuitenkin jatkamaan. Edessä oleva polkupätkä mietitytti etukäteen. Eipä sitä oikein löydy ja pätkä taas tuupataan seuraavalle mökkitielle. Sähköpylväitä on useita, eikä oikea osu heti silmään.

10-11 Mökkitietä, isompaa tietä, kylätietä ja peltotietä. Helpon tuntuinen väli ja rastikin löytyy vaivatta. Taivas on mennyt pilveen ja ilma tuntuu lämpiävän.

11-12 Tämä väli mietitytti etukäteen ehkä eniten. Vasemmalta helppoa tiekiertoa. Suoraa lyhin, mutta ehkä 300-400 metriä joutuisi tuuppaamaan metsässä. Päätän lähteä kiertämään oikealta, polkuja ja kyläteitä. Rastilta lähtö peltoa pitkin… Raskasta… Raaseporin linnan rauniot löytyy. Pidän taas pienen tauon ja siirrän geelejä ja patukoita helpommin otettaviksi. Ihmettelen myös lamppuni akkua… Vielä palaa vihreä merkkivalo. Jatketaan.

12-13 Kyläteitä pujotellen kohti Grabbackan raunioita. Jatkuvaa ylös alas tietä. Alkaakohan olla väsyksissä vai ylämäen isontua. Muutamassa mäessä tihkaisee  jo ihan tosissaan. Raunio on vähän hukassa, mutta viimein näen opaskyltin ulkorakennuksen takaa. Jalat on aika tönköt kun kiipeilen rastille. Lamppuunkin on ilmestynyt punainen valo ja päätän vaihtaa akun. ”Kiina ihme” ehtikin palaa ”puolella teholla” tasan KAHDEKSAN tuntia. Aika hyvin…. Kello on 4.30 ja vaimokin soittelee kuulumisia ja maaliintuloaikaa. Päätän juhlistaa tilannetta vaihtamalla kuivat käsineet….

13-14 Taas ollaan valinnan edessä. Oikealta isoa ”baanaa” tai kylätiepujottelua. Tämähän on niin kivaa, että lähden kyläteille. Vaihdan geelilaatua Maximiin ja vatsa tökkää. Yritän jouda nestettä ja viimein vatsa rauhoittuu. Kaikkea sitä tapahtuu… Eli meinaan ajaa kolarin mäyrän kanssa. Kaveri nousee ojasta vasemmalta puolen ja lähtee viistosti tietä ylittämään. Hetkisen mennään rinnakkain ja alan pelätä että se nappaa kengästä kiinni. Pidän pääni, sillä minähän tulen oikealta ja mäyräkin antaa lopulta periksi. Jotain se jää vielä säksättämään perääni. Varmaan jotain huligaaneista ja vauhtihurjastelijoista….. Rastin lähellä on vähän pehmeää hiekkaa poluilla, mutta vielä pysyy ajokki hyppysissä. Taipunut koivu taas ei meinaa heti löytyä…

14-15 Nousua Hangon tielle. Jatkan suoraan yli, vaikka tiedän että umpimetsää on vastassa. Luotan siihen, että hiekkaharjua alaspäin pääsee ajamaan metsässäkin. Taas väärin. Metsäkone on tehnyt harvennusta ja risukkoa on liikaa. Muutaman pienen pätkän sentään pääsen ajamaankin. Hiekkakangastietä ja polkuja rastille. Pikkupolulla rastia lähestyttäessä joudun ylämäessä ensimmäistä kertaa työntämään. Alkaako matka painaa…

15-16 Pientä mökkitietä kohti muinaishautaa. Väli menee hyvin, mutta rasti ei tahdo löytyä. Jostain syystä ajattelen, että rasti on polun metsän puolella ja ajan siitä ohi. Palatessa yritän kurkkia metsään, ennen kuin heijastin vilahtaa, pään ja valon heilahtaessa polun toiselle puolelle.

16-17 Viimeinen rasti. Aletaan tulla sivistyksen pariin takaisin. Helppoa ajelua teollisuusalueella. Maastokin alkaa tasaantua. Onhan noita töyssyjä jo ylitettykin… Rasti taas etsityttää pari minuuttia. Hahaa.. TIUKUNEN ja kohti maalia...

17-MAALI Reitin tasaisin väli. Eipä oikein tahdo enää loppukiri irrota ja pyörittelen samaa vauhtia maaliin. Lähetän maalileimauksen ja huokaisen aika syvään.

Jälkeen…

Loppuaika oli 10h ja 5 min. Kilometrejä kertyi 146,5.

Tässäpä Polarin viivaa…

Tässä keskustelua aiheesta...

Olo on tällä hetkellä aika sanaton. Vaikka rengashuolissa tuhrautui ehkä 1h 45 min, eipä tuosta jaksa pahoillaankaan olla. Ei muuta kuin leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä… Ensimmäinen Mammutin selätys ei ehkä jää viimeiseksi…

Tässä vuosien varrella olen kertonut monelle ihmiselle, että jos nuoruudessani olisi tuo seikkailu-urheilu ollut suuremmassa suosiossa ja sopivia kavereita oli löytynyt, olisin melko varmasti ajautunut sille tielle. Nyt tuli vain puolihuono suunnistaja ja puolihuono maastopyöräilijä. Tuolla yksistään ajellessa taas tuo seikkailija nosti päätään.

Lopuksi vielä urheilijoiden syvien tuntojen tulkin ja suorapuheisen filosofin Seppo Rädyn lausahdus, joka ehkä sopii tähän tilanteeseen.

"Sääliksi käy hänen vaimoa, tyttöystävää tai tyttöystäviä. Alle kahdenkymmenen sekunnin suoritus ja mies on hiestä aivan märkä."

(Seppo Räty Usain Boltista)

 

 

Kausi loppu… HÖH!

Monet kaverit ovat jo kertoilleet pesseensä ja putsailleensa pyörän ”talviteloille”, kevättä odottamaan. Itsellä vielä ajokausi jatkuu paristakin syystä. Ensinnäkin tätä vuodenaikaa aina odotan. Nyt pääsee ajelemaan niillä pehmeämmilläkin poluilla, mihin ei viitsinyt kesällä mennä. Kun asuu täällä rämäköitten keskellä, pehmeäpohjaista polkua piisaa. Nyt kun pakkanen on kohmettanut maanpinnan, nämäkin polut ovat kivoja ajeltavia. Toki tämän kesän vähät sateet on mahdollistanut ajelun joillain, normaalisti märillä osuuksilla, mutta nyt KAIKKI polut on kevyesti ajeltavia. Toinen syy on Kuortane testing lab. Iski ”nakki” eräässä pyöräilyyn liittyvässä laitteessa ja pitää vähän potkia itseään liikkeelle, että saa aikaiseksi jotain testituloksia.

 

Kohmeista suopolkua

Eli pyöräilykausi jatkuu ja jatkuu..  Ajokausi alkoi maaliskuun lopulla ja on jatkunut lähes tasan 7 kuukautta. Vaikka 400 tunnin maasturin satulassa istumisen rajapyykki on jo ohitettu, ei vielä tunnu pahalta. Jotkut sanovat iästään, että se on vain numero. Meikäläinen voi puhua monikossa ja sanoa, että nehän on vain numeroita.

Monesti tässä blogissa esiintyy teksti: ”Oli hetkellinen mielenhäiriö”. SE iski taas. Jotain piti vielä keksiä… Ja löytyihän se jokin. PeräkylänPonnistuksen Mammutti marssi. Hmm… Kuulostaa tarpeeksi hullulta... Koti ja työasiat sai järjestykseen ja ilmo sisään vain… Koska liikkuminen tapahtuu pimeässä, öiseen aikaan, piti alkaa etsiä omia ”Kiina ihmeitään”. Polttelin akkuja tyhjäksi ja meinasin heittää ne lataukseen….. MITÄ HITTOA! Tytön koira oli syönyt laturin ja toinen oli ”lomamatkalla jossain päin Suomea”. Tunnustettiin jopa, että pari päivää sitten laturia oli käytetty puruleluna… Piti vetää tosi syvään henkeä ja pidätellä itseään, ettei yksi otus olisi päässyt koirien taivaaseen. No, iskä otti kolvin kätöseen ja perusti pienimuotoisen korjauspajan. Nyt taas lataa… Näyttää siltä, ettei tälle projektille ole Luojan siunausta, mutta katsotaan kortit loppuun asti. Jos näyttää siltä, että tulee muutakin kerrottavaa, kuin että tankillinen naftaa paloi, palataan asiaan.

Täältä tähän…

Kävelykengissä….

Viime viikonloppuna, kun sai olla itseä paremmassa urheilija seurueessa, juteltiin jossain vaiheessa erilaisista sanonnoista. ”Aina ei voi hyvä olla.” ”Miksei, edes joskus, voi hyvä olla?” Olivat keskustelun aiheena. Heitänpä jotain omaa, joka kuvaa hyvin eilistä: ”Hulluna on hauska olla, mutta aina se ei ole kivaa.”

Lauantaille oli vaihtoehtoina Rokuan MTB ja Tour de Pori. Poriin olisi päässyt alle 500 km autoilulla, mutta Rokualle ei olisi riittänyt 700 km. Hmm…. Autossa istuminen, viime viikon jälkeen, ei oikein ”natsannut” ja niinpä päädyin kotiseutumatkailuun. Eräs henkilö kyseli viikolla, missä kunnossa mahtaa olla Peräseinäjoen vaellusreitti. Haaste/kysymys oli heitetty. Siispä sinne…..

Ennen puoltapäivää olin starttaamassa Kalajärven matkailualueelta. Suunnitelmissa oli kiertää eteläinen kierros myötäpäivään ja jättää pohjoinen ”viiksi” myöhempään. Reitin aloitus oli vähän hapuilevaa. Yksityisalue, yksityisalue kylttiä tuli vastaan. Itse rakennettuja aitakyhäelmiä ja hiekkaan piirrettyjä rajoja… Hmm… No, reitti löytyi ja suunta kohti Haapaluomaa ja Tiilikallioitten laavua. Polku oli umpeenkasvanutta ja tämä väli muutama vuosi sitten kaivinkoneella ”tasattu”. Kannot ja kivet oli revitty pois, mutta jääneet kolot unohdettu täyttää. Alku ei näyttänyt lupaavalta ja homma meni monesti tuuppaamiseksi. Laavulta vauhdilla ohi ja pieni pätkä kylätietä. Sitten totuus iski vasten kasvoja. Polku oli merkitty maastoon reilut kymmenen vuotta sitten ja maailma muuttuu Veliseni. Rajalinjat ja silloiset hyvät metsätraktoriurat olivat täysin ummessa. Polkuakaan tuskin on monikaan käyttänyt enää viime vuosina, eli mitään uraa/polkua ei enää ollut. Oli vain umpimetsää, jossa oli merkitty reitti.
Ensimmäinen 10 kilometriä takana. 5 km eritasoisia teitä, 1 km polulla ajoa ja 4 km tuuppaamista. Toivoin todella, että parempaa olisi tulossa. Mutta niin sitä ihminen on vain väärässä…….

Palkkionmäen laavu löytyy ihan säkällä. Jotain pilkottaa taimikosta, kun etsiskelen reittiä kävellen. Niin… Usein reitti oli vähän hakusessa ja jätin pyörän odottelemaan ja lähdin kävellen kartoittamaan seuraavia merkkejä. Vaikka Garmin väittää minun levänneen päivän mittaan paljonkin, tämä johtuu siitä, ettei pyörä ollut kaiken aikaa liikkeessä, mutta minä olin.

Leviänrämäkän seuduilla on sentään hivenen kovempaa pohjaa, että pystyy ajamaan paikoittain. Monesti ajaminen kylläkin päättyy siihen, että takarattaitten ympärille kietoutuu kanervaa tai suopursua.

 

Monttuinen rämäkkä pohja meinaa olla minun kunnolle ja taidoille liian vaikeaa. Pari pientä harhaan ajoa, ennen peltojen reunoja ja Seinäjoen ylitystä Kuljunkosken kohdilta. Seuraava väli, Kytökankaan laavulle on ihan nättiä joen vierustaa. 4,5 kilometristä vain tuupataan kolme…

Aletaan olia reitin eteläisimmässä paikassa. Virtain tien ylitys ja edessä vain hakkuaukeaa… Taluttelen pyörää hakkuun reunoja pitkin, mutta reittiä ei löydy. Palaan takaisin tielle ja tuumataan… Pari kilometriä pohjoiseen ja lähtee pikkutie viistosti hiekkamontuille. Jos ajan sinne, niin reitin täytyy tulla jostain vastaan. Reitti löytyy ja Kihniänjoen varteen. Painajainen vastassa. Rämäkkäpohjaista hakkuaukeata, jossa kasvaa hirvien nyhtämää läpipääsemätöntä koivikkoa. Revin ja raastan pyörää perässäni toista kilometriä. V-käyrä alkaa olla aika koholla. Vihdoin hakkuu loppuu ja tilanne vähän paranee. Ajamisesta on tosin turha haaveilla. Mieli on maassa ja V sanat sinkoilee ajatuksissa. Ja kas…. Rukouksiani on ilmeisesti kuunneltu. Siinähän se koivun kyljessä komeilee. Vieläpä suurin piirtein oikealla korkeudella. Alitajuntaan iskeytyy ajatus… Niin, taidanpa jättää sen kertomisen loppukevennykseksi….

Mieli on taas piirun positiivisempi, kun jatkan matkaa. Muutama sata metriä ja männyn kyljessä on suu ja huulet, joista toiselta reunalta virtaa pihkaa kuolana. Nyt ei tarvitse pelätä, että joku näkisi… Vääntelen omat huuleni samaan asentoon ja yritän nauraa. Kyllä, kuola virtaa, ihan niin kuin mallissa suunpielestä. Taidan olla siellä ”Luonnon omassa huvipuistossa.”

Maaston pohja taas alkaa kovettua… Pääsen jopa vähän ajamaan… Yhtämittaista tuuppaamista tulikin taas muutama kilometri. Päkäräkankaan viereisellä kallio- osuudella yritän ajaa ihan pakolla. Ajamaanhan tänne on tultu. Välimaan maatilamatkailuun tullessa jalat on hapoilla ja huutaa armoa. Päätän armoa antaa ja ajelen 3 km tietä Kalakoskelle ja Jalasjärventietä taas reitille. Samalla tankkaan patukalla, enkä turhaan…. Jalasjärvelle menevältä tieltä pääsen ajamaan vielä muutaman sata metriä. Sitten tuupataan. Noin kymmenen kilometriä ja ajan noin 300 metriä. Reittikin on vähän hakusessa. Kun mitään seurattavaa polkua ei ole, reitin merkit pitää löytää jostain umpimetsästä. Monesti jätän pyörän ja kävellen metsästän seuraavaa reittimerkintää. Pari kertaa joudun palaamaan jälkiäni pitkin, kun missaan reitin suunnan muutoksen. Puolessavälissä on Kalliosalon autiotupa, Kalliohovi. Ihastelen hienoja avokallioita. Mönkijällä on ajeltu pitkin kalliota ja ihan vaan sen vuoksi, että pääsee välillä ajamaankin, ajelen edestakaisin mönkijäuran kallioselällä. Reitin pientä etsintää ja tuppaamaaaaaan….

Tässä vaiheessa alkaa jo mietityttää pimeän tulo. En varmaankaan ehdi mennä reittiä pitkin koko matkaa, vaan jossain vaiheessa on lähdettävä tietä pitkin autoa kohti, kun lamppua ei ole mukana. Ajan jo Kihniänpään pelloille, aikomuksena lähteä Kalajärveä kohti, mutta….. Reitin noin kilometrin mittainen hiekkaharjupolku houkuttaa. Käännyn peltotielle takaisin ja tuuppaan pyörän reitille. Edessä avautuu koko reitin paras osuus. Tämä antaa anteeksi monet huonot kilometrit.

Nyt on pakko lähteä kohti autoa. Mutkittelevan kylätien molemmin puolin menee reitti, mutta lähdöt ja tulot ei näytä kovin houkuttelevilta. Ajan Kalajärven tekoaltaan patopenkalle ja soitan kotiin saunaa lämpimäksi. Muutama kilometri tietä ja SE ON SIINÄ.

 

Hullu kun on, periksi ei annettu. Vaikka jostain kohdista olisi päässyt helpommalla, ajelemalla läheisiä metsä/peltoteitä, reitillä yritin pysyä.  Matkatusta 69 kilometristä arvioisin tuupanneeni noin 30 km.  Eli palataas alkuun… Hulluna on hauska olla, mutta aina se ei ole kivaa.

Tässä Garminin viiva. Nopeudesta näkyy hyvin ajetut ja tuupatut kohdat...

 

Loppukevennys…

Niin.. Kun katsoin koivun kyljessä olevaa muotoa, tuli mieleen eräs ajatus.
Varmaankin kaikki tajuaa, että Karjalan kunnailla laulettiin ” isojen poikien/tyttöjen” lauluja, jo ennen kun Juha ”Watt” Vainio otti tämän sanataiteen lajin omakseen. Elias, Kalevalaa kootessaan, jätti ne kirjasta pois ja ehkäpä hyvä niin. Näitä kuitenkin on jäänyt liikkeelle ja yksi niistä tuli mieleeni, onneksi ihan ”siistimmästä” päästä. Siis:
 ” Teki väärin Väinämöinen, kun ei puuhun puota luonut. Siitä saisi saamatonki, ottaisi olematonki.”

Maantie on kuuma....

Highway to heaven…

Varsin liikunnallinen viikko taas on takana. Auton mittariinkin kertyi kilometrejä lähes 3500 km. Vaikka viikkoon sisältyi myös liikuntaa jalan ja pyörällä, oma hiilijalanjälki taisi siltikin kasvaa yhdellä kengännumerolla.

Viikko alkoi perinteisellä ruskaretkellä pohjoiseen. Tänä vuonna pohjoisen ruska ei ollut ihan niin hyvä ja ehkä jo mennyt vähän ohi, mutta melkein 30 tuntia tuli käveltyä maita ja mantuja. Torstai aamusta auton nokka kohti kotia, vaihdettiin vaelteluvaatetus pyöräkamoihin, muutama tunti unta ja matka jatkui kohti Haanjaa.

Ensimmäinen pysäys tulee Ylöjärvellä, missä nostettiin pari pyörää lisää auton katolle. Eli Laura ja Mikko istahtivat takapenkille. Kiireellä kohti terminaalia ja pian oltiinkin ulkomailla. Tarton kohdilla tietenkin pakollinen pysähdys paikallisessa Hawaii express liikkeessä. Pientä hypistelyä ja huokailua, mutta uutta pyörää ei ilmesty kenellekään. Vielä viimeinen etappi ja illasta ennen kahdeksaa ollaan jo kisakeskuksessa Kubija hotellilla kuittaamassa numeroita ja muuta tavaraa. Ilta kuluu aika hissukseen, mutta ei hiljaisesti. Onhan kysymys Seinäjokelaisista….

Highway to hell…

Aamupalalla on jo aika hiljaista porukkaa. Joillain on ilmeisesti jotain tavoitteita….. Liukenen myös paikalta huoneeseeni ja alan sekoitella urheilujuomia ja laskemaan geelejä. Aamun ISO kysymys on vaatetus. Vaikka sadetta ei päivällä (ehkä) ole luvassa, ilma on varsin viileä. Päätän lähteä kuitenkin lyhyillä ajohousuilla, vaikka monilla näyttää olevan pitkääkin päällä. Yläosan vaatetus mietityttää. Suunnitelmissa on ajopaita ja päälle lämmittelytakki. ”Gekko” huomaa suunnitelmani ja saan palautetta: ” Äläs nyt Vema taas lähde minnekään retkeilemään!”. Muutan vielä vaatetusta irtohihoihin ja tämä osuu kyllä varsin hyvin kohdilleen. Pientä verryttelyä, pakollinen ryhmäkuva ja aletaan siirtyä kohti lähtökarsinaa. Muutamalle tutulle vielä kertoilen reitistä. Myöhästyn hieman ja jään ehkä liian taakse. En ole kuitenkaan huolestunut, sillä ensimmäisillä tiekilometreillä pystyy korjaamaan tilanteen. Kello 9.00, ketjut yläpuolelta kireälle ja menoksi.

 

 Kuva : Gaissa

 

0 – 25 km Isostar TP1

Ensimmäisillä tiekilometreillä parantelen sijoitustani noin sadalla. Vaikka Virolaiset menevät tietä varsin vauhdikkaasti, ylämäkeä riittää ohitteluun. Saavatpahan jalatkin vähän herätystä. Ennen ensimmäistä polkua riuhtaisen vielä muutaman sijan ja arvelen olevani aikalailla kohdillaan. Polulla vauhti hiljenee ja mennään ihan rauhallisesti. Noin 15 km kohdille mennään kiltisti jonossa. Eipä tässä kannata hötkyillä. Vielä on aikaa kiristääkin. Haanjan hiihtokeskuksen kohdilla porukka alkaa hajota ja oma vauhti löytyä. Mutaa on vähemmän kuin viime vuonna. Hyvältä näyttää…. Vilkuilen kelloa ja ajelen noin 6.30 aikataulussa. Ennätystäkö pukkaa??? Ennen 25 huoltoa ajan Salmisen Lauran kiinni ja ajellaan peräkkäin huoltoon. Pari mukia urheilujuomaa ja jatketaan….

25 – 44 km Eesti Pagar TP2

Jatkan muutaman kilometrin Lauran peesissä ja päätän lähteä sopivaan letkaan mukaan. Vauhti on mielestäni varsin kohdillaan. Poluilla pysyn hyvin mukana, mutta helpommilla osuuksilla mennään EHKÄ liian lujaa. Suur Munamäg puuskututtaa ja päästän kiireisempiä ohi. Varovasti, varovasti, ettei mene ”tukkoon”. Mietityttää, mietityttää…. Päätän kuitenkin jatkaa porukan mukana seuraavaan huoltoon. Täällä on tuttujakin ja tankkailen banaaneilla. Pidän ihan rauhassa muutaman minuutin paussin.

 Kuva : Gaissa

 

44 – 63 km Karni TP3

Nyt on jotenkin vaikeaa… 50 km, eli puolivälissä ollaan. Aika alkaa painua yli 6.30:n. Massamurhaaja alas. Hyvä, hengissä vielä. Tästä tulee ilmeisesti hyvä mieli ja kaadun kura”spoorista”. Vauhtia ei onneksi pariakymmentä enempää. Ajo muuttuu vähän varovaisemmaksi ja sekin harmittaa. Edestä ketjut hyppää pikkurattaan sisäpuolelle. Ähh… Muutaman kilometrin kuluttua taas… Voi nyt PIIP. Äkkään, että takavaihtajassa on puolen kilon mutamöykky ja jousi ei jaksa pitää ketjua kireällä. Putsataan, putsataan… Rytmi menee rikki ja sorrun ajelemaan yksistäni ”mukavuus alueella”. 55 kohdilla oleva Jaanimägi tihkaisee tosissaan. Nyt on jotain vialla.. Huollossa pidän taas taukoa. Tankkaan geeliä sun muuta. Toivottavasti nyt alkaisi taas kulkea.

63 – 82 km A. Le Coq TP4

Pyörä liikkuu, mutta sijoitukset ei muutu. Takaa tulee joitain, mutta en jaksa alkaa roikkua. Myös joitain on ”sipannut” pahemmin kuin minä. Kunhan ajelen….. Vähän ennen 70 km kohtaa Laura tulee takaa letkan mukana. Kaivan jostain voimia ja lähden mukaan. Monessa kohtaa jo huulet muodostivat sanoja: ” Nyt ei enää jaksa, hyvää matkaa!”, mutta miehinen itsetunto ei anna periksi. Roikutaan, roikutaan…. Laskussa ennen Vällämägi nousuja yritän kerätä voimia. Pian niitä tarvitaan….. Alku tuupataan, ajetaan, tuupataan ja loppu taas ajetaan. HUOH!!! Puolet ohi…. Lähdetään laskeutumaan ja Lauran pyörä heittää puun juuresta täysin poikkipäin eteeni. Homma hoituu hienosti. Vaikka taitaa vähän pelästyä, lukotkaan ei polkimista irtoa. Polkaisen taas pyörää vauhtiin, etten jää takana laskevien jalkoihin ja POLJIN LYÖ TYHJÄÄ. Höh mitä nyt. Heitän pyörän polun sivuun ja menen keräilemään polulta matoa, jota ketjuiksi kutsutaan. Harmittaa isolla H:lla. Viikko sitten olin kertoillut vaimolle pyörän olevan kunnossa, mutta ketjut ehkä pitäisi vaihtaa. No, eipä tullut vaihdettua….. Repusta löytyy katkaisin ja lukkopaloja, eli ei mitään hätää. Seuran ”Keskeytys-Keijo” palkinto taitaa jäädä saamatta. Nokkospuskassa ähellän ketjut taas paikalleen ja matkaan. Vällämägi kakkonen menee jo lähes ajamalla. Huilattiinhan tuossa äsken. Huoltoon ja RC-colaa huuleen.

82- 103 km Maali

Tämä väli on ollut aina minulla ”vahva”. Alamäkivoittoista kylätietä ja pahat tuuppausnousut laskettavissa yhden käden sormilla. Seitsemän tunnin alitus vielä siintää kirkkaana mielessä. Saan hyvän selän eteeni ja taivalletaan yhdessä tunneliin asti. Sijoitus ei enää pahemmin nouse, mutta vauhdilla mennään. Jossain vaiheessa ajan TAAS  Laurankin ohi. Viisi kilometriä ennen maalia alkaa tämä kaveri tummua. Nyt mennään viimeisillä. Kisakeskus alueella oli päivän mittaan satanut ja reitti alkaa mutaistua. On aluksi aika jännä tunne, kun pyörä menee ”mutaliirrossa” kaiken aikaa. Vaikka yrittää ajaa kuinka suoraan, pyörä sirvailee 10-15 cm sivuilleen. Lopun asfaltilla ei meinaa saada 25:tä pyörän mittariin. Maali tulee ja pelastaa. Olutta, Colaa, banaania ja paitaa lykätään käteen ja alkaa pikkuhiljaa hymyilyttää. SE OLI SIINÄ. Pientä jonotusta pyörän pesuun, suunta kohti kylpylää ja ruokailua. Hieronta nätiltä ”blondilta” saa kaverit kadehtimaan. Heille nimittäin osui miespuoliset hierojat …. Niin se elämä taas alkaa hymyillä.

Reittikartta
Garminin viiva
Tulokset 100 km
Tulokset 100 mailia

Lopuksi

M50 sarjassa tuli 7:s sija ajalla 6.55:03.

Tämän vuoden Haanja oli tuollainen ”keskikostea”. Mutaa oli, mutta ei ihan liiaksi asti. Ivarin ”mutaindeksi luku” oli 5. Reitti oli taas sitä taattua ja tuttua. Omasta Garminin jäljestä näkyy reitin mäkisyys. Nopeusviiva heiluu laidasta toiseen.  Tätähän tänne tultiin hakemaan. Järjestelyt toimivat taas kerran mahtavasti. Monella järjestäjällä olisi oppimista näistä Virolaisista. No ehkä After Bikeen voisi panostaa enemmän….

Oma ajo jätti vähän kaksijakoiset tunnelmat. Puoleenväliin asti meni hyvin ja suunnitellusti. Sitten tuli ”jotain”. Joko menin 30-45 välin vähän liian lujaa tai nestettä tuli nautittua liian vähän.

Toisaalta... Menikö ajo huonosti, jos aika parani viime vuodesta melkein tunti ja 40 minuuttia???