Sivut

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pintakaasulla.....




Monesti kirjoitelman otsikko pulpahtaa helposti, mutta nyt se oli hakusessa. Muita vaihtoehtoja olivat:” Koittelee, koittelee, vaan ei hylkää…”  ja toisena” Rintaan pistää ja vit…. öööö kenkuttaa…”  Eilen iltainen ajelu tuotti sitten, tätä hetkeä parhaiten kuvaavan, ”Pintakaasulla…”
Pitänee palata ajassa muutama päivä takaisinpäin, eli viime lauantaihin….

Lauantainahan oli Seinäjoella ”mara”cupin kilpailut. Minun roolini kilpailupäivänä oli ajaa 0-autona ja vielä viime hetkillä tarkastaa, ettei reitille ja merkkauksiin ole tapahtunut mitään tuhoja ja tihutöitä. Sai ajella reippaan lenkin, jota tietysti muutamien sulkunauhojen paikoilleen nostot katkoivat.
Huomasin että erään polun lähtö voi alkaa kiinnostaa ajajia ja siksipä päätin nostaa sille lähistöllä olevan pikku puun merkiksi. Vasemmalla kädellä tartuin maassa lojuvaan kepakkoon ja tempaisin. Oli tietysti tarttuneena johonkin. Pari naksausta lisää volyymia ja uusi tempaisu. Nyt ei enää vastustusta ollutkaan ja tuli ”turha tempaisu”. Huomasin heti, että rinnassa tapahtui ”jotain”. Koska ”kone” oli kuitenkin kuumana, jatkoin aura-auton tehtävääni eteenpäin, kiinnittämättä asiaan sen kummempaa huomiota. Myöhemmin kyllä huomasi….  
Neljännen (+-1) kylkiluun kiinnitysrusto rintalastaan, oli saanut ”kipeää”…..


Kokeilua….

Sunnuntai oli pyörätön päivä ja maanantaina kokeilemaan ajamista. Kevyttä retkeilyvauhtia tasaisella kestää, mutta ei juurakkoa. 
Tässä vaiheessa alkoi oma taivas tummeta… Olin kuitenkin ladannut itselle jonkinlaisia ”paineita” ensi viikonlopun Syöte mtb:hen… Viimeksi tuli ajettua ”kisavauhtia” keväällä Nurmijärvellä ja nyt oli tuntu, että vauhtia on kaivettu esiin koneesta aiempaa enemmän. Sekin alkoi harmittaa, kun yksinkertainen jätkä oli ilmoittautunut kaksinkertaiselle matkalle…  
Vaimo kyllä yritti lohduttaa, että ”Kyllä sä sen läpi ajat, sopivassa pillerihumalassa..” Tähän kommentoin, että entäs jos oikeassa humalassa?……
Tiistai on toivoa täynnä… Tässä tapauksessa toivottomuutta! Ilmaa ei pystynyt edelleenkään vetämään palkeisiin täydellä teholla… Myös käsien käyttö ylämäissä oli kärsimystä… Siispä ajelin pari tuntia ”PINTAKAASULLA….” Ja pesin pyörän….




Syötettä kohti….

Syötteen starttiin olisi kolme päivää. Olin laatinut hienon valmistautumis”systeemin” viimeiselle viikolle, mutta mutta… Pyörä on pesty ja odottelee auton katolle nostamista, eli ”näillä mennään”….
Unohdetaan ne ”Ajetaan pari neljän tunnin kierrosta ja mennään olusille” ajatukset ja lähdetään ajelemaan ”puhtaalta pöydältä”. Jos ajaminen ei oikein onnistu, onpahan aikaa katsella maisemia. Sekään ei ole tässä tapahtumassa ollenkaan huono vaihtoehto.


Fiilistelyä….

Mitäpä sitten odotan lauantailta…
Muutama asia on jäänyt mieltä kaihertamaan.
1.   Pikku-Syötteen lasku. Josko nyt saisi vapaan laskun??? No, ainakin toisella kierroksella.
2.   Säkkisenojan reunalla polku paikoin kallistui sen verran, että viimeksi eturengas lähti ”alta”. Nyt vedetään ”sukkana” läpi…
3.   Montako rappusta sitä kannettiinkaan pyörää Pytkynharjun portailla??? Laskin ne kyllä viimeksikin, mutta (ikään ja dementiaan vedoten) en enää muista….
4.   Loppunousu. Siitä ei sen enempää….. Se pitää kokeilla ihan itse….

Kuusamon ”karpaasi” kiteytti reitin minusta hyvin:

Kaikki vaan mukaan, erinomainen tapahtuma ja loistavat puitteet. Syöte on Maastoajon korkeakoulua ala
- Pikku-Syötteen sykehuiput
- Säkkisenojan mahtipolut
- Pitämävaaran mustikkamättäät (jotku tutustuu niihinki..)
- Naamankaharjun pätkää ja lasku Alahuuhkasen rannoille
- Maisematien avaruus
- Pytkynharjun portaat ja harjupolut
- Saarilampien tykkipolut
- Riihisuon ja Romekankaan sukanpuristukset
ja sitten se vain paranee...
...
Pärjänjoen rantabulevardilta uuteen nousuun!


Epätieteellisen seuran tutkimuksia…

Tässä kun ei oikein tiedä omaa vauhtiaan…
Epäilen kuitenkin, että hyttyset jää vauhdista.
Muutama vuosi sitten tehtiin mutu tutkimusta kuinka lujaa paarmat lentää… Tulos oli, että lähes 25 täytyy olla mittarissa, ennen kuin kavereita alkaa hapottaa.
Kuinkahan lujaa mäkäräiset lentää?.....

Näihin tunnelmiin…. Näemme Syöte mtb:n 120km lähdössä…..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti