Maakuntamatkalla…..

Huolestuneena olen seurannut, ehdinkö toteuttaa tänä kesänä Hämeenkyrö-Seinäjoki maastopyörä retkeäni. Lomakin oli jo viimeisillään ja kelit muuttumassa epävakaiksi. Tyttö oli tiistaina lähdössä etelän suuntaan autoilemaan ja päätin pikakomennuksella pakata tavarani ja ängetä pyöräni kanssa mukaan.

Harmittelua ja sotatilaa….

Hämeenkyrön St1 aukeaa 7.30. Oven takana odottelin aukeamista ja viimeisten eväitten ostamista matkalle. Sitten vain matkaan…. Tunti-kaksi sitten on sade loppunut ja maa on vielä märkä. Keplottelen itseni Pirkan Uralle ja menoksi. Alkumatkasta on pitkää heinää ja pusikkoa, eli jalat kastuu heti läpimäriksi. Pian pääsen hiekkakankaille. Aaahhh…  On tätä taas odotettukin.

 

 

Hämeenkyrön lentokentällä ensimmäinen tauko ja alan miettiä minkälaisen reitin valitsisin. Vatulaan asti täytyy mennä luotto singlejä ja mietitään sitten. Ulvaanharjulla alkaa mieli synketä. Crossimopot ovat myllänneet upeat neulaspolut kivikoksi, hietikoksi ja juurakoksi. Pari ajattelematonta kaveria on tuhonnut lähes kaiken….. Tätä jatkuu Vatulaan ja vielä sähkölinjallakin siitä eteenpäin. EI KIVA !

 

 

Puolipirkan muistomerkki. Takana uusi laavu, muutama vuosi sitten palaneen tilalle.

 

 

No… Onhan tuota polkua vielä edessäkin päin. Ennen Jämiä osun polulle, jota ovat hevoset talloneet. En oikein tiedä kumpiako vihaisin enemmän, crossimopoja vai hevosia. Siviilissä siedän molempia, mutta nyt maastopyöräilijänä harmittaa. Isolla Hoolla.

Kuluttelen aikaa niin, että Jämillä alkaa lounasaika ja olenkin ensimmäisenä kyttäämässä ruokaa. Jämiltä eteenpäin ja alkaa sataa. Sadetakkia vain päälle. Osun ensimmäiselle tiesululle. Niinisalon Unifilin joukot harjoittelevat tarkastuksia. Hähää… Minullapa on maastopyörä ja ohitan tiesulun viereistä polkua. Ja taas tiesulku. Tämähän on ihan motitettu koko metsä. Ruskalaavun vieressä on taas puomi ja pari kaveria pitämässä laavulla nuotiota. Sataa edelleen, mutta jatkan matkaa muutaman sanan vaihdettuani. Päätän mennä Kuninkaan lähteelle pitämään hetkeksi sadetta. Taas ohitan yhden tarkastuspisteen vauhdilla, mutta kukaan ei ainakaan uhkaa aseella tai huuda pysähtymiskäskyä…

 

 

 

Kuninkaanlähteellä odottelen hetkisen ja sade alkaa loppua. Taivaskin kirkastuu. Eipä muuta kuin Niinisalon sotilaskotia kohti. Matkalla tapaan vielä kuorma-autoja, Paseja ja tykkejä. Onpas nyt kalustoa liikkeellä. ”Sotkussa” sitten ei olekaan kuin pari henkeä. Ihmekös tuo, kun kaikki ovat metsässä. Syön nautinnolla munkin. Jääköhän tämä viimeiseksi pysäykseksi näillä matkoilla? Vuodenvaihteessahan pitäisi koko varuskunta loppua….

Olen matkassa hyvissä ajoin, eikä kiire Nummijärvelle vaivaa. Siksipä päätän ”taas” väistää pohjankankaan ampuma-alueen länsipuolelta. Kylä- ja metsätietä muutama kymmenen kilometriä. Kivempaa tämäkin, kuin reilun parinkympin asfalttinen pikataival itäpuolella.

Vähän ennen Kantttia alkaa taas sataa. Tiet ja polut alkaa mennä kuralle ja homma muuttuu likaiseksi. Edelleenkään ei ole kiirettä ja teen pieniä retkiä sivuille. Kauhanevan uudet pitkoksetkin ajan nyt kokonaan. Viimeksi ne eivät olleet vielä ihan valmiit. Pari kilometriä lankkuja… Eteläosaan on kyllä kerätty kaikki mahdolliset mutkat lankkuihin. Tavallisesti ne tehdään varsin suoraan, mutta täällä kiemurrellaan. Loppuosa on sitten vähän suorempaa, järven rantaa. En muista, että koskaan olisin nähnyt Kauhanevaa näin kuivana. Näyttää siltä, että siellä pääsisi ihan kävelemäänkin kuivin jaloin.

 

 

 

 

Vielä pientä mutkittelua Nummikankaalla ja saavun Nummijärven leirintäalueelle ilta seitsemältä. Taukoineen 11,5 tuntia matkassa.

Oma henkilökohtainen huoltajani saapuu myös ”lomaselle” viettämään iltaa kanssani. Ilta menee rattoisasti mökin terassilla katsellen ja kuunnellen sadetta. Taidetaan olla leirinnän ainoat mökkiasiakkaat. On hiljaista. Ilta hämärtyy ja järven takana salamat välähtelevät harvakseen. Vaimeaa ukkosen kumua kantautuu korviin. Ajatuksia vaihdetaan harvakseltaan ja nautitaan kiireettömästä, teeveettömästä ja tietokoneettomasta rauhasta….

  

 
 
 

 
 

 
 
 

 
 
 

Lähden kastumaan…

Koko yön on satanut, mutta ei enää. Jätän kuitenkin sadetakin päälle kun lähden. Onkohan tämä sitä käänteispsykologiaa. Kun on sadetakki päällä ei sada…. On lämpimämpää kuin eilen ja joudun riisumaan takin muutaman kilometrin jälkeen. Hip hei, tää on kivaa... Teen taas uusien polkujen etsintääkin…..

Pirttikankaalla alkaa sataa. Ajelen Sahankylän läpi Pietarinkoskelle taivasta vilkuillen. Tummaa, niin tummaa. Odottelen hetkisen Pietarinkoskella, mutta sitten totean asian turhaksi. Autiomaassa pysähdyn laavulle kiskaisemaan myös sadehousut jalkaan. Vielä taitaa löytyä miehestä kuiviakin paikkoja, eli ei mitään hätää. Naureskelen itsekseni, ettette vielä muut tiedä, mutta Haanjassa sataa tänä vuonna. Sitähän tässä harjoitellaan…. Autionmaan ja Pitkämön väliselle osuudelle on ajettu ”ketunmullan” tapaista hiekkaa joka on mennyt ihan mudalle. (Taas se Haanja!) Raskasta, ”sirvailevaa” ja kuraista menoa.

 

Muuten pärjään sateessa ihan hyvin, mutta jätin kenkien suojat pois varustuksesta. Jostain kun pitää repun painoa tiputtaa, niin tavallisesti se tapahtuu mukavuuden kustannuksella. Pääpaino on kuitenkin etenemisvarmuudella. Pyörä ja vaatteet on sen verran kurassa, että pysähdyn Pitkämön altaalla pesulla. Sopivastihan siinä on veneitten laskuluiska. Kävelen luiskaa ja huomaan, että vesihän on lämmintä. Menen pyörän kanssa puolireiteen syvyyteen. Ei ole enää vaaraa, että kastuisin lisää ja vesi lämmittää sopivasti. Huuhdon vielä pyörästä kurat ja voitelen ketjut uudelleen. En oikein käsitä kuinka pääsin Jalasjoen hiihtolatusillan yli. Jyrkkää, liukasta laudoitusta molemmin puolin… Ilmoissa ei mitään uutta. Sataa.

Nousen Pitkämön kanjonista puronpohjaa, joka kait on jonkinlainen tie, kuivemmalla kelillä. Hevosten harjoitusrataa. Tännehän on ajettu taas sitä pehmeää ”ketunmultaa”. Pääsen palan matkaa ja alkaa kuulua traktorin ääni. Tietystihän sitä mutaa ollaan lanaamassa ja voin tunnustaa, että oli kuraista ja raskastakin seuraavat pari kilometriä. Kun laskettelen Käräjävuorelta Kurikkaa kohti, huomaan äkkiä, että sade on loppunut. Noo… Pari minuuttia ja sataa jälleen…..

 

 

 

Aikomus oli pitää ruokatauko Kurikassa, mutta epäilen vaatetuksen olevan siinä kunnossa, että tulisin ulosheitetyksi mistä tahansa paikasta. Siksipä päätän jatkaa matkaa. Alan myös miettiä jatkoa. Taidan skipata Santavuoren ja Luomaistenkallioitten avokalliot. Kuluneet ”Ralli Ranet” eivät oikein pääse oikeuksiinsa märillä ja liukkailla kallioilla. Pääsen ajelemaan niitä kuivassakin kelissä ja kuivilla vaatteilla.  Lähden kapuamaan Meskaisiin ja matkanteko alkaa tökätä. Energiat taitaa olla lopussa… Onhan tässä jo aamupalalla reilut viisi tuntia riehuttukin. Pysähdyn Meskaisissa, mutta ei oikein ”nappaa” alkaa syödä eväsleipiä sateessa. Otankin repusta pari geeliä, patukan ja päätän, että näillä mennään kotiin. Pelkään seuraavaa polunpätkää. Korkeassa ruohikossa piileskelee monta sopivaa kiveä luiskauttamassa eturenkaan. Pelkoni oli onneksi turhaa, sillä mönkijä on ajanut polun läpi ja ruoho on vähän tallaantunut… Kiitos mönkijäkuski. No, vain tämän kerran, etteivät ylpisty. Paljonhan he saavat pahaakin aikaan poluille. Säätilassakin tapahtuu muutoksia. Nyt sataa ja lujaa….

Meskaisen-, Hangasmaan- ja Lahden metsäautoteitä pienillä polkusiirtymillä kotiinpäin. Pojanluoman perukoilta vajaan kympin asfaltin kotiin päätän ajaa. Tähän mennessä mittariin on kertynyt n. 220 km ja siitä olen ajanut kympin verran päällystettä. Katson ansainneeni tämän lopun siirtymän. Yllätän vielä itseni. Pyörä kun saa asfaltin alle, jalat alkaa pyöriä kummasti. Niin kuin ei vielä olisi lenkillä käynytkään. Tulen viimein kotiin. Niin muuten, sataa….

Jotain on jäänyt mieleen tytön rekikoiraharrastuksesta. Pesen ja huollan kulkupelin ensin. Kiitos taas, kun toit ongelmitta minut kotiin… Sitten heitän repun pois ja kävelen vaatteet päällä suihkuun. Riisun kerros kerrokselta vaatteet pois ja huuhdon hiekat lattialta. Menen saunaan ja totean, että eiköhän tämä ollut tässä.

 

Ps. Tulen saunasta. EI SADA…….

 

Ensimmäinen päivä

Toinen päivä