Siedätyshoitoa....

Näinhän siinä sitten taas käytiin…. Viikko sitten kaveri ilmoitteli, juuri avatusta vaelluspolusta ja pitihän se käydä tarkastamassa. Eli sunnuntai aamuna lähdin ajelemaan Lappajärven rannasta, Kivitipun kylpylän pihasta kohti tuntematonta.

Alkumatkasta tuli tunne, että reitti oli vähän väkisin tehty umpimetsään. Eipä siellä oikein ollut vielä ehtinyt mitään polkua muodostua ja tuuppaamiseksihan se usein meni. Myös ruohottunutta moottorikelkkauraa riitti. Raskasta ajaa ja nopeus näytti viihtyvän 8-10 km/h välillä.

On aika hankalaa ajaa tuollaisessa pitkässä heinässä, kun ei tiedä mitään pohjan epätasaisuudesta. Kerran heinikossa piilotteli kaatunut puunrunko ja kaveri poistui ohjaamosta aika äkäisesti. Onneksi vauhtia oli sen verran, että maakosketus tapahtui vasta puunrungon toisella puolella.

 

Alkumatkan "reittiä"

 

Sinne se menee...

 

 Montakohan laavun kuvaa löytyy kovalevyltä ???

Olihan siellä kivaakin ajettavaa

 

 

 

Reiskin laavu

 

 

 

Ilveskivi

 

 

 

Reitin päätös ja toisen alku...

 

 

Paremmin ajettavaa alkoi olla vasta Purmojärveltä eteenpäin. Siis ei tarvinnut enää paljoakaan tuupata…

Kortesjärveltä eteenpäin löytyi myös mielestäni reitin kauneimmat kohdat.

Paljon tuli taas kokemusta ja uusia paikkoja. Esimerkiksi ”leipätien” varrella oleva Reiskin laavu oli yksi parhaimpia, mitä olen nähnyt.

Reitin päätepisteessä oli mittariin kertynyt reilut 52 km ja aikaa palanut melkein 6,5 tuntia. Siitäpä sitten paluu tietä pitkin takaisin lähtöpaikalle, reilut 40 km.

Reitti päättyi Ruotsinkieliselle alueelle. Hyvinhän tässä on pärjäilty heidänkin kanssaan...

 

 

 

Kartta…

Viivaa..

Mutta, hei hei hei….

Eihän minun pitänyt tuosta reitistä kirjoitella, vaan siedätyshoidosta.

 

Olen tässä kuunnellut , sivusta seurannut ja lueskellut vuodatuksia hirvikärpäsistä. Tuolla kyseiselläkin reissullakin niitä oli. Joissain kohtaa vähän vähemmän, joissain enemmän ja jossain kohdilla (ei saisi sanoa, mutta tämä ehkä kertoo parhaiten tilanteesta) ihan vitusti.

Meikäläinenkin kyllä sietää niitä aika hyvin, mutta nyt meinasi alkaa käämi palaa parissa kohtaa.

Ensiksikin kiitos seuralle, että on hankkinut valkopohjaisen ajotakin. Siitähän oli helppo nähdä senhetkinen kärpästilanne. Eräässä kohtaa, kun takki oli jo täyteen pilkutettu, kärpäset alkoivat parveilla ympärillä. Enpä ole ennen moista, lajille täysin ei tyypillistä käytöstä havainnut. Ilmeisesti hekin huomioivat jo laskeutuneet kaverit ja alkoivat etsiä uutta, vielä valtaamatonta kohtaa kehostani.

Toisessa kohtaa oikein pysähdyin ja yritin laskea, kuinka tiuhaan uutta kärpästä pukkasi. 1-2 sekuntia näytti olevan uusien kavereitteni tuloväli. Onhan se kivaa olla suosittu.
Samaisessa kohdassa innostuin ensimmäisistä lumihiutaleista. Pian kuitenkin tajusin, että reilut 20 lämmintä ja lumihiutaleet eivät oikein istu yhteen. Lumihiutaleet olivatkin vain irtonaisia kärpästen siipiä, jotka varisivat, kun yritin putsata itseäni tunkeilijoista.

Purmojärven rannalla pidin pienen evästauon. Repun läpän alta paljastui vapaamatkalaisia….  ”Valehtelisin jos väittäisi” (Kolmas Nainen :-)  ), että niitä oli sata. Yli viisikymmentä nyt kuitenkin… Söin sitten evääni parin metrin päässä repusta, niin kuin se muka olisi jotain auttanut….

Reitin päätöskohdassa, ennen maantie paluuta, päätin putsata buffin. Olisikohan niitä ollut siinäkin kolmisenkymmentä. Buffin hakkaaminen levähdyspaikan pöytään irrotti niistä kolme. Loput 27 jouduin nyppimään yksitellen.

Vinkiksi, että kannattaa kuunnella musiikkia ”korvanapeista”. Eivätpä sitten enää pääse mönkimään korvan sisään…

Toisaalta sääliksi käy noita pieniä kavereita. Niin kuin mainoksessa sanotaan: ”Käynti optikolla usein riittää”. Kyllä minut ja hirven pitäisi pystyä erottamaan toisistaan. Kun minuun erehdyksessä laskeutuvat, jäävät suvunjatkamishommat sitten tekemättä.

Minua SE ainakin harmittaisi……