Kauden totaalinen lopetus.....

Vielä sitä vanha porskuttaa, vaikka on taas ollut epäilyttävän hiljaista. Avaudutaas asioiden tämänhetkisestä  tilasta……

 

88 km verryttely…

Viron Haanjan reissua voisi kuvata juurikin näin. Vaikka innostusta lähteä katsastamaan Haanjan uusi reitti oli, ”päivän kunto” pilasi tunnelman.  Koko kesän ”huonoin jalka”, normi lenkitkin huomioiden, ei jättänyt paljon ”lapsille kertomista” päivän ajosta.

Valmistautuminen meni vanhalla kaavalla ja ihmettelin aamupalan jälkeistä vetämättömyyttä. Hotellin sängyllä selälläni maatessa vain pääasiassa kenkutti (veellä!), eikä ollut oikein mitään paloa repiä itseään siitä ylös. Jollainlailla sain pyöräilyvaatetuksen puettua päälleni, mutta verryttelyyn ei jäänyt enää oikein aikaa.

 

 

Mitähän tästä oikein tulee.....?

 

Ensimmäinen kilometri meni kohtuudella, mutta sitten tuli ensimmäinen ylämäki. Jalat täysin voimattomat ja porukkaa alkoi lapata oikealta ja vasemmalta ohi… Jollainlailla yritin rimpuilla mukana, mutta pyörä ei kulje ja sykkeet asui korkealla. 10-15 km välillä oli enemmän kylätietä ja tympäännyin pujottelukeppinä oloon. Heitin romukoppaan haaveet jonkinlaisesta ajasta ja keskityin läpi pääsemiseen. Sykemittaria seuraillen ”ajelin”. Tieosuuksilla porukka aina karkasi, mutta polkuosuuksilla sitten ajelin heitä kiinni.

Ensimmäisen huollon jälkeen olin saanut omanvauhtista porukkaa ympärilleni ja heidän kanssaan ajelin viimeiseen huoltoon saakka. Polkuosuuksilla aina masensi, kun tuntui että joutui hivenen ”turhaan” jarruttelemaan, mutta eväitä lähteä vetämäänkään ei oikein ollut.

Kerrankin oli aikaa keskittyä huoltojen antimiin, oikein tunteella. En vain oikein käsitä porukkaa, joka maksaa huoltopisteiden palveluista ja kisassa ajaa sitten vauhdilla ohi. Ryystäen omaa sokeritahnaansa…… Tämä minunkin ”jononi” pysähtyi varsin nopeasti huolloissa ja pääsi aina vähän karkuun. Sai ajella aina huollon jälkeen muutaman kilometrin yksistään, ennen kuin taas roikuin joukon jatkona.

 

 

 

Minun tämän vuoden Haanjan "kuva"....

 

Ilmeisesti ”ruokailut” huoltopisteissä alkoi tuoda energiaa lihaksistoonkin ja 70:n jälkeen olo alkoi kohentua. Joko muilla alkoi matka painaa tai sitten meikäläisellä alkoi vauhti nousta, sillä letkassa piti jarrutella useammin. Ylämäissäkin aloin pysyä porukan mukana…

Viimeisessä huollossa, 88 km kohdilla päätin, että nyt loppuu tämä hyssyttely. Ja piste! Mennään mitä päästään ja niin pitkälle kuin päästään.

Synkät pilvet väistyivät minun taivaaltani. Ajo alkoi tuntua hyvältä ja oikea rytmi löytyi. Jalat olivat taas omat ja eikä tarvinnut kuin latoa isompaa vaihdetta rattaisiin. Ah, tätä onnea ja autuutta…. Porukkaa alkoi tippua selkä edellä vastaan, eikä kukaan edes yritä lähteä mukaan. Nelisen kilometriä ennen maalia on Kurkimäki, jota en vielä ole koskaan ajanut ylös. Nyt mennään heittämällä. Mäen alastulossa saan vauhdikkaan selän eteeni ja pikku piru istahtaa olkapäälle: Et kyllä jätä minua alamäessä. Tultiin kyllä alas aika vauhdikkaasti. Voin tunnustaa, että kolmannes matkasta oli tunne, että nyt pyörä vie miestä…. Kun pääsin alas, mietin että nyt olisi pitänyt olla ajokavereita mukana katsomassa. Nyt en olisi jäänyt porukasta…

Tokikin itselleni kuivin keli Haanjassa auttoi, mutta entinen ennätys parantui 12 min. Ilmeisesti huononakin päivänä pystyy ajelemaan jollainlailla….

 

Entäs sitten…

 

Haanjasta palattiin reilut kaksi viikkoa sitten. Pyöräilyä olen ajatellut sen verran, että muistan katsoneeni pyörääni kaksi tai kolme kertaa. Kaiken liikunnan olen ”lopettanut”. Mammuttimarssi, Tour de Pori, Kalliobaana ajelu, Tampereen yörogain, Vajosuon kalja-ajelu ym. ym. Heitetään romukoppaan ja priodisoidaan tekemiset.

Vanhin tyttö alkoi rempata asuntoa kaverinsa kanssa ja KAIKKI vapaa-aikani taidan olla ”raksalla” jouluun saakka.

 

Tälläistä hetki aikaa sitten...

 

 

 

Sama kohta pari päivää sitten....

 

Vähän tietysti harmittaa monien kivojen tapahtumien skippaaminen, mutta eipä tullut tällainenkaan mieleen sillä hetkellä, kun on isäksi ollut yrittämässä.

 

Noo… Jotain kuitenkin…. Marraskuun lopulle on suunnitelmissa ”lumileiri” Vuokattiin ja joulukuun alussa jatketaan hiihtelyä Ylläksen maisemissa… Toivottavasti lunta ilmestyy näillekin leveysasteille enemmän, kuin viime vuonna….