Ensilumilla….

 

Kuukausi näyttää taas vierähtäneen, viime kirjoituksesta. On siis aika ”päivittää” tilanne….

Ikä on vain numero…..

Niin kuin viime kirjoituksessa kerroin, käväisin Vuokatissa marraskuun lopulla. Paljonhan olisi siitäkin retkestä kerrottavaa, mutta kuitataan se lauseella: ” Mielikuvituksen puutetta, jos ei Vuokatissa löydä tekemistä”. Reissun paras hetki tuli koettua urheiluopiston hieroja oppilaan käsittelyssä.  Vähän mietitytti kun kohdalle valikoitui nuori ”tyttönen”, mutta totuus oli tarua ihmeellisempi.  Pari tuntinen vierähti vallan nopeasti. Kävimme varsin mielenkiintoiset keskustelut liikunnasta, eri lajeista, harjoittelusta, urheilijan ravinnosta yms. Siinä sivussa tulin vielä saaneeksi yhden elämäni parhaimman hieronnankin.  Reilun 30 vuoden ikä- ja sukupuoliero ei vaivannut kumpaakaan. Juttua riitti ja molemmat oli tyytyväisiä. Tai minä ainakin….. KIITOS Venla!

Lunta etsimään…..

 

 

Seuraavaksi matka suuntautui lunta etsimään Ylläkselle. Vähänlaisesti lunta oli sielläkin. Monena vuotena on tullut oltua seuduilla itsenäisyyspäivän aikoihin ja nyt oli enkä vähiten tuota valkeaa ainetta. Viikon aikana sitä sitten jo sateli niin, että pois lähtiessä taisi olla latuja jo noin 100 km.

Itsenäisyyspäivääkin juhlistettiin isohkolla ”samppakalja” pullolla. Pullo voitti kylläkin 6-0. Kättelyjen jälkeen alkoi sänky kutsua ja vaikka vielä yritin sinnitellä lueskelemalla ”läskien” testien arvosteluja, nukkumatti voitti. Vaatinee TUOKIN laji selvästi enemmän paneutumista ja harjoittelua….

Viikko vierähti ”normi” kaavalla; Kaksi liikuntasuoritusta päivässä. Päivällä vähän pitempi lenkki ja illalla vielä tunti-kaksi verrytellen ”saunalenkkinä”. Pakkaset ei vaivanneet ja iltaisin täysikuu ja revontulet pitivät huolen valaisusta.

Pitkästä aikaa myöskin tuli hiihdettyä enemmän kuin lumikenkäiltyä. Tai siis VAIN yhtenä päivänä tallustimme kenkäillen Villen kämpälle makkaranpaistoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhdetoimintaa…

 

Kaikki kerrat (yhtä lukuun ottamatta) hiihdeltiin vaimon kanssa yhdessä. Hänenkin vauhti alkaa taas muutaman vuoden notkahduksen jälkeen nousta. Niin… Mainittakoon, että hän on ollut joskus maakuntaviestissä naisten joukkueen ankkurikin, että jollainlailla suksi liikkuukin……

Eräänä päivänä olimme jo hiihtäneet jonkin verran ja latukahvilan kohdilla aloin kiilata häntä taukoa pitämään. Omasta mielestänikin olin sen jo ansainnut. . Hän vain tokaisi, että sitten seuraavalla kierroksella…. Hmmmm… Pitäisi ilmeisesti valita seura paremmin, ettei lipsahda ihan urheilun puolelle…..

Kaikille kuitenkin oikein jännittävää joulun odotusta.  Vielä reilun viikon loppukiri kiltteydessä. Sitten voi taas olla ihan omana itsenään!