Tämä taitaakin olla semmoinen ”hyvien uutisten viikko”.
Kaikki tuntuu olevan kohdillaan.... Lauantain eteen on tehty "töitä" joulusta saakka ja ei oikein tiedä, mitä olisi voinut/pitänyt tehdä toisin. Muun elämän ja iän asettamin rajoittein on tehty se, mihin on pystytty. Pitäisikö koputtaa puuta???
Monestihan vain toisten tappaminen tai pukuherrojen (väärät) rahaleikit meidän
rahoilla, ovat uutisia. Miltähän maailma tuntuisi, jos edes viikon tulisi vain
hyviä uutisia???
Toiseksi viimeisiä…..
Viikon teema on juurikin otsikon kaltainen. Lauantaina
olimme koirien kanssa kävelyllä ja laadimme (seikkailu)joukkueelle viimeisen
viikon ohjelman. Vaikka nyt molemmat tietävätkin liikunnasta jo jotain ja siitä
mikä on itselle parasta, niin eipähän ainakaan tule tehtyä mitään hölmöyksiä.
Nooo… Sunnuntaina aamulla tietysti heti pakkasta parikymmenen tietämillä ja
joustavasti suunnitelmiin suunnitelmien muutos.
Maanantaina tuli sitten tehtyä, tämän viikon toiseksi
viimeinen, hiihtolenkki. Jäi tosiaankin hyvä mieli. Piti sananmukaisesti potkia
itsensä pois ladulta, kun vielä tuntui hyvältä. Jääpähän sitten sopivasti ”nälkää”
lauantaille. Keli kohdillaan ja suksi ”syönnillään”. Ahhh… Tällaiselta kun
liikunta aina tuntuisi…….
Eilen oli, tämän viikon toiseksi viimeisen pyörälenkin aika.
Puolitoista tuntia, jo aika tiukkaa settiä maasturilla. Pyöräilijänä huomaa
jaloistaan jo sen, että on tullut tehtyä muutakin liikuntaa, kuin vain pyöräilyä. Homma ei ole oikein siinä kuosissa,
kuin tavallisesti. Jotenkin hapotuskynnys tulee äkkiä vastaan, mutta toisaalta
antaa aika nopeasti myös periksi. Tästä lajista ei jäänyt ihan huippufiilikset,
mutta tiedän, että joukkueessa pärjään, ehkä vähän vähemmälläkin yrittämisellä.
Tänään on sitten, tämän viikon toiseksi viimeinen juoksulenkki.
Sen tuntemuksista en vielä osaa sanoa….
Torstai taitaa olla ”tavara päivä”, eli kamat kasaan.
Perjantai on sitten matkustuspäivä pelipaikalle….
Tämän viikon viimeiset lenkit sitten lauantaina Kolin
maisemissa, kaikissa lajeissa….. Sunnuntaista taitaapi tulla ”vapaapäivä” liikunnan suhteen….
WIIMA 2015
Säätiedotuskin lupailee aika hyvää keliä lauantaille.
Pakkanen ei pauku ja lämpötila pyörii nollan molemmin puolin. Mahdollisesti
pientä lumisadetta. Toisaalta jopa toivon lumisadetta…. Joukkueen mieliala
ainakin siitä nousisi, mitä tiuhempi
lumisade on. Sellaisesta säästä käytetään kotioloissa nimitystä ”Sarin sää”.
Näemme lauantaina. Kaikille oikein hyvää ja liikunnallista
lauantaita!
Ps. Muistakaa käydä ”jännäpissillä” ennen lähtöä……
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti