Hiellä sinun pitää Buffisi ansaita……

 

Pikaisesti laskien tällaisia Buffeja on parilla kymmenellä Suomalaisella...

 

 

Viikko Viron reissusta vierähtänyt ja alkaa taas elämä palautua uomiinsa. Paitsi että tuliaisviinoja olisi vielä jonkin verran juomatta……

Reissu oli aika mielenkiintoinen ja edustaa sitä toista ääripäätä, mihin viime vuonna totuttiin. Vuosi sitten reitti oli nopein ja kuivin, minun Haanja historiassani. Toisin oli nyt…..

Saavuimme Kubija hotellille perjantai iltana ja keli näytti hyvältä. Tiedossa toki oli, että yön aikana tulisi menemään jonkinlainen sadealue ”yli”, mutta uskottiin kuivan maan imevän sen vesimäärän. 19.30 alkoi odotettu sade ja se jatkui ja jatkui ja jatkui… Aamu 8.30:een, eli loppui puoli tuntia ennen klo 9.00 starttia. Kokeneemmat Haanjan kävijät jo tiesivät, mitä tämä merkitsi. Ongelmia.. Siis alkupään muutamalle kymmenelle ajajalle. Reitti alkaa sitten jauhaantua rikki niin, että; Puolessa välissä ajajille ongelmia potenssiin kaksi ja loppupään ajajille ongelmia potenssiin viisi.
 

 

Lähtöä odotellessa....

 

 

Sitä on oikeastaan aika mahdoton kertoa tilannetta ymmärrettävästi Haanjassa käymättömille. Mutta se maan laatu on nyt vain niin ”Haanjaa”. Kuivana kuin sementtiä, märkänä toivotonta savimutavelliä. Ehkä erään pyöräilijän arviointi voi avata asiaa: ” On se perkele. Täällä on hiekkakin kuin lehmän paskaa! ” Lukija saa sitten itse arvioida, mitä se on ”hiekattomilla” alueilla… Jotain asiasta kertonee myös se, että oma aikani huononi viime vuodesta kolme ja puoli tuntia. Enkä nyt mielestäni niin paljon huonommassa kunnossakaan ole……

Start…..

 

Lähtö..

 

Viime vuosina sijoitukseni on pyörinyt 300-350 välillä ja siksi hakeudun lähtökarsinassa niille paikkeille. Yksi keskisuomalainen kaveri tulee vierelle ja luvataan ajella yhdessä. Ja matkaan…. Muutama kilometri kyläteitä ja sitten seistään…. Viime vuonna, kun reitti oli uusi tuli aika paha sumppu polkujen aloitukseen. Tänä vuonna tilanne oli vielä pahempi. Kymmenkunta minuuttia seisoskeltiin ja tuupattiin kiltisti parijonossa, ennen kuin letka alkaa vetää. Pian päästään täysin uusille ja ajamattomille poluille. Kymmenkunta kilometriä mennään kovempi pohjaisilla alustoilla, mutta sitten matkavauhti tipahtaa puolella. Savivelliä ylämäissä, savivelliä alamäissä ja savivelliä tasaisilla. Ylämäkeen ei pääse, alamäkeen ei uskalla ja tasaisella ei muuten vain, pysty ajamaan. Siispä tuupataan….

Ensimmäinen huolto on syvään ”monttuun” rakennettu laskettelukeskus. Ja tietenkin, että saadaan ”riittävä” käyrämäärä kerättyä, tullaan toiselta puolelta montun pohjan kautta toiselle laidalle huoltopisteeseen. Lähtö tietysti taas montun pohjan kautta toiselle puolelle….

 

Siellähän sitä ihmetellään rinnekonetta ensimmäisessä huollossa. Lähtijä jo katselee, minne mennään....

 

Tuonnehan sitä lasketellaan...

Huollossa tapaan seurakaverin, joka hänkin puristelee päätään….. Minkähän takia…. Täällä teen sen, mikä osoittautuu reitin vaikeimmaksi asiaksi. Sopivan tikun etsinnän ja valinnan, että pystyy putsaakaan pyörän keskiön paikkeilta, ruohosta, lehdistä ja mutavellistä muurautuneen 2-3 kiloa painavan, möykyn pois. Giant näytti tässä kelissä todellisen vikansa/ominaisuudensa. Maestro jousituksessa on keskiön yläpuolella niin ”tavaraa” ja pieniä välejä, että se muurautuu heti umpeen. Toki nyt täytyy pyörää sen verran puolustaakin, että tuossa kelissä näytti kaikilla muillakin olevan sama ongelma….

Jo tuossa vaiheessa näytti olevan porukoilla aika paljon teknistä ongelmaa. Ketjuja oli katkeillut ja kumeja mennyt , kun oli leikitty paineilla paremman pidon toivossa.

Päätetään seurakaverin kanssa jatkaa matkaa yhdessä… Hitaasti, mutta varmasti…

Palataan taas tutuille reiteille ja kaikki viimevuosina ajamani ylä- ja alamäet TUUPATAAN…… Ylämäkeen ei vaan kerta kaikkiaan pääse… Alamäissä näkee niin paljon potentiaalista ”Hauskojen kotivideoitten” materiaalia, ettei tee enää itse mieli kokeilla. Pyörillä tuntuu olevan oma tahto eikä siinä kuljettajan vastaan ”pullikoiminen” auta. Kunnon sadekuurokin ilahduttaa polkijoita. Hyvä, että kasteli taas tuon savivellin. Muutenhan täällä olisi päässytkin liian helpolla… Vedän kaveria, vajaassa puolessa välissä olevaan toiseen huoltoon, joka sijaitsee Viron korkeimmalla paikalla Suurella Munamäellä. Hitto… Melkein neljä ja puoli tuntia kulunut!!! Ehtiiköhän täältä metsästä pois ennen pimeän tuloa……

Kaksin käsin heitän ääntä kohti huollossa leivosta ja kääretorttua. … Epäilen, että energiaa vielä tarvitaan, ennen kuin täältä maaliin selvitään. Kaveri katselee vieressä: ”Ei pysty, ei pysty….” Taas tietysti se jo perinteeksi muuttunut sopivan tikun etsintä ja ronklataan pyörää mudan keskeltä esiin. Monet aina hypettävän kevyillä pyörillään. Tulkoot nyt punnitsemaan…..

Matka jatkuu… Muistellaan, että aluksi on loivempaa alamäkeä, ennen kuin jyrkkenee. Yritän ajaa, mutta loivakin alamäki on tässä kelissä liian jyrkkä. Eturengas alkaa ”kirjoittamaan” ja ohjaustanko osuu polun reunassa olevaan puuhun. Reissun ensimmäinen ja ainoa kaatuminen. Onneksi vain henkisiä vaurioita….. Selvitään Munamäen lasku alas, niin vastaan kävelee pyörää tuupaten El Burron aasi. Tämä aasi ei ole vihainen, eikä pure. Tämä tulee masentuneena päätään roikottaen. Kohdilla säpsähtää ajatuksistaan sen verran, että huomaa suomalaisia tulevan ja kysäisee olisiko ketjun katkaisijaa. Ketjut poikki, rikkonut jo omat työkalunsa ja kävelee huoltoa kohti keskeyttämään... Katkaisen kaverin ”läskin” ketjut ja yritetään kolmistaan äheltää pikalukkoa paikoilleen. Ähelletään ja ähelletään, kunnes joudutaan toteamaan, että ketjut on niin kurassa, ettei liitin mene paikoilleen. Me jatketaan matkaa ja aasi lähtee etsimään ketjujen pesuun vettä. Tällä episodilla oli onnellinen loppu. Vajaan kymmenen kilometrin jälkeen kaveri tulee takaa ohi ja ajaa maaliin saakka….

Matka jatkuu ja selvitään taas seuraavaan huoltoon. Välillä kylläkin alkoi tuntua aika toivottomalta. Aika-ajoin tuntui, että vaikka oli jo kuinka kauan yrittänyt äheltää eteenpäin, gepsissä loisti edelleen sama kilometri lukema. Sentäs sadat metrit vaihtuivat. Taas tankataan ja syödään pöydän kaikkia antimia…… Vilkuilu kelloon ei oikein lupaa hyvää. Pimeä uhkaa tulla, ennen kuin maaliin pääsee. Eikä tietystikään mitään lamppua mukana… Huollosta lähdettäessä taas tulee kunnon sadekuurokin.

66 kilometriä takana ja kaveri huikkaa: ” Viimevuonna oltiin näihin aikoihin maalissa!”…. Ähhhhh.

Kaveri alkaa pikku hiljaa hyytyä ja pitää alkaa vähän odotella. Omasta ajosta alkaa kadota se ”oma rennosti ajaminen” ja eteneminen alkaa tökkiä, kun hidastaa vauhtiaan. Ja juuri tällä kelillä olisi se oma rento vauhti tärkeää. Päätän kuitenkin, että yhdessä mennään maaliin. Eipä täällä tänään mitään ennätysaikoja tehdä. Kyse on vain selviytymisestä. Ja maaliin haluan tänään turvallisesti päästä….

Ilmeisesti ”epäkurantti” kalusto alkaa olla jo karsiutunut, sillä porukkaa ei enää ole paljoakaan polun varressa. Omassa pyörässä vielä kaikki vaihteetkin toimii, mikä on sinänsä aikamoinen ihme. Etuvaihtajaakin olen yrittänyt käyttää, ettei ihan jumittuisi. Kaverin pyörän vaihteista sitten kuuluu ääniä, joita en kyllä haluaisi kuunnella..

Viimeinen huolto, 83 km. Soittelen huoltojoukoille, että vielä tullaan, mutta ei ihan vielä tarvitse olla maaliviitoituksella odottelemassa. Leivoksia, suolakurkkua, banaania ja RC-colaa. Nam… Rauhallisesti kun on tullut, en vielä ole ottanut yhtäkään geeliä. Ajatuksissa oli monesti ollut, että sitten viimeisessä huollossa. Enpä ota nytkään ja ajelen koko lenkin ilman omia ”ravinteita”.

Pyörästäkin löydän, putsauksen aikana,  neljä puhdasta kohtaa. Jousituksien liukuputket ja takajarrun levy. Etujarrukin on ihan mudassa, kun siihen ei uskalla koskea..

 

Pyörä putsattuna...

Pistän kaverin ajamaan edellä, ettei tarvitse itse odotella. Ilta-aurinkokin alkaa paistella pilvien lomasta ja antaa toivoa, että valoisan aikana pois päästäisiin. Kymmenisen kilometriä ennen maalia joudun ottamaan ajolasit pois, sillä alkaa jo hämärtää, eikä tiheimmissä metsissä tahdo nähdä kaikkia polun yksityiskohtia. Loppumatkasta ehkäpä maalajikin muuttuu hivenen ”vähemmän mutaiseksi”. Viime vuosinahan tuo lopun 20 km oli varsin tiepainotteista, mutta ei nyt. Koko reitiltä on kyllä kaikki tieosuudet otettu pois.

Kurkimäki ylös ja alas… Nyt alkaa helpottaa…. Asuinalueen reunaa kuntopoluille ja maaliin…..

 

Maali odottaa tulijoita.....

 

Finish…

Maaliin saavutaan juuri hämärän laskeutuessa. Karvan verran yli kymmenen ja puoli tuntia….. Sijoituskin tippui yli kolmen ja puolensadan…. Mutta mitäs niistä. Taas ollaan yhtä ”ääri” kokemusta rikkaampi ja onnellinen Haanja x5 buffin omistaja.

 

 

Maalissa jo hymyilyttää....

Jonotan pyörän pesuun ja kävelen vaatteet päällä ja reppu selässä suihkuun…..

Ei johdu tämänvuotisesta kelistä, mutta jotenkin on tunnelmat, että tässä oli minun viimeinen Haanja reissuni. Tuo on nyt nähty ja aika etsiä jotain muuta kivaa….

Never say never… Huhujen mukaan ensi vuonna palaa 100 mailia matkavalikoimaan…..

 

Valotellaan….

 

 

Takavaihtavan "rissat" Haanjan jäljiltä....

 

 
Monelle seurakaverille tuo Haanja oli kuulemma ”kauden loppu”. Ei todellakaan. Nyt alkaa pimeän pyöräilyt ja sitten tulee ”maa on jäässä, mutta ei vielä lunta” pyöräilyt.

 

 

 

 

Muistoja…..

Joskus tulee pyöräillessä ”fläs bäkkejä” menneiltä ajoilta. Eilen tuli elävästi mieleen eräs tapaus.

Reilut 15 vuotta sitten eräässä pysu kisassa ajoin hiekkakankaalla heinittynyttä rajalinjaa ”isoa kovaa”. Heinikossa piilotteli rajakivi, johon vasen poljin osui… Silloin läks…. Polkimen akseli vääntyi, mutta ei muita vauriota.

Eilen vauhti oli kohtuullisempi, ettei tullut kuin henkisiä vaurioita. Eli heinittyneen polun reunassa oli kanto, johon vasen poljin voimalla osui. No… Pyörä jatkoi matkaa vielä metrin. Minä kolme.


 

Haanjaa kohti....

Pari päivää ja taas mennään... Haanjaan.... Ja myös viitisenkymmentä muuta, joitten kilpailunumerossa komeilee Suomen lippu. Tapahtumahan myytiin jo "loppuun" pari kuukautta sitten. Eli kiinnostusta on, tähän Viron raskaimmaksi väitettyyn maastopyöräilytapahtumaan.
Tänä vuonna riittää suomalaisille jännitystäkin. Kittilän Kusti on tällä hetkellä niin kovassa iskussa, että lyönee kiilaa Viron ajajien joukkoon. Toivotaan Kustille hyvää ja teknisesti ongelmatonta ajoa!

 

 



Reittiä on taas uusittu "kovalla kädellä". Puolet on uutta.... Jostain pirusta ne on taas etsinyt lisää nousumetrejä. Niin kuin nuo eivät olisi jo riittäneet.... Onneksi siellä vielä nuo tutut Vällamägi, Suur Munamägi, sun muut tutut kärsimyspaikat kierrellään.
Käppyrä vielä kertoo, että puolet matkasta (50 km) on "tasaista", 22 km ylämäkeä ja 29 km alaspäin menoa. Ihan tahallani jätin pois ilmauksen "helppoa alamäkeä".....

 

Tästä kuulemma alaspäin....

 

2014 reitti

 

2015 reitti

 

 

Itse olen yrittänyt valmistautua koitokseen..... Pääasiassa henkisesti. Viime viikonloppuna jo käväistiin haistelemassa Virosta puhaltavia myrskytuulia Suomen eteläpiikissä. Tuon etelämmäksi ei Suomessa pääse, kenkiä kastelematta.



 

 

 

 

Raaseporin linna

 

Suomen eteläkärki Hangossa....

 

 

Sen verran nyt kuitenkin on tullut pyöräiltyä, että ajelin Haanja "simulaatiota" aidon tuntuisissa olosuhteissa.

 

 

 



Kaverit alkoivat sitten varoitella, että Haanjassa sataa. Ja sehän tietää savivellissä sirvailua... Noo... Etsin sitten sopivaa savivellipolkua tämänkin kelin simulointiin....

Huomenna pakataan muutama vaatekappale ja pyörä mukaan ja matkaan...
Kliseisesti... Näillä mennään....

Vielä henki pihisee……

 

Pitkäksi venähtäneen hiljaiselon aikana on jo moni varmaankin huokaissut helpotuksesta: Viimeinkin päästiin siitä eroon…. Mutta niin vain vielä vanha jaksaa….

Koska raportti MTB seikkailusta Finnmarkin tuntureilla odottaa kirjoittajaa, päivitetään nykyisiä tapahtumia.

Myönnän, että hivenen meinasi tulla jonkinlainen identiteettikriisi tulevasta. Tunnelmat olivat jotenkin pyöräilykauden loppua enteilevät. Paljon myös tuli mietittyä mitä vielä haluan maastopyöräilyltä. Lyhennänkö matkoja??? Heittäydynkö ihan kuntoilijaksi??? Onko motivaatiota vielä pitää ”pk-kuntoa” yllä??? Annanko kuntoni repsahtaa???….. Vai ihanko johonkin toiseen suuntaan, kuin aiemmat vaihtoehdot????

 Jotenkin sieltä suosta taas noustiin pyörän päälle. Pienenä perseelle potkijana oli taas tuo syksyn Viron reissu ja Haanja 100. Sinne kun oli tullut ilmoitauduttua ja nyt jos pääsen reitin läpi, pääsy Hall of Fameen.

Kaksi ja puoli viikko. Se on aika pitkä aika…. Niin kauan meni, ennen kuin pyöräily alkoi taas kiinnostaa seikkailun jälkeen. Toki kaikenlaista liikuntaa tuli, mutta tuntui vaan kaikki muu (ehkäpä väliinjäänyt?) kiinnostavan. Tulihan siinä käytyä Ylläkselläkin, mutta edelleen…. Edelleen tuo uusi Ylläs – Levi MTB reitti jäi ajamatta. Sillä en ottanut edes pyörää mukaan!!!! Katsotaan ehtisikö vielä tänä syksynä, ennen lumen tuloa….

Lauhanvuorella....

Nykyisin pyöräilyyn on jo palannut ”vanha tahti”. Seuran yhteislenkkejä, omia ajeluja ja jotain vähän pitempääkin. Esimerkiksi viime lauantaina ajeltiin seuran perinteinen Lauhanvuoren lenkki. Kymmenen kaveria ajeli perässäni, ihmetellen reittejäni.

 

Porukka eestä....

 

 

Porukka takaa....

 

 

 

Porukka tauolla Spitaalijärvellä....

 

 

 

Poikkinaisen korvakkeen korjailua....

 

 

 

Hyvinhän se Giantin korvake sopi "Spessuun"... Nippusiteillä kiinni ja muutama vaihde toimiikin....

 

 
 

 

Vajaat 95 km rullailtiin lämpimässä syys kelissä. Retken saldona oli yksi korvake ja kaksi rengasrikkoa. Yksi kaveri ajoi samaan kiveen sekä etu- että takarenkaansa. Retken vetäjälle tuli vähän palautetta, ettei saa enää ajella sellaisilla poluilla, joissa on teräviä kiven reunoja. No… Pitänee ottaa opiksi….

Haanja….

Niin… Viikon päästä taas matkataan Haanjaan. Reittiin on tullut muutoksia ja jostain (vielä?) etsitty lisää korkeuskäyrää. Toivotaan nyt kuivaa keliä, ettei ihan mutaliirtelyksi mene. Tämän hetken ajatuksenani olisi ajella TOSI rauhallista vauhtia. Ihan vaan nautiskellen.

Lakkoja…

Huomen aamulla aion myös suorittaa, heti aamutiumaan, mielenilmauksena ulosmarssin. Pihassa sitten odottaakin auto, pyörä katolle pakattuna. Eipä näin lomalla oikein muuhun jaksa ryhtyä. Katsotaan sitten minne matka suuntautuu???? Pidetään hulluja jännityksessä….

Myönnän että mielenilmaukseni kylläkin aikalailla ”vesittyy”, sillä vaimo taitaa liittyä ulosmarssiin…..

 

 

NYT.......

Juhla-ajon jälkeen oli ihan kiva seurata palautumista. Sunnuntaina kävin jo pienellä kevyellä pyörittelyllä. Ei mitään tuntemuksia. Keskiviikkona oli seuran yhteislenkin vetovuoro. Pari tuntia meni kevyesti, mutta sitten nesteet ja energiat loppuivat tyystin. Perjantaina palattiin jo ”marssijärjestykseen” ja satasen maastolenkki pyöriteltävänä. Neljänkymmenen kilometrin kohdilla energiat loppu ja piti mennä geeleille. Enpä muista koska jo niillä kilometreillä ollaan hiilareiden varassa oltu. Matka jatkui kuitenkin kohtuullisesti ja 70 km kohdilla taas lisää energiaa. Nyt homma alkoi taas toimia ja alkoi tuntua hyvältä. Loppu tuli jo ihan ”normaalisti”.

Kyllähän tuo pitkä retki vain vaikutti viikon-kaksi….

 

 

NYT….

 

Auto on taas pakattu ja huomen aamulla lähden ajelemaan kohti pohjoista. Viisi vuotta olen tiennyt/odottanut tämän päivän tuloa. Viisi vuotta sitten, kun MTB seikkailu ensimmäistä kertaa lähti ajelemaan Finnmarkin seuduille, tiesin että jonain päivänä vielä minäkin. Edellisellä kerralla oli jo lähellä lähtö, mutta en vain saanut työ yms. asioita kohdilleen. Mutta NYT on se päivä, mitä on odotettu ja tämä vuosi (ja edelliset) sen eteen ”töitä” tehty.

Pitkää ”peekoota” hinkattu aikalailla. Sillä haluan myös nauttia reissusta, enkä olla jo parin päivän jälkeen ”zombiena”.

 

Myös varusteita on tullut katseltua kriittisesti. Tunnustan ainakin kääntäneeni takkia satulan suhteen. Monesti on tullut lausahdettua: ” Kahta en vaihda, Löfflerin ajohousut ja Selle Italian satula”. Mutta niin vain miehen mieli on muuttunut…… Nyt satulatolppaa koristaa SQlab race istuin.

Renkaita olen myös testaillut ja tällä hetkellä alla pyörii ”käärmeen nahkaiset” Racing Ralph kumit. Vaikka en ihan kaikista renkaat ominaisuuksista pidäkään, niin kuitenkin kokeilluista ”vähiten huonot”.
Pyörää on myös huollettu kestämään kurimuksen. Pari takalinkun laakeriakin tuli vaihdettua, ihan vain varmuudeksi. Olikohan se työ niitä "hiihtäjän hermokerroksia". Voimansiirto meni myös uusiksi. Noo... Olihan niillä jo kilometrejä takana. Voi myös olla, että tämän reissun jälkeen uusitaan taas.....

Jotain muutakin pientä säätöä on tapahtunut, mutta ei niistä enempää…..

 Harjoittelu ja varusteiden testaus huipentui viime viikonloppuna Jämillä. Varsinkin sunnuntaina oli oikein otollinen keli; Vettä satoi kaatamalla. Ilmeisesti, ja tämän tiedän taas itsekin, lääkitys ei ole ihan kohdillaan, sillä keli oli mahtava ja ihan toivotun mukainen….

 Nyt vaikenen pariksi viikoksi. Sitten ehkäpä on jotain kerrottavaa…….

 

Tällaista tulossa…..






Aika-avaruudessa......

Loppuun vielä kertomus siitä, kuinka jouduin"aika-avaruuden madonreikään" tai koin jonkinlaisen paranormaalin ilmiön.  Näin kuinka aika pysähtyi ja alkoi liikkua taaksepäin!
Selityksen paikkako???
Ajelin tässä pohjoista kohti ja Kokkolan seutuvilla käänsin radion Novalta Voicelle. Voicella soi juuri sama kappale ja äsken Novalta kuuntelemani kappaleet alkoivat taas soida, juuri päinvastaisessa järjestyksessä. Musiikki siis pysähtyi ja alkoi kelautua takaisinpäin.....

 

 

 

Vähän pitemmällä yhteislenkillä…..

 

Aivot on täysin lukossa. (Siis ihan normi tilanne… ). Paljon olisi kerrottavaa, mutta ei vaan pysty….

Matka 259 km, kokonaisaika  19,5 h

Juhla-ajo onnellisesti ohi. Seitsemän lähti. Kuusi tuli perille asti. Yhtä tuli vaimo hakemaan reilun parinsadan kilometrin jälkeen kaverinsa häihin. Jotenkin jäi tunnelma, että olisi kuitenkin halunnut ajaa perille asti.

Ihan uskomaton juttu, että kaikki selvisivät maaliin. Olin kuitenkin varma, että joillakin jää matka kesken. Lähes kaikilla oli myös niitä ”tummempia” hetkiä, mutta niistä selvittiin yli.

Melkein kaikki tekivät myös omia ennätyksiään kilometreissä ja ajallisesti, lenkin pituudessa…..

Kiitos ”yläkerran ukolle”. Järjestit meille yhden kesän parhaista ajokeleistä ja ennen kaikkea upeasta yöstä.

Erityiskiitos vielä huoltoautolle. Ensiluokkaista toimintaa! Myös huoltokoiralle….

Kiitos myös maali”henkilökunnalle”.

ISO kiitos mukana olleille. TE, Harri, Juha, Juho, Jukka, Mika ja Sampo, teitte juhla-ajostani juhla-ajon.

 

Kuvat pääosin Gekko....

 

Auringonlasku Jämin harjulla....

 

Kurikka 212 km...

 

Vatulanharju

 

Aamupuurot odottaa....

 

Mennään jo...

 

Kauhaneva

 

Ulvaanharju

 

Kantti, Lentokentän laavu

 

Pietarinkosken silta

 

Aamupalaa Nummijärvellä

 

Vatulanharju

 

Huoltokoira odottaa pyöräilijöitä Jämillä

 

Niinisalo

 

Ulvaanharjun kota

 

Jämi, huoltoauton kuljettajan silmin...

 

Kurikka Pitkämö

 

Huollossa

 

 

 

Jämiä kohti...

 

 

Kantinkangas

 

Kauhaneva

 

Lähdön odottelua

 

Vatulanharju

 

Ulvaanharju

 

Kauhaneva

 

Kantinkangas alkaa muuttua Nummikankaaksi

 

 

Yllättävän pimeää oli hetken aikaa

 

 

Pietarinkoski

 

Pääsiskö jo nukkumaan...

 

Aurinko nousee...

 

Maalissa!!

 

Reitti mitä tultiin..

Face...

 

Tää se päivä on….

Ilmassa on juhlan tuntua. Ehkäpä myös pientä jännityksen poikasta. Jukuripäiset seitsemän Jukolan veljestä lähtee tänä iltana yhteislenkille, ehkäpä vähän pitemmälle sellaiselle.

Järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja enää jännitetään alkaako yläpääni kompuutteri suoltamaan reittiä toteutettavaksi. Otan kyllä garmininkin mukaan, että sitten kun itse siirryn ”raato autoon”, saan jättää kavereille jotain suunnitelmaa tulevasta.
 
Osanottajat näyttävät olevan enimmäkseen ”kolmekymppisiä” hankisääskiä, joten nähtäväksi  jää, kuinka tällainen ylipainoinen papparainen pärjää heidän kanssaan…..

Jos Luoja suo ja hengissä selvitään, niin palataan asiaan ensi viikolla.