Vaikka tämä talven jatkuminen ja jatkuminen alkaa jo hivenen
ottaa pyöräilijää ”pattiin”, sisälläni asuva pieni lumikenkäilijä ja ehkäpä
myös hiihtäjä, heittävät innosta kuperkeikkaa. Tällä hetkellä polkuja, joille tavallisesti
pääsisi jo vähän kokeilemaan ajamista, peittää vielä puolen metrin hanki. No..
Säässä sään tavalla ja ilmaston lämpenemistä odotellessa…
Olen, ainakin yrittänyt, ottaa ilon irti jatkuvista auringon
paisteista. Esimerkiksi pilkillä on tullut käytyä enemmän kuin vuosiin. Lumikengillä
etäämmille ”ottipaikoille”
tallustellessa, tulee tuo liikunnallinenkin puoli huomioitua, jäällä kun on
vielä sopivasti lunta. Naamaan on alkanut tarttua väriä jo sopivasti. Tietysti
vähän tuollaisella pesukarhu muodilla…
Keväisin, kun alkaa vaihtaa liikuntaa taas pyöräilyn
suuntaan, ensimmäiset lenkit menevät vähän testaillessa, missä mennään. Tänään
minulla oli testipäivä, eli kaivoin maasturin esiin ja lähdin ensimmäiselle ”kesä”ajelulle.
Sekoitus asvalttia, hiekka, jäätä ja ”tappajasepeli” pyörätietä. Ilma oli aivan
loistava, aurinkoa ja lämpöasteita. Kilometrejä kertyi ihan itsestään ja aloin
jo epäillä pyörän mittarin innoissaan laskevan kilometristä kaksi. Edellisiä vuosia
enemmän kuntopyöräilyä ja hallissa kilpurilla ajelut vaikuttivat. Jalat
tuntuivat valmiimmilta ja Selle Italiakin kohteli ”pyrstöä” armeliaammin. En
oikein sitten tiedä missä vaiheessa se pieni sarvipää istui olkapäälle ja alkoi
kuiskuttaa korvaan: ”100+…. 100+…”. No, kun mieli on altis ja ruumis heikko,
ensimmäinen ajelu lähti vähän lapasesta. Pyörää pesulle taluttaessa Sigmaan oli
pyörinyt lukemat 101,2 km. Tietääpä ainakin, ettei tästä voi olla kuin yksi
suunta: Alaspäin….
Pyöräilyn jälkeen tuli tunne, että aikataulussa ollaan… Ai
siis mihin??? Sen kun tietäisi… Pariin paikkaan on ilmoittautuminen jo sisällä.
Tahkolle.. No.. Tämänpäiväinen näytti, että 60:lle voinee lähteä huoletta. Ja
kauden lopetukseen Haanjaan. Jonkinlaiseen oman kunnon mittariin, Viroon. Se reissu
ainakin näyttää onko tullut istuttua kesä pyörän satulassa vai aurinkotuolissa,
grillin vieressä.
Myös edellisviikkoinen Ylläksen reissu meni vähän kunnon testailun
puolelle. Muutamassa päivässä tuli talven hiihtokilometrit tuplattua.
Tarkoituksena oli vähän kokeilla mitä ”kroppa” tuumaa, kun tulee rasitusta
peräkkäisinä päivinä. Tuumasihan se jotain, kuitenkin ihan terveellä tavalla.
Mutta antaa valittaa, mitäs on minun matkaan lähtenyt….. Viimeisenä päivänä
vielä hiihdettiin Levi-Ylläs-mökki. Semmonen hippa-happa 60 km. Aika hapokasta
oli. Edellisen päivän ”kevyt lepopäivä” eli viisi tuntia lumikenkäilyä, ei ehkä
ollut sittenkään ihan hyvä idea….
Monilla unelmilla ja haaveilla on tapana joskus toteutua,
jos itse niin haluaa. Blogin lukijat varmaan muistavat mietteeni vaihtaa oma
viisikymppinen kahteen kaksvitoseen, siellä spinningissa polkiessani. Tämä
haave toteutui jo nyt. Vaimo oli vielä flunssan jäljiltä toipilaana ja halusi
hiihtää omaa vauhtiaan. Minulle jäikin sitten ”oppaan” virka seurueen kahdelle
kaksvitoselle naisihmiselle. HEI HALOO!!! Mitä sitä voi vanha mies enää enempää
vaatia: Lapissa keväällä hiihtämässä, aurinkoa, muutama aste pakkasta, ladut
priima kunnossa ja seurana pari nuorta naista. Samppa Linnaa mukaillen: ”Saa
kadehtia, mutta ei ole pakko!”. Itse hiihtäminen oli kuitenkin ihan tutun
tuntuista. Ihan yhtä sitkeää lihaa näytti olevan näillä nuoremmillakin, kuin
omalla vanhemmalla. Tällaista ”sitkeän lihan” porukkaa tuntuu parveilevan
ympärilläni. Joutuuko jopa tunnustamaan, että taidan ehkä kuulua itsekin samaan
sakkiin…..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti