Välipäivien vääntöjä ja henkistä lamaa….

Nyt on päällä sellainen henkinen lama, että vaatii jo isoja ponnistuksia istahtaa tähän sähköaivon ääreen avautumaan menneestä. Vaikka runosuoni ei nyt oikein kuki, yritetään nyt jotain……

Tahkon jälkeen pelkäsin, että ajeluihin tulisi notkahdus, kun jonkinlainen kesän päätapahtuma olisi ohi. Tätä ehkäistäkseni ajattelin ilmoittautua Syöte MTB:n, että motivaatiota riittäisi pyörän selässä viihtymiseen. Ilmoittautuminen oli ilmeisesti TAAS tällainen hetkellinen mielenhäiriö, joita alkaa ilmetä jo niin usein, että pelkään taudin kroonistuneen… Muutaman päivän huili Tahkon jälkeen ja pyörän päälle. Loppuviikosta tutui siltä, ettei pidättele mikään. Pyörä liikkui, maisema vaihtui, eikä tuntunut edes hengästyvän. Ilmeisesti elettiin superkompensaation hetkiä. Lauantaina homma alkoi tökkiä, eikä ajamisesta tuntunut tulevan mitään. Fysiikka oli täysi nolla. Sunnuntaina vielä yritin nousta pyörän päälle, mutta palasin aika nopsasti kotiin. Pienetkin ylämäet saivat koko keuhkoputken kihelmöimään. Töissä oli ollut tautia liikkeellä ja tiesin, että seuraavat kaksi viikkoa taitaa olla tässä. Siitä alkoi ISO henkinen ja fyysinen lama….

Nyt täytyi olla tarkkana, jospa saisi vielä taudin kääntymään parempaan suuntaan. Joku sanoisi, että pitää olla tarkkana, kuin vatsataudissa piereskellessä…. Otin siis käyttöön suunnitelma B:n ja aloin muistella vuosien takaisia harjoitusmetodeja. Aikoinaan, kun vielä kilpailin suunnistuksessa, heinäkuu oli aina ”suokuukausi”. Käytin siis tuota hiihtäjien, esim. Myllylän ja Miedon lanseeraamaa harjoittelua. Suolta löytyi taas ajatuksiin ”kärmeskeittua” ja tarttuipa mukaan muutama litra lakkojakin. Henkisesti aloin päästä lamastani ja kait sitä suolta tuli mukaan muutakin. Niin… Ainakin iskiaksen oireilu…… Eipä ollut ainakaan kymmeneen vuoteen tuotakaan vaivaa ollut, mutta nyt…. Nyt alkoi isoakin miestä jo harmittaa, niin kuin pientä oravaa, kun on käpy jäässä ja hammas poikki.

Kolmen pisteen kysymys...

Onko kuva Joupiskan maratonilta vai Tour de Fransesta???

 

Onneksi alkoi Joupiskan maraton kilpailu painaa päälle ja sai muuta ajateltavaa. Pikku hiljaa pyöräillen olin radanmerkkaus puuhissa. Siinä joutui vähän ajelemaan ylämäkeenkin ja alkoi tuntua, että koko keuhkoputkessa tuntunut vaiva alkoi siirtyä ylöspäin. Itse kisaan en edes haaveillut (tai nimenomaan vain haaveilin) lähteä ajamaan ja kisapäivänä olin vain järjestely hommissa.

Tänään päätin lähteä ajamaan kovemman lenkin, kiertelemällä maratonin reittejä kisakeskuksen lähistöllä. Tuloksena oli päätös lähteä Syöteellä ajelemaan Tahkon tapaan, vain omien tuntemuksien mukaan. Kellon heitän romukoppaan… Pyydän jo tässä anteeksi, jos poukkoilen 9.15 lähtijöitten jaloissa….

No.. Aina ei mene asiat kuin Strömsöössä....Yritän kuitenkin pitää mielessä, että tätä tehdään (loppujen lopuksi) omaksi iloksi ja sen takia, ettei tarvitse miettiä kuinka ison kaakunpalan voi ottaa. Niin…. Pieni vink, vink eräälle seuran ajajalle, jolla pyöreitä vuosia lähestyy piakkoin. Eikä pakoon pääse! Tulen ja puhkon Pakun, Pimun ja Pyörän renkaat, niin on pakko olla kotosalla. Heh… PPP, niin kuin eräs Fillari-foorumin aihe. En siis minä sitä seuraa, olen vain joiltain isoilta pojilta kuullut siitä….