Vanha kansanviisaus sanoo, että tyhjää tahkoa on turha pyörittää. Kaksituhatta maastopyöräilijää ei voi kuitenkaan olla väärässä. Tämä ei ollut turhaa pyöritystä.
Tänä vuonnahan olin ilmoittautunut 60 km yöpyöräilyyn. Ilman ajanottoa tehtävä suoritus näkyi koko illan varsin rentona olotilana. Ei ollut ”T ressiä” missään vaiheessa ja illan käytin päämäärättömään harhailuun kisapaikalla. Yhdeksän aikaan menin hetkeksi yrittämään unenpäästä kiinni ja taisin horroksen seassa jopa parikymmentä minuuttia nukkuakin. Tuntia ennen starttia aloin keräillä tavaroita ja yritin saada jotain ”tsemppiä”, mutta tunne oli edelleen, kuin olisi yhteislenkille lähdössä.
Lähtöpaikalle pyöräillessäni mietin tulevaa aikatauluani, mutta edelleen päätin pysyä suunnitelmassani ajaa tuntemuksien mukaan. Katsotaan sitten matkalla, alkaako porukka viedä matkassaan. Lähtöpaikalla näytti olevan lähes kaikilla rento ote tulevaan, eikä monellakaan ”pipo kiristänyt”.
Lähtöä odotellessa
Puolilta öin pyssy paukahti ja vajaat sata pyörää lähti liikkeelle. Alku rullailtiin varsin sopuisasti, normaalia Tahkon lähdön häsinää ei ollut ollenkaan… Hyvä. Tätähän olin tullut hakemaankin. Seinäjokelaisen Slimboys seuralaisten kanssa pyöräilin alkumatkaa. Golfkentän kohdilla alkoi tuntua siltä, että voisi ajaa vähän nopeamminkin ja isossa porukassa Kinahmi ykköseen saapuminen aiheuttaisi jonossa kävelyä. Ensimmäisestä huollosta vauhdilla läpi ja ”mummontielle” kokeilemaan ensimmäisiä nousuja. Jalka tuntui tänään ihan kohtuulliselta ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Juuri kun Kinahmin polku alkoi, saavutin kymmenen hengen ryhmän ja suunnitelmat vapaasta ajosta valuivat hukkaan. Kinahmin päällä vähän hidastelin ja yritin katsella maisemiakin. Eteen ilmestyi jäykällä ”markettipyörällä” ajava kaveri. Pari kilometriä seurailin ajoa perässä… Kaikki kunnia hänelle, mutta vähän sääliksikin kävi. Aikamoista tempoilua, eikä ajolinjoja tahtonut löytyä. No… Eipä ne omatkaan ajolinjat joittenkin mielestä niin hääviä ole….
Vähän ennen laskun alkamista Eskolaan, alkoi takaa tulla porukkaa ja lähdin heidän mukaan. Yö alkoi olla jo hämärä ja laskussa sytytin valot. Kun taivas oli pilvetön reissun olisi pystynyt helposti ajamaan ilman valojakin, mutta ruohikossa piilottelevat kivet olisi jääneet ”bongaamatta”. Myös jos takana ajavalla oli valot, polku katosi varjoihin.
Eskolassa banaania ja suolakurkkua ja matkaan kohti Kinahmi kakkosta. Slimboys porukka oli myös hajonnut ja heidän kärki tuli samalla vauhdilla. Kakkosen nousussa porukka katosi ympäriltä. Nopeat oli nopeita ja hitaat hitaita. Minä jäin yksin siihen väliin. Tämän jälkeen näin enää kolme pyöräilijää loppumatkasta. Yksi heistä pyyhkii verisiä polviaan vähän ennen kalkkiruukin laskua. Kysyn vointia, mutta ei kuulemma hätää. Maaliin kaveri tuli 20 min minua myöhemmin ja ihmettelee, kuinka niin kovasta vauhdista kaaduttaessa voi selvitä niin vähillä vahingoilla. Suurin murhe oli ollut Garminin lennähdettyä ruohikkoon piiloon.
Kalkkiruukin huollossa katson ensimmäistä kertaa kelloon. Pikaisella laskutoimituksella olen tasan 4 tunnin vauhdissa. Loppuosa on kuitenkin alkua hitaampaa, eli arvelen ajan menevän vähän sen yli. Huollossa tapaan myös kaverin, jonka kanssa ajan loppumatkan. Hän on minua nopeampi teknisellä polulla ja laskuissa. Minun vahvuus oli ajettavat nousut ja tieosuudet. Koko loppumatka ajellaan vuorotellen toistemme ohitse. Välimatka oli suurimmillaan satoja metrejä, mutta aina takaa tultiin kuittaaman. Lopullisesti jätän kaverin el Grandeen.
Lehtomäen päällä teen tyylipuhtaan OTB:n. Ruohon seassa piilottelee kivi, johon etupyörä tökkää. Vauhti ei ole onneksi kova… Heti tietysti normaali ”näkikö kukaan” ilmiö. Nyt se oli turhaa… Vaikka tiedän, ettei kymmenen minuutin säteellä taida olla kuin yksi pyöräilijä, hän ajaa juuri minun peesissä.
Tuulivaara saavutettu…. Tuulivaaran huollon jälkeisiä suoria ”linjanousuja” jaksan sitten vihata. Tämä taitaa olla jokin sisäänrakennettu juttu…
Rahasmäestä taas vauhdilla ohi. Vilkuilu kelloon antaa vähän toivoa neljän tunnin ajasta ja juomaakin on vielä jäljellä…
Aurinko alkaa nousta lämpötila kohota. Kesäyötä parhaimmillaan. EI SAISI olla niin kiire, ettei ehtisi nauttia ja pysähtyä kuvaamaan näkemäänsä. Mutta minkäs mahtaa… Nyt alkaa huomata, että kilpailuvietti vain iskee, kun numerolappu kiinnitetään pyörään.
El Grande… Parissa kohtaa pitää jalkautua, mutta ukko on vielä suht ”seijereillään”. Nousu ottaa kuitenkin sen verran voimille, että päällä olevalla huoltotiellä ei tahdo enää saada tatsia päälle. Loppulaskussa vähän meinaa lopussa takajarru hävitä. Samalla häviää mahdollisuudet neljän tunnin aikaan, sillä neljä tuntia on täynnä.
Maaliin tullaan muutama minuuttia yli neljän tunnin ajalla. Se siitä…. Huilailen hetkisen ja lähden vähän verryttelemään. 180 km porukkaa alkaa valua lähtöpaikalle. Kaikilla on sama kysymys: ”Kuinka märkää?” Kaikille vastaan reitin olevan kuivin, mitä minä olen kiertänyt.
Ajattelin kyllä katsoa ”kovien kundien” lähdön aamu viideltä, mutta elimistö alkaa huutaa energiaa ja nestettä. Ensimmäisten vilunväristyksien tullessa, lämpimässä aamussa, päätän lähteä kämpille. Ei millään viitsisi hommata itselleen kesänuhaa, tässä vaiheessa kesää.
Yhteenvetona yöstä:
- Tämän vuoden helteissä, yöpyöräilyn lämpötilat oli kohdillaan.
- Lähes täydellinen kesäyö
- Ei jonoja
- Hämärä vähän hidasti menoa
- Kaste teki kivet liukkaiksi
- Ruoho ei ollut vielä tallaantunut poluilla, eli piilossa olevia kiviä oli odottamassa.
- Tunnelma oli rento
- Itsellä mukavuusalueella ajelua, niin ettei suuremmin alkanut ahistaa
- Oli tosi kiva seurata kavereitten ajoa päivän mittaan. Pääsipä kokemaan tämänkin….
Jälkilöylyt:
Iltasella porukalla nautittiin ”palautusjuomia” paikallisessa ravintolassa. Tämän tuloksena nimeni ilmestyi Syöte MTB:n osallistujalistalle. Tarkennettakoon vielä, ettei alkoholilla ollut suurempaa osuutta tähän. Juomana oli, monissa blokeissa ja keskustelupalstoilla esiintynyt Seinäjoen maastopyöräilijöitten ja cokiksen, jo lähes legendaarinen liitto. Tätä paikallinen baarimikkokin ihmetteli……
Kiva kooste yöTahkosta! Tuli itsellekin mieleen vuoden takainen ajo pimeähkössä metsässä. Ehkä paras kokemukseni Tahkolla liittyy juuri tuohon yökierrokseen, ainutlaatuista päästä näkemään maastopyöräillessä auringonnousu ja lintujen laulun alku uuden päivän koitteessa. Tänäkin vuonna houkutteli tosi paljon tuo yökierros, mutta onneksi Laura sai puhuttua järkeä tähän kovaan päähän :)
VastaaPoistaJotain järkeä se Laura on sun ajamiseen tuonut. Haanjaankin ilmoittauduit "VAIN" sadalle kilometrille.... Jätkä alkaa pehmetä???
VastaaPoista