100+.....

Tänään se sitten tapahtui. Ajoin vuoden ensimmäisen 100+ lenkin. Vuosi sitten ko. tapahtuma oli 29.3, eli viikko ollaan etuajassa, verrattuna viime vuoteen. Pyörällä on tullut ajeltua jo jonkin verran, enkä oikein tiedä miksi se jäi näinkin myöhäiseksi. No, tästä on nyt helpompi lähteä 100+ lenkkejä keräilemään.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikeaa oli ajo tänään…. Päätin lähteä vain pitemmälle kevyelle pyörittelylle teitä pitkin, mutta eilinen spinning sekoitti suunnitelmat. Ohjaajalla oli uusi ohjelma, jota sisäänajoi. Se sisälsi aiempaa enemmän voimaosioita ja taisin vähän innostua…. Sykkeetkin käyttäytyi ensimmäisen tunnin kuin mallioppilas. Loppuajasta alkoi huomata edellisen, töissä valvotun yön tulokset. Tuollainen ohjelma sopi kyllä maastopyöräilijälle, kuin ”nyrkki silmään”. Minulle henk. koht., kuin ”vesi hanhen selkään”. MIHIN ON VOIMA KADONNUT JALOISTA???.    Voimaaa.…   Huhuuuu….  Tule takaisiiinn……
Tänään siis lenkki lähti perinteisesti vastatuulen suuntaan. Ja sitähän taas riitti. Välillä yritti etsiä sivuteitä metsän suojasta, mutta siellä oli varsin raskas kurakeli vastassa. Sinniteltiin, sinniteltiin, kunnes eilisestä loukkaantuneet reidet alkoivat sanoa yhteistyösopimusta irti. Varsinkin vasemman reiden etuosa ilmoitteli kramppaamisesta koko ajan. Lopulta luovutin ja pidin tauon Kurikan St1:llä. Roskaruuasta sai suolaa sen verran, että matka jatkui taas helpommin. Toki myös reitti kääntyi niin, että loppumatka oli sivu/myötätuulta.

 

 

 Ajatusten virtaa…

Käytännössä ajan noin 80% lenkeistä yksin. Tokikin n. 15 tunnin setti sekalaista Suomipoppia kulkee bitteinä mukana. ”Napeista” se yrittää randomina tunkea korvakäytävään, häivyttämään tuulen kohinaa. Kaikesta taustahälystä huolimatta ajatus pyöräillessä ”lentää” joskus ihan muissa fääreissä. Ilmeisesti omaan kuitenkin jonkinlaisen mielikuvituksen ja erilaisia aasinsiltoja syntyy tasaiseen tahtiin. Tietysti myös huomiot ympäristöstä muokkaavat tuota ajatusten virtaa. En nyt tokikaan kykene Ile Jokisen pyöräbongarin tasolle, mutta tunnen kuitenkin olevani, jossain ajatuksissani, sielunkumppani. Tänään tuosta ajatusten juoksusta jäi mieleen pari kohtaa.

Ensimmäinen ”ahaa” elämys kohdentuu menneeseen. Tänään ajoin ohi tuosta samaisesta paikasta, jossa tapahtui jotain... Muistaakseni(?) 27 vuotta sitten, oli jokin päivä pääsiäispyhien aikaan, kun lähdin ajamaan maantiepyörällä kevään ensimmäistä lenkkiä. Silloin oli vielä nykyistä talvisemmat olosuhteet, vaikka kevättä pukkasi silloinkin. Eräässä mutkassa tienvarren oja oli niin täynnä, että oli alkanut juoksuttaa vettä tien yli. Yön pakkasten jäljiltä tiessä oli, noin 50 metrin matka jäätynyt luistinradan kaltaiseen peilijäähän. Meikäläinen kun lievään myötäleeseen tuli kohdille, lopputulos oli arvattavissa. Haluan vielä muistuttaa, että silloin pyöräilykenkien kiinnitys ei ollut vielä mitään ”klik-klak” mallia, vaan kengän pohjan klossin kiinnipysyminen oli vielä varmistettu hihnalla kiristämällä. Jalat kyllä pysyivät takuuvarmasti kiinni polkimissa. Myös kaaduttaessa….

Toinen havainto tuli ympäristöstä. Huomasin, etteivät pullojen/tölkkien kerääjät olleet vielä kaikkia tienvarsia ”imuroineet”. Siellä sitä rahaa odottaa noutajaansa. Tästäpä taas aasinsiltana tuli mieleen Pekka Alitalon kirjoitus aiheesta. Vähän suunnistaja painotteinen, mutta koskee myös meitä pyöräilijöitä….