Hullut numerojärjestykseen…..

 

Viikonloppu meni aikalailla pyöräilyn merkeissä. Perjantain ajelun jälkeen heitin vaimolle ehdotusta pienestä kuntotestistä itselleni ja lupa myönnettiin. Piha- ja puutarhatyöt oli kuulemma siinä vaiheessa, ettei mitään akuuttia ollut tiedossa.

Monethan mittauttaa oman kuntonsa yhteislähdöissä ajelemalla 2-4 tuntia ”täysii”. Joku voi vielä ottaa aikaakin tähän hupiin. Kun maaliin tullaan, on helppo pistää hullut numerojärjestykseen.

Itsellä, kun tuo kilpailuvietti on tullut tyydytettyä jo nuoruusvuosina, ei tuo systeemi oikein ”nappaa”. Pitää siis kehittää itselle ihan omat kuntomittarit. Tällä kertaa mitttarina toimi se, että jaksanko ajaa kolme  ”pitkää” päivää peräkkäin. Mitäpä vanhan miehen fysiikka tuumaa tuollaisesta……

Kun vielä Juhla-ajon reittiä oli kartoittamatta tämänhetkisestä kunnosta, niin siinähän sitä pyöritettävää.

Perjantai:        

Ajelua Seinäjoki – Ilmajoki välillä. Yritin vielä keksiä jotain uutta ja ”kivaa” polkua, mutta lähes aina törmäsi mutaan ja märkyyteen. Matkassa olin tosi huonolla jalalla. Vaikeaa, vaikeaa..

Lauantai:

Reitti suuntautui Pohjankankaan ampuma-alueen ja Kauhajoen välille. Kyrönkankaan tien vierustojen polkuja etsiskellen. Ja ainahan sitä jotain uuttakin löytyi…. Nyt oltiin jo paremmalla jalalla matkassa. Pari viimeistä tuntia vesisateessa ja vauhtiakin piti nostaa, että pysyi lämpimänä. Hyvä päivä. Kyllä nämä hiekkakankaat on henkisesti "mun juttu"!

Sunnuntai:

Kurikka – Ilmajoki välillä seikkailemassa. Tällä alueella tulee ”paljon” ajeltua jo normi lenkeilläkin, mutta löytyi taas yksi ”hyvä” polku. Katsotaan, saisiko sen liitettyä juhla-ajon reittiin. Yleisilmeenä voisi sanoa, että MÄRKÄÄ, mutta se ei kait tullut kenellekkään yllätyksenä. Päänvaivaa aiheuttaa myös metsäkoneitten ”murjomat” polut. Kaveri alkoi olla jo väsyksissä. Kotoa lähtö ”lievään” vastatuuleen sai mielen matalaksi. Muutaman kilometrin jälkeen olin jo ihan valmis tekemään ”uukkarin” ja palaamaan kotiin. Mutta niin vain päivän lenkki tuli tehtyä. Ainoa ongelma oli olkapäät, jotka taas moittivat ”liian” painavaa reppua. Yksin kun ajelee, kaikenlaista ylimääräistä ja turhaa pitää kuljettaa mukanaan.

 

Tuulivoimaa….

Loppuun vielä kuvakavalkadi Santavuoren tuulivoimapuiston rakentumisesta. Aika monet haikeat muistot omat pyörineet mielessäni, sillä noissa metsissä aikoinaan tuli hankittua silloinen suunnistustaitoni. Jotenkin olisin hyväksynyt tuulivoimalat helpommin, jos ne olisi ”tiputettu” taivaasta paikoilleeen. Toisaalta ymmärrän, että 50 metriä pitkät ”rekat” ja riittävän isot nosturit vaativat hyvän tiestön. Jotenkin vain en voi välttyä ajatukselta, että luonto maksaa nyt liian kovan hinnan. Muistan myös ajan, jolloin Koskenkorvan VPK ei saanut enää rakentaa alueelle pääsiäiskokkoa, siksi että kallio olisi rapautunut……. No, tämä kai on sitä kehitystä......