Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Neljä yötä Jouluun…..





 Enpä muista koska olen ollut eturivissä lähtemässä.....

 
Tahko on taas tältä vuodelta tahkottu ja mutaiseksi havaittu. Yöajoon osallistuminen oli tänä vuonna parempaakin parempi vaihtoehto. Vaikka polut oli jo osin kurakolla, ne oli vielä jotenkin ajettavassa kunnossa. Voi ( ja arvaan ) vaan kuvitella, minkälaisessa kunnossa osa paikoista oli tuhannen pyöräilijän jälkeen. Olihan siellä kuiviakin kohtia, mutta minun Tahko historiaani ei muistu näin märkää keliä. Minkähänlaiseen kuntoon polku olisi mennyt, jos olisi vielä satanut päivän aikana….. Muutamin paikoin myös alkaa huomata, että polku on jo aika kulunut. Hiekoituksen raekoko alkaa olla jo varsin suurta, kun hienompi aines on lähtenyt pois. Eipä tuo nyt hirveästi minua haittaa, mutta ajattelen vain niitä ”kuntorata pohjaisia” maastopyöräilijöitä……. Ilmeisesti kuitenkin hekin ovat tyytyväisiä, koska osanottajia riittää. Ihan kiva katsoa, vaikuttaako tämän vuoden reitin raskaus ensi vuoden osallistujamäärään….

Ennen...
 
 
ja jälkeen.....
 
Itsellä ajo meni ”ihan ok”. Alku lähti vähän liian lujaa (4.00– 4.05), aikatauluuni nähden. Mummunmäessä sitten aloin hieman hidastella ja hain tuollaista 4.15-4.20 loppuaikaa. Alamäet otin todella varovasti ja ylämäissä tuuppasin, ehkä vähän liikaakin. Nooo.. Ympärillä kaverit kylläkin ajoivat ihan samaa vauhtia, että komsii, komsaa……. En tiedä, mutta jäi jotenkin tuntu, että tänä vuonna yö oli viimevuotista hivenen pimeämpi. Puoleen väliin asti riitti juttuseuraakin, mutta sitten lähdimme seurakaveri Anssin kanssa kahdestaan. Anssi odotteli alamäissä ja minä ylämäissä. El granden alku taas tultiin yhtä matkaa Sintosen Antin kanssa, joka ajeli viittä kierrosta eli 300 kilometriä. Viime vuonnahan ajelin Antin kanssa samoilla kohdin kaksi rinkiä. Kaikki kunnia ja kypärä päästä noille kahdelle(ko?) 300 km taivaltajalle.

Sopivasti ehdittiin maaliin ja pestä pyörät, ennen kuin alkoi 180 km porukkaa tulla lähtöön aamu viideksi.  Ehkä minäkin vielä joskus…….



 Neljä yötä….

..ja sitten mennään. Nyt on aika tutkailla jalkojen kuntoa Tahkon jälkeen ja tehdä päätöksiä lähtemisestä Juhla-ajooni. Muutamia mahtuu vielä mukaan…….

Toivoisin, että keskiviikkoon mennessä saisin ”suurin piirtein” osallistujien nimet, niin voisi alkaa suunnitella hommaa tarkemmin.

Autokuljetus lähtöön lähtee täältä Seinäjoelta perjantaina n. 18.45, Seinäjoen rautatieaseman vesitornin kohdilta. Täältä siksi, että sauna/maali vaihtuu Ravintola Alman saunatiloihin.

Sää näyttä tällä hetkellä ”aivan liian hyvältä”… J
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti