Solariumia ja testailua....

 

Vaikka tämä talven jatkuminen ja jatkuminen alkaa jo hivenen ottaa pyöräilijää ”pattiin”, sisälläni asuva pieni lumikenkäilijä ja ehkäpä myös hiihtäjä, heittävät innosta kuperkeikkaa. Tällä hetkellä polkuja, joille tavallisesti pääsisi jo vähän kokeilemaan ajamista, peittää vielä puolen metrin hanki. No.. Säässä sään tavalla ja ilmaston lämpenemistä odotellessa…

Olen, ainakin yrittänyt, ottaa ilon irti jatkuvista auringon paisteista. Esimerkiksi pilkillä on tullut käytyä enemmän kuin vuosiin. Lumikengillä etäämmille  ”ottipaikoille” tallustellessa, tulee tuo liikunnallinenkin puoli huomioitua, jäällä kun on vielä sopivasti lunta. Naamaan on alkanut tarttua väriä jo sopivasti. Tietysti vähän tuollaisella pesukarhu muodilla…

 

Keväisin, kun alkaa vaihtaa liikuntaa taas pyöräilyn suuntaan, ensimmäiset lenkit menevät vähän testaillessa, missä mennään. Tänään minulla oli testipäivä, eli kaivoin maasturin esiin ja lähdin ensimmäiselle ”kesä”ajelulle. Sekoitus asvalttia, hiekka, jäätä ja ”tappajasepeli” pyörätietä. Ilma oli aivan loistava, aurinkoa ja lämpöasteita. Kilometrejä kertyi ihan itsestään ja aloin jo epäillä pyörän mittarin innoissaan laskevan kilometristä kaksi. Edellisiä vuosia enemmän kuntopyöräilyä ja hallissa kilpurilla ajelut vaikuttivat. Jalat tuntuivat valmiimmilta ja Selle Italiakin kohteli ”pyrstöä” armeliaammin. En oikein sitten tiedä missä vaiheessa se pieni sarvipää istui olkapäälle ja alkoi kuiskuttaa korvaan: ”100+…. 100+…”. No, kun mieli on altis ja ruumis heikko, ensimmäinen ajelu lähti vähän lapasesta. Pyörää pesulle taluttaessa Sigmaan oli pyörinyt lukemat 101,2 km. Tietääpä ainakin, ettei tästä voi olla kuin yksi suunta:  Alaspäin….

Pyöräilyn jälkeen tuli tunne, että aikataulussa ollaan… Ai siis mihin??? Sen kun tietäisi… Pariin paikkaan on ilmoittautuminen jo sisällä. Tahkolle.. No.. Tämänpäiväinen näytti, että 60:lle voinee lähteä huoletta. Ja kauden lopetukseen Haanjaan. Jonkinlaiseen oman kunnon mittariin, Viroon. Se reissu ainakin näyttää onko tullut istuttua kesä pyörän satulassa vai aurinkotuolissa, grillin vieressä.

Myös edellisviikkoinen Ylläksen reissu meni vähän kunnon testailun puolelle. Muutamassa päivässä tuli talven hiihtokilometrit tuplattua. Tarkoituksena oli vähän kokeilla mitä ”kroppa” tuumaa, kun tulee rasitusta peräkkäisinä päivinä. Tuumasihan se jotain, kuitenkin ihan terveellä tavalla. Mutta antaa valittaa, mitäs on minun matkaan lähtenyt….. Viimeisenä päivänä vielä hiihdettiin Levi-Ylläs-mökki. Semmonen hippa-happa 60 km. Aika hapokasta oli. Edellisen päivän ”kevyt lepopäivä” eli viisi tuntia lumikenkäilyä, ei ehkä ollut sittenkään ihan hyvä idea….

Monilla unelmilla ja haaveilla on tapana joskus toteutua, jos itse niin haluaa. Blogin lukijat varmaan muistavat mietteeni vaihtaa oma viisikymppinen kahteen kaksvitoseen, siellä spinningissa polkiessani. Tämä haave toteutui jo nyt. Vaimo oli vielä flunssan jäljiltä toipilaana ja halusi hiihtää omaa vauhtiaan. Minulle jäikin sitten ”oppaan” virka seurueen kahdelle kaksvitoselle naisihmiselle. HEI HALOO!!! Mitä sitä voi vanha mies enää enempää vaatia: Lapissa keväällä hiihtämässä, aurinkoa, muutama aste pakkasta, ladut priima kunnossa ja seurana pari nuorta naista. Samppa Linnaa mukaillen: ”Saa kadehtia, mutta ei ole pakko!”. Itse hiihtäminen oli kuitenkin ihan tutun tuntuista. Ihan yhtä sitkeää lihaa näytti olevan näillä nuoremmillakin, kuin omalla vanhemmalla. Tällaista ”sitkeän lihan” porukkaa tuntuu parveilevan ympärilläni. Joutuuko jopa tunnustamaan, että taidan ehkä kuulua itsekin samaan sakkiin…..

Nännejä ja 0-tutkimuksia…

Taas pitkästä aikaa pääsin metsästämään nännejä. Siis… Pelailemaan curlingia…..

Aluksi tuntui, ettei tätäkään voi oikein urheiluksi väittää ja moni luokitteli lajin liikunnan golffin tasolle. Reilun tunnin pelin jälkeen kaikkien paidan selkämys vain oli kosteana. Huonolla tasapainolla jäällä liukuillessa ja harjaillessa tulee yllättävästi ”piiloliikuntaa”. Se että satuin olla hävinneessä joukkueessa (7-3), ei liikunnan iloa pilannut tälläkään kertaa. Kivaa oli.

Löysänä aasinsiltana voisi tähän loppuun vielä…  Iltalehti kertoili viikolla Hollywood tähtien vartaloitten ”virheistä”. Eräällä oli kummallisuutena viisi (5) nänniä. Ehkäpä sopivaa ainesta curlingin pelaajan puolisoksi……

Viimeaikoina on ollut paljon puhetta HUMU ( huippu-urheilun muutos) työryhmän loppuraportista. Minua ei niinkään kiinnosta sen 0-tulos, vaan enemmänkin palkkioiden määrä. Niinpä olen omakohtaisesti päätynyt tekemään omaa 0-tutkimusta ja anellut rahoitusta ”hallituksen” suunnalta. Palkkioita ei ole luvassa ja autoetukin on kuulemma vain omakustanteinen…..

Mitä sitten aloin tutkia…. Olen tässä onnistunut surffailemaan flunssa-aallon huipulla tai liekkö sairastellut peräti ”possu nuhaa” ja liikunta on ollut reilun viikon jo tasan nolla. Monet vuodet olen onnistunut välttelemään kausittaiset flunssa-aallot, mutta nyt sairastetaan sitten usean vuoden edestä. Pitää kyllä mennä aika monta vuotta taaksepäin, että löytyy kahden viikon TÄYSIN liikkumaton jakso.

Tämän pitäisi olla liikunnallinen bloki, mutta nyt näyttää tämä kirjoitus menevän” Himasmaiseksi” filosofoinniksi. Toki taas sillä erotuksella, että Himanen nettoaa kirjoittelullaan muutaman ”ökymersun” verran, meikäläisellä taitaa taas(kin) jäädä haaveeksi uuden ”kaksysin” hankinta. No ammatinvalintakysymys… Vaikka isäni oli ammatiltaan muurari, ei noita muurari/rappariveljiä ihan jonoksi asti ole kyselemässä jäsenekseen. Eikö se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Eipä voi olla heittämättä piikkiä: Mitähän se Jyrki-boy on ajatellut, kun on maksanut toisen filosofoinnista noin kuuden vuoden palkkansa verran….

Kevät ja aurinko on ihmeellinen asia. Se saa jotenkin mielen jo tulevaan. Alkaa levottomasti ajatella aikaa, kun ajellaan sortseissa metsäpoluilla… Sairastumisen myötä on ollut aikaa ajatella tulevaa kesää. Mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla….

Mene jo, hyvä mies, lääkäriin…

Viimeaikoina olen aiheuttanut toiminnallani kummastusta perhe- ja kaveripiirissä. Päivä päivältä ja viikko viikolta, vaimon katseeseen on tullut pieni epävarmuus… Ilmeisesti vielä miettii kuinka tuon otsikon mukaisen lauseen pystyisi kertomaan minulle… Siis minua suututtamatta.

Monesti kuulee sanottavan: ” Ei sen vian tarvitse olla suuri, kun se sijaitsee korvien välissä.” Onnekseni tätä ei vielä (ilmeisesti) ole työnantajani huomannut ja vielä on ainakin työpaikka jäljellä….

Tunnustan itsekin huomanneeni tilani ja tiedostan (ainakin jossain määrin) epävakauteni. Yritän nyt kertoa, kuinka tähän tilanteeseen on tultu.  
Jotenkin tuntuu samalta kuin ensimmäistä kertaa AA-kerhoon menijällä. Siispä aloitetaan:
” Hei! Minä olen Veli ja olen maastopyöräilijä…..”

1.       Vaihe. Alan itse epäillä omaa henkistä tilaani

Viime aikoina olen huomannut, että olen alkanut pitää kuntopyörän polkemisesta. Tai ainakin se tuntuu vähemmän vastenmieliseltä, kuin ennen. Tämä muutos tuntui aluksi itselle täysin käsittämättömältä. Nyt alkaa jo hiljakseen sopeutua tilanteeseen.

2.       Vaihe. Kotiväki alkaa epäillä minun henkistä tilaani

Kylillä jotkin henkilöt kuulemma jo kuiskailevat, että olisin käynyt spinningissä.  Huoh…. Tunnustetaan nyt tämäkin. En kyllä koskaan uskonut ajautuvani polkemaan ”salille” kuntopyörää. Parikymppinen (tekopirteä) tyttönen huutelee ajo-ohjeita ja teknomusiikki pauhaa. Siinä sitten yritän hukuttaa omalla hielläni pyörän alla olevan lattiapinnan. Puuskutan ja väännän ja ihmettelen ympärillä olevia naisihmisiä, jotka välttelevät hikoamista, etteivät meikit leviäisi.

Koska (ainakaan tietääkseni!!) kukaan ei ilmeisesti ole tehnyt käyttäytymisestäni valitusta ja sormella osoittaen pyytänyt henkilökuntaa poistamaan ”tuon pervon vanhan äijän”, ehkäpä menen vieläkin.

Tässä on kyllä vaimollani miettimisen paikka. Ettei vain myöhäisherännäinen ”viidenkympin villitys” iske minuun ja alan suunnitella oman viiskymppisen vaihtoa kahteen kaksvitoseen……

3.       Vaihe. Kaverit alkavat epäillä minun henkistä tilaani.

Joskus vuonna kivi ja kanto, saatuani autokortin, pistin moponi myyntiin ja ostin rahoilla ”harjoituskilpurin”. Muistaakseni 17 vuotta sitten ostin ensimmäisen maastopyöräni ja tämän jälkeen olen ajanut kilpurillani (muistaakseni) kolme kertaa. Nyt olen kaivanut sen taas esiin. Pyyhkinyt hellästi pölyt ja voidellut kriittisimmät kohdat. Tämä joutuu siitä, että seura hommasi sisähallista ajovuoron ja pitihän sinne mukaan päästä…… Näytin kylläkin varmaan ”surullisen hahmon ritarilta”, siellä kiillotetun hiilikuidun seassa, pyörälläni, joka oli ajalta ”kun miehet oli rautaa ja pyörät terästä”.  Itse ajaminen meni sitten jo paremmin, enkä ainakaan kokenut olevani ihan pujottelukeppinäkään muitten joukossa. Sain kyllä ajella ihan rauhassa, sillä kellään ei ollut ”pokkaa” tulla avaamaan keskustelua esim. kevyellä heitolla: ”Minkälaisilla osilla sinun pyöräsi on koottu..”. No… En olisi kyllä tiennytkään.

Yleistäen tapahtumasta ei oikein saa mitenkään järjellistä… Ajaa nyt n. 50 km, parinsadan metrin rinkulalla.  Hei, HALOO !!!

Varmaan sinäkin jo ymmärrät tuon otsikon kehotuksen….

Vielä muutama rivi puolustuksen puheenvuoroa:

Tähän voisi kirjoittaa jotain hienoa harjoittelun monipuolisuudesta, motivaatiosta yms. Jätänpä tuon urheilupotaskan omaan arvoonsa ja kerron syyksi lyhykäisyydessään:

Maailma muuttuu Veliseni ja minä sen mukana.
 

Loppuun vielä lainaus eräästä toisesta blogista, maailman muuttumisesta.

 Me ajamme maasturilla, joka toimii maissilla, nikotiini inhalaattoria imeskellen lounaalle, jolla syömme leipää, jossa ei ole gluteenia, jonka päälle panemme voita, jossa ei ole rasvaa ja huuhdomme sen alas maidolla, jossa ei ole laktoosia tai oluella, jossa ei ole alkoholia. Jälkiruoaksi otamme kahvin, jossa ei ole kofeiinia ja leivoksen, jossa ei ole sokeria. Lounaan jälkeen matkalla sosiaalipedagogiseen hevostoimintaterapiaan poikkeamme postista hakemaan ostos-tv:stä tilatun laitteen, joka laihduttaa ilman liikuntaa. Ei ihme, että seuraavaksi pitää hakea apteekista pillereitä, että pelit toimisi.

Tulee mieleen Häjyt elokuvassa Kalevi Haapojan sanat, kun hän kesäiltana, saunan portailla höyryävänä naukkaili pontikkaa ja filosofoi: ”Kyllä on maailma kummaksi mennyt, kun nuoret flikat juo viinaa ja raavahat miehet syö salaattia”.

Paavo Nurmen jalanjäljillä

Tammikuu on vaihtunut helmikuuksi ja aloin miettiä viimeisen kuukauden "harjoittteluani". Harjoittelu on kyllä aika voimakas sana... Pitäisikö olla ulkoiluani...
Varsin selvästi on nähtävissä, että liikkumiseni tammikuussa oli Paavo Nurmen tasolla..

Lainaus Jukka Tujulan sivulta:

Paavo Nurmen harjoittelu Pariisin Olympialaisiin 1924

Harjoittelu alkoi tammikuun puolivälissä. Tätä edelsi 3 kuukauden lepokausi.
Tammikuun puolivälistä helmikuun loppuunIltapäivällä:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Maalis- ja huhtikuuAamulla:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Iltapäivällä:
Juoksu 3 - 6 km ja muutamia vetoja 80 - 800 m
Touko- ja KesäkuuAamulla:
Kävely 10 - 25 km, 7 min/km
Voimistelu 10 min
Aamulla puoli tuntia edellisestä:
Juoksu radalla täysivauhtisia 80 - 400 metrin vetoja ja 1 000 m aikaan 2.50 tai 1 500 m aikaan 4.30 - 4.35
Iltapäivällä:
Juoksu maastossa 10 - 25 minuuttia vauhti 3.10/km, jossa välillä radalla kova 500 - 600 m
Juoksu radalla 1-2 x 400 m 60 - 65 s
Hieronta
Illalla:
Kävely 1 - 2 tuntia, 9 min/km


Puhuin siis liikkumisestani. Tuon voimistelun voi unohtaa. Mihinkäs sitä tarvitsisikaan, kun jätkä on jo ennestään notkea, kuin "täytetty puuma".
Mutta kävelty on. Lumikengillä ja ilman.
Fillarilehden foorumilla joku varoitteli lumikenkien vaaroista. Se vie mennessään ja hiihto alkaa jäädä  ja jäädä.. Tammikuinen Ylläksen viikkokin meni itsellä "fifty-sixty" hiihdon ja lumikenkäilyn osalta.

En nyt koskaan ole pitänyt itseäni minään "penaalin terävimpänä kynänä", mutta jotain on "naksahtanut" päässäni. Ennen niin innokas ja aktiivi hiihtäjä pystyy nykyisin keksimään mitä kummallisimpia syitä, miksi ei voi lähteä hiihtämään. Lumikenkäily saa kuitenkin herkästi hymyn huulille.

No... Kun katsoo tuota Nurmen harjoittelua, ehkä minulla on vielä mahdollisuuksia.

Pelkääkkönä polliisii ?

Tammikuun Ylläksen viikolla koin taas jotain uutta.
Elämäni aikana olen viettänyt Lapin erämaissa ja tunturialueilla aikamäärän jota ei voi enää laskea kuukausissakaan. Tämän viikon aikana törmäsin ensimmäisen kerran Metsähallituksen erätarkastajaan. Tai törmäsikö hän meihin... Tiedä häntä....

Olimme Aakenustunturien alueella lumikenkäilemässä, kun takaamme porhalsi moottorikelkka. Pysähtyi viereemme ja hän alkoi rupatella kanssamme. Koska oli varsin sumuinen keli ja näkyvyys noin 50m kyseli meidän valmiuksistamme tulla toimeen "maito"kelissä. Yritin kyllä vakuutella, ettei tässä ihan ensikertalaisia olla ja hän tyytyi vastaukseen. Hän kertoi olevan menossa katsastamaan Porokämpän kuntoa ja siitä eteenpäin Pyhäjärven kämpälle. Meilläkin oli aikomus mennä myös käymään Porokämpällä, pitämään pientä taukoa. Ja niin jatkoimme kenkäilyämme...

 Niin kuin Putouksen Hieno Åhlgreen : "Valoa kohti."

Porokämpällä erätarkastaja odotti jo meitä. Tulet takassa ja siivoamassa kämppää. Jatkoimme jutustelua aiheesta "autiotuvan etiketti". Kaiken sen tiedon, taidon ja huomaavaisuuden katoamisesta. Hän oli esim. hyvin närkästynyt siitä, että puhdasvesisankoa oli käytetty roskiksena. Varmaanhan sinäkin tiedät, että VALKOINEN muovisanko on aina puhtaalle vedelle ja muun värinen roskis. VAI SIIS TIESITKÖ???
Juteltiin myös tovi maastopyöräilystä kansallispuiston alueella. Hän ei sitä pahana pitänyt, mutta totesi sääntöjen sen tällä hetkellä kieltävän ja sitä toivoi noudatettavan.

Eväät tuli nautittua ja jatkoimme matkaamme, että ehtisimme ennen pimeän laskeutumista takaisin tien varteen.
Vielä vastauksen otsikon kysymykseen: Tätä "poliisia" ei tarvinnut pelätä :-)

TSL 227

Rakas TSL 227..

Suhteemme alkoi noin vuosi sitten. Ihastuin sinuun.... Olithan testivoittajan syntyä ja sukua... Myös "Blondi" värityksesi vetosi vanhaan mieheen... Luulin siinä vaiheessa, että suhteestamme tulisi pitkä ja yhteisiä tunteja tulisimme viettämään runsaasti...

Jo suhteemme alkumetreillä huomasin, että meiltä puuttuu yhteinen sävel. En tiedä olivatko odotukseni liian suuret ja luulin sinun voittavan vanhat suhteeni leikiten. Näin ei kuitenkaan käynyt. Viime talvena varmaankin huomasit, että vähän hyljeksin sinua ja palasin aina vain enemmän vanhojen suhteitteni pariin.

Tänä talvena päätin, että asiaan tulee muutos. Annan sinulle mahdollisuuden ja vietän aikaa sinun kanssasi. Siis, ihan todella yritin, että suhteemme lämpiäisi. MUTTA TÄNÄÄN.... MUTTA TÄNÄÄN... Päätin, että tästä ei tule enää mitään. Lopetan suhteemme ja palaan vanhojen rakkauksieni pariin. Jatkoit koko tämän yhteisen ajan pientä kiusantekoasi. Ilmeisesti et halunnut palvella minua ja alistua valtani alle. Ei ollut tietysti minunkaan puoleltani kovin "fiksua", yhteisellä ajallamme, ajatella vain "niitä vanhoja suhteita" ja sitä, ettei tälläistäkään tapahtuisi jos palaisin vanhaan. Eikä ajatukseni nyt varmasti nostanut sinunkaan itsetuntoa..... En kuitenkaan löytänyt sinusta "sitä jotain", johon olisin langennut. Enimmäkseen vain keskinkertaisuutta ja heikkouksia. Kiitos kuitenkin yhteisistä tunneista ja kilometreistä. Olihan meillä kuitenkin hetkemmekin..

Palaan autokatoksen (jota jotkut leikkisästi romuvarastoksi kutsuvat) nurkkaan ja etsin sielä brunetit ja tummemmat mallit. Blondi nyt ilmeisesti ollut minun juttuni.... (Löysänä aasinsiltana voisi kertoa: Entiseen tyttöystävään ihastuin vaaleana, mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta olen katsellut brunettea tai hyvinkin tummaa. Toki joskus vaaleilla tai punaisilla vauhtiraidoilla koristeltuna.)

Älä pelkää, että jäisin yksin. Kolme erityyppistä suhdetta tullee pitämään minut tyytyväisenä. Joku perheenjäsenistä varmaan muistaa ulkoiluttaa sinuakin.

Lopuksi vielä kommentteja uusimmasta hankinnastani... Käyttööni tuli "musta timantti" merkkiset pystyssäpitovälineet. Olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Hinta/laatu suhde tuntuu olevan kohdillaan, vaikka ei ihan sieltä edullisimmasta päästä ollutkaan. Näemme ja koemme vielä yhdessä monet myrskyt ja tyvenet. Uskon, että meillä on edessä pitkä tulevaisuus, jos ei meistä kumpainenkaan vanhuuttaan alkaa raihnaistua. Tai minä kompuroidessani, kaadu polvi edellä hennon keskivartalosi kohdille ja aiheuta korjaamatonta tuhoa. Näinkin olen tullut tehneeksi.....

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE KENKÄILIJÖLLE!

Haanjassa...

Siinähän SPP-56:n (hullun)rohkeat jäsenet (vielä) voimissaan ja putoisina.

Haanja 2012 muistetaan varmaankin tulevina vuosina raskaudestaan. Mutaa ei ollut ihan huippuvuosien määrää, mutta sitä oli kuitenkin "riittävästi". Stanut oli niilläkin sueduilla riittävästi. Saimme sateesta jo esimakua perjantaina, saapuessamme kisakaupunkiin. Vöryssä oli ollut juuri parin tunnin sadekuuro ja kaupungin kadut lainehtivat. Joissain paikoissa kyllä nähtiin asfattia/öljysoraa, mutta aika kateissa ne olivat.

Kisa lähti itsellä käyntiin vähän haistellen päivän kuntoa ja keliä. Pian kuitenkin selvisi, että haaveet aikani parantamisesta sai heittää romukoppaan ja sammutin pyörän mittarin. Aloin ajella vain tuntemuksieni mukaan....

0-20 km Ihmettelyä, että tälläistäkö tämä on. Mutaa on enemmän kuin edellisellä kerralla....

20-40 km Epäilys alkaa hiipiä... Jaksaako loppuun asti...

40-60 km Vaikeaa... Vaikeaa...  Keskeyttäminen on kirkkaana mielessä. Ensimmäiset krampit tulevat jo n. 55 km kohdilla. Suolaa.. Suolaa...

60-80 km Hyvää, samanvauhtista porukkaa ympärillä. Menee vähän sumussa. Olikohan tämä väli sitä "FLOUTA"???

80-100 km Kaveri tuntuu olevan vielä hyvässä kuosissa. Lähden kelaamaan selkiä kiinni. n. 86 km kohdalla lyhyen tuuppaus kohdan jälkeen hyppään pyörän selkään. JA SE ON SIINÄ. Oikean pohkeen yläosassa tuntuu "muljahteleva" tunne. Jalka ei kestä enää kävellä..... Pyörä sivuun. Buranaa, nestettä ja venyttelyä... Ei auta n. 15 min kuluttua kaivan puhelimen esille, että soitan huoltojoukot hakemaan. Sitten burana ja Pohjalainen sisu astuu peliin. EN PERHANA KESKEYTÄ. Päätän kokeilla pyörällä ajamista. Vasen jalka toimii, oikea täysin pois pelistä.... Nilkutan palan matkaa ja huomaa, että oikeallakin voi "nostaa" jonkin verran.... Paskat... Näillä mennään maaliin. EN kerro, mitä ajatuksia oli loppumatkan tuuppaus osuuksilla!!! (K-18)

100 km Pyöräilykausi alkaa olla paketissa. Parannellaan jalkaa ja aletaan odottelemaan lunta...