Pari päivää olen joutunut paistattelemaan julkisuuden
valokeilassa. Puhelin on soinut ja piipannut aika tiheään tahtiin. Mutta alkaa
ymmärtää myös näitä ”kesto julkkiksia”. Eilen ei enää kukaan ollut kiinnostunut
minusta. Enkä aio ensiviikolla julkistaa salarakas, ero, yms. uutista. Eiköhän tämä julkisuus ollut
tässä. Toivottavasti…….
Viime kirjoituksessa kerroin jo erään maanomistajan
suivaantumisesta maillansa liikkujiin.Viikonlopun aikana alkoi tulla kuvia ko. palstalta löydetyistä metallipiikeistä enemmänkin . Ihmiset mielsivät minut joksikin ”tietotoimistoksi”. Aloin jakaa SOMEen ihmisille varoituksia. Pääasiassa maastopyöräilijöille, koira piireihin ja hevos ihmisille. Homma ”räjähti käsiin”. Jakoja ilmestyi HETI satoja ja toimittajat kiinnostuivat tilanteesta. Radioon haastatteluja ja usean toimittajan kanssa paikalla käynti.
Vaikka olen yrittänyt koko ajan kertoa, etten halua
mitenkään puuttua ulkoilureitti riitaan, haluan vain, että piikit saadaan pois
maastosta vaarantamasta ihmisiä ja eläimiä, kaikille toimittajille viestini ei
ole mennyt ”perille”. Ei kait olisi kovin mediaseksikästä ja taitavat nuo asiat
kai liittyä toisiinsa.
Parina tarkentavana asiana kerrottakoot:
- Paikka sijaitsee muutaman sadan metrin
etäisyydellä lähimmistä taloista. Itse maanomistaja asuu kilometrien
päässä. Eli ei olla kenenkään talon nurkalla.
- Piikkejä ei ollut vain baarrikaadiet
ohittavilla/kiertävillä paikoilla, vaan koko palstan kaikilla poluilla.
- Ko. polkua olen lenkkeillyt kolmisenkymmentä
vuotta ja mielestäni se on ollut aina tuon levyinen.
- Viime syksynä ei kaupunki kaatanut palstalta ”tukkipuuta”,
vaan niitti reitin reunoilta peukun paksuista pajua. Tämä oli se ”viimeinen
niitti” maanomistajalle irtisanoa ulkoilureittisopimus, kun kaupunki oli ”kaatanut
metsää 20 metrin leveydeltä”…..
- Tarvitseeko jatkaa listaa……..? Enkä nyt kerro
suvusta ja sen tekemisistä enempää L
…..
Vielä muutamia linkkejä aikajärjestyksessä:
Face
TdT
Jutellaas vähän pyöräilystäkin… XX TdT oli taas maineensa
veroinen. Korkeammatkin voimat olivat mukana ja ”tilattu” sateen loppuminen tuli
ihan ajallaan. Ensimmäinen tunti oli vähän luikkaan oloista, mutta yllättävän
nopeasti kivet ja juuret kuivuivat. 2A
ryhmä eteni varsin sujuvasti ja eipä tuolta (huonolta) huumoriltakaan tainnut
ilman moni selvitä. Kiitos porukalle. Kiitos vetäjille Markukselle ja Pertille .
Kiitos huolloille. Kiitos Tampereen ja Nokian polut, kalliiot ja hiekkaharjut.
Aika monella tapaa voisi viettää kahdeksan tuntia huonomminkin…..
Huokausten kallioille nousu saa loppuosalta jo miehen irvistämään...
Vetäjän "viiva"...
Loppuun vielä hatunnosto Mikon extreme porukoille. Ollappa vähän nuorempi ja kovakuntoisempi, niin…….
Loppuun vielä hatunnosto Mikon extreme porukoille. Ollappa vähän nuorempi ja kovakuntoisempi, niin…….
Remonttia….
Tampereella sai takavaihtaja ”vähän kipeää” ja eilen
yhteislenkillä haukkasi ”häkki” pinnoihin kiinni. Onnuttiin kotiin ja sitäpä
tässä seuraavaksi pitäisi mennä katsomaan. Saako vielä väännettyä suoraksi, vai
meneekö kaupan kautta illalla töihin…..
Tämäkin kait kuuluu ”lajin luonteeseen”…….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti