Tahkosta nauttimassa....

 

 

 

Voin taas onnitella itseäni. En niinkään siitä, että Tahko tuli ajettua ongelmitta läpi. Vaan siitä, että olen jo niin iso poika, että voin itse päättää tekemisistäni. ???  Eli lievää suuremmasta painostuksesta huolimatta, en lähtenyt 240 kilometrin kuninkuusmatkalle, vaan lähdin taas yöpyöräilyyn nautiskelemaan. Nooo… Tulihan sitten vielä laseteltua toinenkin kierros heti perään, ihan vaan nautinnon pitkittämiseksi. Mitäpä sitä voisi olla, vanhalla miehellä öiseen aikaan muuta kivaa tekemistä, kuin ajella pyörällä???....

Tänä vuonna lähtöön päin ajellessa oli hyvä tunnelma. Viimeisissä ajoissa oli alkanut löytyä yhteinen sävel uuden 29” kanssa. Valmistautuminen ja tankkaus oli mielestäni kohdillaan.  Paljon tuttuja kavereita lähdössä 240:lle. Hymyilytti ja oli varma ja rauhallinen olo.

Muutamat yläfemmat tutuille onnentoivotuksiksi ja puolilta öin matkaan. Alussa näyttää heti parin-kolmenkymmenen porukka lähtevän omia menojaan. Menkööt, jään ajelemaan seuraavin yksittäisten kavereitten kanssa. Golfkentän kohdilla porukka on jo niin hajallaan, ettei muut ajajat enää häiritse. Taas kerran voi todeta: Tätähän täältä tultiin nimenomaan hakemaan. Eipähän tarvitse jonoissa kiroilla….

Mummonmäkeä kohti. Jalat ei tunnu oikein hyviltä, eikä huonoilta. Normisettiä??. Hivenen takareisiä ”kiristää”, mutta ei vaivoiksi asti. Tunne seuraa aina pitkissä tiepätkissä. Olisiko venyttelyn puutetta?? Tai siis olen kuullut, että jotkut venyttelevätkin… Kinahmi ykköstä tuuppaamaan.
Ne LEPAKOT. Ovatko nämä nyt niitä Tahkon legendaarisia ”hevosen kokoisia paarmoja”. Onnekseni olen katsonut sen verran vähän kauhuleffoja, etten pode mitään fobiaa niitä kohtaan. Näitä ihastellen ykkönen ylös, ihan huomaamatta. Päällä huomaan, että reitti on paremmin ”auki” kuin viime vuonna. Heinää on niitetty enemmän ja kylmän alkuvuoden takia heinä on ehkä lyhyenpääkin.

 

 

Alkaa hämärtää ja lamppu palamaan. Saan hyvän selän eteeni ja etenemme hyvällä vauhdilla. Nyt huomaa kuinka paljon helpompaa 29” onkaan edetä. Loppulaskussa Eskolaan, pyörän perä lähtee kerran jo nousemaan. Sekunnin ajan jo näen kiviryteikön lähestyvän kasvojani, mutta takarengas päättää kiltisti laskeutua ”normi” asentoonsa. HUH… Eskolassa banaania ja urheilujuomaa ja menoksi. Kakkos Kinahmia en edes yritä ajaa kovin pitkälle. Tuuppaamalla menen ihan samaa vauhtia kuin muutkin ajamalla. Vanhan juoksijan etuna on, että jalat vain palautuu pienestä kävelyhetkestä. Kalkkiruukin lasku (omasta mielestä) hyvää vauhtia alas. Lopussa kylläkin joku laskee melkein puolta lujempaa ohitse. Kaverilla ei liene itsesuojeluvaistoa???

Kalkkiruukin huolto. Vilkaisen kelloa ja totean tulleeni vajaat kymmenen minuuttia nopsemmin, kuin vuosi sitten. Lehtomäkeen lähden taas kolmen Jumiklossin kaverin perässä. Lehtomäkeä alas laskettaessa eräs heistä tekee pyörän kanssa täyden kuperkeikan edessäni. Ohjaamossa on hetkisen paniikkijarrutusta, etten mene samaan kasaan. Pysähdyn kyselemään tuntoja, mutta ei mitään hätää. Kypärän lippa vain repsottaa ja kaveri repäisee sen kokonaan irti. Muut Jumiklossilaiset jäävät odottelemaan kaveriaan ja jatkan yksinään matkaani. Hiekkamonttujen luona saan Pitkäsen Lissun selän eteeni. Näyttää olevan nämä maastopyöräilevät naiset kohtaloni. Viimevuonna ajelin Salmisen Lauran kanssa monessa kisassa samoja vauhteja ja nyt vaan henkilö vaihtui. Tapaan taas myös ”läskillä” ajelevan Antti Sintosen (???), jonka kanssa ajellaan samoilla huitella koko minun kaksi kierrostani. Tuulivaara kevyesti ylös. Tuulivaaran jälkeisissä kivikoissa taas mietin eroa viimevuoden ajooni. On tämä helpompaa 29:llä. Varovasti, varovasti, ettei mene rengas… Rahasmäessä pakollinen vohvelitauko ja eteenpäin. Laskuosuudella taas huomaan jotain. Vauhti on ilmeisesti viime vuosista noussut, sillä tuntuu että takajarru joutuu useammin töihin, kuin ennen. Ennen el Grandea alkaa vilu hiipiä puseroon. +3 näyttää mittari. Aurinko alkaa nousta ja linnutkin ovat heräämässä. Grande yhdellä lyhyellä tuuppauksella ylös. Pitää oikein käskeä itseään, ettei pysähtyisi mäen päällä katsomaan ja ihailemaan auringonnousun maisemaa. Loppulasku vielä. Hitaampivauhtinen, kuin entinen, mutta ei tämä helppo ole vieläkään.

Puolenvälin huolto. Lamppu pois ja juomapullo vaihtoon. Viileässä kelissä en ole juonut kuin n. puoli litraa. Mietin vielä vaatetusta, mutta eiköhän se ala pian ilma lämmetä.
Patukkaa mutustellen alan nousta hotellilta. Teen päätöksen. Nyt aletaan mennä ”nautintokierrosta”. Annan myös itselleni luvan pysähdellä valokuvaamaan.

Alkumatkan tieosuuksilla joudun pitämään vauhtia, että saan pidettyä lämmöt ”koneessa”. Kinahmi1. Alapuolella olevassa talossa alkaa kukko laulaa, kun alan nousun. Hymyilyttää….. Moniko on tätä kokemassa??? Valokuvaaja nousussa pyytää ottamaan kärsivän ilmeen. Milläs otat, kun on hyvä olla. Ykkösen päällystän polku ei tahdo mennä sujuvasti. Mitäs tässä nyt??? Ahaa… Pitää vähän nostaa vauhtia, niin alkaa osua ajo kohdilleen.

Kalkkiruukin huoltoon jää Antti ja Lissu pitämään pitempää taukoa ja siitä eteenpäin ajelen ihan yksistäni. Ajelen rennolla, hyvällä lenkkivauhdilla ja NAUTIN lämpenevästä aamusta. Tahkon päältä vielä muutama kuva ja loppulasku maaliin…..

Jos joitain kiinnostaa aikani, niin ensimmäinen kierros meni alle  4 tunnin ja toinen saman verran yli :-)

KIITOS kaikille jotka antoivat peesiapua meikäläiselle.

ON TÄMÄ HIENO LAJI JA MAHTAVIA (tuiki tuntemattomia) KAVEREITA REITILLÄ.

Ja vielä syvä kunnioitukseni teille 240 selättäjille. Osaan kyllä arvostaa suoritustanne…..




Ps. Onneksi olkoon myös "entiselle tyttöystävälleni" ja "pikkuvauvalleni", hyvin menneestä ajosta !

 

 

 

Tahkoa kohti....

 

 

TahkoMTB. Tuo Suomen suurin ja ... Meinasin sanoa kaunein, mutta, mutta.. Jääkööt nyt sanomatta. 2000 maastopyöräilijää kuitenkin suuntaa viikon kuluttua Nilsiään, Tahkon kiilto silmissä.

Voin nyt suututtaa joitakin, mutta itse en nyt pidä Tahkoa kovinkaan kummoisena MTB tapahtumana. Hivenen ylihinnoiteltu ja varsin huono reittinen maastopyöräkisa. Itse kuitenkin arvostan maastopyöräillessäni reittiä eniten. Tahkolla on tietä varsin paljon. Polku osuudet on jo kuluneita ja kivisiä. Oikein hyvää ja miellyttävää ajettavaa reitistä löytyy varsin vähän.

Mikä sitten saa minutkin lähtemään tuonne???    KAVERIT!  Onhan tuo iso sosiaalinen tapahtuma. Monia ajokavereita ei välttämättä näe kuin kerran vuodessa ja juuri Tahkolla. Siksipä minunkin tieni vie Tahkolle.

Monen Juhannuksen traditioihin liittyy viimeinen pitkähkö lenkki, valmistautuessa viikon kuluttua olevaan koitokseen. Muistakaa kuitenkin, että tässä vaiheessa voi vain pilata mahdollisuutensa hyvään aikaan.

Kaikille oikein hyvää Juhannusta ja loistavia ajokelejä Tahkolle.  Näemme sitten Tahkon lähdössä puolilta öin……

 

Paska juttu....

Anteeksi vain tuo kirjoituksen nimi. Sen piti olla aivan toinen, mutta mutta.... Sunnuntai aamusta heräsin ennen viittä siihen, että vatsa oli "pyörähtänyt ympäri". En tiedä mistä moisen pöpön olin onnistunut saamaan, mutta jätkää tyhjättiin aika tehokkaasti 14 tuntia. Sitten alkoi taas neste pysyä pikkuhiljaa sisällä. Tehokas (mutta ei niin mukava) laihdutuskuurihan tuo oli. Reilut viisi kiloa lähti painosta.......

Se tuosta "paska jutusta", ja sitten asiaan.

Viime viikolla sain Kokkolaan työkomennuksen ja yritin tietenkin yhdistää työt ja harrastukset. Eli otin myös maasturin mukaan. Olin myös viettänyt tämän kesän keveintä viikkoa liikunnallisesti, kun ajattelin seuraavan viikon ajotunnit olevan "kohtuulliset".

Sunnuntai....

Kokkolan paikalliskierros. Harriniemi, Santahaka ja Laajalahti tuli ajeltua "ristiin rastiin". Kyllähän se sai taas miehen suupielet hymyyn, kun alla oli hiekkakankaita ajeltaviksi. Laajalahden luontopolun pitkokset kylläkin oli jo "parhaat päivänsä nähneet"...
Piti oikein itsensä pakottaa kämpille, kun kello jo lähenteli puoltayötä.

Maanantai....

Suunnaksi Kruunupyyn lentokenttä. Tiesin, että Saarikankaalta lähtee SE polku ja sitä lähdin etsiskelemään. Hivenen pyörien jälkiä seuraten ja vanhoja muistellen onnistuin etsiskelyssäni. Kun pääsin lentokentälle, olin ajanut mahtavaa neulas sigleä noin 14 kilometriä lähes yhteen mittaan. Metsäautotie siirtymiä oli reitissä noin puoli kilometriä.
Täysin juuretonta ja sopivan mutkikasta, että joutui koko ajan tekemään töitäkin ajaessa.
Suunnitelmissa oli tulla eri reittiä takaisinpäin, mutta mutta... Tällaista ei pääse koemaan kuitenkaan niin usein ja palasin samoja jälkiä. Onnistuin löytämään vielä pienen jatkonkin. Eli 15 kilometriä sinkkua..... Paluumatkaa voisi kommentoida sanoilla: "Aika hengästyttävä kokemus".

Kruunupyyn lentokentällä.

 

Tiistai....

Ilmassa oli välipäivän tuntua... Lähdin vain ajamaan paikallisille pysu iltarasteille. Tunti tuli kuitenkin ihan rutistettuakin....

Keskiviikko.....

Töistä vapaata ja suunnitelmissa pientä maakuntamatkailua. Ensin suunnaksi Kalajoen hiekkasärkät. Enpä muutamaan vuoteen ollutkaan pyörän kanssa seuduilla ja muistelemaan, että missäs ne polut menikään. Aika paljon oli tullut uutta mökkiä alueelle ja monesti joutui etsimään uutta reittiä, ettei olisi ajanut pihoihin. Pientä pyörimistä "biitsillä" ja nokka kohti pohjoista, hiihtostadionille ja siitäkin vielä eteenpäin. Parin tunnin kuluttua löysin itseni Tapion tuvalta, josta lähtee 20 kilometrin luontopolku. Täältä löytyi jo muittenkin renkaanjälkiä. Takaisin kasitien toiselle puolelle ja etelään, kohti satamaa. Sitten olikin aika miettiä ruokailua ja Kalajoen ABC:tä ja todeta, että eiköhän nämä alueet tullut nähtyä....

 

Tekisikö mieli "läskiä"??? Eihän nyt tokikaan...   :-)

 

Seuduille ajelemaan lähteville voisi antaa vinkiksi: Koska alueella on paljon "juoksuhiekkaisia" polkuja, kannattasi etsiskellä jokin paikallinen maastopyöräilijä oppaaksi. Muuten voi joutua, tuskastumiseen asti, sirvailemaan irtohiekassa. Kasitien itäpuolella on ehkä kivempaa ajeltavaa ja tuota luontopolkua voin suositella. Minun mielestäni ihan kuitenkin maastopyöräilyä, ja reitti kiertää pahimmat hietikot. Pitkoksia pitää kylläkin pystyä ajamaan....

Ruokailun jälkeen suora siirtymä Houraatin ulkoilualueelle Lohtajalle. Sieltä suunnaksi Vattajan ampuma-alue ja takaisin Houraattiin. Näillä alueilla sain kyllä sitä mitä oli tullut hakemaankin. Pehmeää hiekkaa. Koko tämän päivän teemana oli hiekassa ajaminen. Sitäkin pitää vain opetella, vaikka ei se kivaa ole. Reidet kyllä huusivat monesti armoa, kun rengas alkaa painua.... Toivottavasti kuitenkin oppia tuli ja sitä taas pääsee joskus hyödyntämään.
Ilta oli taas pitkällä kun pääsin takaisin Kokkolaan. Muistaakseni joskus on ollut kevyempiäkin ajopäiviä.....
Aamusta oli 20 astetta lämmintä ja pilvistä. Iltapäivästä alkoi pilvet kadota ja aurinko paahtaa, mutta aika hyvin pärjäsin nesteitten kanssa.

 

Kalajoen ajelut vaativat litran vettä ja litran colaa...

Torstai ja perjantai jäi sitten lepopäiviksi töitten takia. Kuitenkin hyvinkin reilut 20 tuntia tuli taas vietettyä pyörän kanssa.

 

Lammassuojattu reitti...

 

Rikkaan elämää....

Viikon aikana sattui kiva yhteensattuma... Sunnuntaina ajellessani autolla Kokkolaa kohti pysähdyin Power Parkin uudessa kauppakeskuksessa, Road Housessa. Siellähän se Jorma Lillbackakin oli syömässä hampurilaista. Seuraavan kerran tiemme yhtyivät Kalajoen ABC:llä keskiviikkona. Jorma oli siellä taas samaan aikaan syömässä autonkuljettajansa kanssa.
Ajatuksiini tuli, että olinko saanut viettää tämän viikon rikkaan elämää.
Pari seikkaa taisi olla kuitenkin toisin.
Jorma oli matkassa autonkuljettajansa kanssa , Englantilaisella herrasmies maastoautolla. Meikäläinen romulla Saksalaisella, jonka arvo kolminkertaistui, kun laitoin pyöräni auton sisään.
Toiseksi.. Jorma ei tainnut kuitenkaan olla maastopyörällä ajelemassa, vaikka omaa kuitenkin läheisiä suhteita pyörien valmistamiseen.
Mitä kauemman asiaa pohdin tulin tulokseen: Antaa Jorman viettää omaa rikkaan elämää, minä vietän rikasta elämää.

Retroo ja Vintagee....

Koska maastopyöräilyä tuli tunneissa aikalailla, piti seuraavaksi viikonlopuksi keksiä "jotain aivan muuta". Pyörästä nyt ei kuitenkaan päässyt eroon. Kalusto vain vaihtui.

Vaasassa järjestettiin Retrokilpureitten kokoontuminen ja sinnehän sitä piti itseään tyrkyttää. Tähän ajatukseen liittyy myös jotain vanhoja tunteita. Aikoinaan (jätetään nyt vuosi sanomatta) ajoin ensimmäisen pyöräkilpailuni juuri Vaasassa. 20 km temmossa tuli toinen sija, josta saatu palkintopytty löytyy vieläkin palkintokaapista. Nyt oli tunnelma, että ympyrä sulkeutuu.....

 

 

Jotain krääsää on vuosien varrella kertynyt...

 

 

Hivenen ehkä jännitti onko kalustoni tarpeeksi "retroa", vain aletaanko katsella vähän kuin "halpaa makkaraa". Pelkoni oli kuitenkin turhaa ja joitakuita tuli jopa muistelemaan  "vanhoja hyviä aikoja" pyöräni ääreen, koska oli joskus aikoinaan itsekkin ajellut samanlaisella.

 

 

 

Helkama Kuningaskulkuri (ostettu -79)

 

 

 

Aurinkoiseen ja helteiseen Vaasaan oli saapunut vajaat 50 retrokilpureitten harrastajaa. Tunnelma oli hyvin rento ja monet ennestään tutut ihailivat ja esittelivät uusia pyörähankintojaan.

Lauantain ohjelmassa oli 100 km yhteislenkki, johon oli ujutettu 22 km yhteislähtöinen kirikilpailu. Yhteislenkki mentiin rentoa hyvää vauhtia. Alkumatkasta muutaman pyörän renkaat poksahtelivat ja ne haittasivat matkantekoa. Monilla pyörillä ajetaan varsin vähän ja kun äkkiä pumpataan perstuneet renkaat ajopaineisiin, niin....

Reitti suuntautui Raippaluotoon, joka olikin hyvä idea, sillä mereltä puhalteleva vilvoittava tuuli vähän helpotti hellettä. Parinkymmenen kilometrin välein pidettiin pientä taukoa. 40 - 62 km välillä sitten otettiin miehistä (ja yhdestä naisesta) mittaa....

Kolme kaveria otti heti hatkat ja meni menojaan omaa vauhtiaan. Muutamien kilometrien jälkeen alkoi muodostua 10-15 ajajan pääjoukko, jossa ajelin 3-6 sijoilla. Sivuvastaiseen tuuleen ajettaessa vauhti oli varsin vaihtelevaa. Välillä mentiin ihan haipakkaa ja taas pian mentiin matelemalla. Noin kuusi kilometriä ennen maalia tuli takajoukoista pari kaveria, jotka lähtivät vetohommiin. Vauhti kasvoi ja porukka alkoi repeillä. Vähän päälle kaksi kilometriä maaliin ja kaksi kaveria pääsee reilun sadan metrin päähän karkuun. Jään yksin pääjoukon kolmanneksi. Kaikki peliin ja seuraavan kilometrin aikana ajan karkulaisia pikkuhiljaa kiinni. Vajaa kilometri maaliin ja saan pääjoukon karkulaiset kiinni. Samassa huomaan, että nyt on eväät syöty. Kaverit alkavat karata ja takaakin tulee vielä kolme kaveria ohi........

Oli kuitenkin hyvä rutistus. Max. syke pyöri 180 paikkeilla ja ajelin pitkiä matkoja yli 170 sykkeillä, jota pidin viimekesänä maksiminani.....

Vielä 40 km Vaasan nähtävyyksiä kierrellen ja 104.5 kilometrin kohdilla maaliin.

 

Kiva päivä, josta on paljon kuvia muistona. Kiitos kuvaajille: Sami Saastamoinen,   Oskari Keisala ja Katja Marttunen

 

 

Huikean nätti pyörä! "Retropornoa"?

 



Pisteitä keräämässä....

Liikunnallinen viikonloppu on taas takana ja tässäpä raporttia…

Sunnuntaina olin Jyväskylässä suuntautumassa maastopyöräilystä tuonne seikkailu-urheilun suuntaan.  Jopa ry järjesti rogaining kilpailun, ja sinnehän sitä piti itsessä tyrkätä.

Mitä sitten on rogaining? Lyhyesti: Kartalle on merkitty ”rastipisteitä”, joilla saa käydä valitsemassaan järjestyksessä. Myös reitin suunnittelu ”rastilta-rastille” on omalla vastuulla. Rasteilla käynneistä saa erilaisia pistemääriä. Tavallisesti helposti löydettävistä vähemmän ja vaikeasti saavutettavista enemmän. Kilpailussa ilmoitetaan myös maksimi suoritusaika, johon mennessä on leimattava maalissa. Voittaja on yksinkertaisesti se joukkue, joka kerää eniten pisteitä rasteista. Oli tietysti 2 tunnin ja 4 tunnin sarjat ja meille enemmän lääkityksen tarpeessa oleville, 8 tunnin setti.

Valmistautumista….

Viikkoa ennemmin tuli ajettua pari kisaa. Piti yrittää vähän palautella ja sitten heti ”ladata” uuteen pidempään koitokseen. Lauantaina ajetun kisan jälkeen kävin jo sunnuntaina kevyesti pyörittelemässä 1,5 tuntia. Maanantai oli ajamaton päivä ja vasta tällöin reiden etuosat kipeytyivät. Tiistaina 3 tuntia ajelua, muutamalla ”happojen rajoille”, suoritetulla pitkällä vedolla. Keskiviikkona olikin sitten seuran yhteislenkki ja 4 tuntia meni vauhtileikittelyn merkeissä. Torstaina vaimo ilmoitti, että illalla on tupa täynnä naisia ja voisi keksiä jotain ”pakomatkaa”. Yritin lyödä monta kärpästä yhdellä kertaa ja lähdin ajelemaan eräälle laavulle syömään iltapalaa. Taas neljä tuntia ajelua, tosi tiukalla sykekurilla.

 

Iltapala syöty. Mitähän kautta kotiin?...

 

Kotiinpäin oli valinta... Pitkä reitti vai märkä reitti. Arvatkaa kummanko valitsin....?

Samalla tuli treenattua repun pitämistä selässä. Vanha Bellin reppu alkoi olla tiensä päässä ja olin juuri ostanut uuden repun. Jos ei nyt ”äkkiparanemista”, uskoontuloa tms. tule vastaan, pitempiäkin pyöräretkiä tulee taas tehtyä. Näillä tarvitsee jo sen verran tavaraa mukaan, ettei juomareppu oikein riitä. 

Millet respiration 25

 

Kohtuullisen helpostihan tuo kulki mukana. Näin yksinkertaiselle kaverille kylläkin aivan liikaa liikkuvia osia..... 
Perjantain ja lauantain yritin pitää itseni poissa pyörän lähettyviltä..

Tankkausta….

Keskiviikkona aloin löysäillä ”kalorikuria” ja torstaina mätin jo kaiken mitä näin… Ja jos vähänkin maistui kaloripitoiselta. Oli sitten normi ruokaa tai ”patukkaa”.

Perjantai meni ”kaloripöhössä” ähkyessä. Lauantaina lähdin jo puoleen matkaan kohti Jyväskylää, mökkeilemään ja viettämään perisuomalaista mökkielämää. Syömään, juomaan ja saunomaan. Tuo juomapuoli ei kyllä ollut se perinteinen ”pullo kossua”.

Sunnuntai aamulla pari lautasellista puuroa ja juuri ennen kisaa vielä sämpylää ja banaania.

Kisan aikana söin pari energiapatukka, kaksi banaania ja muutaman ison geelin. Juomaa meni 2,5 litraa urheilujuomaa, 0,5 litraa vettä ja kaksi 0,5litran Coca-Cola limsaa.

Kaiken kaikkiaan energiat ja nesteet riittivät, eikä niiden takia tullut mitään ongelmia.

Lähtö….

Kello 9.00 annettiin kartat ja reitin suunnittelu alkoi. Heti huomasi, että ratamestari oli tehnyt tosi haasteelliset rastit ja ajatus vain löi tyhjää karttaa tuijottaessa. Viimein aloin saada jonkinlaista reittiä kartalle. Ajatuksissa oli lähteä kartan pohjoisosalle, missä olisi rasteja vähemmän, mutta ne olisivat pistearvoltaan suurempia. Pohjoisosaa länteen ja Nyrölän Kallioplanetaariossa noin neljän tunnin kuluttua, puolessa matkaa. Samalla saisin vetää enemmän pyöräillen alkumatkan, sillä ajamaanhan tänne olin kuitenkin tullut. Loppumatkaksi suunnittelin 2-3 erilaista lopetusta, joista sitten valitsisin sopivan käytettävissä olevan ajan mukaan. Arvioin, että noin 140 km tuli reitin mitaksi...
10.00 lähdettiin liikkeelle ja takaisin pitäisi olla 18.00.

 

Pohjoisen suuntaan lähti vain pieni osa joukkueista ja parin rastin jälkeen jäin koko loppumatkaksi yksin. Ensimmäinen puolisko kisaa meni aika hyvin suunnitelmien mukaan. Kallioplanetaariolla olin noin 4,5 tunnin kuluttua. noin 15 min oli tullut suunnistuksen/reitinvalinnan/varmistelun takia takkiin ja toinen 15 min. maaston mäkisyyden ja pikkupolkujen suuren määrän vuoksi. Muuten tuntui vielä ihan hyvältä.
Sitten alkoi vaikeudet....... Muutaman rastin jälkeen aloin suunnitella vauhdissa, kuinka lyhentäisin reittiäni. Sain loisto idean yhdestä "oiosta". Tuuppaisin pyörää metsässä reilu puoli kilometriä seuraavalle rastille ja siitä jatkoa seuraavalle.... Oiko meni ihan hyvin. Ehkä vähän liikaa oikealle varmistaen, mutta vähän niin oli tarkoituskin. Ja sitten vain seuraavalle.... Silloin tajusin virheeni. Seuravalta rastilta eteenpäin oli vain hyvin huonoja ja erittäin huonoja jatkomahdollisuuksia. Voi nyt PIIP... Pyörä pysäyksiin ja suunnitelma B etsintään. Päädyin tekemään alamäkeen tuuppauksen, järven rantaan ja järven päästä taas ajettaville reiteille. Tämä oli alkuunsa huono idea. Taimikkoa ja hakkuujätettä riitti. Viimein pääsin järven rantaan, mutta sielläkään ei oikein mitään polkua mennyt. Tuuppasin järven päähän ja tajusin ISON mokani. Järvestä lähti puro, josta ei ilman uintiliikkeitä yli päässyt. Hetken etsiskelin ylityspaikkaa, mutta sitten luovutin. Takaisin ei ollut menemistä ja lähin metsäautotie oli noin 700 metrin päässä. Kiroilua ja pyörän raastamista perässä. Viimein pääsin tielle, joka ei johtanut oikein minkään rastin suuntaan........ Puoli tuntia tempoilua, ilman pisteen pistettä. Näin ei oikein pärjätä kisassa.... Hain vielä pari rastia ja sitten oli aika suunnata kisakeskusta kohti. Suunnitelmissa oli hakea ensin 8 pisteen rasti ja matkan varrelta pari 3 pisteen ja ehkäpä yksi 4 pisteen rasti. Saavuin 8 pisteen rastin seutuville ja rastia ei vain löytynyt. Juoksentelin pikku polkuja edestakaisin, mutta ei vaan osunut kohdalle. Reilun kymmenen minuutin jälkeen luovutin. Aikaa tuhraantui niin, että päätin ajaa 3 ja 4 pisteen rastien ohi ja hakea lähellä kisakeskusta oleva 9 pisteen rasti. Tiesin, että nyt on kiire, jos meinaa ehtiä maaliin ajallaan.... Viimeisellä rastilla leimatessani katsoin, että kuusi minuuttia aikaa ehtiä maaliin. Ei kun menoksi.... Maaliin saavuin minuutin myöhässä.....

8 tuntia ja 1 minuutti, 130 kilometriä ja 1500 metriä nousua ilmoitti kompuutteri ranteessa.

Kisakarttaa voi katsoa täältä....

Yhteenveto...

Sain hyvän kevään pitkän kisavauhtisen harjoituksen. Seuraava vastaava sitten odottaa Tahkolla. Tyytyväinen olen kuitenkin suoritukseeni fyysisesti. Varsinkin lopun 30-40 minuuttia tulivat omasta mielestäni suorituskykyni rajoilla. Mitään notkahdusta menossa, eikä kramppeja vaivoina..... Vaikka kesän ensimmäinen helteessä ajettu pitkä kisa ennakkoon vähän pelotti, tankkaus ja nesteytys onnistuivat.

Ps. Maanantaina oikein alkoi itseäkin naurattaa..... Ilmeisesti elimistö oli vielä aika sekaisin ja kuumia ja kylmiä aaltoja tuli jatkuvasti. Ikään kyllä sopisi jo vaihdevuosi vaivat, mutta uskon kuitenkin sen johtuvan edellisen päivän rasituksista....... Sain kuitenkin myötäelää päivän joittenkin vaivoja :-)

 

Kahden kisan etelänmatka

No niin… Alkaa taas elämä tasaantua sen verran, että ehtii istahtaa sähköaivon ääreen…

Viikonloppu meni pyöräillessä…

Koska Etelä-Suomeen mentiin matkaan lähdettiin perjantai aamusta. Vaimon vieressä riemuitessa ”kisaturismi kauden”, tämän kesän alkua, suunnistettiin Sipoon Nikkilään. Täällä aloitettaisiin illalla pyöräsuunnistuksen kansallisella kisalla. Siellähän monien vuosien varrelta kertyneet tutut taas tapasivat, ei niin pitkän, eikä kylmänkään talven jälkeen. Rupateltavaa olisi riittänyt, mutta ajamaankin täytyi lähteä. Lähtenyt olisi kyllä mielellään ennemminkin… Sillä kevään ensimmäinen kunnon sade, alkoi piiskata eteläistä Suomea oikein tunteella.
 

 Pyörä odottaa sateessa polkijaa....

Jotkut ehtivät ajaa kisan kuivalla kelillä ja olivat kyllä onnekkaita. Reitin varrella oli sen verran liukasta juurakkoa. Vielä useinkin viistosti kallellaan olevalla polulla. Ajaminen oli paikoin, enemmän tai vähemmän taiteilua ja pystyssä pysymisen tavoittelua. Parissa alamäessä jopa hiipi ajatus siitä, että nyt ei enää mies vie pyörää, vaan pyörä miestä.

Suunnistuksessa näkyi kolmen vuoden tauko lajista. Hermostunutta yliyrittämistä olisi ehkä osuvin ilmaus. Noin puolessa välissä rataa alkoi jo itseäkin naurattaa moinen vouhkaaminen. Siitä eteenpäin tuli jo muutamia onnistumisen elämyksiäkin. Ehkäpä tämän vielä oppii… Tai sitten ei….

Fyysisesti ei ollut hyvä päivä ja liukkaat olosuhteet eivät oikein antaneet mahdollisuutta pistää itseä ”lujille”. Kisakausi on kuitenkin avattu vajaan tunnin aloituksella, ja hyvä niin.

….pyöräillessä…..

Seuraavaksi päiväksi piti hommata itsensä puolilta päivin Rajamäelle. MTB ajohan alkoi vasta 13.30 ja aamusta oli aikaa tehdä se ”pakollinen” IKEAn keikka. Samalla kun seuduilla pyörittiin, myös minä kävin ostoksilla, mutta siitä myöhemmin....

Autoillessa kisakeskusta kohti, vaimo esitti terävän huomion… ” Kun tuolla Seinäjoen suunnalla ajellaan, ihmisillä ei ole pyöriä autojen katoilla. Mutta annas olla, kun lähdetään ajamaan kauemmas, pyöriä alkaa aina näkyä tosi monissa autoissa.” Syytä moiseen ei tarvinnut pitkäänkään pohtia…..

Rajamäellä oli jo täysi kisameininki päällä, kun paikalle saavuttiin. Taas se tuttujen kavereitten määrä, joidenka kanssa piti vaihtaa ”talvehtimisen” kuulumiset oli lukuisa. Kyllähän me vaan niin isoa samanhenkistä perhettä ollaan…..

Noh.. Pyörä kasaan ja lähes kylmiltään lähtöön. Jätin vähän tahallaan lämmittelyn vähemmälle. 13.30 lähdettiin alkumatkan kilometrin päällysteosuudelle. Pää pyöri ja aivot yritti raksuttaa, mihin kohtaan letkaa alkaisi itseä tyrkyttää. Otin kuitenkin hyvin varovasti ja sopuisasti löysin itseni vähän puolen välin huonommalta puolelta. Pätkä latupohjaa ja sopuisasti polulle. Noin neljän kilometrin kohdalla alkoi tuntua, että paikka harvenevassa jonossa on löytynyt ja nyt saa mennä jo omaa vauhtiaan.
 

Rajamäen lähdössä....

 

Reitin aloitus oli vähän helpompaa teknisesti. 10-15 km välille oli löydetty vähän teknisempääkin kivikkoa poluille. Ensimmäisellä kierroksella jotkut 26” ajavat näyttivät olevan vaikeuksissa täällä. Omakin ajo vähän rikkoutui ja paikoin meni tuuppaamiseksi. 15 km jälkeen taas alkoi helpompaa ja sopivasti sain eteeni hyvän ”selän”. Näin mentiin ensimmäinen kierros loppuun. Pysähdyin nappaamaan banaanin palan huollosta ja hivenen tipahdin letkasta. Toisen kierroksen ensimmäiset 15 km menin lähes yksin. Jossain edessä vilahteli muutaman hengen ryhmä, mutta väli ei lyhentynyt, ei pidentynyt, vaikka vähän oli yritystä saada heidät kiinni.

Tässä vaiheessa huomasi, että on kevään ensimmäisiä kisoja. Porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan, lähes kaikki kramppeja valitellen. Ennen toisen kierroksen teknistä osuutta sain uuden juomapullon huollolta. yritin juoda, mutta hyvät juomakohdat oli kateissa. Jossain kohtaa kädetkin alkoi ”loppua” jatkuvaan röykytykseen. Pientä ravistelua ja sopivasti vastaan tullut ”talutus” alamäki toi helpotusta siihen vaivaan. 45-47 kilometrin kohdille sattui pieni notkahdus. Jotenkin vain tuntui, että vauhti hiljenee ja jalat tyhjenee. Sykkeissä tuota notkahdusta ei huomannut. Vähän ”vasemmalla silmällä” olin tarkkaillut syketasoani koko matkan ja se pysyi yllättävän tasaisena koko matkan. Pari henkilöitä tuli takaakin edelle, mutta enemmän itse ohittelin lopussa. Ihan loppukiriin ei enää löytynyt kiistakumppania, vaan kruisailin ihan yksin maaliin.

Mitäs tästä viikonlopusta jäi sitten käteen…. Suunnistuksellisesti mennään pohjamudissa. Sieltä ei ole kuin suunta ylöspäin.

Fyysisesti en oikein tiedä. Sarjani kärki näyttää karkaavan yhä kauemmas. Toisaalta joihinkin tuttuihin ei ole enää niinkään pitkää välimatkaa. Rajamäellä jäi jopa joitain ennen voittamattomiani kavereita huonommille sijoille.

Tasainen ajo, tasaisilla sykkeillä, ilman sen suurempia ongelmia. Sunnuntaina ajelin jo pienen palauttavan ajelun, ilman sen kummempia tuntemuksia. Ilmeisesti palautuminen on hyvin käynnistynyt. Maanantaina vähän tutui reisien etuosassa, että kait sitä on jotain outoa hommaa tehty jaloilla. Tätähän sieltä lähdettiin hakemaan. Vauhtia on vielä kesä aikaa kaivaa esiin….. Jäi hyvä mieli…..

 …äitienpäivän muodollisuuksissa….

Kun muodollisuudet alkoi olla hoidossa, oli aika kaivaa oman etelän ostosreissun anti esiin. Pientä askartelua ja varaosahyllyjen koluamista ja TADAA….. Siinä se oli vaimon äitienpäivälahja. Noin kello 18.00 kävin huutamassa ”mittatikun” paikalle ja säädettiin ajoasentoa kohdilleen. Ja pitihän sitten vielä yhdessä käydä pienellä koeajolla…..

 Vaimolle Äitienpäivälahja

…tulevan pohdintaa…

Tai eipähän tuota tarvitse taas hirmuisesti miettiä. Ensi viikonlopulle on ilmoittautuminen sisässä. Taas taitaa olla edessä jotain sellaista, mitä ei järki-ihmiset ihan ymmärrä…. No, eipä siitä vielä sen enempää. Pidetään hulluja jännityksessä…….

….ja lopuksi

Kisaviikonlopuksi vähän kevensin liikkumistani. Ilmeisesti valmennusporras ei tätä hyvillä mielin katsonut. Vaikka nyt yli 30 vuoden yhdessäolo vaimon kanssa on jo terävimmän kärjen tylsyttänyt ”hanipuppelipusipusi” kotiintuloista, nyt yllätti. Pyöräilyltä palatessani oli heti tyly kysymys vastassa: ” Mitä sä nyt jo tulit!?!”. Yritin hätäännyksissäni selitellä, että olinhan nyt sentään ollut lähes pari tuntia poissa…. Vastaus : ”Jaa-a, en vain oo tottunut, että tuut nuonkin nopeasti takaisin…”

Ihmisille tulee aina joskus tilanteita, että hetken kuluttua/myöhemmin vasta tajuaa mitä olisi pitänyt jossain tilanteessa vastata. Minullekin kirkastui vasta myöhemmin, että olisi pitänyt mennä kurkistamaan makuuhuoneen vaatekaappeihin….

Liika on liikaa ja kohtuus liian vähän....

Muutama litra on taas ehtinyt vettä virrata Kyrönjoessa, sitten viime kirjoituksen. En oikein tiedä mihin tämä aika hupenee, mutta tässäpä taas päivitystä.

Tyttöystävä….

Tutustumisemme on edennyt hyvää vauhtia. Tunteja ollaan vietetty yhdessä ja kumpainenkin yrittänyt opettaa tapojaan toisilleen. Minulla on edelleenkin vähän ”sanottavaa” racing ralph renkaista…. En vaan löydä luottamusta… Myönnän, että voin olla vähän urautunut. Ajoin kymmenisen vuotta samoilla ”misukoilla” ja tunnen niitten käytöksen aika tarkkaan. Aina alkaa vertailla, kuinkas ne toimivatkaan….. Kyllähän ”ranetkin” pitävät eteen/taakse suunnassa, mutta sivunappuloiden sivuttaispito on mielestäni olematon. Jatkuvasti rengas lipsuu sivulle, ”yllättäen ja pyytämättä”. Se aiheuttaa ajaessa vähän tilanteita. Eräs kaveri kommentoikin, että tuotahan se on, kun tyttöystävän kanssa uusilla kumeilla tuhertaa, niin vahinkoja sattuu.

Toinen syy tähän ilmiöön on varmaankin pyörän geometriassa. Tässä 29” tuntuu paino olevan enemmän takapyörän päällä ja etupää on aika kevyt. Ei siis ole painoa painamassa rengasta kiinni kohteeseen. Tässä asiassa on varmaankin työsarkaa. Pitänee ottaa viimeisetkin ”prikat” stemmin alta pois ja yrittää vanhan miehen painaa selkäänsä kyyrynpään. Joku jo ehdotti stemmin kääntämistä alaspäin… Noh, jossain vaiheessa toisenlaisen eturenkaan hankintakin kangastelee mielessä….

Liikkumista….

Tunteja on kertynyt paikoin ihan kiitettävästi. Pääsiäisen aikoihin töissä oli vähän rauhallisempaa ja maasturin päällä tuli istuttua kymmenen päivän aikana melkein 35 tuntia. Tuohon kymmeneen päivään mahtui vielä yksi pyörätönkin päivä. vaikka mentiinkin vain ajelu-vauhtia, alkoi tuntua siltä, että nyt menee vähän yli. Elimistö alkoi potkia takaisin, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Piti ottaa vähän löysemmin, ja kun hyvä liikkumis”putki” katkeaa, uudelleen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa. Ehkä se palo ja halu taas jostain löytyy…

Muuten on ihan normi kevätkunto. Omalla mukavuusalueella ajaisi vaikka päivän, mutta vauhtia on ihan turha siitä yrittää nostaa. Ehkäpä jossain vaiheessa pitää alkaa kokeilla keuhkojenkin käyttöä….

Vaikka tässä liikutaan uuden tyttöystävän kanssa, myös vanha rakkaus on nostamassa päätään. Pyöräsuunnistus on taas alkanut kiinnostaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Perjantaina pitäisi lähteä Sipooseen kauden ensimmäiseen kisa-starttiin. Katsotaan sitten tarvitseeko jatkaa….. Samalla kun ”etelään” lähtee, niin  Nurmijärven maraan on ilmoittautuminen sisällä. Tästä se kausi pyörähtää käyntiin.

Kerrotaan nyt kaikille julkisesti…. Pidän kauden ”pää”tavoitteena Syöte MTB:tä. Kaikki muu on nyt yhdentekevää, kevään ja kesän aikana. Elokuun alussa yritetään sitten ulosmitata ”kuntoa”. Ainakin niin paljon, että pääsee aikarajan puitteissa toiselle kierrokselle. Näinhän sitä luodaan paineita itselle…….

Viime kesän Syötteen lähdössä

Lopuksi….

Eräänä iltana istuskeltiin vaimon kanssa olohuoneessa TV:n ääressä ja kertoiltiin päivän kuulumisia.  Minä kerroin, kuinka tyttöystävä oli heittänyt minut selästään soiseen mutalammikkoon (eturengas lipsui!!!).  Muutenkin avauduin suhteestamme. Vaimo puolestaan kertoi, kuinka urheilujuomat meinaa mennä ”väärään” kurkkuun kuntosalilla, kun pitää seurata nuorten ”Hunksien” alkujen tekemisiä, ja huokailla…. Tätä ylevää ajatusten vaihtoa kuunteli vanhin tytär (26v) keittiössä ja viimein ”repesi”. Sen minkä naurultaan pystyi, antoi varsin kriittistä palautetta vanhemmistaan. Palaute päättyi toteamukseen: ”Kuinka voi olettaa, että minusta voisi tulla ”jotain”, kun perintötekijät ovat tuota tasoa!”…