579....

Seikkailupainotteisen pyöräilybogin pitäminen jatkuu….

Pyykki on pantu ja pysyy…..

Etelä-Pohjalaissyntyinen sanataiteilija ja musiikkimies Heikki Klemetti aikoinaan riimitteli sanonnan: "Pyykki on pantu ja pysyy. Pysy lujana omalla maalla. Oma maa vielä sun kuntoas kysyy".

Tällä hetkellä kait voisi sanoa: Osui ja upposi. Monella eri tasolla.

Tyttöjen joululahja projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että joukkue ” Ei ollenkaan iällä pilatut: Sari Mantere ja Veli Mantere” on ilmestynyt Wiima 2015 kisan osanottajien listalle. Alkaa siis haiskahtaa aika lopulliselta tuomiolta… ”…..vielä sun kuntoas kysyy.”

 

579….

Eilisen päivän lukema oli juurikin tuo 579. Pientä arvauskisaakin pidin siitä, kuka tietäisi, mistä tuo luku tulee. Ei oikein kukaan arvannut lähellekään.

579 on päivien määrä, mikä tuli kerrytettyä edellisestä juoksulenkistä. Eilen sitten nollattiin laskuri. Kaikkea tuo joululahja saa vanhan ukon tekemään….. Juoksemaankin….

Jotain tutun tuntuista siinä kuitenkin vielä oli.  Onhan tuota tietysti joskus tullut tehtyäkin. Parhaimpina (pahimpina) aikoina kymmenenkin juoksulenkkiä viikossa…..

Onnekseni kuitenkin on ilmeisesti tullut ikää, viisautta sen verran, että on jäänyt tuollaiset ”vähän” vähemmälle.

Kaiken se kestää….

Tässä on myös joutunut miettimään tuota joukkueen sisäistä kemiaa. Voisi kait sanoa, että jos vaimon kanssa ollaan Juhannuksena vielä puheväleissä, URSAK kisan jälkeen, niin…..

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii....


 

Juhlavuoteen......

No hei taas, kaikki lukijat (kaikki kolme) ja tervetuloa tähän vuoteen. Niin kuin otsikostakin jo voi päätellä, ainakin itselle tämä vuosi on erityinen. Mutta eipä mennä asioiden edelle, vaan kertoillaan ihan muuta aluksi.

Tikulla silmään…

Sanontahan on, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Tästäkin huolimatta otan riskin ja (onneksenne) lyhyesti muistelen, mitäs sitä tuli oikein tehtyä.

Vuosihan oli varsin kaksijakoinen. Alkuvuosi pyöräiltiin ja loppuvuosi tehtiin remppaa. Vaikka en nyt tieteellisen tarkasti kirjaa liikkumisiani, epäilen että vähän vajaat 450 tuntia tuli oltua pyörän kanssa liikenteessä. 500 tuntia olisi mennyt helposti rikki, jos olisin ajanut syksynkin normaaliin tahtiin. Mutta jos ja jos. Siihen sitten kaikki muu höntyily päälle….. Hiihtoa ja lumikenkäilyä kyllä tuli olosuhteista johtuen masentavan vähän.

Edelleenkin painotan sitä, että LIIKUIN. En HARJOITELLUT. Joskus elämässäni olen sentäs harjoitellutkin, eli tiedän kyllä erottaa nämä kaksi asiaa.

Kauden ”päätavoite” Syöte MTB (120km) meni ihan kunniakkaasti läpi ja olen sikäli tyytyväinen.

 

Entäs sitten…..

Tämän vuoden liikkuminen on alkanut jotenkin nihkeästi. Pitäisi ilmeisesti asettaa jokin tähtäin, tavoite. Ehkäpä se motivaatiokin sieltä jostain sitten löytyy.

Otetaas esimerkki tämänhetkisestä:

·         Pe kävely töihin
·         La ap, koirien kanssa kävelemässä ja ip vähän totisemmalla ilmeellä lumikenkäilemässä.
·         Su Hiihto tai lumikenkäily
·         Ma Spinning

Eli tuolla tutulla ja turvallisella kävelyllä on taas aloiteltu. Jos joku ei muista tai ei vielä ole lukenut tätä kävelyinnostustani, siitä voi käydä lukemassa täältä.

Perjantain kävelymatka töihin oli ihan upea…. Pari astetta pakkasta ja suht kirkas taivas. Aamuhämärissä kun lähti, sai seurata kuun himmenemistä ja laskua. Toisella suunnalla taivaanranta alkoi vaaleta ja lopulta aurinkokin pilkisti esiin.

Alkuvuotta tulee varmaankin hallitsemaan tuo seikkailukisa "lahja". Katsotaan muuttuuko pyöräilyaiheinen blogi osin seikkailupainotteiseksi. Sen verran asia on jo huolta aiheuttanut, että tarvittavia välineitä jo mietitään ja hankitaan, pikku hiljaa.

Mikäpäs sitten kesän tavoitteeksi??? Tahko, EI…. Syöte, ehkä ei…. Saariselkä, hmm… Olisiko se se? Ulkomaille?  Vai todetaanko vain, että mennään niin kuin tuntuu ja sinne minne nenä näyttää.

Yksi asia on kuitenkin varma…..

Juhlavuoteen….

Olen koko elämäni yrittänyt tehdä mitä mieleen pälkähtää. En siis halua elää sitä monien suosimaa ”SITKU”, ”MUTKU” elämää. Kaikenlaista siis on tullut tehtyä. Tätä seuraavaakin olen jo odottanut pari vuotta. Koska tiesin, että tämäkin päivä joskus tulee, tässä siis, olkaapa hyvät…..

Tänä kesänä tulee itsellä täyteen 20 vuotta maastopyöräilyä. Ja pitäähän sitä nyt jotenkin juhlistaa. Ajatuksenani on, että heinäkuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna ajan taas tuon itselle tutun Tampere-Seinäjoki reitin. Tällä kertaa yhteen menoon, eli noin 20 tuntia.

Kutsun kaikki tutut ja tuntemattomat mukaani ajelemaan. Epäilen, ettei lähtijöitä nyt ehkä ihan tungokseen asti ole, mutta jos nyt friikkejä sun muita kylähulluja ilmestyy ihan hurjat määrät, diktatoorisella vallallani karsin osallistujajoukon kohtuullisen kokoiseksi. Nopeat tietenkin syö hitaat....

Hajanaisia ajatuksia retkestä:

• Lähtö ehkäpä pe illalla.????
• Ehdottomana vaatimuksena on pystyä ajamaan minun vauhtiani eli r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i.
• Tieteellisesti kerrottuna, ajelua pk1 sykkeillä
• Pitää jaksaa kuunnella huonoja vitsejä ja pystyä puhumaan simanoa.
• Avustan kuljetuksissa pisteestä A pisteeseen B tai Bstä Ahan.
• Huolto/raatoauto matkassa.
•  Seinäjoella odottaa sauna, iltapalaa ja urheilujuomaa.
• Olisi hienoa, jos joukkoon tulisi sellaisia henkilöitä, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet omaan maastopyöräily uraani.

Ja te kaikki kolme lukijaani, voitte levittää tietoa tästä. Jospa ei ihan yksin tarvitsisi lähteä ajelemaan ja valvomaan kesäyötä.

Tuonne kommentti kenttään voit kirjoitella omia hajatelmiasi/ilmoittautumisia/kyselyjä…….

 

Etusivu uusiksi.....

 

Tarkoitukseni oli tässä kirjoitella tulevan vuoden suunnitelmista, mutta joulupukki laittoikin suunnitelmat ihan uusiksi….. Palataan kuitenkin ensiksi aattoaamuun.

 

Joulun traditioni…..

Monelle meistä on ehkä muodostunut joulun ajaksi omia tapojaan, joita vuodesta toiseen toistetaan. Itsellä SE juttu on aattoaamun liikunta, ennen joulusaunaa.

”Jokusia” vuosia sitten, 10-20 vuoden iässä, joka aattoaamuna lähdin hiihtämään. Silloin ei vielä ladut olleet mitään nelikaistaisia valtateitä, vaan hiihtämään pääsi jos tallasi itse ladut umpihankeen. Kotoani oli parin kilometrin matka kynnöspeltoa metsän suojaan ja siitäkin vielä reilu kilometri, ennen kuin oltiin moottorikelkalla tehdyillä laduilla. Siis laduilla… Kukaan ei vielä silloin ollut kuullutkaan ”Siitonen stepistä”. Onnekseni naapurissakin oli pari innokasta hiihtäjää ja ladut olivat peltoaukealla useimmiten hiihdetyt auki. Maailma muuttuu…. Viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen en enää muista joulun aikaan olleen montaakaan kertaa lunta niin paljon, että kynnöspellolle voisi mennä suksien kanssa.

 

 

 

Tänä vuonna saivat koirat taas kaverin aaton metsälenkille. Ilmeisesti olen sen verran ”metsäläinen”, että metsään on aina kiva mennä rauhoittumaan. Neljän naisen kanssa muutaman tunnin kävely huurteisessa metsässä…. Ahhh….

Muutenkin oli jotenkin tutun tuntuista… ( Vaimo ja kolme tyttöä)…….

Joulupukki…..

Vaikka Joulupukki ei enää meidän taloudessa käynytkään, lahjoja oli kuusen alle taas jostain ilmaantunut. Eräälle lahjalle tuli tiukka määräys avata vasta viimeisenä….

Lapset olivat lupautuneet ”ostamaan” meille, vaimon kanssa, osallistumisen talviseen seikkailu-urheilutapahtumaan WIIMA 2015 , Kolille. Öööööö…. 

Vaimolta alkoi hymy hyytyä ja tulla "kylmää naurua", kun luki eteenpäin….. Tämä WIIMA olisi ”vain” harjoitus kesäiseen URSAR 2015 seikkailukisaan, Joensuussa. Sitten olisi jo täysi työpäivä liikuntaa tiedossa.

Ilmeisesti seuraavat puoli vuotta menee tässä ”projektissa”. Itse on tullut oltua muutamassa multisport kisassa, ettei homma ihan outoa ole, mutta…… 
 
Yritetään nyt vielä sulatella tätä juttua….

Katsetta seuraavaan vuoteen….

Seuraavassa kirjoituksessa raotan jotain suunnitelmia tulevasta…. Siellä voi olla jotain kiinnostavaakin…..

 

 

 

Ensilumilla….

 

Kuukausi näyttää taas vierähtäneen, viime kirjoituksesta. On siis aika ”päivittää” tilanne….

Ikä on vain numero…..

Niin kuin viime kirjoituksessa kerroin, käväisin Vuokatissa marraskuun lopulla. Paljonhan olisi siitäkin retkestä kerrottavaa, mutta kuitataan se lauseella: ” Mielikuvituksen puutetta, jos ei Vuokatissa löydä tekemistä”. Reissun paras hetki tuli koettua urheiluopiston hieroja oppilaan käsittelyssä.  Vähän mietitytti kun kohdalle valikoitui nuori ”tyttönen”, mutta totuus oli tarua ihmeellisempi.  Pari tuntinen vierähti vallan nopeasti. Kävimme varsin mielenkiintoiset keskustelut liikunnasta, eri lajeista, harjoittelusta, urheilijan ravinnosta yms. Siinä sivussa tulin vielä saaneeksi yhden elämäni parhaimman hieronnankin.  Reilun 30 vuoden ikä- ja sukupuoliero ei vaivannut kumpaakaan. Juttua riitti ja molemmat oli tyytyväisiä. Tai minä ainakin….. KIITOS Venla!

Lunta etsimään…..

 

 

Seuraavaksi matka suuntautui lunta etsimään Ylläkselle. Vähänlaisesti lunta oli sielläkin. Monena vuotena on tullut oltua seuduilla itsenäisyyspäivän aikoihin ja nyt oli enkä vähiten tuota valkeaa ainetta. Viikon aikana sitä sitten jo sateli niin, että pois lähtiessä taisi olla latuja jo noin 100 km.

Itsenäisyyspäivääkin juhlistettiin isohkolla ”samppakalja” pullolla. Pullo voitti kylläkin 6-0. Kättelyjen jälkeen alkoi sänky kutsua ja vaikka vielä yritin sinnitellä lueskelemalla ”läskien” testien arvosteluja, nukkumatti voitti. Vaatinee TUOKIN laji selvästi enemmän paneutumista ja harjoittelua….

Viikko vierähti ”normi” kaavalla; Kaksi liikuntasuoritusta päivässä. Päivällä vähän pitempi lenkki ja illalla vielä tunti-kaksi verrytellen ”saunalenkkinä”. Pakkaset ei vaivanneet ja iltaisin täysikuu ja revontulet pitivät huolen valaisusta.

Pitkästä aikaa myöskin tuli hiihdettyä enemmän kuin lumikenkäiltyä. Tai siis VAIN yhtenä päivänä tallustimme kenkäillen Villen kämpälle makkaranpaistoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhdetoimintaa…

 

Kaikki kerrat (yhtä lukuun ottamatta) hiihdeltiin vaimon kanssa yhdessä. Hänenkin vauhti alkaa taas muutaman vuoden notkahduksen jälkeen nousta. Niin… Mainittakoon, että hän on ollut joskus maakuntaviestissä naisten joukkueen ankkurikin, että jollainlailla suksi liikkuukin……

Eräänä päivänä olimme jo hiihtäneet jonkin verran ja latukahvilan kohdilla aloin kiilata häntä taukoa pitämään. Omasta mielestänikin olin sen jo ansainnut. . Hän vain tokaisi, että sitten seuraavalla kierroksella…. Hmmmm… Pitäisi ilmeisesti valita seura paremmin, ettei lipsahda ihan urheilun puolelle…..

Kaikille kuitenkin oikein jännittävää joulun odotusta.  Vielä reilun viikon loppukiri kiltteydessä. Sitten voi taas olla ihan omana itsenään!

 

 

Omaa aikaa....

Kaksi päivää vaajaat kuukauden sitä kesti. Totaalista liikkumattomuutta. Sitten alkoi pää pettää niin, että piti jotain keksiä…. Jos tähän asti ollaan oltu remontin touhuissa 100%:sti, nyt yritän vähentää sen osuutta 90%:n…

 

Seuraa…

Eräänä aamupäivänä, ennen töihin lähtöä lenkitin kymmenen koiraa. (Haluan vielä painottaa, etten itse omista ainuttakaan rakkia….) Eipähän tarvinnut yksin metsässä kävellä.

Tyttö kyllä kyseli, että mitäs sitten teen, kun koirat muuttavat kauemmas. Eräältä kaverilta tuli heti vastaus:” Lenkittää sitten itseään….”  Ei kuulemma ollut kovin kauan tarvetta edes miettiä vastaustaan.

 
 

 

 

Ajelemassa…

Perjantaina avasin tämän talven spinning kaudenkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, miehiä oli tunnilla enemmän kuin naisia!!! Tästä masentuneena aloin purkaa turhautumistani ajamiseen, jostapa sitten tulikin silmiä avaava kokemus.

• Kesän maastoajelut oli taas tuhonnut täysin (ennestäänkin olemattoman) pyöritystekniikkani…
• Syke pysyi ”tapissa” lähes koko tunnin ajan. Ei mitään palautumista havaittavissa kevyemmissäkään osioissa.
• 20 min kohdilla pyöräni alla olevalla hikilammikolla olisi jo ”pessyt” koko salin lattian.
• 30 min kohdilla katselin anovasti ympärilleni, tulisiko kukaan hakemaan minut pois pyörän päältä.
• Tunnin lopuksi pyörän päältä noustessani polvet notkahti… Onneksi ehdin siepata pyörästä tukea, etten rojahtanut kontalleni.

Omaa aikaa…

Isänpäivän aamuna päätin lähteä pakomatkalle. Taloa jäi vielä vapisuttamaan muitten kuorsaus, kun lähdin kävellen töihin. Eipähän tarvinnut heidän miettiä aamupalan tuontia sänkyyn tänä isänpäivänä…

 

 

 

Pitää taas tätäkin liikuntamuotoa herätellä henkiin…. Vajaat kolme tuntia kun taapertaa, yhteen suuntaan, saa sitä omaa aikaa. Tätähän ne monet trendilehdet toitottavat.

Harmittaa vain, kun epäsäännöllistä vuorotyötä tekevänä, työmatkat ovat usein sellaiseen kellonaikaan, että alkaa helposti miettiä homman järkevyyttä…

Kauden totaalinen lopetus.....

Vielä sitä vanha porskuttaa, vaikka on taas ollut epäilyttävän hiljaista. Avaudutaas asioiden tämänhetkisestä  tilasta……

 

88 km verryttely…

Viron Haanjan reissua voisi kuvata juurikin näin. Vaikka innostusta lähteä katsastamaan Haanjan uusi reitti oli, ”päivän kunto” pilasi tunnelman.  Koko kesän ”huonoin jalka”, normi lenkitkin huomioiden, ei jättänyt paljon ”lapsille kertomista” päivän ajosta.

Valmistautuminen meni vanhalla kaavalla ja ihmettelin aamupalan jälkeistä vetämättömyyttä. Hotellin sängyllä selälläni maatessa vain pääasiassa kenkutti (veellä!), eikä ollut oikein mitään paloa repiä itseään siitä ylös. Jollainlailla sain pyöräilyvaatetuksen puettua päälleni, mutta verryttelyyn ei jäänyt enää oikein aikaa.

 

 

Mitähän tästä oikein tulee.....?

 

Ensimmäinen kilometri meni kohtuudella, mutta sitten tuli ensimmäinen ylämäki. Jalat täysin voimattomat ja porukkaa alkoi lapata oikealta ja vasemmalta ohi… Jollainlailla yritin rimpuilla mukana, mutta pyörä ei kulje ja sykkeet asui korkealla. 10-15 km välillä oli enemmän kylätietä ja tympäännyin pujottelukeppinä oloon. Heitin romukoppaan haaveet jonkinlaisesta ajasta ja keskityin läpi pääsemiseen. Sykemittaria seuraillen ”ajelin”. Tieosuuksilla porukka aina karkasi, mutta polkuosuuksilla sitten ajelin heitä kiinni.

Ensimmäisen huollon jälkeen olin saanut omanvauhtista porukkaa ympärilleni ja heidän kanssaan ajelin viimeiseen huoltoon saakka. Polkuosuuksilla aina masensi, kun tuntui että joutui hivenen ”turhaan” jarruttelemaan, mutta eväitä lähteä vetämäänkään ei oikein ollut.

Kerrankin oli aikaa keskittyä huoltojen antimiin, oikein tunteella. En vain oikein käsitä porukkaa, joka maksaa huoltopisteiden palveluista ja kisassa ajaa sitten vauhdilla ohi. Ryystäen omaa sokeritahnaansa…… Tämä minunkin ”jononi” pysähtyi varsin nopeasti huolloissa ja pääsi aina vähän karkuun. Sai ajella aina huollon jälkeen muutaman kilometrin yksistään, ennen kuin taas roikuin joukon jatkona.

 

 

 

Minun tämän vuoden Haanjan "kuva"....

 

Ilmeisesti ”ruokailut” huoltopisteissä alkoi tuoda energiaa lihaksistoonkin ja 70:n jälkeen olo alkoi kohentua. Joko muilla alkoi matka painaa tai sitten meikäläisellä alkoi vauhti nousta, sillä letkassa piti jarrutella useammin. Ylämäissäkin aloin pysyä porukan mukana…

Viimeisessä huollossa, 88 km kohdilla päätin, että nyt loppuu tämä hyssyttely. Ja piste! Mennään mitä päästään ja niin pitkälle kuin päästään.

Synkät pilvet väistyivät minun taivaaltani. Ajo alkoi tuntua hyvältä ja oikea rytmi löytyi. Jalat olivat taas omat ja eikä tarvinnut kuin latoa isompaa vaihdetta rattaisiin. Ah, tätä onnea ja autuutta…. Porukkaa alkoi tippua selkä edellä vastaan, eikä kukaan edes yritä lähteä mukaan. Nelisen kilometriä ennen maalia on Kurkimäki, jota en vielä ole koskaan ajanut ylös. Nyt mennään heittämällä. Mäen alastulossa saan vauhdikkaan selän eteeni ja pikku piru istahtaa olkapäälle: Et kyllä jätä minua alamäessä. Tultiin kyllä alas aika vauhdikkaasti. Voin tunnustaa, että kolmannes matkasta oli tunne, että nyt pyörä vie miestä…. Kun pääsin alas, mietin että nyt olisi pitänyt olla ajokavereita mukana katsomassa. Nyt en olisi jäänyt porukasta…

Tokikin itselleni kuivin keli Haanjassa auttoi, mutta entinen ennätys parantui 12 min. Ilmeisesti huononakin päivänä pystyy ajelemaan jollainlailla….

 

Entäs sitten…

 

Haanjasta palattiin reilut kaksi viikkoa sitten. Pyöräilyä olen ajatellut sen verran, että muistan katsoneeni pyörääni kaksi tai kolme kertaa. Kaiken liikunnan olen ”lopettanut”. Mammuttimarssi, Tour de Pori, Kalliobaana ajelu, Tampereen yörogain, Vajosuon kalja-ajelu ym. ym. Heitetään romukoppaan ja priodisoidaan tekemiset.

Vanhin tyttö alkoi rempata asuntoa kaverinsa kanssa ja KAIKKI vapaa-aikani taidan olla ”raksalla” jouluun saakka.

 

Tälläistä hetki aikaa sitten...

 

 

 

Sama kohta pari päivää sitten....

 

Vähän tietysti harmittaa monien kivojen tapahtumien skippaaminen, mutta eipä tullut tällainenkaan mieleen sillä hetkellä, kun on isäksi ollut yrittämässä.

 

Noo… Jotain kuitenkin…. Marraskuun lopulle on suunnitelmissa ”lumileiri” Vuokattiin ja joulukuun alussa jatketaan hiihtelyä Ylläksen maisemissa… Toivottavasti lunta ilmestyy näillekin leveysasteille enemmän, kuin viime vuonna….

 

 

 

Mielensäpahoittaja....

 

 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin....

Tein pientä huoltoa pyörälleni ja huomasin, että takaa jarrupalat on ihan loppu. Eikä edes koko kesää vielä ajettu.

Kyllä sitä ennen yksillä paloilla pystyi pari-kolme kesää ajelemaan. Ne on ihan piruillaan alkanut valmistaa niitä huonommasta aineesta.

Vaimo kyllä sanoi, että minusta on tullut vanha. Jarruttelen kuulemma liikaa, kun en enää uskalla ajaa. Piru näitä jarrupalojakin....