2014 vol. 2

Vuosi on päässyt pyörähtämään alkuun.. Eipä voi sanoa, että perinteisesti. Lumi loistaa edelleen poissaolollaan……

Loppiaisviikonloppuna tuli avattua tämän vuoden pyöräilykausi. En muista, että jo tässä vaiheessa olisi koskaan ollut ajettuna toista sataa kilometriä. Lauantain lenkki oli sitä normaalia ”tappelua” typeryyttä vastaan Pyöräilyä ei meinannut saada rennoksi ja poluilla ajotaidon tuntui kadottaneen tyystin. Sitten äkkiä, noin 40 km kohdilla ajo vain alkoi tuntua siltä, miltä pitääkin ja alkoi taas hymyilyttää. Loppiaismaanantaina tuo helppous löytyi neljän kilometrin jälkeen. Siitä eteenpäin oli sellainen Matti Heikkisen ”pölhö päivä” (ilman lopun oksentamista!). Kylläs tiedätte… Teki mitä teki, tuskin edes hengästyy. Matkan varrelle sattuneet pari mäkeäkin meni ”isolla rieskalla” heittämällä ylös. Kyllä pyöräily oli kivaa!!!

Samalla on tullut koeajeltua pari uutta varustetta.

 

 

 Shimano SH-MT91

 

Uudet Simanon ajokengät tuntuvat varsin hyviltä. Eipä jalat enää ole palelleet, vaikka ei vielä ole pakkasissa päässyt kokeilemaankaan. Mutta jollain lailla jo näen itseni, ”vaelluskenkieni” kanssa Pöyrisjärven seuduilla, ensi kesänä….

Toinen liittyy näkemiseen.

 

SolarStorm X2

Joulupukki toi uutta lamppua. Voisi oikeastaan sanoa, että nyt koko/teho/paino alkaa saavuttaa lampuissa sellaisen tason, että…että… Voi vaan peukuttaa. Vielä kun akutkin kehittyisivät samaa vauhtia….

2014

Tässä on taas ollut aikaa mietiskellä tulevaa vuotta. Sen verran motivaatiotakin liikkumiseen on hankittu, että varasin majoituksen Tahkolta ja Syötteeltä. Vielä kun uskaltaisi ilmoittautua…. Ja mille matkalle… Vai jättäisikö pyörän ”vahingossa” kotiin ja tulisi tapahtumapaikalle ”turistina”. Ottaisi rennosti ja menisi reitin varteen huutelemaan asiattomuuksia. Kuulostaa sekin varsin hyvältä vaihtoehdolta… Ja tietysti siinä sivussa nauttisi laihdutusjuomaa… Nyt taisi mennä vähän sisäpiirin vitsin puolelle. Yritetäänpä vähän avata. Vaimon kanssa katseltiin eräänä iltana televisiota ja kun kolmannen kerran tuli mainos ”Konjakki” nimisistä laihdutuspillereistä, mekin päätimme aloittaa heti ”laihiksen”. Kun siihen hätään ei ollut pillereitä tarjolla, haettiin lääkettä kaapista nestemäisenä. Näin helposti sitä sai joulun aikana kertyneet kilot kyytiä…. Ja tuli ihan hyvä mielikin… Tulee vielä mieleen juttu ”koskenkorva-dieetistä”, mutta antaa nyt olla… En viitsi saattaa jotakuta tipatonta viettävää kiusaukseen…

 

Pari laihdutusvalmistetta....

 

Motivaatio on kyllä majoitusvarausten jälkeen ollut nousussa. Olen herätellyt taas, jo viime vuodesta tuttua ”Paavo Nurmiharjoittelua” ja kävelyä töihin, 2,5 tuntia/sivu. Siinäkin oli tietysti hyvä aloitus: Satoi vettä koko matkan. Mutta mitäpä se nykyisellä core-tex kaudella sitten haittaakaan.

Myös spinning on kutsunut ja pari päivää sitten perjantaina tuli vedettyä kovin 1h 45min siinä lajissa. Piti jo pari kertaa ”vannoa” Kinahmin nimeen, ettei olisi luovuttanut. No… Vielä olisi ollut varaa kiristää El Grandella tai ylivertaisella Syötteellä. Tarkoitus olisi yrittää käydä tämä kevät aktiivisemmin polkemassa ja katsoa, onko siitä jotain hyötyä. Tuskin haittaakaan…

Samoin tämän kesän suunnitelmiin kuuluu mahduttaa tai elvyttää vanha rakkaus. Inkkarilla melonta. Sekä vaimo, että minä tunnumme taas kaipaavan kivoja erämaajokia ja helppoja koskipaikkoja…… Jos joku haluaa lähteä ”viemään” meitä esim. laskemaan Vaikkojokea Kaaville, voi yrittää houkutella….

”Let's be careful out there”

Jotkut ehkä muistavat tuon, Hill Street Bluesin ylikonstaapelin lauseen aamun käskynjaon lopuksi. Tähän kevyenä aasinsiltana voisi kertoa paikallisessa lehdessä olleen yleisönosasto kirjoituksen.

 

Mistähän johtuu, että heti alkoi syyttävä sormi osoitella minua??? Jouduin kuitenkin toteamaan, etten voi olla minä, koska lamppuni valaisee tietä VAIN 300 metriä……

Kaksi viivaa alle....

Näyttää olevan yleisenä tapana tehdä näin vuodenvaihteessa pientä tilinpäätöstä. Miettiä mennyttä ja suunnitella tulevaa. Heittäydytäänpä tähän leikkiin mukaan….

2013

Mistään liikkumisieni kokonaismääristä ei oikein ole kovin tarkkoja lukuja esittää. En nyt niin ”mittarin” kanssa ole aina ollut matkassa. Maastopyörällä tuli oltua liikkeellä noin 440 tuntia. Tässä luvussa on kylläkin jo myös taukoja, eli voisi puhua ”brutosta”. Hiihdeltyä tuli ”muutama sata” kilometriä, lumikenkäiltyä ja metsässä käveltyä koirien kanssa ”muutama sata” kilometriä. Niin ja keväällä kilpurillakin ajelin n. 10 tuntia hallissa. Siinäpä ne vuoden liikunnat ovat pääpiirteittäin. Harjoittelustahan ei oikein voi tällainen PK-narkkari puhua…..

Missäs sitä sitten tuli oltua…

Tour de Tampere (80 km)

Korso marathon (60 km)

Jukolan viesti (13 km)

Tahko MTB (60 km)

Syöte MTB (60 km)

Tähtisadeajot (60 km)

Haanja MTB (100 km)

Mammuttimarssi (146 km)

Kaikista näistä tapahtumista on jo jotain täällä blogissa kirjoiteltu, etten ala niitä sen kummemmin käymään läpi.

2014

Nytpä tuleekin sitten vaikeampaa pohdiskeltavaa… Pitäisi pystyä päättämään onko kilpailija, kuntoileva kilpailija, kilpaileva kuntoilija vai kuntoilija. Tätä on tullut pohdittua pitkään loppuvuodesta. Pari valaisevaa esimerkkiä….

Aikoinaan lehtimies, valmentaja ja tanssittaja Jouko ”Jokkeri” Elevaara, tuo Suomalaisen kestävyysjuoksun takapiru 80-luvulta, määritteli urheilijan näin: ”Kun lenkkipolulla saat kiinni 38 numeron perän, ahdettuna 34 numeron trikoisiin, urheilijan on pakko mennä ohi.”   Tämä tuo vastauksen, etten nyt ihan täysverinen urheilijakaan ole.

70-luvun lopun Jurva-Muu Maailma ampumahiihtoviestien valmentajavelho Yrjö ”Ylli” Kotala taas määritteli urheilijan aikoinaan näin: ”Urheilijalla täytyy olla sellainen luonne, että jos pimeänä marraskuisena iltana vastaantuleva rekka-auto lennättää ”napollisen” lumisohjoa päin naamaa, häntä vain hymyilyttää.”   No tämä tuli muutama vuosi sitten kokeiltua…. Keväällä puolisulalla öljysoratiellä takaa tuleva turverekka yritti ottaa ohjaustangon päästä tupen ja lennätti jääsohjoa kohti. Tästä hämmästyneenä väistäessäni vielä horjahdin ojaan. Sieltä ylös kömpiessäni ja suolaista, turpeella maustettua sohjoa suusta syljeskellessäni, en oikein tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Eli tämäkään ei oikein antanut vastausta kysymykseen….

Kilpailija?? Ei missään nimessä. Ei enää niin kiinnosta harjoitella. Pidän enemmän itseäni ”vaeltelu” maastopyöräilijänä, jota ei enää harjoittelu, sanan varsinaisessa merkityksessä, kiinnosta.

Kuntoilija?? Ei oikein osu tämäkään. Kuljen kuitenkin kilpailunomaisissa tapahtumissa ja vähän tulee yritettyä kiusata kavereita.

Kuntoileva kilpailija vai kilpaileva kuntoilija??? Taidan olla enemmän jälkimmäinen…. Kuntoilu on pääasia ja satunnaisesti käyn kilpailuissa. Tämä on ehkä henkisesti ja fyysisesti se kaikkein huonoin vaihtoehto. Kun lähes kaikki liikkuminen on PK alueella, ne harvat kilpailuvauhti ”yritykset” tuntuu tuplasti pahemmilta, koska ei ole opettanut kehkojaan kovempaan menoon. Pitäisikö ehkä unohtaa nuo 60 km tapahtumat ja tuplata matkat??? Nyt pystyisi ainakin itselleen perustelemaan, ettei ole tarvetta lähteä vauhdilla hulluttelemaan. Pääpaino olisi läpi pääsemisessä. Hmmmm…. Se voisi olla tässä….. Se vuoden 2014 ”punainen lanka”…. Niin, ja Haanjaanhan on jo ilmo vetämässä. Olisiko tänä vuonna 100 mailia????

Kalusto…

Aikomuksena oli hommata ensi kesäksi 29” täysjousto. Mutta sitten taas aloin pohtia….. Jos aikomuksena on vain ”ajella”, mihin todella tarvitsen ”kisakireää” 29:ä???? Luotettavaksi todetulla ”Spessulla” pärjään ne ajot, joita pääasiassa ajan. Jos oikein miettii, pitäisikö ostaa ”läskipyörä”. Se voisi olla se, joka sopisi omiin ajoihini paremmin. Enemmänkin leikittelevää ajelua, ilman sen suurempia vauhti ”paineita”. Taitaa olla parempi jäädä tätä mietiskelemään…..

Vielä pari seikka, nykyisen pyöräni eduksi. Vanhan miehen on jo pakko käyttää ”kaikki keinot”. Limen vihreä pyöräni herättää kuulemma joissain naisissa Uhhh… ilmiön. Siihen lisäksi kun vielä ostaa itselle kireät pyöräilyhousut, kaikki mahdollinen on tehty……

Kenkäilykauden avaus....

Täällä Ylläksen ”lumileirillä” alkaa olla tosiaankin lumiset kelit. Eilen illalla satoi reilut 20 senttiä lunta ja tänään puolilta päivin alkoi hipsiä taas uutta. No luntahan täältä tultiin etsimään….

Alkuviikko oli tullut jo hiihdeltyä jonkin verran ja kevyempi päivä olisi paikallaan. Epäilytti myös latujen pehmeys, niinpä oli aika ottaa käyttöön ”plan B”. Auton perästä löytyi lumikengät ja sauvat. Siispä avaamaan kenkäilykausi…..

Näillä seuduilla on tullut kenkäiltyä jo aika monta kertaa. Tarvittaisiin jo muutaman ihmisen sormet, jos kertoja alkaisi laskea. Tänään päätin tehdä asiat yksinkertaisesti ja vain ”käväistä” Ylläksen huipulla. Siitä Saaga hotellin takaa lähdin tassuttelemaan ylöspäin.

Lunta oli sopivasti ja sitä sateli lisää, muutama aste pakkasta ja jonkin verran tuulta. Kivaa keliä luvassa… Vai oliko?? Sopivasti oli kantoa, ettei ihan mahdottomasti upottanut. Alku on aika loivaa ylämäkeä ja matka etenee…. Vähän ennen puurajaa alkaa huomata, että tuuli yltyy. Välillä tulee ihan kunnon ”myräkkä” tuulenpuuskia. Puurajassa iskee totuus vasten kasvoja. Sananmukaisesti. Sivuvastainen tuuli lennättää lunta ihan tunteella. Eipä mitään hätää…. Onhan täällä tullut kenkäiltyä joskus aika ”kovassakin” kelissä. Ylöspäin vain…..

Vastainen tuuli alkaa jo vähän heitellä miestä. Pehmeässä lumessa ei enää tahdo kenkä pitää. Välillä tuntui, että mennään metri ylös ja liuutaan puolet alas. Ei kivaa…

Keplottelen itseni aidan yli laskettelurinteelle, parempaa pitoa saadakseni. Pieleen meni… Rinne on joskus aiemmin tampattu ja siihen satanut paksulti uutta lunta. Lumi liukuu tampparin tasaamaan jälkeä pitkin vielä herkemmin alaspäin. Eipä muuta kuin takaisin aidan toiselle puolelle. Alkaa pikkuhiljaa usko loppua ylöspääsystä. Vaikka muuten varustus on ihan kohdillaan, ei sattunut tulla mukaan ”Buffia” tai jotain mitä laittaisi kasvojen suojaksi. Lentävä lumi hakkaa nenää ja poskia aikalailla. Vielä taaperretaan ylöspäin… Pitääkö tosiaan antaa periksi ja kääntyä alaspäin? Maailman cup rinteessä palaa valot ja käytän niitä suunnistamiseen. Niin, silloin kun ne pyryn keskeltä vilahtavat. HEI, valojen linja alkaa kaartua. Ei enää kovin pitkä matka kabiinihissin yläasemalle ja jyrkin osuus alkaa tasaantua. Saan myös kääntää suuntaa niin, ettei tuule enää ihan vastaisesti. Ylös mennään vaikka uhmalla. Viimein yläaseman tumma hahmo alkaa näkyä pyryn keskeltä. JEE!!!

Ylhäällä ei oikein viihdy ja kävelen suoraa aurinkorinteen puolelle tunturia. Täällä saan sivumyötäisen tuulen avukseni ja alan lompsutella alaspäin. Rinteen reuna-aidoista saan taas hahmotusta, minne päin suuntaan. Tuuli alkaa taas rauhoittua, kun matka etenee alaspäin. HUH, olipa keli!

Ylöspäin menon kahteen kilometriin sain aikaa kulumaan yli tunnin. Alaspäin sitten tultiin alle puolen tunnin. Kompuutteri ranteessa oli sitä mieltä, että tuli tehtyä kovatehoinen harjoitus.

Kausi on avattu ja tästä eteenpäin….

Ps. Yritin ottaa kuviakin, mutta niitten yleisilme oli aika harmaa... Sorry…

Opetellaan, opetellaan

Vaikka tuo pyörällä ajelu ei nyt vieläkään ”töki”, talvi tekee vääjäämättömästi tuloaan. Vaikka nykyään monet ajelevat maasturilla ympäri vuoden, hiihtokin vaihteluksi voi olla ihan virkistävää.

Eilen saavuin taas Ylläkselle perinteiselle ensilumen ”leirille”.
 

Tämän hetkiset tunnelmat ovat kyllä varsin ristiriitaiset. Miksikö??? Tehdäänpä +/- lista..

- Mieli menisi nopeampaa, kuin taito ja kunto edellyttää…

- Käsien hommana on pitää mies pystyssä, horjuvassa tasapainossa. Eteenpäin vievässä liikkeessä ei käsillä ole mitään roolia.

- Homma on hosumista ja suksen liuuttamisesta ei voi kuin haaveilla.

- Jossain kaukaisessa menneisyydessä olen kuullut sellaisesta hiihtotyylistä, kuin ”Wassu”.

+ Takassa palaa edelleen koivua, eikä hiilikuitu komposiittia.

+ Päivän toisella lenkillä tuli jo joitain flashbackkejä, toki kelikin oli hivenen liukkaanpi…

Jotenkin on helppo ymmärtää näitä nykyajan nuoria. Mulle kaikki heti ja nopsasti, ei oikein toimi tässä hiihdossa.
 

Olen PÄÄTTÄNYT, että tällä viikolla teen kaiken toisin, kuin ennen. Keskityn tekniikan treenaamiseen. (Niin kerrottakoon, että ole lähes täysin vapaan hiihtäjä.) Tavallisesti on tullut kerättyä ”hullun lailla” kilometrejä, näillä keikoilla. Muutaman tunnin hiihdon jälkeen, ei kyllä ole voinut puhua hiihdon tekniikasta. Homma on ollut siinä vaiheessa lähinnä selviytymistaistelua eteenpäin. Nyt hiihdän vain lyhyitä ”tinttejä” (2-3 kpl/päivä) ja kun tuntuu siltä, että tekniikka alkaa hajota, heti pois kämpille huilaamaan. Katsotaan sitten, muutaman päivän kuluttua, kuinka käy….

Piti olla juhlimassa ”taaaaas” yhtä pyöräilykaveria 50 kerhoon. Vähän ”Pohojalaasta” pelotti lähteä ”Päijänteen itäpuolelle” juhlimaan. Vaimon kanssa epäiltiin joutuvamme johonkin nurkkaan seurustelemaan toistemme kanssa. (No, se ei tietysti olisi huono vaihtoehto ollut sekään.) Mutta vuosien varrella on kuitenkin kertynyt pyöräilystä tuttuja ympäri Suomea. Ja lisää tuli juhlissa…. Ollaan me suurta pyöräilyperhettä…. Juttua riitti… Kiitos vielä kerran Ismolle juhlista, sahdista ja saluunan tarjoiluista!

Mammutin matkassa....

Mammutti on selätetty! Ei nyt ihan mahotonta ensikertalaiselle, mutta runtua pyöräillen kierrettiin  
”Spessulla”.

 

Tämä antaa vähän väärän kuvan... Oli vain puolikuu...

 

Tästä olisi kyllä aineksia kauden päätapahtumaksi. On jotenkin niin kivaa olla, kun porukka on rennolla asenteella matkassa. Ilmeisesti, kun matka on riittävän pitkä, ei tarvitse enää kisailla toisia vastaan. Pääasiallinen vastustaja löytyy itsestä ja kaikkia muita ”tsempataan” kestämään kurimusta.

Vielä täytyy tunnustaa, että kyllähän tuo on helppo kiertää pyörällä. KAIKKI kunnia juoksijoille. Ootte te KOVIA!

Valmistautumista…

Pitää jo vähän ajatella tulevaa, kun pimeässä maastossa on suunnitelmien mukaan matkattava n. 8 tuntia. Juomaa, energiaa, vaatteita, varaosaa, vara-akkua yms. kertyy reppuun muutaman kilon verran. Järjestäjiltähän ei tullut mitään materiaalia, eli itse joutui tulostelemaan kaikki kartat mukaan. Niitäkin kertyi ”vino pino”. Koska rastipisteet oli ilmoitettu koordinaatteina etukäteen, karttaan voi kotisoffalla suunnitella käytettävää reittiä. Minullakin oli ”suurin piirtein” tehty viiva, jota aioin noudattaa.
Loppuaikoina ennen starttia piti vähän tankkaillakin energiaa. Suunnitelmissa oli vielä viimehetkillä käydä Tammisaaressa syömässä pitzaa, mutta ei oikein ruokapaikkaa löytynyt ja paikallisessa Rax:ssa oli lähes tunnin jono. No pitza jäi syömättä, mutta lähtöhetkellä vatsa pullisteli muusta ”hyväskästä”….

Matkaan..

Pe illalla 20.30 Nelisenkymmentä pyöräilijää oli valmiina koitokseen ja odotteli irtipääsyä.

Lähtö-1 Ratamestari yrittää syöttää latupohjaa alkuun, mutta lähes kaikki taitavat lähteä oikealta tiekiertoon. Oikaisen nurmikkoa pitkin ja olen ihan kärjen takana. Hyvin lähtee… Ykkönen on tieltä vajaa kilometri pikkupolkua. Vähän meinaa usko loppua, eikä uskalla mennä tarpeeksi pitkälle. Ilmeisesti kartan mittakaava vähän hämää. Leimaan kolmantena ja takaisin.

1-2 Vähän meinaa olla tungosta, kun kaikki muut rynnivät vastaan. Missaan yhden tien risteyksen ja joudun vähä palaamaan takaisin … Rauhoitutaas nyt! Kylätietä, isoa tietä ja kylätietä. Aika helppoa, mutta alkaa huomata maaston mäkisyyden. Pientä nousua tulee vastaan ihan jatkuvasti…

2-3 10 km väli. Nopsasti asfaltille. Tenholan keskustan läpi, jossa ”mopopojat” savustavat meitä. Matkaan viiden hengen porukassa ja pidän itseni peesipaikalla. Vauhti on hyvää ja tutuu siltä, että nyt on koko kesän paras jalka. Tästähän voi tulla vielä jotain… Ensimmäiset kuraiset kohdat traktoriuralla, kohti pellon reunassa olevaa kojua.

3-4 Vähän jo reitinvalintaa… En jatka peltoa, vaan palaan takaisin kylätielle. Polkuoikaisun ajan vähän ohi ja joudun ottamaan takaisin. Vähän jo umpeenkasvaneella polulla ei näy vielä muita jälkiä. Pari kaveria tulee kyllä peesissä… Vielä muutama kilometri ja vähän ennen rastia jään täysin yksin. Lienevät muut matkalla toisille rasteille tai pummaavat…. Siipeensä saanut ”teräsmies” ( rastin koodi) löytyy revittynä ojan pohjalta. Heijastin paljastaa sijainnin, pienen ihmettelyn jälkeen. Saan tavattua koodin repeytyneestä teipistä ja kuittaan rastin. Olenkohan ensimmäisenä paikalla??? Nostan rastin puun oksalle ja jatkan matkaa…

4-5 Pitkällä 15 km välillä kohtalo puuttuu peliin… Muutama sata metriä rastista ja takarengas tyhjenee. Eipä hätää.. Repusta uutta sisuria… EN TUNNUSTA, että olisin asian jotenkin töpännyt. 18 vuotta maasturilla ajoa on jo opettanut tekemään rengashommia, mutta kun pysähdyn neljännen kerran takarenkaan tyhjennyttyä, joudun toteamaan: Minulla on käsissä kaksi risaa sisuria ja paikkarasiakin on tyhjä. Matka ei näillä eväillä jatku ja PISTE! Puhelinsoitto vaimolle…. Kaveri hyppää hotellilta ”lakanoitten välistä” ylös. Lähtee pienelle "yöjuoksulle" kohti kisakeskusta, hyppää autoon ja alkaa suunnistaa jonnekin kylätieviidakkoon, minulle uutta sisuria tuomaan. Tasan tunti soitosta matka taas jatkuu. Joku on joskus sanonut, ettei vaimoja koskaan kiitetä…. KIITOS, Sinulle oi pelastava enkeli!!!  Basabölen rastille on kaksi reittiä loppumatkasta. Joko huvila/kyläteitä puikkelehtien tai suorempaa reittiä takakautta lähestyen. Valitsen pikkutiet. Mittari alkaa olla punaisella, sillä pidin vähän liikaakin vauhtia, ”kiukkuspäällä” ajaessani.

5-6 Tähtitaivas ja kuutamoyö….  Rastivälit pitenee. n. 20 km seuraavalle ja ajaessa ehtii katsella ympärilleen. Alkaa myös rauhoittua rengassekoilusta ja positiivisuus saa taas sijaa. Oikealla puolella vedessä utuisia kuunsiltoja… Hmm…. Moniko ihminen pääsee tällaista kokemaan…. Salmen yli ja kylätietä etelään. Loppumatka kuuraista peltotietä. Taidetaan olla pakkasen puolella, mutta hyvin vielä tarkenee.

6-7 Palaan samoja jälkiä isolle tielle, sitä pätkä ja kohti uintirastia. Täällähän on pikkupolutkin sepelöity… Seuraan hetken porukan touhuja ja lähden ”sakkolenkille”. Epäilen rantapolun olevan kivinen ja palaan takaisin isommalle metsätielle. Siitä kivikkoista mönkijäuraa kallioselkiä pitkin leimaamaan. Tämä oli maastopyöräilijän väli. Meni jopa nautinnon puolelle… Pieni pätkä kosteita ja kuuraisia pitkoksia meinasi yllättää ”vanhan ketun”… Takaisin samoja jälkiä ilmoittautumaan ja kohti uusia rasteja

 

Reilu kolmannes matkattu, eikä väsy vielä paina yhtään... (kuva Jari Birling)

 

7-8 Traktoriuraa näyttää menevän suoraan kohti rastia. Lopussa joutuu miettimään kumman kautta lähestyminen.. Paikoin on märkää ja kuraista. Metsäkoneetkin on möyrineet uraa. Lampun valossa ei aina ehdi ”bongata” kaikkia lätäköitä ja vähän joskus roiskuu. Metsätien päähän ja kääntöpaikan perukkaan leimaamaan.

8-9 Päästään ihmisten ilmoille täältä metsästä. Seuraava rasti on Tammisaaren satamassa. Metsätien päästä jatkuu polku ja sitä eteenpäin. Äkkiä polku loppuu ja mäntytaimikko vastassa. Jossain valokiilassa näkyy vastakkainen metsäraja ja alan tuupata sitä kohti. Polun jatko löytyy helposti. Ähh… Oli vähän märkä kohta ja vielä kuivana säilyneet sukat kastuu. Vähän harmittaa, mutta päätän ajaa satamaan ja pitää pienen huoltotauon. Hiekanottopaikan reunoja Hangontielle ja vääntöä, kun saa asfaltin alle. Jalatkin alkaa taas lämmetä… Noin puolessa välissä ollaan. Vaihdan pyörän telineeseen uuden juomapullon. Vielä 1,5 litraa nestettä jäljellä.

9-10 Ajelu Tammisaaren keskustan läpi. Äkkiä nälkä kouraisee vatsan pohjassa. Ilmeisesti jostain tuli ruuan haju nenään, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Alitajunta alkaa tehdä omia juttujaan… Golfkentän kohdilla saan Lepistön porukan kiinni ja ”huilaan” hetkisen joukon jatkona. Hoputtavat kuitenkin jatkamaan. Edessä oleva polkupätkä mietitytti etukäteen. Eipä sitä oikein löydy ja pätkä taas tuupataan seuraavalle mökkitielle. Sähköpylväitä on useita, eikä oikea osu heti silmään.

10-11 Mökkitietä, isompaa tietä, kylätietä ja peltotietä. Helpon tuntuinen väli ja rastikin löytyy vaivatta. Taivas on mennyt pilveen ja ilma tuntuu lämpiävän.

11-12 Tämä väli mietitytti etukäteen ehkä eniten. Vasemmalta helppoa tiekiertoa. Suoraa lyhin, mutta ehkä 300-400 metriä joutuisi tuuppaamaan metsässä. Päätän lähteä kiertämään oikealta, polkuja ja kyläteitä. Rastilta lähtö peltoa pitkin… Raskasta… Raaseporin linnan rauniot löytyy. Pidän taas pienen tauon ja siirrän geelejä ja patukoita helpommin otettaviksi. Ihmettelen myös lamppuni akkua… Vielä palaa vihreä merkkivalo. Jatketaan.

12-13 Kyläteitä pujotellen kohti Grabbackan raunioita. Jatkuvaa ylös alas tietä. Alkaakohan olla väsyksissä vai ylämäen isontua. Muutamassa mäessä tihkaisee  jo ihan tosissaan. Raunio on vähän hukassa, mutta viimein näen opaskyltin ulkorakennuksen takaa. Jalat on aika tönköt kun kiipeilen rastille. Lamppuunkin on ilmestynyt punainen valo ja päätän vaihtaa akun. ”Kiina ihme” ehtikin palaa ”puolella teholla” tasan KAHDEKSAN tuntia. Aika hyvin…. Kello on 4.30 ja vaimokin soittelee kuulumisia ja maaliintuloaikaa. Päätän juhlistaa tilannetta vaihtamalla kuivat käsineet….

13-14 Taas ollaan valinnan edessä. Oikealta isoa ”baanaa” tai kylätiepujottelua. Tämähän on niin kivaa, että lähden kyläteille. Vaihdan geelilaatua Maximiin ja vatsa tökkää. Yritän jouda nestettä ja viimein vatsa rauhoittuu. Kaikkea sitä tapahtuu… Eli meinaan ajaa kolarin mäyrän kanssa. Kaveri nousee ojasta vasemmalta puolen ja lähtee viistosti tietä ylittämään. Hetkisen mennään rinnakkain ja alan pelätä että se nappaa kengästä kiinni. Pidän pääni, sillä minähän tulen oikealta ja mäyräkin antaa lopulta periksi. Jotain se jää vielä säksättämään perääni. Varmaan jotain huligaaneista ja vauhtihurjastelijoista….. Rastin lähellä on vähän pehmeää hiekkaa poluilla, mutta vielä pysyy ajokki hyppysissä. Taipunut koivu taas ei meinaa heti löytyä…

14-15 Nousua Hangon tielle. Jatkan suoraan yli, vaikka tiedän että umpimetsää on vastassa. Luotan siihen, että hiekkaharjua alaspäin pääsee ajamaan metsässäkin. Taas väärin. Metsäkone on tehnyt harvennusta ja risukkoa on liikaa. Muutaman pienen pätkän sentään pääsen ajamaankin. Hiekkakangastietä ja polkuja rastille. Pikkupolulla rastia lähestyttäessä joudun ylämäessä ensimmäistä kertaa työntämään. Alkaako matka painaa…

15-16 Pientä mökkitietä kohti muinaishautaa. Väli menee hyvin, mutta rasti ei tahdo löytyä. Jostain syystä ajattelen, että rasti on polun metsän puolella ja ajan siitä ohi. Palatessa yritän kurkkia metsään, ennen kuin heijastin vilahtaa, pään ja valon heilahtaessa polun toiselle puolelle.

16-17 Viimeinen rasti. Aletaan tulla sivistyksen pariin takaisin. Helppoa ajelua teollisuusalueella. Maastokin alkaa tasaantua. Onhan noita töyssyjä jo ylitettykin… Rasti taas etsityttää pari minuuttia. Hahaa.. TIUKUNEN ja kohti maalia...

17-MAALI Reitin tasaisin väli. Eipä oikein tahdo enää loppukiri irrota ja pyörittelen samaa vauhtia maaliin. Lähetän maalileimauksen ja huokaisen aika syvään.

Jälkeen…

Loppuaika oli 10h ja 5 min. Kilometrejä kertyi 146,5.

Tässäpä Polarin viivaa…

Tässä keskustelua aiheesta...

Olo on tällä hetkellä aika sanaton. Vaikka rengashuolissa tuhrautui ehkä 1h 45 min, eipä tuosta jaksa pahoillaankaan olla. Ei muuta kuin leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä… Ensimmäinen Mammutin selätys ei ehkä jää viimeiseksi…

Tässä vuosien varrella olen kertonut monelle ihmiselle, että jos nuoruudessani olisi tuo seikkailu-urheilu ollut suuremmassa suosiossa ja sopivia kavereita oli löytynyt, olisin melko varmasti ajautunut sille tielle. Nyt tuli vain puolihuono suunnistaja ja puolihuono maastopyöräilijä. Tuolla yksistään ajellessa taas tuo seikkailija nosti päätään.

Lopuksi vielä urheilijoiden syvien tuntojen tulkin ja suorapuheisen filosofin Seppo Rädyn lausahdus, joka ehkä sopii tähän tilanteeseen.

"Sääliksi käy hänen vaimoa, tyttöystävää tai tyttöystäviä. Alle kahdenkymmenen sekunnin suoritus ja mies on hiestä aivan märkä."

(Seppo Räty Usain Boltista)

 

 

Kausi loppu… HÖH!

Monet kaverit ovat jo kertoilleet pesseensä ja putsailleensa pyörän ”talviteloille”, kevättä odottamaan. Itsellä vielä ajokausi jatkuu paristakin syystä. Ensinnäkin tätä vuodenaikaa aina odotan. Nyt pääsee ajelemaan niillä pehmeämmilläkin poluilla, mihin ei viitsinyt kesällä mennä. Kun asuu täällä rämäköitten keskellä, pehmeäpohjaista polkua piisaa. Nyt kun pakkanen on kohmettanut maanpinnan, nämäkin polut ovat kivoja ajeltavia. Toki tämän kesän vähät sateet on mahdollistanut ajelun joillain, normaalisti märillä osuuksilla, mutta nyt KAIKKI polut on kevyesti ajeltavia. Toinen syy on Kuortane testing lab. Iski ”nakki” eräässä pyöräilyyn liittyvässä laitteessa ja pitää vähän potkia itseään liikkeelle, että saa aikaiseksi jotain testituloksia.

 

Kohmeista suopolkua

Eli pyöräilykausi jatkuu ja jatkuu..  Ajokausi alkoi maaliskuun lopulla ja on jatkunut lähes tasan 7 kuukautta. Vaikka 400 tunnin maasturin satulassa istumisen rajapyykki on jo ohitettu, ei vielä tunnu pahalta. Jotkut sanovat iästään, että se on vain numero. Meikäläinen voi puhua monikossa ja sanoa, että nehän on vain numeroita.

Monesti tässä blogissa esiintyy teksti: ”Oli hetkellinen mielenhäiriö”. SE iski taas. Jotain piti vielä keksiä… Ja löytyihän se jokin. PeräkylänPonnistuksen Mammutti marssi. Hmm… Kuulostaa tarpeeksi hullulta... Koti ja työasiat sai järjestykseen ja ilmo sisään vain… Koska liikkuminen tapahtuu pimeässä, öiseen aikaan, piti alkaa etsiä omia ”Kiina ihmeitään”. Polttelin akkuja tyhjäksi ja meinasin heittää ne lataukseen….. MITÄ HITTOA! Tytön koira oli syönyt laturin ja toinen oli ”lomamatkalla jossain päin Suomea”. Tunnustettiin jopa, että pari päivää sitten laturia oli käytetty puruleluna… Piti vetää tosi syvään henkeä ja pidätellä itseään, ettei yksi otus olisi päässyt koirien taivaaseen. No, iskä otti kolvin kätöseen ja perusti pienimuotoisen korjauspajan. Nyt taas lataa… Näyttää siltä, ettei tälle projektille ole Luojan siunausta, mutta katsotaan kortit loppuun asti. Jos näyttää siltä, että tulee muutakin kerrottavaa, kuin että tankillinen naftaa paloi, palataan asiaan.

Täältä tähän…

Kävelykengissä….

Viime viikonloppuna, kun sai olla itseä paremmassa urheilija seurueessa, juteltiin jossain vaiheessa erilaisista sanonnoista. ”Aina ei voi hyvä olla.” ”Miksei, edes joskus, voi hyvä olla?” Olivat keskustelun aiheena. Heitänpä jotain omaa, joka kuvaa hyvin eilistä: ”Hulluna on hauska olla, mutta aina se ei ole kivaa.”

Lauantaille oli vaihtoehtoina Rokuan MTB ja Tour de Pori. Poriin olisi päässyt alle 500 km autoilulla, mutta Rokualle ei olisi riittänyt 700 km. Hmm…. Autossa istuminen, viime viikon jälkeen, ei oikein ”natsannut” ja niinpä päädyin kotiseutumatkailuun. Eräs henkilö kyseli viikolla, missä kunnossa mahtaa olla Peräseinäjoen vaellusreitti. Haaste/kysymys oli heitetty. Siispä sinne…..

Ennen puoltapäivää olin starttaamassa Kalajärven matkailualueelta. Suunnitelmissa oli kiertää eteläinen kierros myötäpäivään ja jättää pohjoinen ”viiksi” myöhempään. Reitin aloitus oli vähän hapuilevaa. Yksityisalue, yksityisalue kylttiä tuli vastaan. Itse rakennettuja aitakyhäelmiä ja hiekkaan piirrettyjä rajoja… Hmm… No, reitti löytyi ja suunta kohti Haapaluomaa ja Tiilikallioitten laavua. Polku oli umpeenkasvanutta ja tämä väli muutama vuosi sitten kaivinkoneella ”tasattu”. Kannot ja kivet oli revitty pois, mutta jääneet kolot unohdettu täyttää. Alku ei näyttänyt lupaavalta ja homma meni monesti tuuppaamiseksi. Laavulta vauhdilla ohi ja pieni pätkä kylätietä. Sitten totuus iski vasten kasvoja. Polku oli merkitty maastoon reilut kymmenen vuotta sitten ja maailma muuttuu Veliseni. Rajalinjat ja silloiset hyvät metsätraktoriurat olivat täysin ummessa. Polkuakaan tuskin on monikaan käyttänyt enää viime vuosina, eli mitään uraa/polkua ei enää ollut. Oli vain umpimetsää, jossa oli merkitty reitti.
Ensimmäinen 10 kilometriä takana. 5 km eritasoisia teitä, 1 km polulla ajoa ja 4 km tuuppaamista. Toivoin todella, että parempaa olisi tulossa. Mutta niin sitä ihminen on vain väärässä…….

Palkkionmäen laavu löytyy ihan säkällä. Jotain pilkottaa taimikosta, kun etsiskelen reittiä kävellen. Niin… Usein reitti oli vähän hakusessa ja jätin pyörän odottelemaan ja lähdin kävellen kartoittamaan seuraavia merkkejä. Vaikka Garmin väittää minun levänneen päivän mittaan paljonkin, tämä johtuu siitä, ettei pyörä ollut kaiken aikaa liikkeessä, mutta minä olin.

Leviänrämäkän seuduilla on sentään hivenen kovempaa pohjaa, että pystyy ajamaan paikoittain. Monesti ajaminen kylläkin päättyy siihen, että takarattaitten ympärille kietoutuu kanervaa tai suopursua.

 

Monttuinen rämäkkä pohja meinaa olla minun kunnolle ja taidoille liian vaikeaa. Pari pientä harhaan ajoa, ennen peltojen reunoja ja Seinäjoen ylitystä Kuljunkosken kohdilta. Seuraava väli, Kytökankaan laavulle on ihan nättiä joen vierustaa. 4,5 kilometristä vain tuupataan kolme…

Aletaan olia reitin eteläisimmässä paikassa. Virtain tien ylitys ja edessä vain hakkuaukeaa… Taluttelen pyörää hakkuun reunoja pitkin, mutta reittiä ei löydy. Palaan takaisin tielle ja tuumataan… Pari kilometriä pohjoiseen ja lähtee pikkutie viistosti hiekkamontuille. Jos ajan sinne, niin reitin täytyy tulla jostain vastaan. Reitti löytyy ja Kihniänjoen varteen. Painajainen vastassa. Rämäkkäpohjaista hakkuaukeata, jossa kasvaa hirvien nyhtämää läpipääsemätöntä koivikkoa. Revin ja raastan pyörää perässäni toista kilometriä. V-käyrä alkaa olla aika koholla. Vihdoin hakkuu loppuu ja tilanne vähän paranee. Ajamisesta on tosin turha haaveilla. Mieli on maassa ja V sanat sinkoilee ajatuksissa. Ja kas…. Rukouksiani on ilmeisesti kuunneltu. Siinähän se koivun kyljessä komeilee. Vieläpä suurin piirtein oikealla korkeudella. Alitajuntaan iskeytyy ajatus… Niin, taidanpa jättää sen kertomisen loppukevennykseksi….

Mieli on taas piirun positiivisempi, kun jatkan matkaa. Muutama sata metriä ja männyn kyljessä on suu ja huulet, joista toiselta reunalta virtaa pihkaa kuolana. Nyt ei tarvitse pelätä, että joku näkisi… Vääntelen omat huuleni samaan asentoon ja yritän nauraa. Kyllä, kuola virtaa, ihan niin kuin mallissa suunpielestä. Taidan olla siellä ”Luonnon omassa huvipuistossa.”

Maaston pohja taas alkaa kovettua… Pääsen jopa vähän ajamaan… Yhtämittaista tuuppaamista tulikin taas muutama kilometri. Päkäräkankaan viereisellä kallio- osuudella yritän ajaa ihan pakolla. Ajamaanhan tänne on tultu. Välimaan maatilamatkailuun tullessa jalat on hapoilla ja huutaa armoa. Päätän armoa antaa ja ajelen 3 km tietä Kalakoskelle ja Jalasjärventietä taas reitille. Samalla tankkaan patukalla, enkä turhaan…. Jalasjärvelle menevältä tieltä pääsen ajamaan vielä muutaman sata metriä. Sitten tuupataan. Noin kymmenen kilometriä ja ajan noin 300 metriä. Reittikin on vähän hakusessa. Kun mitään seurattavaa polkua ei ole, reitin merkit pitää löytää jostain umpimetsästä. Monesti jätän pyörän ja kävellen metsästän seuraavaa reittimerkintää. Pari kertaa joudun palaamaan jälkiäni pitkin, kun missaan reitin suunnan muutoksen. Puolessavälissä on Kalliosalon autiotupa, Kalliohovi. Ihastelen hienoja avokallioita. Mönkijällä on ajeltu pitkin kalliota ja ihan vaan sen vuoksi, että pääsee välillä ajamaankin, ajelen edestakaisin mönkijäuran kallioselällä. Reitin pientä etsintää ja tuppaamaaaaaan….

Tässä vaiheessa alkaa jo mietityttää pimeän tulo. En varmaankaan ehdi mennä reittiä pitkin koko matkaa, vaan jossain vaiheessa on lähdettävä tietä pitkin autoa kohti, kun lamppua ei ole mukana. Ajan jo Kihniänpään pelloille, aikomuksena lähteä Kalajärveä kohti, mutta….. Reitin noin kilometrin mittainen hiekkaharjupolku houkuttaa. Käännyn peltotielle takaisin ja tuuppaan pyörän reitille. Edessä avautuu koko reitin paras osuus. Tämä antaa anteeksi monet huonot kilometrit.

Nyt on pakko lähteä kohti autoa. Mutkittelevan kylätien molemmin puolin menee reitti, mutta lähdöt ja tulot ei näytä kovin houkuttelevilta. Ajan Kalajärven tekoaltaan patopenkalle ja soitan kotiin saunaa lämpimäksi. Muutama kilometri tietä ja SE ON SIINÄ.

 

Hullu kun on, periksi ei annettu. Vaikka jostain kohdista olisi päässyt helpommalla, ajelemalla läheisiä metsä/peltoteitä, reitillä yritin pysyä.  Matkatusta 69 kilometristä arvioisin tuupanneeni noin 30 km.  Eli palataas alkuun… Hulluna on hauska olla, mutta aina se ei ole kivaa.

Tässä Garminin viiva. Nopeudesta näkyy hyvin ajetut ja tuupatut kohdat...

 

Loppukevennys…

Niin.. Kun katsoin koivun kyljessä olevaa muotoa, tuli mieleen eräs ajatus.
Varmaankin kaikki tajuaa, että Karjalan kunnailla laulettiin ” isojen poikien/tyttöjen” lauluja, jo ennen kun Juha ”Watt” Vainio otti tämän sanataiteen lajin omakseen. Elias, Kalevalaa kootessaan, jätti ne kirjasta pois ja ehkäpä hyvä niin. Näitä kuitenkin on jäänyt liikkeelle ja yksi niistä tuli mieleeni, onneksi ihan ”siistimmästä” päästä. Siis:
 ” Teki väärin Väinämöinen, kun ei puuhun puota luonut. Siitä saisi saamatonki, ottaisi olematonki.”