Länsirintamalta ei mitään uutta....

Kevättä kohti mennään lujaa vauhtia ja taas on ollut tapahtumiakin ihan kerrottaviksi asti….
Eräs kaveri kysäisi, että minkä verran oikein liikun tähän aikaan vuodesta. Niin kuin huomaat, kartan taas sanaa ”harjoittelen”. Kerrotaanpa nyt ihan julkisesti.

Olen muuttanut hivenen tehon/palauttelun suhdetta. Aiemmin oli jonkin verran tuollaista ”keskitehoista” liikkumista, mutta nyt olen jättänyt sitä vähemmälle. Eli liikkumiseni on joko palauttavaa tai kova/maksimitehoista.

Koska hiihto ja lumikenkäily on (jostain syystä) jäänyt tänä talvena vähemmälle, tammi-helmikuun viikot ovat kasautuneet näin:

6-10 tuntia kävelyä (suurin osa maastossa poluilla)

n. 2 tuntia vauhtileikittelyä (maastopyörä)

n. 2 x 1,5 tuntia kova/maksimi (Spinning, kilpapyörä, kuntopyörä)

Kuntosalit yms. olen jättänyt väliin… Tietysti myös vuorotyö syö miestä, näillä ikävuosilla ja liikkumista pitää vähän ”säätää”.

Nuhaa pukkaa

Viikko sitten lauantaina se alkoi. Oikein kunnon ”räkätauti”. Niistää sai ihan tunteella ja nenä alkoi jo punoittaakin kuin Petteri Punakuonolla. Sunnuntaina kävin vielä ajelemassa hallissa kilpurilla, mutta sitten päätin, että nyt stoppia. Vaimo oli jo pari viikkoa niistänyt ja sai siis viimein tartutettua taudin minullekin.  Siis, pitäähän tämäkin riesa saada jotenkin vieritettyä naisten syyksi…..

Maanantaina alkoi sitten ”Imperiumin vastaisku”. Kolmen päivän aikana söin valkosipulia, normikäyttäjän, noin vuoden annoksen. Samalla kävin pienillä kävelyillä, ihan vaan, että elimistö lämpesi ja sai niistää oikein kunnolla. Apuja siitä ilmeisesti tuli. Tai jostain… Keskiviikko iltana alkoi tuntua siltä, että taudin selkä on taitettu ja perjantaina taas heitettiin täysi ”rähinä” päälle spinningin muodossa.

Tässä on ehkä julkisen anteeksipyynnön paikka, kaikille lähipiiriini. Pyydän anteeksi, jos jotakuta on valkosipulin hajuni häirinnyt. Onneksi siihen ei (tällä kertaa) ole sekoittunut ”vanhan viinan hajua”.

Vaikka tuo nuhan iskeminen ärsytti, samalla tuli hyviäkin mietteitä. Aina kun elimistöä rasittaa, ehkä hivenen liikaa, nuhan iskemisen mahdollisuus kasvaa. Ehkäpä siis rasitusta on tullut ”jossain määrin”.

Toinen asia, mistä pitäisi jopa kiittää vaimoa (mutta ei nyt sentään, ylpistyy vielä…) oli tämä ”pakollinen” tauko. Olin jo parin viikon ajan huolestuneena seurannut sykkeitäni. Syke ei tahtonut alentua rasituksen jälkeen normaalisti, vaan jäi korkealle palauttavissakin kohdissa. Vaimon tartuttama nuha järjesti kevyen viikon ja eilen spinnatessa sykkeen palautuminen oli taas totutulla tasolla.

Yli 100 km….

Kaveri lähetteli ”naamakirjaan” Korso 96:n mainoksen. Tähän jouduin toteamaan:” En ole ilmoittautunut (kolme ilmoa sisällä) tälle kesälle vielä yhteenkään ALLE 100 km tapahtumaan, mutta nyt on lähellä……..”

Mitä Jäbä duunaa...

Otsikon mukaisen kysymyksen voi tällä hetkellä kysyä ihan aiheesta... Tässä on joutunut miettimään itsekin, kuinka niin (ehkä) selväjärkiseltä ulkopuolisesta vaikuttavalla kaverilla, on päässä taas jokin "naksahtanut". Mutta, mutta, minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa... Tämä on jo tietysti edellisistäkin kirjoituksista tuttua tekstiä, mutta mitenkäs se nyt on ilmennyt???.

No.... Olen tässä huolestuneena katsellut sykkeitäni. Spinningissä polkiessani saan sykkeet nousemaan jo aika helposti yli tason, jota pidin viime kesänä omana maksiminani. Siis pumppu ottaa kierroksia ihan uuteen tahtiin. Vaikka kuinka yrittäisi kiemurrella vastuusta, epäilen sen johtuvan (ähh.. tekee pahaa sanoa) harjoittelusta. Mitähän tällainen PK-narkkari ja liikkunnasta nautiskelija on taas tehnyt ihan väärin???...... Pitänee nyt kuitenkin käydä sauvarinteessä kokeilemassa "uudet" maksimit, että tietää syötää tiedot ranteessa olevaan "kompuutteriin".

Retroilua...

Retro... Minun mielestäni tuo on köyhien keksimä "kiertoilmaisu". Totuus monesti on, että retro on vanhaa romua tai "kirpputori kamaa". Etten ihan kaikkia suututtaisi, myönnän että jotkut tunteella ja taidolla entisöidyt tavarat näyttävät "ihan kivoilta". Kuitenkin periaatteessa haluan mennä kehityksen mukana. En ehkä ihan ensimmäisessä aallossa, mutta kuitenkin.

Köyhähkö kun on, meikälänenkin on kaivanut esiin sitä vanhaa romua eli nostin 36 v synttäreitä kesällä viettävän kilpurini autokatoksen kattokoukusta alas. On taas se aika vuodesta, että mennään kiertämään pyörillä pientä rinkiä sisätiloihin. 

Sen verran vakavasti otin asia, että ostin uudet renkaat ja sisäkumit pyörään. Vaihtaessani niitä huomasin, että taisi olla turhaa työtä. Eiväthän ne edelliset olleet kuin n.25 vuotta vanhat ja ihan hyviltä loppujen lopuksi näyttivät. Renkaitten ulkopinta kylläkin oli "jo" alkanut vähän hapertua.... Sisärenkaat ihan uuden veroiset...  Niissä lukikin NOKIA, Made in Finland.

Kaikki kunnia vain nykyisillekkin valmistajille, mutta epäilen etteivät nykyiset enää kestä samoja vuosia. JOS kestävät, tuskin minun enää tarvitsee ostaa niitä.....

Sitä pitää yrittää kaikin keinoin itselle todistella, että tämä on ihan järkevää. Kyllähän ajelu tuollaisella "kymppikiloisella" teräs runkoisella on tehokkaanpaa, kuin neljän kilon hiilikuitu-unelmalla. Eikös...?

Meni hermot....

Tämä postaus mennään vähemmällä tekstillä ja enemmillä kuvilla. Monestihan tämän ajan harjoittelu on hiljaista puurtamista, eikä sen suurempia tapahtumia ole kerrottavana.
Siis, meni hermot… Tähän lumettomuuteen.

Hiihtäjä”minä” on jo luovuttanut hiihdon suhteen. Olkoot koko homma… Pyöräilijä"minä", jopa nauttii tilanteesta. Metsissä polut ovat paremmassa ajokunnossa kuin kesällä ja järvillä oleva pieni kuurakerros antaa vain sopivasti pitoa, jäällä ajeluun….
 

 

 

 

 

Toisaalta lunta kaipaa lumikenkäilijä”minä”. Vuosi sitten oli kenkäilty jo reilut 200km tähän aikaan. Oli siis PAKKO lähteä etsimään tuota valkoista ainetta. Ylläksen seutuvilta sitä löytyi ja henkistäkin puolta tarjoiltiin Ylläs Jazz/Blues festareitten muodossa.

Meinasi käydä ”vanhanaikaiset” ja sukset jäädä pussiin koko viikoksi. Niin kivaa oli, sekä kenkäilemässä että konserteissa.

    

Lopuksi vielä varoitus… Ei siellä tunturissa ole aina niin kiva keli. Sen sai itsekin huomata. Pari päivää aiemmin kenkäilimme koko päivän juuri samoilla paikoilla ja samoissa keleissä. Juttelimme vaimon kanssa, ettei täällä varmaankaan olisi enää kiva olla, jos kunto tai taito loppuisi. Olisipa ollut hauskaa, jos pelastajat olisivat tulleet ihmettelemään meitä. Onneksi tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu.....

2014 vol. 2

Vuosi on päässyt pyörähtämään alkuun.. Eipä voi sanoa, että perinteisesti. Lumi loistaa edelleen poissaolollaan……

Loppiaisviikonloppuna tuli avattua tämän vuoden pyöräilykausi. En muista, että jo tässä vaiheessa olisi koskaan ollut ajettuna toista sataa kilometriä. Lauantain lenkki oli sitä normaalia ”tappelua” typeryyttä vastaan Pyöräilyä ei meinannut saada rennoksi ja poluilla ajotaidon tuntui kadottaneen tyystin. Sitten äkkiä, noin 40 km kohdilla ajo vain alkoi tuntua siltä, miltä pitääkin ja alkoi taas hymyilyttää. Loppiaismaanantaina tuo helppous löytyi neljän kilometrin jälkeen. Siitä eteenpäin oli sellainen Matti Heikkisen ”pölhö päivä” (ilman lopun oksentamista!). Kylläs tiedätte… Teki mitä teki, tuskin edes hengästyy. Matkan varrelle sattuneet pari mäkeäkin meni ”isolla rieskalla” heittämällä ylös. Kyllä pyöräily oli kivaa!!!

Samalla on tullut koeajeltua pari uutta varustetta.

 

 

 Shimano SH-MT91

 

Uudet Simanon ajokengät tuntuvat varsin hyviltä. Eipä jalat enää ole palelleet, vaikka ei vielä ole pakkasissa päässyt kokeilemaankaan. Mutta jollain lailla jo näen itseni, ”vaelluskenkieni” kanssa Pöyrisjärven seuduilla, ensi kesänä….

Toinen liittyy näkemiseen.

 

SolarStorm X2

Joulupukki toi uutta lamppua. Voisi oikeastaan sanoa, että nyt koko/teho/paino alkaa saavuttaa lampuissa sellaisen tason, että…että… Voi vaan peukuttaa. Vielä kun akutkin kehittyisivät samaa vauhtia….

2014

Tässä on taas ollut aikaa mietiskellä tulevaa vuotta. Sen verran motivaatiotakin liikkumiseen on hankittu, että varasin majoituksen Tahkolta ja Syötteeltä. Vielä kun uskaltaisi ilmoittautua…. Ja mille matkalle… Vai jättäisikö pyörän ”vahingossa” kotiin ja tulisi tapahtumapaikalle ”turistina”. Ottaisi rennosti ja menisi reitin varteen huutelemaan asiattomuuksia. Kuulostaa sekin varsin hyvältä vaihtoehdolta… Ja tietysti siinä sivussa nauttisi laihdutusjuomaa… Nyt taisi mennä vähän sisäpiirin vitsin puolelle. Yritetäänpä vähän avata. Vaimon kanssa katseltiin eräänä iltana televisiota ja kun kolmannen kerran tuli mainos ”Konjakki” nimisistä laihdutuspillereistä, mekin päätimme aloittaa heti ”laihiksen”. Kun siihen hätään ei ollut pillereitä tarjolla, haettiin lääkettä kaapista nestemäisenä. Näin helposti sitä sai joulun aikana kertyneet kilot kyytiä…. Ja tuli ihan hyvä mielikin… Tulee vielä mieleen juttu ”koskenkorva-dieetistä”, mutta antaa nyt olla… En viitsi saattaa jotakuta tipatonta viettävää kiusaukseen…

 

Pari laihdutusvalmistetta....

 

Motivaatio on kyllä majoitusvarausten jälkeen ollut nousussa. Olen herätellyt taas, jo viime vuodesta tuttua ”Paavo Nurmiharjoittelua” ja kävelyä töihin, 2,5 tuntia/sivu. Siinäkin oli tietysti hyvä aloitus: Satoi vettä koko matkan. Mutta mitäpä se nykyisellä core-tex kaudella sitten haittaakaan.

Myös spinning on kutsunut ja pari päivää sitten perjantaina tuli vedettyä kovin 1h 45min siinä lajissa. Piti jo pari kertaa ”vannoa” Kinahmin nimeen, ettei olisi luovuttanut. No… Vielä olisi ollut varaa kiristää El Grandella tai ylivertaisella Syötteellä. Tarkoitus olisi yrittää käydä tämä kevät aktiivisemmin polkemassa ja katsoa, onko siitä jotain hyötyä. Tuskin haittaakaan…

Samoin tämän kesän suunnitelmiin kuuluu mahduttaa tai elvyttää vanha rakkaus. Inkkarilla melonta. Sekä vaimo, että minä tunnumme taas kaipaavan kivoja erämaajokia ja helppoja koskipaikkoja…… Jos joku haluaa lähteä ”viemään” meitä esim. laskemaan Vaikkojokea Kaaville, voi yrittää houkutella….

”Let's be careful out there”

Jotkut ehkä muistavat tuon, Hill Street Bluesin ylikonstaapelin lauseen aamun käskynjaon lopuksi. Tähän kevyenä aasinsiltana voisi kertoa paikallisessa lehdessä olleen yleisönosasto kirjoituksen.

 

Mistähän johtuu, että heti alkoi syyttävä sormi osoitella minua??? Jouduin kuitenkin toteamaan, etten voi olla minä, koska lamppuni valaisee tietä VAIN 300 metriä……

Kaksi viivaa alle....

Näyttää olevan yleisenä tapana tehdä näin vuodenvaihteessa pientä tilinpäätöstä. Miettiä mennyttä ja suunnitella tulevaa. Heittäydytäänpä tähän leikkiin mukaan….

2013

Mistään liikkumisieni kokonaismääristä ei oikein ole kovin tarkkoja lukuja esittää. En nyt niin ”mittarin” kanssa ole aina ollut matkassa. Maastopyörällä tuli oltua liikkeellä noin 440 tuntia. Tässä luvussa on kylläkin jo myös taukoja, eli voisi puhua ”brutosta”. Hiihdeltyä tuli ”muutama sata” kilometriä, lumikenkäiltyä ja metsässä käveltyä koirien kanssa ”muutama sata” kilometriä. Niin ja keväällä kilpurillakin ajelin n. 10 tuntia hallissa. Siinäpä ne vuoden liikunnat ovat pääpiirteittäin. Harjoittelustahan ei oikein voi tällainen PK-narkkari puhua…..

Missäs sitä sitten tuli oltua…

Tour de Tampere (80 km)

Korso marathon (60 km)

Jukolan viesti (13 km)

Tahko MTB (60 km)

Syöte MTB (60 km)

Tähtisadeajot (60 km)

Haanja MTB (100 km)

Mammuttimarssi (146 km)

Kaikista näistä tapahtumista on jo jotain täällä blogissa kirjoiteltu, etten ala niitä sen kummemmin käymään läpi.

2014

Nytpä tuleekin sitten vaikeampaa pohdiskeltavaa… Pitäisi pystyä päättämään onko kilpailija, kuntoileva kilpailija, kilpaileva kuntoilija vai kuntoilija. Tätä on tullut pohdittua pitkään loppuvuodesta. Pari valaisevaa esimerkkiä….

Aikoinaan lehtimies, valmentaja ja tanssittaja Jouko ”Jokkeri” Elevaara, tuo Suomalaisen kestävyysjuoksun takapiru 80-luvulta, määritteli urheilijan näin: ”Kun lenkkipolulla saat kiinni 38 numeron perän, ahdettuna 34 numeron trikoisiin, urheilijan on pakko mennä ohi.”   Tämä tuo vastauksen, etten nyt ihan täysverinen urheilijakaan ole.

70-luvun lopun Jurva-Muu Maailma ampumahiihtoviestien valmentajavelho Yrjö ”Ylli” Kotala taas määritteli urheilijan aikoinaan näin: ”Urheilijalla täytyy olla sellainen luonne, että jos pimeänä marraskuisena iltana vastaantuleva rekka-auto lennättää ”napollisen” lumisohjoa päin naamaa, häntä vain hymyilyttää.”   No tämä tuli muutama vuosi sitten kokeiltua…. Keväällä puolisulalla öljysoratiellä takaa tuleva turverekka yritti ottaa ohjaustangon päästä tupen ja lennätti jääsohjoa kohti. Tästä hämmästyneenä väistäessäni vielä horjahdin ojaan. Sieltä ylös kömpiessäni ja suolaista, turpeella maustettua sohjoa suusta syljeskellessäni, en oikein tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Eli tämäkään ei oikein antanut vastausta kysymykseen….

Kilpailija?? Ei missään nimessä. Ei enää niin kiinnosta harjoitella. Pidän enemmän itseäni ”vaeltelu” maastopyöräilijänä, jota ei enää harjoittelu, sanan varsinaisessa merkityksessä, kiinnosta.

Kuntoilija?? Ei oikein osu tämäkään. Kuljen kuitenkin kilpailunomaisissa tapahtumissa ja vähän tulee yritettyä kiusata kavereita.

Kuntoileva kilpailija vai kilpaileva kuntoilija??? Taidan olla enemmän jälkimmäinen…. Kuntoilu on pääasia ja satunnaisesti käyn kilpailuissa. Tämä on ehkä henkisesti ja fyysisesti se kaikkein huonoin vaihtoehto. Kun lähes kaikki liikkuminen on PK alueella, ne harvat kilpailuvauhti ”yritykset” tuntuu tuplasti pahemmilta, koska ei ole opettanut kehkojaan kovempaan menoon. Pitäisikö ehkä unohtaa nuo 60 km tapahtumat ja tuplata matkat??? Nyt pystyisi ainakin itselleen perustelemaan, ettei ole tarvetta lähteä vauhdilla hulluttelemaan. Pääpaino olisi läpi pääsemisessä. Hmmmm…. Se voisi olla tässä….. Se vuoden 2014 ”punainen lanka”…. Niin, ja Haanjaanhan on jo ilmo vetämässä. Olisiko tänä vuonna 100 mailia????

Kalusto…

Aikomuksena oli hommata ensi kesäksi 29” täysjousto. Mutta sitten taas aloin pohtia….. Jos aikomuksena on vain ”ajella”, mihin todella tarvitsen ”kisakireää” 29:ä???? Luotettavaksi todetulla ”Spessulla” pärjään ne ajot, joita pääasiassa ajan. Jos oikein miettii, pitäisikö ostaa ”läskipyörä”. Se voisi olla se, joka sopisi omiin ajoihini paremmin. Enemmänkin leikittelevää ajelua, ilman sen suurempia vauhti ”paineita”. Taitaa olla parempi jäädä tätä mietiskelemään…..

Vielä pari seikka, nykyisen pyöräni eduksi. Vanhan miehen on jo pakko käyttää ”kaikki keinot”. Limen vihreä pyöräni herättää kuulemma joissain naisissa Uhhh… ilmiön. Siihen lisäksi kun vielä ostaa itselle kireät pyöräilyhousut, kaikki mahdollinen on tehty……

Kenkäilykauden avaus....

Täällä Ylläksen ”lumileirillä” alkaa olla tosiaankin lumiset kelit. Eilen illalla satoi reilut 20 senttiä lunta ja tänään puolilta päivin alkoi hipsiä taas uutta. No luntahan täältä tultiin etsimään….

Alkuviikko oli tullut jo hiihdeltyä jonkin verran ja kevyempi päivä olisi paikallaan. Epäilytti myös latujen pehmeys, niinpä oli aika ottaa käyttöön ”plan B”. Auton perästä löytyi lumikengät ja sauvat. Siispä avaamaan kenkäilykausi…..

Näillä seuduilla on tullut kenkäiltyä jo aika monta kertaa. Tarvittaisiin jo muutaman ihmisen sormet, jos kertoja alkaisi laskea. Tänään päätin tehdä asiat yksinkertaisesti ja vain ”käväistä” Ylläksen huipulla. Siitä Saaga hotellin takaa lähdin tassuttelemaan ylöspäin.

Lunta oli sopivasti ja sitä sateli lisää, muutama aste pakkasta ja jonkin verran tuulta. Kivaa keliä luvassa… Vai oliko?? Sopivasti oli kantoa, ettei ihan mahdottomasti upottanut. Alku on aika loivaa ylämäkeä ja matka etenee…. Vähän ennen puurajaa alkaa huomata, että tuuli yltyy. Välillä tulee ihan kunnon ”myräkkä” tuulenpuuskia. Puurajassa iskee totuus vasten kasvoja. Sananmukaisesti. Sivuvastainen tuuli lennättää lunta ihan tunteella. Eipä mitään hätää…. Onhan täällä tullut kenkäiltyä joskus aika ”kovassakin” kelissä. Ylöspäin vain…..

Vastainen tuuli alkaa jo vähän heitellä miestä. Pehmeässä lumessa ei enää tahdo kenkä pitää. Välillä tuntui, että mennään metri ylös ja liuutaan puolet alas. Ei kivaa…

Keplottelen itseni aidan yli laskettelurinteelle, parempaa pitoa saadakseni. Pieleen meni… Rinne on joskus aiemmin tampattu ja siihen satanut paksulti uutta lunta. Lumi liukuu tampparin tasaamaan jälkeä pitkin vielä herkemmin alaspäin. Eipä muuta kuin takaisin aidan toiselle puolelle. Alkaa pikkuhiljaa usko loppua ylöspääsystä. Vaikka muuten varustus on ihan kohdillaan, ei sattunut tulla mukaan ”Buffia” tai jotain mitä laittaisi kasvojen suojaksi. Lentävä lumi hakkaa nenää ja poskia aikalailla. Vielä taaperretaan ylöspäin… Pitääkö tosiaan antaa periksi ja kääntyä alaspäin? Maailman cup rinteessä palaa valot ja käytän niitä suunnistamiseen. Niin, silloin kun ne pyryn keskeltä vilahtavat. HEI, valojen linja alkaa kaartua. Ei enää kovin pitkä matka kabiinihissin yläasemalle ja jyrkin osuus alkaa tasaantua. Saan myös kääntää suuntaa niin, ettei tuule enää ihan vastaisesti. Ylös mennään vaikka uhmalla. Viimein yläaseman tumma hahmo alkaa näkyä pyryn keskeltä. JEE!!!

Ylhäällä ei oikein viihdy ja kävelen suoraa aurinkorinteen puolelle tunturia. Täällä saan sivumyötäisen tuulen avukseni ja alan lompsutella alaspäin. Rinteen reuna-aidoista saan taas hahmotusta, minne päin suuntaan. Tuuli alkaa taas rauhoittua, kun matka etenee alaspäin. HUH, olipa keli!

Ylöspäin menon kahteen kilometriin sain aikaa kulumaan yli tunnin. Alaspäin sitten tultiin alle puolen tunnin. Kompuutteri ranteessa oli sitä mieltä, että tuli tehtyä kovatehoinen harjoitus.

Kausi on avattu ja tästä eteenpäin….

Ps. Yritin ottaa kuviakin, mutta niitten yleisilme oli aika harmaa... Sorry…

Opetellaan, opetellaan

Vaikka tuo pyörällä ajelu ei nyt vieläkään ”töki”, talvi tekee vääjäämättömästi tuloaan. Vaikka nykyään monet ajelevat maasturilla ympäri vuoden, hiihtokin vaihteluksi voi olla ihan virkistävää.

Eilen saavuin taas Ylläkselle perinteiselle ensilumen ”leirille”.
 

Tämän hetkiset tunnelmat ovat kyllä varsin ristiriitaiset. Miksikö??? Tehdäänpä +/- lista..

- Mieli menisi nopeampaa, kuin taito ja kunto edellyttää…

- Käsien hommana on pitää mies pystyssä, horjuvassa tasapainossa. Eteenpäin vievässä liikkeessä ei käsillä ole mitään roolia.

- Homma on hosumista ja suksen liuuttamisesta ei voi kuin haaveilla.

- Jossain kaukaisessa menneisyydessä olen kuullut sellaisesta hiihtotyylistä, kuin ”Wassu”.

+ Takassa palaa edelleen koivua, eikä hiilikuitu komposiittia.

+ Päivän toisella lenkillä tuli jo joitain flashbackkejä, toki kelikin oli hivenen liukkaanpi…

Jotenkin on helppo ymmärtää näitä nykyajan nuoria. Mulle kaikki heti ja nopsasti, ei oikein toimi tässä hiihdossa.
 

Olen PÄÄTTÄNYT, että tällä viikolla teen kaiken toisin, kuin ennen. Keskityn tekniikan treenaamiseen. (Niin kerrottakoon, että ole lähes täysin vapaan hiihtäjä.) Tavallisesti on tullut kerättyä ”hullun lailla” kilometrejä, näillä keikoilla. Muutaman tunnin hiihdon jälkeen, ei kyllä ole voinut puhua hiihdon tekniikasta. Homma on ollut siinä vaiheessa lähinnä selviytymistaistelua eteenpäin. Nyt hiihdän vain lyhyitä ”tinttejä” (2-3 kpl/päivä) ja kun tuntuu siltä, että tekniikka alkaa hajota, heti pois kämpille huilaamaan. Katsotaan sitten, muutaman päivän kuluttua, kuinka käy….

Piti olla juhlimassa ”taaaaas” yhtä pyöräilykaveria 50 kerhoon. Vähän ”Pohojalaasta” pelotti lähteä ”Päijänteen itäpuolelle” juhlimaan. Vaimon kanssa epäiltiin joutuvamme johonkin nurkkaan seurustelemaan toistemme kanssa. (No, se ei tietysti olisi huono vaihtoehto ollut sekään.) Mutta vuosien varrella on kuitenkin kertynyt pyöräilystä tuttuja ympäri Suomea. Ja lisää tuli juhlissa…. Ollaan me suurta pyöräilyperhettä…. Juttua riitti… Kiitos vielä kerran Ismolle juhlista, sahdista ja saluunan tarjoiluista!