Kello jäi talviaikaan.....

Monet lienevät sirrtäneet kellonsa kesäaikaan. Minulla näytti jääneet kello siirtämättä ja talviaika jatkuu... Polutkin olivat sen verran lumiset, että pyöräily jäänee vähän vähemmälle.... Yritetään siirtää kelloja kesäaikaan, sitten ensi viikonloppuna.

Aloitus oli aika "raaka". Päivällä 50 km hiihtoa ja iltasella vielä vajaat parikyppiä, verrytellen saunalenkkinä.

Seuraavat pari päivää menivät lumikenkäillessä. Nyt taas joku nauraa.... Luokittelisin kutenkin senkin jonkinlaiseksi liikunnaksi, ainakin näillä korkeuskäyrämäärillä.... Seuraavana päivänä oli sovittuna erään kaverin kanssa tapaaminen Levillä. Nooo.... Täältä Ylläkseltä on juurikin sopiva hiihtomatka sinnepäin :-) . Tunnustan, että jätkä alkaa vanhuuttaan pehmetä... Kun maailmaa oli parannettu pitzan ja olusen ääressä, ei enää tehnyt mieli hiihdellä takaisin.....

Tämä päivä otettiinkin vähän kevyemmin. Vasemman jalan polvi alkoi huomautella pienestä levon tarpeesta. Siispä muutaman tunnin hengailu lumikengillä, auringonoton teemalla, sopi kuvioon täydellisesti.

Vaikka tällä hetkellä tuntuu elämä hymyilevän auringon kannsa kilpaa, mietityttää... Toisaalta haluaisi jäädä vielä hetkiseksi tänne. Toisaalta mieli halajaa jo kotiin. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto tuli kuvioihin, kun sain erään puhelun. Uusi pyöräni on kuulemma saapunut ja haettavissa...

Kaverit hivenen kateelisina ihmettelivät, miksi aina tulen keväällä pohjoiseen. Epäilivät jopa, että voisi olla muitakin, kuin liikunnallisia syitä. Korjasin asian heti... Vaikka en kuljekaan tuolla metsällä aseen kanssa, tiedän että ruska-aikaan on "kanalintujen metsästysaika". Tarkka lukija ehkä jo huomasi jujun. Tuo lausahdus toimii molemmin päin. Jos päivällä jahdataan kanalintuja aseitten kanssa, iltasella "soittoruokaloissa" roolit vaihtuvat ja metsästäjistä tulee saalista......

100+.....

Tänään se sitten tapahtui. Ajoin vuoden ensimmäisen 100+ lenkin. Vuosi sitten ko. tapahtuma oli 29.3, eli viikko ollaan etuajassa, verrattuna viime vuoteen. Pyörällä on tullut ajeltua jo jonkin verran, enkä oikein tiedä miksi se jäi näinkin myöhäiseksi. No, tästä on nyt helpompi lähteä 100+ lenkkejä keräilemään.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikeaa oli ajo tänään…. Päätin lähteä vain pitemmälle kevyelle pyörittelylle teitä pitkin, mutta eilinen spinning sekoitti suunnitelmat. Ohjaajalla oli uusi ohjelma, jota sisäänajoi. Se sisälsi aiempaa enemmän voimaosioita ja taisin vähän innostua…. Sykkeetkin käyttäytyi ensimmäisen tunnin kuin mallioppilas. Loppuajasta alkoi huomata edellisen, töissä valvotun yön tulokset. Tuollainen ohjelma sopi kyllä maastopyöräilijälle, kuin ”nyrkki silmään”. Minulle henk. koht., kuin ”vesi hanhen selkään”. MIHIN ON VOIMA KADONNUT JALOISTA???.    Voimaaa.…   Huhuuuu….  Tule takaisiiinn……
Tänään siis lenkki lähti perinteisesti vastatuulen suuntaan. Ja sitähän taas riitti. Välillä yritti etsiä sivuteitä metsän suojasta, mutta siellä oli varsin raskas kurakeli vastassa. Sinniteltiin, sinniteltiin, kunnes eilisestä loukkaantuneet reidet alkoivat sanoa yhteistyösopimusta irti. Varsinkin vasemman reiden etuosa ilmoitteli kramppaamisesta koko ajan. Lopulta luovutin ja pidin tauon Kurikan St1:llä. Roskaruuasta sai suolaa sen verran, että matka jatkui taas helpommin. Toki myös reitti kääntyi niin, että loppumatka oli sivu/myötätuulta.

 

 

 Ajatusten virtaa…

Käytännössä ajan noin 80% lenkeistä yksin. Tokikin n. 15 tunnin setti sekalaista Suomipoppia kulkee bitteinä mukana. ”Napeista” se yrittää randomina tunkea korvakäytävään, häivyttämään tuulen kohinaa. Kaikesta taustahälystä huolimatta ajatus pyöräillessä ”lentää” joskus ihan muissa fääreissä. Ilmeisesti omaan kuitenkin jonkinlaisen mielikuvituksen ja erilaisia aasinsiltoja syntyy tasaiseen tahtiin. Tietysti myös huomiot ympäristöstä muokkaavat tuota ajatusten virtaa. En nyt tokikaan kykene Ile Jokisen pyöräbongarin tasolle, mutta tunnen kuitenkin olevani, jossain ajatuksissani, sielunkumppani. Tänään tuosta ajatusten juoksusta jäi mieleen pari kohtaa.

Ensimmäinen ”ahaa” elämys kohdentuu menneeseen. Tänään ajoin ohi tuosta samaisesta paikasta, jossa tapahtui jotain... Muistaakseni(?) 27 vuotta sitten, oli jokin päivä pääsiäispyhien aikaan, kun lähdin ajamaan maantiepyörällä kevään ensimmäistä lenkkiä. Silloin oli vielä nykyistä talvisemmat olosuhteet, vaikka kevättä pukkasi silloinkin. Eräässä mutkassa tienvarren oja oli niin täynnä, että oli alkanut juoksuttaa vettä tien yli. Yön pakkasten jäljiltä tiessä oli, noin 50 metrin matka jäätynyt luistinradan kaltaiseen peilijäähän. Meikäläinen kun lievään myötäleeseen tuli kohdille, lopputulos oli arvattavissa. Haluan vielä muistuttaa, että silloin pyöräilykenkien kiinnitys ei ollut vielä mitään ”klik-klak” mallia, vaan kengän pohjan klossin kiinnipysyminen oli vielä varmistettu hihnalla kiristämällä. Jalat kyllä pysyivät takuuvarmasti kiinni polkimissa. Myös kaaduttaessa….

Toinen havainto tuli ympäristöstä. Huomasin, etteivät pullojen/tölkkien kerääjät olleet vielä kaikkia tienvarsia ”imuroineet”. Siellä sitä rahaa odottaa noutajaansa. Tästäpä taas aasinsiltana tuli mieleen Pekka Alitalon kirjoitus aiheesta. Vähän suunnistaja painotteinen, mutta koskee myös meitä pyöräilijöitä….

Jotain ihan muuta....

Kelit tuntuvat tällä hetkellä vaihtavan mielialaa unelmasta epätoivoon. Ilmeisesti tämä kuitenkin kuuluu kevääseen. Säätilanne vaihtuu niin nopsaan, ettei tunnu perässä pysyvän. Kaikki ulkoliikunta pitää suunnitella nyt ja heti tyyliin. Jos ajatukset ovat huomisessa tai jopa seuraavassa päivässä, forecaa yms. pitää tihrustaa tarkasti. Eivätkä ne ”profeetatkaan” aina onnistu…. Äkkiä huomaa, että maassa on reilu 10 cm lunta, vaikka piti olla ihanteellinen pyöräilykeli. Tai lumi”lossakkoa”, niin kuin juuri nyt….

Piti siis keksiä jotain ”päätä palauttavaa” liikuntaa.

Osastomme järjesti tuossa ”lähialueella” liiton pilkin SM kilpailut ja pitihän sitä mennä avaamaan SM kisakausi tällekin vuodelle. Samalla kyllä avasin oman pilkintäkauden tälle talvelle…. SM kisa kun on, piti oikein santsata välineistöön. Ostin uudet jäänaskalit. Viime viikkojen epävakaat säät sai vähän epäilemään homman järkevyyttä/turvallisuutta ja päätin sijoittaa henkivakuutukseen. Huoli oli kyllä ihan turhaa. Vaikka joissain virtapaikoissa ei jäätä oikein enää ollut, paikoissa joihin reikää väänsin, oli 30-40 cm kovaa teräsjäätä.

Viisi tuntia kun jäällä kävelee ja tekee vielä muutaman reiän, on olo aika nuutunut. Ei enää tehnyt mieli illasta harrastamaan muuta ”ruumiinkulttuuria”.

Pistetääs vielä yleisen sarjan tuloksista ”kymppi”kärki, niin ehkäpä joku uskoo, että kalaakin saatiin….

YLEINEN:

1.  Paganus Jari                            Seinäjoki 

2.  Nousiainen Juhani                 Iisalmi

3.  Ojanperä Harri                       Kokkola

4.  Lantta Mikko                          Kouvola 

5.  Mantere Veli                          Seinäjoki 

6.  Kiviniemi Markku                  Kokkola

7.  Salo Vesa                                 Hamina

8.  Latvala Antti                           Kouvola

9.  Heiskanen Pekka                   Pieksämäki

10.  Skippari Jyrki                        Hamina

 

Takaisin aiheeseen…

Tähän loppuun edes jotain pyöräilyä tai liikkumista sivuavaa.

Valinnan sietämätön vaikeus….

Keeevät toi, keeevät toi auto…, ei kun pyöräkuumeen. Vaikka muutama kirjoitus sitten ihan vakavissani ajattelin, että pärjään tämän kesän vanhalla ”Spessullani”. Mutta niin, niin sitä vaan miehen mieli muuttuu. Jos ihan totta puhutaan, eihän tähän ole oikein mitään järkeviä perusteita, mutta, mutta.. Kysynpähän vaan: Kuka nyt pyöräilijää, minusta puhumattakaan, voisi järki-ihmisenä pitää?

Ja tästähän se harventuvien hiusten harominen alkoi….. Onneksi (tai onnettomuudekseni) alkava 19 maastopyöräilyvuoteni on antanut jo jotain pohjaa siihen, että tietää (noin suurin piirtein) mitä haluaa. Vai pitäisikö kääntää toisinpäin, tietää mitä ei halua. Nettiä selailemalla on tehty se suurin pudottelu. Voi olla että ”lapsi on mennyt pesuveden mukana”, mutta tällä hetkellä alkaa olla homma jonkinlaisessa haarukassa.

Prosessi on mennyt jotenkin näin:

1.       Täysjousto ja piste. Vanha mies haluaa mukavuutta ja antaa nuorenpien ajaa kilpaa kelloa vastaa. Olen kuitenkin enemmän ”vaeltelu pyöräilijä” ja menen osallistumaan joihinkin tapahtumiin omaksi ilokseni, enkä ajanoton takia. Jos haluan ajan, mukanani kulkee aina 2-3 laitetta joilla sekin onnistuu.
2.       Haen ehdottomasti 29” pyörää. Sitten alkoi mietintä 27,5” kohti. Hyvää, varmaa ja luotettavaa vertailevaa tietoa on mielestäni heikosti saatavana. En tahdo oikein luottaa yksittäisen henkilön ”mutu” tuntumaan. Ehkäpä hieman markkinamiesten värittämiä speksejä löytyy Giantin tämän vuoden kuvastosta.

 

3.       Halusin pysytellä isommissa ”valtamerkeissä”. Valinta voi olla vähän tylsä, mutta ei voi mennä pahasti pieleen. Ja niin, ”Spessu” ja ”Gigatti” alkoivat olla loppusuoralla.
4.       Vielä piti välttää ko. merkkien ”sudenkuoppia”. Esim Spessun takapään BRAIN kuului joukkoon EHDOTTOMASTI EI. Vaikka ehkä saan nyt jonkun vihat niskaani, niin ”ketulla” on tottunut siihen, että voi ajella huoletta muutaman vuoden. Brainia huollatat minimissään kerran vuodessa, eikä se huoltokaan aina ole ihan simppeli juttu….. Taas joku näkee ”punaista”… Kysytääs: Kaikki Brain takajoustolla ajavat: Oletko varma, että se toimii juuri nyt, niin kuin se on tarkoitettu toimivan? Täällä ainakin, HEP. TIEDÄN, että se ei toimi pyörässäni oikein/täydellisesti, mutta en ole vielä viitsinyt sitä huoltoon lähetellä, koska toimii nyt vielä ”jollainlailla”...
5.       Ajatuksen tasolla on myös tuumailu… Jospa ostaa alu runkoisen pyörän ja säästää kuidun vanteisiin…. Köyhän on pakko tehdä kompromisseja. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa……
6.       Tällä hetkellä kyselen kyseisistä merkeistä niitä ”viimeisiä hintoja”, joistain malleista. Toivotaan, että jossain vaiheessa hinta ja laatu kohtaa. Onnekseni asialla ei ole suurempaa kiirettä, eikä raha hirmuisesti polta taskun pohjalla… Ainakaan vielä….

Priodisoimista….

Tämän vuoden touko-kesäkuun maastopyörätapahtumat vaativat vähän miettimistä. Joka viikonlopulle näyttää olevan jotain. Ennen Tahkoa vapaana on vain Juhannus. Jussinakin jotkut kuuluvat menevän Alastaroon ajelemaan kilpureillaan….

10.5                     Nurmijärvi
18.5                     Peurunka4-satanen
24.5                     Aulanko
1.6                       Tour de Tampere
8.6                       Korso96
14.6                     Jyväskylä

Kiirettä pitää, jos aikoo kaikki kiertää. Vielä pitäisi johonkin väliin sovittaa, jo perinteiseksi muodostunut, Tampere-Seinäjoki maastopyöräretki. Ihan vaan senkin takia, että tulee yksi vähän pidempi ajelu ennen Tahkon 120 km.

Ja muuten…. Työantajallakin voi olla jotain sanottavaa tähän vielä….

Länsirintamalta ei mitään uutta....

Kevättä kohti mennään lujaa vauhtia ja taas on ollut tapahtumiakin ihan kerrottaviksi asti….
Eräs kaveri kysäisi, että minkä verran oikein liikun tähän aikaan vuodesta. Niin kuin huomaat, kartan taas sanaa ”harjoittelen”. Kerrotaanpa nyt ihan julkisesti.

Olen muuttanut hivenen tehon/palauttelun suhdetta. Aiemmin oli jonkin verran tuollaista ”keskitehoista” liikkumista, mutta nyt olen jättänyt sitä vähemmälle. Eli liikkumiseni on joko palauttavaa tai kova/maksimitehoista.

Koska hiihto ja lumikenkäily on (jostain syystä) jäänyt tänä talvena vähemmälle, tammi-helmikuun viikot ovat kasautuneet näin:

6-10 tuntia kävelyä (suurin osa maastossa poluilla)

n. 2 tuntia vauhtileikittelyä (maastopyörä)

n. 2 x 1,5 tuntia kova/maksimi (Spinning, kilpapyörä, kuntopyörä)

Kuntosalit yms. olen jättänyt väliin… Tietysti myös vuorotyö syö miestä, näillä ikävuosilla ja liikkumista pitää vähän ”säätää”.

Nuhaa pukkaa

Viikko sitten lauantaina se alkoi. Oikein kunnon ”räkätauti”. Niistää sai ihan tunteella ja nenä alkoi jo punoittaakin kuin Petteri Punakuonolla. Sunnuntaina kävin vielä ajelemassa hallissa kilpurilla, mutta sitten päätin, että nyt stoppia. Vaimo oli jo pari viikkoa niistänyt ja sai siis viimein tartutettua taudin minullekin.  Siis, pitäähän tämäkin riesa saada jotenkin vieritettyä naisten syyksi…..

Maanantaina alkoi sitten ”Imperiumin vastaisku”. Kolmen päivän aikana söin valkosipulia, normikäyttäjän, noin vuoden annoksen. Samalla kävin pienillä kävelyillä, ihan vaan, että elimistö lämpesi ja sai niistää oikein kunnolla. Apuja siitä ilmeisesti tuli. Tai jostain… Keskiviikko iltana alkoi tuntua siltä, että taudin selkä on taitettu ja perjantaina taas heitettiin täysi ”rähinä” päälle spinningin muodossa.

Tässä on ehkä julkisen anteeksipyynnön paikka, kaikille lähipiiriini. Pyydän anteeksi, jos jotakuta on valkosipulin hajuni häirinnyt. Onneksi siihen ei (tällä kertaa) ole sekoittunut ”vanhan viinan hajua”.

Vaikka tuo nuhan iskeminen ärsytti, samalla tuli hyviäkin mietteitä. Aina kun elimistöä rasittaa, ehkä hivenen liikaa, nuhan iskemisen mahdollisuus kasvaa. Ehkäpä siis rasitusta on tullut ”jossain määrin”.

Toinen asia, mistä pitäisi jopa kiittää vaimoa (mutta ei nyt sentään, ylpistyy vielä…) oli tämä ”pakollinen” tauko. Olin jo parin viikon ajan huolestuneena seurannut sykkeitäni. Syke ei tahtonut alentua rasituksen jälkeen normaalisti, vaan jäi korkealle palauttavissakin kohdissa. Vaimon tartuttama nuha järjesti kevyen viikon ja eilen spinnatessa sykkeen palautuminen oli taas totutulla tasolla.

Yli 100 km….

Kaveri lähetteli ”naamakirjaan” Korso 96:n mainoksen. Tähän jouduin toteamaan:” En ole ilmoittautunut (kolme ilmoa sisällä) tälle kesälle vielä yhteenkään ALLE 100 km tapahtumaan, mutta nyt on lähellä……..”

Mitä Jäbä duunaa...

Otsikon mukaisen kysymyksen voi tällä hetkellä kysyä ihan aiheesta... Tässä on joutunut miettimään itsekin, kuinka niin (ehkä) selväjärkiseltä ulkopuolisesta vaikuttavalla kaverilla, on päässä taas jokin "naksahtanut". Mutta, mutta, minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa... Tämä on jo tietysti edellisistäkin kirjoituksista tuttua tekstiä, mutta mitenkäs se nyt on ilmennyt???.

No.... Olen tässä huolestuneena katsellut sykkeitäni. Spinningissä polkiessani saan sykkeet nousemaan jo aika helposti yli tason, jota pidin viime kesänä omana maksiminani. Siis pumppu ottaa kierroksia ihan uuteen tahtiin. Vaikka kuinka yrittäisi kiemurrella vastuusta, epäilen sen johtuvan (ähh.. tekee pahaa sanoa) harjoittelusta. Mitähän tällainen PK-narkkari ja liikkunnasta nautiskelija on taas tehnyt ihan väärin???...... Pitänee nyt kuitenkin käydä sauvarinteessä kokeilemassa "uudet" maksimit, että tietää syötää tiedot ranteessa olevaan "kompuutteriin".

Retroilua...

Retro... Minun mielestäni tuo on köyhien keksimä "kiertoilmaisu". Totuus monesti on, että retro on vanhaa romua tai "kirpputori kamaa". Etten ihan kaikkia suututtaisi, myönnän että jotkut tunteella ja taidolla entisöidyt tavarat näyttävät "ihan kivoilta". Kuitenkin periaatteessa haluan mennä kehityksen mukana. En ehkä ihan ensimmäisessä aallossa, mutta kuitenkin.

Köyhähkö kun on, meikälänenkin on kaivanut esiin sitä vanhaa romua eli nostin 36 v synttäreitä kesällä viettävän kilpurini autokatoksen kattokoukusta alas. On taas se aika vuodesta, että mennään kiertämään pyörillä pientä rinkiä sisätiloihin. 

Sen verran vakavasti otin asia, että ostin uudet renkaat ja sisäkumit pyörään. Vaihtaessani niitä huomasin, että taisi olla turhaa työtä. Eiväthän ne edelliset olleet kuin n.25 vuotta vanhat ja ihan hyviltä loppujen lopuksi näyttivät. Renkaitten ulkopinta kylläkin oli "jo" alkanut vähän hapertua.... Sisärenkaat ihan uuden veroiset...  Niissä lukikin NOKIA, Made in Finland.

Kaikki kunnia vain nykyisillekkin valmistajille, mutta epäilen etteivät nykyiset enää kestä samoja vuosia. JOS kestävät, tuskin minun enää tarvitsee ostaa niitä.....

Sitä pitää yrittää kaikin keinoin itselle todistella, että tämä on ihan järkevää. Kyllähän ajelu tuollaisella "kymppikiloisella" teräs runkoisella on tehokkaanpaa, kuin neljän kilon hiilikuitu-unelmalla. Eikös...?

Meni hermot....

Tämä postaus mennään vähemmällä tekstillä ja enemmillä kuvilla. Monestihan tämän ajan harjoittelu on hiljaista puurtamista, eikä sen suurempia tapahtumia ole kerrottavana.
Siis, meni hermot… Tähän lumettomuuteen.

Hiihtäjä”minä” on jo luovuttanut hiihdon suhteen. Olkoot koko homma… Pyöräilijä"minä", jopa nauttii tilanteesta. Metsissä polut ovat paremmassa ajokunnossa kuin kesällä ja järvillä oleva pieni kuurakerros antaa vain sopivasti pitoa, jäällä ajeluun….
 

 

 

 

 

Toisaalta lunta kaipaa lumikenkäilijä”minä”. Vuosi sitten oli kenkäilty jo reilut 200km tähän aikaan. Oli siis PAKKO lähteä etsimään tuota valkoista ainetta. Ylläksen seutuvilta sitä löytyi ja henkistäkin puolta tarjoiltiin Ylläs Jazz/Blues festareitten muodossa.

Meinasi käydä ”vanhanaikaiset” ja sukset jäädä pussiin koko viikoksi. Niin kivaa oli, sekä kenkäilemässä että konserteissa.

    

Lopuksi vielä varoitus… Ei siellä tunturissa ole aina niin kiva keli. Sen sai itsekin huomata. Pari päivää aiemmin kenkäilimme koko päivän juuri samoilla paikoilla ja samoissa keleissä. Juttelimme vaimon kanssa, ettei täällä varmaankaan olisi enää kiva olla, jos kunto tai taito loppuisi. Olisipa ollut hauskaa, jos pelastajat olisivat tulleet ihmettelemään meitä. Onneksi tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu.....