Tahko lähestyy…. Oletko valmis.

Tahko lähestyy…. Oletko valmis.

Kysyy, erään Seinäjokelaisen pyöräilijän, fillarifoorumille aloittama suosittu keskusteluaihe. Eilisen parinkympin kevyen pyörittelyn jälkeen voisi vastata:” En tiedä!

Miten tähän on sitten tultu??? Mennään vähän ajassa taaksepäin……

Hämeenkyrö-Seinäjoki retken jälkeen jalat olivat kyllä aika väsyksissä. Sen verran vanhuutta ja viisautta on kertynyt, että otin muutaman päivän tooosi kevyesti  ja (omasta mielestä) palauduin ihan hyvin. Tämä tosin aiheutti sen, että Jukolan viestiin juoksuharjoittelu jäi väliin ja sinne mentiin juoksemaan tämän vuoden ensimmäistä juoksulenkkiä.

JUKOLA…

 

Jukolan lähtö on aina näkemisen arvoinen..

 

Joskus aikoinaan tuli harrastettua tuota suunnistusta ihan ”puolitosissaan” ja tämän vuoden Jukola taisi olla (EHKÄ???) 25 kerta niissä kekkereissä. Kun maastopyöräily on alkanut viedä miestä enemmän siihen suuntaan, olen juossut viime vuodet enemmän harrastusporukoissa, ilman sen suurempia tavoitteita. Tänä vuonna osui kohdalle ”vahvistuspyyntö” Ilmajoen maratoonareilta. Heiltä löytyy muutamia suunnistuksen harrastajia, jotka haluavat kokea Jukolan yön tunnelman, mutta kukaan ei uskalla lähteä hämärään/pimeään yöhön suunnistamaan.  Minä, yksinkertaisena maratoonarina, sovin heidän joukkoonsa, ”kuin nenä päähän”. Kohdalleni valikoitui toinen osuus, jonka pitäisi osua yön pimeimpään ajankohtaan. Aloitus osuuden juoksija tuli vaihtoon aikataulussa. ja sain kartan käteeni  00.50. Siitä lähti matkaan vuoden ensimmäiset juoksukilometrit…..

13 km ja 30 rastia….

Ei oma kartta, mutta näkee maaston...

Pari ensimmäistä rastiväliä meni juoksuvauhdin tunnustelussa jonossa jolkutellessa. Koska viimeisestä suunnistuksesta oli tasan vuosi, iski vasten kasvoa vekkuli tunne: HEI, MITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ TEHDÄ??? Vähän rauhoittelin itseäni ja kertasin mielessäni kuinka suunnistetaan ja siitähän se selkäytimeen aikoinaan juntattu tieto alkoi toimia. Alkukilometrien helppo osuus alkoi muuttua suunnistuksellisemmaksi ja yön pimein aika alkoi olla kohdillaan. Rastit löytyi naps, naps.. Tuli jopa tunne, että ympärillä taitaa olla huonompiakin suunnistajia… 2/3 osaa matkasta kuljettu ja hakuja ei vielä mitään. Pari pientä 15-20 sekunnin kaarrosta rastille… En tiedä tuliko hyvän olen tunne, sillä kartasta huomasi, että loppu kolme kilometriä olivat taas helpompaa maastoa, mutta sitten se pummi iski… Juoksin vähän oikealta ohi rastista. Vajaan sadan metrin päässä jarrut päälle ja takaisin rastille.. Kymppi juostuna ja jalat alkavat olla aika loppu. Sinnitellen, sinnitellen juoksen loppuun saakka, enkä ala kävelemään. Aikataulussa vaihtoon ja maratoonari matkaan valkenevaan aamuun.
Summa summarum…

Jukola oli tänä vuonna yksi helpoimmista juoksemistani Jukoloista. Ja TOP 3:ssa maastopohjan hyvyydessä (veteraanit kiittää!). Vaikka oma valmistautuminen Jukolaan oli täysi nolla, selvitin reitin suunnitelmien mukaan.  Juoksuvauhtia kun ei ollut, suunnistus sujui hyvin. Parin minuutin pummeilla ei ole suurikaan prosentti juoksijoista selvinnyt. Juoksemalla vähän ”pohjille” olisi voinut tiputtaa aikaa minuutin kilometrillä, mutta sitten virheitten mahdollisuus olisi kasvanut. Lopputulos olisi kuitenkin (ehkä) ollut parempi.

JUHANNUS…

Jukolan jälkeen jalat olivat täysin poissa pelistä. No, OMA VIKA!!!  Mitäs et juossut ennakkoon… Tiistaina pystyin jo kävelemään (lähes) samoin kuin muu kansa. Kevyttä pyörittelyä ja huilailua Juhannukseen saakka… Juhannuksen viettoon mökille ja siellä koitin ensimmäistä kovempaa pyörälenkkiä. Mökin läheisyydessä on pitkä suopohjainen tiepohja. Sitä kun puoli tuntia junttaa mummorattaalla yhteen suuntaan, ainakin minun reisissä on joitain tuntemuksia. Huoh…

Eiliseen pyöräilyyn…

Parikymppiä kevyttä pyörittelyä ja reisien takaosat ilmoittelivat koko ajan…. Ilmeisesti Tahkolle valmistautuminen täytyy aloittaa vaihtamalla juhannuksen ”urheilujuomat” urheilujuomiin ja aloitettava pientä tankkausta.

Onnekseni aikoinaan ilmoittautuessani Tahkolle päätin toteuttaa haaveeni ja lähteä yöpyöräily sarjaan. Viimeiset sääennusteetkin lupailevat sen verran helteistä keliä, että yöllä pyöräily voi olla jopa hyvä vaihtoehto. 149 tuntia on tullut istuttua maasturin satulassa keväästä. Toivottavasti nämä tunnit näkyvät ja selvitän tämän vuoden Tahkon kunnialla ja olen aamulla 5.00 katsomassa kun ”kovat kundit” starttaavat matkaa kolmelle kierrokselle.

HYVÄÄ TAHKOA KAIKILLE !!!

Nähdä Napoli ja kuolla....

1700-luvun kirjallisuudesta juontava toteamus tarkoittanee sitä, että kun on nähnyt Napolin kauneuden, sitten onkin kaikki nähty ja voi kuolla.

Jotenkin tällainen tunnelma on tänään, kun parin päivän maastopyöräilijän unelma on takanapäin. Maastopyöräilyn osalta tuli taas koettua jotain sellaista, etten oikein tiedä mikä voisi olla tästä parempaa. Jos jaksat vielä eteenpäin lukea, ajatuksiisi tulee varmaankin toinen, Asterixista tuttu sanonta: ”Hulluja nuo Roomalaiset”.

Lauantai aamuna auto jätti miehen ja pyörän Hämeenkyrön St1:lle ja ajatuksena ajella Jämi-Niinisalo-Nummijärvi  (yöpyminen) –Kurikka- Ilmajoki –Seinäjoki reitti maastoillen kotiinpäin.

Ensimmäinen 10 km takana...

 

Aluksi Pirkan uraa, Hämeenkyrön lentokenttää kohti. Fiilikset korkealla… Hellettä tulossa päiväksi ja liikaa innostusta piti toppuutella. Lentokentän jälkeen yritän rauhoittua. Yläpään ”kompuutteri” alkaa suoltaa taas tuttuun tahtiin mielikuvaa maastosta ja poluista. Ihan tarkoituksella teen ”ysikymppisen” vasemmalle, että pääsen irti isosta urasta. En mene isoja uria, EN!

"Lentäen olisit jo perillä"

 Jämi tulee vastaan sopivasti ruokatunnin aikaan. Pikainen ruokailu ja matkaan. Ruoka ei lähde imeytymään ja olo alkaa olla kuin ilmapallolla. Vaikeaa, vaikeaa…. Pikkuhiljaa eteenpäin siksakkia polustoilla edeten. Pikainen juomapullojen täyttö Ruskalaavulla. 

"Meniskö uimaan vai jatkaisko matkaa..."

 

 Kuninkaanlähteellä sitten tulee pelastus. Puolikas limsaa ”ykkösellä” alas ja ensimmäiset röyhtäykset. Aaahhhhh…. Hymyilen kilpaa auringon kanssa ja Niinisalon sotilaskodin munkit alkaa taas houkuttaa miestä. Siispä sinne.

 

Tämäkin nautinto loppuu ensi vuonna...

 

 Munkkia mutustaessa on taas pohdinnan paikka, reitin jatkosta. Pohjankankaan ampuma-alue vastassa ja vaihtoehdot ovat oikealta, vasemmalta tai suoraa. Valitsen vasen, eli kylä- ja metsäteitä ja osin polkujakin kohti Kantin kylää. Kyrönkankaan museotie kutsuu ja havahdun, että kello rientää ja mittariinkin alkaa kertyä kilometrejä. ”Skippaan” Kantinkankaan, Pohjankankaan ja Nummikankaan ajattelemani pikkupolut ja ajelen pääväylää kohti Nummijärveä. Kello on jo ilta kahdeksan ja Garmini epäilee kilometrejä kertyneen 149.

Nummijärven leirintäalueella joudun luopumaan periaatteistani. Olen aina sanonut, että jos näen tai kuulen sanan KARAOKE, en mene 200 metriä lähemmäksi. Nyt mökkini sijaitsee n. 90m päässä ko. laitteistosta. Kolmatta kertaa kun ”Kuuntelin Tomppaa” epävireisesti tulkittuna, teki mieli haudata pää tyynyyn.. Huoh…..

Siitäkin öisestä kidutuksesta selvittiin hengissä ja aurinkoa taas pukkasi taivaan täydeltä. Juomapullot täyteen, sillä laskin että eilisen hereillä olon aikana meni nestettä aikalailla tasan 10 litraa. Pikainen aamupala ja pyörän selkään. Ajamaanhan tänne on tultu. Isonummikangas, Pukinharju, Pirttikangas…. Olo on loistava ja matka etenee. Millähän tämän hymyn saa pois kasvoilta, kun tulee kotiin vaimon lähettyville??? Alkaa pian epäillä minun olleen ”pahoilla” teillä. Kurikassa taas on ruokailun aika ja pidän vähän tauko, ennen kuin lähden ajamaan. Vatsa kiittää… Loppumatka alkaakin olla jo tuttua ”normaaleilta” lenkeiltä ja vähän hälläväliä reitinvalinnalla eksyn viimein kotiin.

"Kovat" kundit kuvauttaa itsensä Santavuorella...

 

Tietysti Santavuori ja Luomaisten(avo)kalliot piti sovittaa reittiin.

 

Mies kesti ja pyörä kesti…. Mitäpä sitä voisi muuta toivoa…..

 

Tästä Garminin piirtämä reitti...

Reissu numeroina:

1 Kaatuminen
2 Päivää
3 Metriä eroa lähtö ja maalipaikan korkeudella
10 Litraa nestettä ensimmäisenä päivänä
17 Tuntia ajoa
35 Euroa mökistä Nummijärvellä
100 Toisen päivän kilometrit
248 Garminin kilometrit
253 Pyörän Sigman kilometrit

Spessun tiimiin....

Paljon on vettä virrannut Kyrönjoessa ja kaikenlaista ehtinyt tapahtua, viime kirjoituksen jälkeen….

Maajoukkuepaikkaa Pysu EM- kisoihin ei sitten Jämin karsinnoista irronnut. Muuten oli taas ihan ”kivaa” suunnistaa pyörällä ja kilpailun tavoite, pari tuntia ajelua Jämin ympäristön poluilla, tuli itselle palkinnoksi. Ajaminen oli ”ihan jees”, mutta kovempien ajojen puuttumisen kyllä huomasi  ”tasapaksuna” ajona. Pyörää vain ei saanut vauhtiin, silloin kun sitä olisi vaadittu.

 

Seuraavana viikonloppuna suuntasin tour de Tampereeseen. Sää jatkoi suosimistaan, jopa hiukan liikaakin. Lämmintä piisasi, eikä tarvinnut ajaa varpaita ja sormia palellen. Tapahtuman suosio on vankka ja alkaa olla jo järjestäjien äärirajoilla. Yksinkertaisesti ei tahdo enää löytyä tarpeeksi vetäjiä eritasoisia lenkkejä opastamaan. Tästä johtuen jotkut ryhmät paisuvat vähän liian isoiksi ja sitten vaatii vähän pitempää pinnaa osanottajilta. Myös ryhmäämme vaivanneet kalusto ja rengasongelmat aiheuttivat ”turhaa” odottelua. Ensimmäiset pari tuntia haettiin vähän tuntumaa maastoajoon, helpommilla poluilla ja latupohjilla. Seuraavat pari tuntia jumpattiin kivikossa ihan tosissaan. Siitä seurasi rengasrikkoja ja taisi reitti olla joillekin vähän liian vaativa. Jatkettiin taas parin tunnin setillä vähän helpompaa polkua ja saavuttiin kisakeskukseen pitämään taukoa. Tässä vaiheessa osalle ryhmästä oli tullut jo ”kiintiö täyteen” ja lähtivät pesulle, mutta muut lähtivät vielä kahtia jaetulla porukalla kohti Julkujärveä. Itsellä tätä ihanuutta kesti 7h ja 40 min. Silloin huomasin pyörän antautuneen…  Takahaarukka oli puoliksi poikki ja vain alareunan ohut liuska piti pyörän ajokunnossa. Varovasti, varovasti ajelin sitten kisakeskukseen ja onnistuin pitää pyörän yhtenä palana. Päivän saldona oli taukoineen 8h ja 2 min ulkoilua pyörän kanssa.

Nyt oli HÄTÄ!!! Ei ollut pyörää ja Korson ajelut tulossa jo viikon päästä. Onnistuin hankkia Spesssun käytetyn rungon (Specialized stumpjumper elite fsr) nopealla aikataululla. Alkuviikosta ”siirsin” osat toiseen runkoon ja keskiviikkona jo ajelin ”uudella” pyörällä.

Siispä Korsoa kohti….

Jos oli Tampereella lämmintä, Korsossa oli jo kuuma. Mittari huiteli kolmosella alkavia lukemia… Helle, uusi pyörä ja kesän ensimmäinen pyöräkisa… Tunnelmat olivat vähän sekalaiset.  Olen aina pitänyt Mätäkiven seudun polkuja yhtenä kivoimmista alueista ajaa maastopyörällä. Sopivan helpot polut saavat huononkin ajajan näyttämään hyväksi. Eikä reitti pettänyt odotuksia tälläkään kertaa.

 

Aloitin pyöräilyn aika rauhallisesti ja jäin ehkä vähän liian taakse lähdössä. Ensimmäisien yksiuraisten polkujen tullessa vastaan, jouduin odottelemaan pari minuuttia. Tämän jälkeen porukka hajosi tosi hyvin ja siitä eteenpäin sain ajaa ihan omaa vauhtiani. Pyörätie ja polkuosuudet vuorottelivat kivasti ja liika innostuminen pyörätiellä söi heti polkuosuuden alun vauhtia. Täyttömäen serpenttiini nousu oli hyvä ratkaisu ja lähes kaikki pystyivät sen ajamalla ”selättämään”. Ensimmäisen kierroksen lopussa alkoi tulla yhden kierroksen porukkaa takaa ohi, mutta en lähtenyt yrittämään roikkumista mukana, vaan yritin malttaa mieleni. Puolivälissä olin noin 3 min jäljessä ajattelemaani aikataulua, mutta muuten näytti ihan hyvältä. Epäilin kyllä helteen tulevan heikentämään toisen kierroksen aikaa muutamalla minuutilla. Toinen kierros eteni jotenkin nopeasti. Reilu pari tuntia ajoa takana ja matka alkoi tuntua. Ylämäen jälkeen ei enää tahtonut saada ”matkavauhtia” päälle tasaiselle, vaan ylämäen vauhti jatkui ja jatkui. Kierroksen puolivälin huollossa pysähdyin ja söin puoliskan banaania ja horppäsin pari kuppia juomaa. En tiedä, johtuiko siitä baanaanin palasta vai jostain muusta, mutta ympärilläni olleet ajajat alkoivat tippua kyydistä. Olo oli jotenkin hyvä, mutta täyttömäen toinen nousu jo alkoi syödä miehen mieltä. Tunnelmat nousussa oli kuin krapulaisella: Ensin pelkää, että kuolee. Sitten alkaa pelätä, ettei kuolekaan. Alkunousussa pelkäsin, että kuolen. Välilaskun jälkeen aloin pelätä, etten kuolekaan. Ketään ei mennyt edelle, mutta pyörä ei tahtonut enää pysyä nousun lopussa uralla…. Loppuosuus oli sitten enää lähinnä ajelua. Lopun tieosuudelle tullessa yritin kehittää jotain kirin tapaista, mutta eipä vauhti tainnut paljoakaan nousta.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä, tasainen ja oman kunnon tasoinen ajo. Molemmat puoliskot menivät samalle minuutille, joka yllätti itsenikin. Ei mitään retkahtamista, ei kramppeja ja lopussa oli aikalailla sippi. Noin tunti ajon jälkeen olin syömässä järjestäjien tarjoamaa keittoa, niin huoltojoukot olivat vieläkin huolestuneita kasvojeni kalpeudesta…..

Meinaa tulla liian ”asiallinen” kirjoitus… Siksipä loppuun pieni kevennys…

Kyseisellä Korson retkellä oltiin vaimon kanssa Ideaparkissa pysäyksissä. Vaimo siinä ylpeänä esitteli ostamaansa vaatekappaletta. Tapani mukaan kommentoin kannustavasti, sen sopivan meidän tiskirättien väriin. Vastaus tuli heti: Ei, kun ajattelin tämän olevan pyörän putsaus rätti…

EM kisat tähtäimessä…..

Suuria ei ole kielletty haaveilemasta, sanoivat  vanhemmat ihmiset. Tämä lause sopii tähän hetkeen lähes täydellisesti. Poin taas hetkellistä mielenhäiriötä (mikä lienee allekirjoittaneelle melko yleistä) ja ilmoittauduin pyöräsuunnistuksen EM kilpailujen katsastuksiin. Tavoitteet nyt ei liene kovin korkealla… Josko viimeistä edellisen perästä nimeni löytäisin tulosluettelosta, niin olisin tyytyväinen. Vai pitääkö luottaa siihen, että jollakin on kaluston kanssa ongelmia tai joku saa ”hylsyn” suunnistuksesta. Silloinhan meikäläinen nousisi kohisten tuloksissa. Viimekertaisesta pysu kisasta onkin jo 1,5 vuotta. Vähän jo lopetusaikeissa olin.. Olisi päässyt lopettamaan huipulla, sillä viimeisestä kisasta tuli ”paappasarjassa” viestistä SM kultaa.  Onhan se kuitenkin ihan mielenkiintoista mennä kisamaan yleiseen sarjaan, maailman pyöräsuunnistus”eliitiä” vastaan. Ilmoittautuneitten listalla ei kylläkään näy muita ”yli viisikymppisiä”, mutta näillä mennään. Toivottavasti kunnioittavat vanhempaa ja eivät mene ohi……

Jussi Laurila maailman cup voittaja 2012

Täytynee tunnustaa, että suurin syy ilmoittautumiseen, oli parin tunnin ajelumahdollisuus Jämin kankailla. Toinen syy voisi olla ”kesän ensimmäinen vauhdikkaampi lenkki”.  Ajeltu on, kilometreissä normaalisti, jopa hivenen normaalia enemmän. Vauhti vain on ollut ”kuin mummulla rollaattorilla vanhainkodin käytävillä”. Siksi kisasta ei ehkä ole tulossa kovin miellyttävä kokemus. Rintaan pistää ja kenkuttaa….

Viimeinen viikko oli kilometrillisesti myös varsin huono. Työt meinasi taas ahdistaa oikein tosissaan. No.. Joku sanoisi, että oma vika. Mitäs olet töitä mennyt kysymään… Olihan siinä viikolla vähän vapaatakin. Mutta, mutta… Onnistuin ajoittamaan vatsataudin vapaapäiviksi. Seitsemän tuntia kaveria tyhjättiin ja sitten rauhoittui. Olen sellaista tyyppiä, joka ei saa vatsatautia kovin helposti, mutta sitten kun… Kaveri on pari-kolme päivää täysin pois vahvuudesta.

Imevää tietä....

Urbaani legenda kertoo kahden pyöräilijän joskus jutelleen: Kuinka siellä Pohjanmaalla oikein harjoitellaan tuota ylämäkeen ajamista? Tähän toinen vastasi: Pisinkin ylämäki loppuu joskus, vastatuuli ei lopu koskaan. Viime viikonlopun aikana jalostin tätä ylämäkeen ajamista. Koska ilmat odottavat edelleen lämpiämistä, eivät pienet hiekkatieväylät meinaa kuivua. Ei sitten millään. Tuollaista puoliksi painuvaa kylätietä ajellessa tulee kyllä ylämäen tuntua. Paikoin sai tehdä ihan tosissaan töitä, että sai pidettyä pyörän liikkeellä. 42 kilometriä ja 700 metriä sitä kesti. Sitten ”kamelin selkä katkesi” ja lähdit vain ajelemaan kotiinpäin.

Huolta ja murhetta on ollut myös pyörän kunnosta… Tähän mennessä on vain pyörän alumiiniset osat rikkoutuneet, nyt alkoi kuitukin paukkua. Takahaarukan kiinnityskorvake repeytyi. Hivenen ehdin jo ihmetellä takapään ”vetelyyttä”, ennen kuin huomasin tapahtuneen. Ilmeisesti syksyn viimeisien ajojen vaurioita, jonka vasta nyt huomasin. TEE SE ITSE ihmisenä vielä yritin siirtää väistämätöntä ja liimailemalla tekohengitin vanhusta vielä jaksamaan. Kuusi vuotta on yhteinen taipaleemme jo jatkunutkin…. Ilmeisesti pitää alkaa kuitenkin katselemaan muita pyöriä ”sillä silmällä”.

Vielä muutama viikko TdT:n. Siellä nähdään ja ehkäpä Korsossakin….

Solariumia ja testailua....

 

Vaikka tämä talven jatkuminen ja jatkuminen alkaa jo hivenen ottaa pyöräilijää ”pattiin”, sisälläni asuva pieni lumikenkäilijä ja ehkäpä myös hiihtäjä, heittävät innosta kuperkeikkaa. Tällä hetkellä polkuja, joille tavallisesti pääsisi jo vähän kokeilemaan ajamista, peittää vielä puolen metrin hanki. No.. Säässä sään tavalla ja ilmaston lämpenemistä odotellessa…

Olen, ainakin yrittänyt, ottaa ilon irti jatkuvista auringon paisteista. Esimerkiksi pilkillä on tullut käytyä enemmän kuin vuosiin. Lumikengillä etäämmille  ”ottipaikoille” tallustellessa, tulee tuo liikunnallinenkin puoli huomioitua, jäällä kun on vielä sopivasti lunta. Naamaan on alkanut tarttua väriä jo sopivasti. Tietysti vähän tuollaisella pesukarhu muodilla…

 

Keväisin, kun alkaa vaihtaa liikuntaa taas pyöräilyn suuntaan, ensimmäiset lenkit menevät vähän testaillessa, missä mennään. Tänään minulla oli testipäivä, eli kaivoin maasturin esiin ja lähdin ensimmäiselle ”kesä”ajelulle. Sekoitus asvalttia, hiekka, jäätä ja ”tappajasepeli” pyörätietä. Ilma oli aivan loistava, aurinkoa ja lämpöasteita. Kilometrejä kertyi ihan itsestään ja aloin jo epäillä pyörän mittarin innoissaan laskevan kilometristä kaksi. Edellisiä vuosia enemmän kuntopyöräilyä ja hallissa kilpurilla ajelut vaikuttivat. Jalat tuntuivat valmiimmilta ja Selle Italiakin kohteli ”pyrstöä” armeliaammin. En oikein sitten tiedä missä vaiheessa se pieni sarvipää istui olkapäälle ja alkoi kuiskuttaa korvaan: ”100+…. 100+…”. No, kun mieli on altis ja ruumis heikko, ensimmäinen ajelu lähti vähän lapasesta. Pyörää pesulle taluttaessa Sigmaan oli pyörinyt lukemat 101,2 km. Tietääpä ainakin, ettei tästä voi olla kuin yksi suunta:  Alaspäin….

Pyöräilyn jälkeen tuli tunne, että aikataulussa ollaan… Ai siis mihin??? Sen kun tietäisi… Pariin paikkaan on ilmoittautuminen jo sisällä. Tahkolle.. No.. Tämänpäiväinen näytti, että 60:lle voinee lähteä huoletta. Ja kauden lopetukseen Haanjaan. Jonkinlaiseen oman kunnon mittariin, Viroon. Se reissu ainakin näyttää onko tullut istuttua kesä pyörän satulassa vai aurinkotuolissa, grillin vieressä.

Myös edellisviikkoinen Ylläksen reissu meni vähän kunnon testailun puolelle. Muutamassa päivässä tuli talven hiihtokilometrit tuplattua. Tarkoituksena oli vähän kokeilla mitä ”kroppa” tuumaa, kun tulee rasitusta peräkkäisinä päivinä. Tuumasihan se jotain, kuitenkin ihan terveellä tavalla. Mutta antaa valittaa, mitäs on minun matkaan lähtenyt….. Viimeisenä päivänä vielä hiihdettiin Levi-Ylläs-mökki. Semmonen hippa-happa 60 km. Aika hapokasta oli. Edellisen päivän ”kevyt lepopäivä” eli viisi tuntia lumikenkäilyä, ei ehkä ollut sittenkään ihan hyvä idea….

Monilla unelmilla ja haaveilla on tapana joskus toteutua, jos itse niin haluaa. Blogin lukijat varmaan muistavat mietteeni vaihtaa oma viisikymppinen kahteen kaksvitoseen, siellä spinningissa polkiessani. Tämä haave toteutui jo nyt. Vaimo oli vielä flunssan jäljiltä toipilaana ja halusi hiihtää omaa vauhtiaan. Minulle jäikin sitten ”oppaan” virka seurueen kahdelle kaksvitoselle naisihmiselle. HEI HALOO!!! Mitä sitä voi vanha mies enää enempää vaatia: Lapissa keväällä hiihtämässä, aurinkoa, muutama aste pakkasta, ladut priima kunnossa ja seurana pari nuorta naista. Samppa Linnaa mukaillen: ”Saa kadehtia, mutta ei ole pakko!”. Itse hiihtäminen oli kuitenkin ihan tutun tuntuista. Ihan yhtä sitkeää lihaa näytti olevan näillä nuoremmillakin, kuin omalla vanhemmalla. Tällaista ”sitkeän lihan” porukkaa tuntuu parveilevan ympärilläni. Joutuuko jopa tunnustamaan, että taidan ehkä kuulua itsekin samaan sakkiin…..

Nännejä ja 0-tutkimuksia…

Taas pitkästä aikaa pääsin metsästämään nännejä. Siis… Pelailemaan curlingia…..

Aluksi tuntui, ettei tätäkään voi oikein urheiluksi väittää ja moni luokitteli lajin liikunnan golffin tasolle. Reilun tunnin pelin jälkeen kaikkien paidan selkämys vain oli kosteana. Huonolla tasapainolla jäällä liukuillessa ja harjaillessa tulee yllättävästi ”piiloliikuntaa”. Se että satuin olla hävinneessä joukkueessa (7-3), ei liikunnan iloa pilannut tälläkään kertaa. Kivaa oli.

Löysänä aasinsiltana voisi tähän loppuun vielä…  Iltalehti kertoili viikolla Hollywood tähtien vartaloitten ”virheistä”. Eräällä oli kummallisuutena viisi (5) nänniä. Ehkäpä sopivaa ainesta curlingin pelaajan puolisoksi……

Viimeaikoina on ollut paljon puhetta HUMU ( huippu-urheilun muutos) työryhmän loppuraportista. Minua ei niinkään kiinnosta sen 0-tulos, vaan enemmänkin palkkioiden määrä. Niinpä olen omakohtaisesti päätynyt tekemään omaa 0-tutkimusta ja anellut rahoitusta ”hallituksen” suunnalta. Palkkioita ei ole luvassa ja autoetukin on kuulemma vain omakustanteinen…..

Mitä sitten aloin tutkia…. Olen tässä onnistunut surffailemaan flunssa-aallon huipulla tai liekkö sairastellut peräti ”possu nuhaa” ja liikunta on ollut reilun viikon jo tasan nolla. Monet vuodet olen onnistunut välttelemään kausittaiset flunssa-aallot, mutta nyt sairastetaan sitten usean vuoden edestä. Pitää kyllä mennä aika monta vuotta taaksepäin, että löytyy kahden viikon TÄYSIN liikkumaton jakso.

Tämän pitäisi olla liikunnallinen bloki, mutta nyt näyttää tämä kirjoitus menevän” Himasmaiseksi” filosofoinniksi. Toki taas sillä erotuksella, että Himanen nettoaa kirjoittelullaan muutaman ”ökymersun” verran, meikäläisellä taitaa taas(kin) jäädä haaveeksi uuden ”kaksysin” hankinta. No ammatinvalintakysymys… Vaikka isäni oli ammatiltaan muurari, ei noita muurari/rappariveljiä ihan jonoksi asti ole kyselemässä jäsenekseen. Eikö se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Eipä voi olla heittämättä piikkiä: Mitähän se Jyrki-boy on ajatellut, kun on maksanut toisen filosofoinnista noin kuuden vuoden palkkansa verran….

Kevät ja aurinko on ihmeellinen asia. Se saa jotenkin mielen jo tulevaan. Alkaa levottomasti ajatella aikaa, kun ajellaan sortseissa metsäpoluilla… Sairastumisen myötä on ollut aikaa ajatella tulevaa kesää. Mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla….