Sivut

torstai 13. marraskuuta 2014

Omaa aikaa....


Kaksi päivää vaajaat kuukauden sitä kesti. Totaalista liikkumattomuutta. Sitten alkoi pää pettää niin, että piti jotain keksiä…. Jos tähän asti ollaan oltu remontin touhuissa 100%:sti, nyt yritän vähentää sen osuutta 90%:n…
 

Seuraa…

Eräänä aamupäivänä, ennen töihin lähtöä lenkitin kymmenen koiraa. (Haluan vielä painottaa, etten itse omista ainuttakaan rakkia….) Eipähän tarvinnut yksin metsässä kävellä.

Tyttö kyllä kyseli, että mitäs sitten teen, kun koirat muuttavat kauemmas. Eräältä kaverilta tuli heti vastaus:” Lenkittää sitten itseään….”  Ei kuulemma ollut kovin kauan tarvetta edes miettiä vastaustaan.

 
 
 
 

Ajelemassa…

Perjantaina avasin tämän talven spinning kaudenkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, miehiä oli tunnilla enemmän kuin naisia!!! Tästä masentuneena aloin purkaa turhautumistani ajamiseen, jostapa sitten tulikin silmiä avaava kokemus.

  • Kesän maastoajelut oli taas tuhonnut täysin (ennestäänkin olemattoman) pyöritystekniikkani…
  • Syke pysyi ”tapissa” lähes koko tunnin ajan. Ei mitään palautumista havaittavissa kevyemmissäkään osioissa.
  • 20 min kohdilla pyöräni alla olevalla hikilammikolla olisi jo ”pessyt” koko salin lattian.
  • 30 min kohdilla katselin anovasti ympärilleni, tulisiko kukaan hakemaan minut pois pyörän päältä.
  • Tunnin lopuksi pyörän päältä noustessani polvet notkahti… Onneksi ehdin siepata pyörästä tukea, etten rojahtanut kontalleni.


Omaa aikaa…

Isänpäivän aamuna päätin lähteä pakomatkalle. Taloa jäi vielä vapisuttamaan muitten kuorsaus, kun lähdin kävellen töihin. Eipähän tarvinnut heidän miettiä aamupalan tuontia sänkyyn tänä isänpäivänä…


 
 
 

Pitää taas tätäkin liikuntamuotoa herätellä henkiin…. Vajaat kolme tuntia kun taapertaa, yhteen suuntaan, saa sitä omaa aikaa. Tätähän ne monet trendilehdet toitottavat.

Harmittaa vain, kun epäsäännöllistä vuorotyötä tekevänä, työmatkat ovat usein sellaiseen kellonaikaan, että alkaa helposti miettiä homman järkevyyttä…