Sivut

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tahkosta nauttimassa....




 
 
 
Voin taas onnitella itseäni. En niinkään siitä, että Tahko tuli ajettua ongelmitta läpi. Vaan siitä, että olen jo niin iso poika, että voin itse päättää tekemisistäni. ???  Eli lievää suuremmasta painostuksesta huolimatta, en lähtenyt 240 kilometrin kuninkuusmatkalle, vaan lähdin taas yöpyöräilyyn nautiskelemaan. Nooo… Tulihan sitten vielä laseteltua toinenkin kierros heti perään, ihan vaan nautinnon pitkittämiseksi. Mitäpä sitä voisi olla, vanhalla miehellä öiseen aikaan muuta kivaa tekemistä, kuin ajella pyörällä???....
Tänä vuonna lähtöön päin ajellessa oli hyvä tunnelma. Viimeisissä ajoissa oli alkanut löytyä yhteinen sävel uuden 29” kanssa. Valmistautuminen ja tankkaus oli mielestäni kohdillaan.  Paljon tuttuja kavereita lähdössä 240:lle. Hymyilytti ja oli varma ja rauhallinen olo.



Muutamat yläfemmat tutuille onnentoivotuksiksi ja puolilta öin matkaan. Alussa näyttää heti parin-kolmenkymmenen porukka lähtevän omia menojaan. Menkööt, jään ajelemaan seuraavin yksittäisten kavereitten kanssa. Golfkentän kohdilla porukka on jo niin hajallaan, ettei muut ajajat enää häiritse. Taas kerran voi todeta: Tätähän täältä tultiin nimenomaan hakemaan. Eipähän tarvitse jonoissa kiroilla….
Mummonmäkeä kohti. Jalat ei tunnu oikein hyviltä, eikä huonoilta. Normisettiä??. Hivenen takareisiä ”kiristää”, mutta ei vaivoiksi asti. Tunne seuraa aina pitkissä tiepätkissä. Olisiko venyttelyn puutetta?? Tai siis olen kuullut, että jotkut venyttelevätkin… Kinahmi ykköstä tuuppaamaan.
Ne LEPAKOT. Ovatko nämä nyt niitä Tahkon legendaarisia ”hevosen kokoisia paarmoja”. Onnekseni olen katsonut sen verran vähän kauhuleffoja, etten pode mitään fobiaa niitä kohtaan. Näitä ihastellen ykkönen ylös, ihan huomaamatta. Päällä huomaan, että reitti on paremmin ”auki” kuin viime vuonna. Heinää on niitetty enemmän ja kylmän alkuvuoden takia heinä on ehkä lyhyenpääkin.


 
 
Alkaa hämärtää ja lamppu palamaan. Saan hyvän selän eteeni ja etenemme hyvällä vauhdilla. Nyt huomaa kuinka paljon helpompaa 29” onkaan edetä. Loppulaskussa Eskolaan, pyörän perä lähtee kerran jo nousemaan. Sekunnin ajan jo näen kiviryteikön lähestyvän kasvojani, mutta takarengas päättää kiltisti laskeutua ”normi” asentoonsa. HUH… Eskolassa banaania ja urheilujuomaa ja menoksi. Kakkos Kinahmia en edes yritä ajaa kovin pitkälle. Tuuppaamalla menen ihan samaa vauhtia kuin muutkin ajamalla. Vanhan juoksijan etuna on, että jalat vain palautuu pienestä kävelyhetkestä. Kalkkiruukin lasku (omasta mielestä) hyvää vauhtia alas. Lopussa kylläkin joku laskee melkein puolta lujempaa ohitse. Kaverilla ei liene itsesuojeluvaistoa???

Kalkkiruukin huolto. Vilkaisen kelloa ja totean tulleeni vajaat kymmenen minuuttia nopsemmin, kuin vuosi sitten. Lehtomäkeen lähden taas kolmen Jumiklossin kaverin perässä. Lehtomäkeä alas laskettaessa eräs heistä tekee pyörän kanssa täyden kuperkeikan edessäni. Ohjaamossa on hetkisen paniikkijarrutusta, etten mene samaan kasaan. Pysähdyn kyselemään tuntoja, mutta ei mitään hätää. Kypärän lippa vain repsottaa ja kaveri repäisee sen kokonaan irti. Muut Jumiklossilaiset jäävät odottelemaan kaveriaan ja jatkan yksinään matkaani. Hiekkamonttujen luona saan Pitkäsen Lissun selän eteeni. Näyttää olevan nämä maastopyöräilevät naiset kohtaloni. Viimevuonna ajelin Salmisen Lauran kanssa monessa kisassa samoja vauhteja ja nyt vaan henkilö vaihtui. Tapaan taas myös ”läskillä” ajelevan Antti Sintosen (???), jonka kanssa ajellaan samoilla huitella koko minun kaksi kierrostani. Tuulivaara kevyesti ylös. Tuulivaaran jälkeisissä kivikoissa taas mietin eroa viimevuoden ajooni. On tämä helpompaa 29:llä. Varovasti, varovasti, ettei mene rengas… Rahasmäessä pakollinen vohvelitauko ja eteenpäin. Laskuosuudella taas huomaan jotain. Vauhti on ilmeisesti viime vuosista noussut, sillä tuntuu että takajarru joutuu useammin töihin, kuin ennen. Ennen el Grandea alkaa vilu hiipiä puseroon. +3 näyttää mittari. Aurinko alkaa nousta ja linnutkin ovat heräämässä. Grande yhdellä lyhyellä tuuppauksella ylös. Pitää oikein käskeä itseään, ettei pysähtyisi mäen päällä katsomaan ja ihailemaan auringonnousun maisemaa. Loppulasku vielä. Hitaampivauhtinen, kuin entinen, mutta ei tämä helppo ole vieläkään.
Puolenvälin huolto. Lamppu pois ja juomapullo vaihtoon. Viileässä kelissä en ole juonut kuin n. puoli litraa. Mietin vielä vaatetusta, mutta eiköhän se ala pian ilma lämmetä.
Patukkaa mutustellen alan nousta hotellilta. Teen päätöksen. Nyt aletaan mennä ”nautintokierrosta”. Annan myös itselleni luvan pysähdellä valokuvaamaan.

Alkumatkan tieosuuksilla joudun pitämään vauhtia, että saan pidettyä lämmöt ”koneessa”. Kinahmi1. Alapuolella olevassa talossa alkaa kukko laulaa, kun alan nousun. Hymyilyttää….. Moniko on tätä kokemassa??? Valokuvaaja nousussa pyytää ottamaan kärsivän ilmeen. Milläs otat, kun on hyvä olla. Ykkösen päällystän polku ei tahdo mennä sujuvasti. Mitäs tässä nyt??? Ahaa… Pitää vähän nostaa vauhtia, niin alkaa osua ajo kohdilleen.

Kalkkiruukin huoltoon jää Antti ja Lissu pitämään pitempää taukoa ja siitä eteenpäin ajelen ihan yksistäni. Ajelen rennolla, hyvällä lenkkivauhdilla ja NAUTIN lämpenevästä aamusta. Tahkon päältä vielä muutama kuva ja loppulasku maaliin…..

Jos joitain kiinnostaa aikani, niin ensimmäinen kierros meni alle  4 tunnin ja toinen saman verran yli :-)
KIITOS kaikille jotka antoivat peesiapua meikäläiselle.

ON TÄMÄ HIENO LAJI JA MAHTAVIA (tuiki tuntemattomia) KAVEREITA REITILLÄ.

Ja vielä syvä kunnioitukseni teille 240 selättäjille. Osaan kyllä arvostaa suoritustanne…..




Ps. Onneksi olkoon myös "entiselle tyttöystävälleni" ja "pikkuvauvalleni", hyvin menneestä ajosta !
 
 
 

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Tahkoa kohti....


 
 



TahkoMTB. Tuo Suomen suurin ja ... Meinasin sanoa kaunein, mutta, mutta.. Jääkööt nyt sanomatta. 2000 maastopyöräilijää kuitenkin suuntaa viikon kuluttua Nilsiään, Tahkon kiilto silmissä.

Voin nyt suututtaa joitakin, mutta itse en nyt pidä Tahkoa kovinkaan kummoisena MTB tapahtumana. Hivenen ylihinnoiteltu ja varsin huono reittinen maastopyöräkisa. Itse kuitenkin arvostan maastopyöräillessäni reittiä eniten. Tahkolla on tietä varsin paljon. Polku osuudet on jo kuluneita ja kivisiä. Oikein hyvää ja miellyttävää ajettavaa reitistä löytyy varsin vähän.

Mikä sitten saa minutkin lähtemään tuonne???    KAVERIT!  Onhan tuo iso sosiaalinen tapahtuma. Monia ajokavereita ei välttämättä näe kuin kerran vuodessa ja juuri Tahkolla. Siksipä minunkin tieni vie Tahkolle.

Monen Juhannuksen traditioihin liittyy viimeinen pitkähkö lenkki, valmistautuessa viikon kuluttua olevaan koitokseen. Muistakaa kuitenkin, että tässä vaiheessa voi vain pilata mahdollisuutensa hyvään aikaan.


Kaikille oikein hyvää Juhannusta ja loistavia ajokelejä Tahkolle.  Näemme sitten Tahkon lähdössä puolilta öin……
 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Paska juttu....

Anteeksi vain tuo kirjoituksen nimi. Sen piti olla aivan toinen, mutta mutta.... Sunnuntai aamusta heräsin ennen viittä siihen, että vatsa oli "pyörähtänyt ympäri". En tiedä mistä moisen pöpön olin onnistunut saamaan, mutta jätkää tyhjättiin aika tehokkaasti 14 tuntia. Sitten alkoi taas neste pysyä pikkuhiljaa sisällä. Tehokas (mutta ei niin mukava) laihdutuskuurihan tuo oli. Reilut viisi kiloa lähti painosta.......

Se tuosta "paska jutusta", ja sitten asiaan.

Viime viikolla sain Kokkolaan työkomennuksen ja yritin tietenkin yhdistää työt ja harrastukset. Eli otin myös maasturin mukaan. Olin myös viettänyt tämän kesän keveintä viikkoa liikunnallisesti, kun ajattelin seuraavan viikon ajotunnit olevan "kohtuulliset".

Sunnuntai....

Kokkolan paikalliskierros. Harriniemi, Santahaka ja Laajalahti tuli ajeltua "ristiin rastiin". Kyllähän se sai taas miehen suupielet hymyyn, kun alla oli hiekkakankaita ajeltaviksi. Laajalahden luontopolun pitkokset kylläkin oli jo "parhaat päivänsä nähneet"...
Piti oikein itsensä pakottaa kämpille, kun kello jo lähenteli puoltayötä.

Maanantai....

Suunnaksi Kruunupyyn lentokenttä. Tiesin, että Saarikankaalta lähtee SE polku ja sitä lähdin etsiskelemään. Hivenen pyörien jälkiä seuraten ja vanhoja muistellen onnistuin etsiskelyssäni. Kun pääsin lentokentälle, olin ajanut mahtavaa neulas sigleä noin 14 kilometriä lähes yhteen mittaan. Metsäautotie siirtymiä oli reitissä noin puoli kilometriä.
Täysin juuretonta ja sopivan mutkikasta, että joutui koko ajan tekemään töitäkin ajaessa.
Suunnitelmissa oli tulla eri reittiä takaisinpäin, mutta mutta... Tällaista ei pääse koemaan kuitenkaan niin usein ja palasin samoja jälkiä. Onnistuin löytämään vielä pienen jatkonkin. Eli 15 kilometriä sinkkua..... Paluumatkaa voisi kommentoida sanoilla: "Aika hengästyttävä kokemus".


Kruunupyyn lentokentällä.
 

Tiistai....

Ilmassa oli välipäivän tuntua... Lähdin vain ajamaan paikallisille pysu iltarasteille. Tunti tuli kuitenkin ihan rutistettuakin....

Keskiviikko.....

Töistä vapaata ja suunnitelmissa pientä maakuntamatkailua. Ensin suunnaksi Kalajoen hiekkasärkät. Enpä muutamaan vuoteen ollutkaan pyörän kanssa seuduilla ja muistelemaan, että missäs ne polut menikään. Aika paljon oli tullut uutta mökkiä alueelle ja monesti joutui etsimään uutta reittiä, ettei olisi ajanut pihoihin. Pientä pyörimistä "biitsillä" ja nokka kohti pohjoista, hiihtostadionille ja siitäkin vielä eteenpäin. Parin tunnin kuluttua löysin itseni Tapion tuvalta, josta lähtee 20 kilometrin luontopolku. Täältä löytyi jo muittenkin renkaanjälkiä. Takaisin kasitien toiselle puolelle ja etelään, kohti satamaa. Sitten olikin aika miettiä ruokailua ja Kalajoen ABC:tä ja todeta, että eiköhän nämä alueet tullut nähtyä....


 
Tekisikö mieli "läskiä"??? Eihän nyt tokikaan...   :-)
 
Seuduille ajelemaan lähteville voisi antaa vinkiksi: Koska alueella on paljon "juoksuhiekkaisia" polkuja, kannattasi etsiskellä jokin paikallinen maastopyöräilijä oppaaksi. Muuten voi joutua, tuskastumiseen asti, sirvailemaan irtohiekassa. Kasitien itäpuolella on ehkä kivempaa ajeltavaa ja tuota luontopolkua voin suositella. Minun mielestäni ihan kuitenkin maastopyöräilyä, ja reitti kiertää pahimmat hietikot. Pitkoksia pitää kylläkin pystyä ajamaan....

Ruokailun jälkeen suora siirtymä Houraatin ulkoilualueelle Lohtajalle. Sieltä suunnaksi Vattajan ampuma-alue ja takaisin Houraattiin. Näillä alueilla sain kyllä sitä mitä oli tullut hakemaankin. Pehmeää hiekkaa. Koko tämän päivän teemana oli hiekassa ajaminen. Sitäkin pitää vain opetella, vaikka ei se kivaa ole. Reidet kyllä huusivat monesti armoa, kun rengas alkaa painua.... Toivottavasti kuitenkin oppia tuli ja sitä taas pääsee joskus hyödyntämään.
Ilta oli taas pitkällä kun pääsin takaisin Kokkolaan. Muistaakseni joskus on ollut kevyempiäkin ajopäiviä.....
Aamusta oli 20 astetta lämmintä ja pilvistä. Iltapäivästä alkoi pilvet kadota ja aurinko paahtaa, mutta aika hyvin pärjäsin nesteitten kanssa.

 
Kalajoen ajelut vaativat litran vettä ja litran colaa...

Torstai ja perjantai jäi sitten lepopäiviksi töitten takia. Kuitenkin hyvinkin reilut 20 tuntia tuli taas vietettyä pyörän kanssa.



 
Lammassuojattu reitti...
 


Rikkaan elämää....

Viikon aikana sattui kiva yhteensattuma... Sunnuntaina ajellessani autolla Kokkolaa kohti pysähdyin Power Parkin uudessa kauppakeskuksessa, Road Housessa. Siellähän se Jorma Lillbackakin oli syömässä hampurilaista. Seuraavan kerran tiemme yhtyivät Kalajoen ABC:llä keskiviikkona. Jorma oli siellä taas samaan aikaan syömässä autonkuljettajansa kanssa.
Ajatuksiini tuli, että olinko saanut viettää tämän viikon rikkaan elämää.
Pari seikkaa taisi olla kuitenkin toisin.
Jorma oli matkassa autonkuljettajansa kanssa , Englantilaisella herrasmies maastoautolla. Meikäläinen romulla Saksalaisella, jonka arvo kolminkertaistui, kun laitoin pyöräni auton sisään.
Toiseksi.. Jorma ei tainnut kuitenkaan olla maastopyörällä ajelemassa, vaikka omaa kuitenkin läheisiä suhteita pyörien valmistamiseen.
Mitä kauemman asiaa pohdin tulin tulokseen: Antaa Jorman viettää omaa rikkaan elämää, minä vietän rikasta elämää.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Retroo ja Vintagee....

Koska maastopyöräilyä tuli tunneissa aikalailla, piti seuraavaksi viikonlopuksi keksiä "jotain aivan muuta". Pyörästä nyt ei kuitenkaan päässyt eroon. Kalusto vain vaihtui.
Vaasassa järjestettiin Retrokilpureitten kokoontuminen ja sinnehän sitä piti itseään tyrkyttää. Tähän ajatukseen liittyy myös jotain vanhoja tunteita. Aikoinaan (jätetään nyt vuosi sanomatta) ajoin ensimmäisen pyöräkilpailuni juuri Vaasassa. 20 km temmossa tuli toinen sija, josta saatu palkintopytty löytyy vieläkin palkintokaapista. Nyt oli tunnelma, että ympyrä sulkeutuu.....
 

 
Jotain krääsää on vuosien varrella kertynyt...
 
 
Hivenen ehkä jännitti onko kalustoni tarpeeksi "retroa", vain aletaanko katsella vähän kuin "halpaa makkaraa". Pelkoni oli kuitenkin turhaa ja joitakuita tuli jopa muistelemaan  "vanhoja hyviä aikoja" pyöräni ääreen, koska oli joskus aikoinaan itsekkin ajellut samanlaisella.
 
 

 
 
 
 
Aurinkoiseen ja helteiseen Vaasaan oli saapunut vajaat 50 retrokilpureitten harrastajaa. Tunnelma oli hyvin rento ja monet ennestään tutut ihailivat ja esittelivät uusia pyörähankintojaan.
Lauantain ohjelmassa oli 100 km yhteislenkki, johon oli ujutettu 22 km yhteislähtöinen kirikilpailu. Yhteislenkki mentiin rentoa hyvää vauhtia. Alkumatkasta muutaman pyörän renkaat poksahtelivat ja ne haittasivat matkantekoa. Monilla pyörillä ajetaan varsin vähän ja kun äkkiä pumpataan perstuneet renkaat ajopaineisiin, niin....
Reitti suuntautui Raippaluotoon, joka olikin hyvä idea, sillä mereltä puhalteleva vilvoittava tuuli vähän helpotti hellettä. Parinkymmenen kilometrin välein pidettiin pientä taukoa. 40 - 62 km välillä sitten otettiin miehistä (ja yhdestä naisesta) mittaa....
Kolme kaveria otti heti hatkat ja meni menojaan omaa vauhtiaan. Muutamien kilometrien jälkeen alkoi muodostua 10-15 ajajan pääjoukko, jossa ajelin 3-6 sijoilla. Sivuvastaiseen tuuleen ajettaessa vauhti oli varsin vaihtelevaa. Välillä mentiin ihan haipakkaa ja taas pian mentiin matelemalla. Noin kuusi kilometriä ennen maalia tuli takajoukoista pari kaveria, jotka lähtivät vetohommiin. Vauhti kasvoi ja porukka alkoi repeillä. Vähän päälle kaksi kilometriä maaliin ja kaksi kaveria pääsee reilun sadan metrin päähän karkuun. Jään yksin pääjoukon kolmanneksi. Kaikki peliin ja seuraavan kilometrin aikana ajan karkulaisia pikkuhiljaa kiinni. Vajaa kilometri maaliin ja saan pääjoukon karkulaiset kiinni. Samassa huomaan, että nyt on eväät syöty. Kaverit alkavat karata ja takaakin tulee vielä kolme kaveria ohi........
Oli kuitenkin hyvä rutistus. Max. syke pyöri 180 paikkeilla ja ajelin pitkiä matkoja yli 170 sykkeillä, jota pidin viimekesänä maksiminani.....
Vielä 40 km Vaasan nähtävyyksiä kierrellen ja 104.5 kilometrin kohdilla maaliin.
 
Kiva päivä, josta on paljon kuvia muistona. Kiitos kuvaajille: Sami Saastamoinen,   Oskari Keisala ja Katja Marttunen
 
 



Huikean nätti pyörä! "Retropornoa"?