Sivut

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tahko lähestyy…. Oletko valmis.

Tahko lähestyy…. Oletko valmis.

Kysyy, erään Seinäjokelaisen pyöräilijän, fillarifoorumille aloittama suosittu keskusteluaihe. Eilisen parinkympin kevyen pyörittelyn jälkeen voisi vastata:” En tiedä!
Miten tähän on sitten tultu??? Mennään vähän ajassa taaksepäin……
Hämeenkyrö-Seinäjoki retken jälkeen jalat olivat kyllä aika väsyksissä. Sen verran vanhuutta ja viisautta on kertynyt, että otin muutaman päivän tooosi kevyesti  ja (omasta mielestä) palauduin ihan hyvin. Tämä tosin aiheutti sen, että Jukolan viestiin juoksuharjoittelu jäi väliin ja sinne mentiin juoksemaan tämän vuoden ensimmäistä juoksulenkkiä.

JUKOLA…
 
Jukolan lähtö on aina näkemisen arvoinen..
 
Joskus aikoinaan tuli harrastettua tuota suunnistusta ihan ”puolitosissaan” ja tämän vuoden Jukola taisi olla (EHKÄ???) 25 kerta niissä kekkereissä. Kun maastopyöräily on alkanut viedä miestä enemmän siihen suuntaan, olen juossut viime vuodet enemmän harrastusporukoissa, ilman sen suurempia tavoitteita. Tänä vuonna osui kohdalle ”vahvistuspyyntö” Ilmajoen maratoonareilta. Heiltä löytyy muutamia suunnistuksen harrastajia, jotka haluavat kokea Jukolan yön tunnelman, mutta kukaan ei uskalla lähteä hämärään/pimeään yöhön suunnistamaan.  Minä, yksinkertaisena maratoonarina, sovin heidän joukkoonsa, ”kuin nenä päähän”. Kohdalleni valikoitui toinen osuus, jonka pitäisi osua yön pimeimpään ajankohtaan. Aloitus osuuden juoksija tuli vaihtoon aikataulussa. ja sain kartan käteeni  00.50. Siitä lähti matkaan vuoden ensimmäiset juoksukilometrit…..
13 km ja 30 rastia….
Ei oma kartta, mutta näkee maaston...
Pari ensimmäistä rastiväliä meni juoksuvauhdin tunnustelussa jonossa jolkutellessa. Koska viimeisestä suunnistuksesta oli tasan vuosi, iski vasten kasvoa vekkuli tunne: HEI, MITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ TEHDÄ??? Vähän rauhoittelin itseäni ja kertasin mielessäni kuinka suunnistetaan ja siitähän se selkäytimeen aikoinaan juntattu tieto alkoi toimia. Alkukilometrien helppo osuus alkoi muuttua suunnistuksellisemmaksi ja yön pimein aika alkoi olla kohdillaan. Rastit löytyi naps, naps.. Tuli jopa tunne, että ympärillä taitaa olla huonompiakin suunnistajia… 2/3 osaa matkasta kuljettu ja hakuja ei vielä mitään. Pari pientä 15-20 sekunnin kaarrosta rastille… En tiedä tuliko hyvän olen tunne, sillä kartasta huomasi, että loppu kolme kilometriä olivat taas helpompaa maastoa, mutta sitten se pummi iski… Juoksin vähän oikealta ohi rastista. Vajaan sadan metrin päässä jarrut päälle ja takaisin rastille.. Kymppi juostuna ja jalat alkavat olla aika loppu. Sinnitellen, sinnitellen juoksen loppuun saakka, enkä ala kävelemään. Aikataulussa vaihtoon ja maratoonari matkaan valkenevaan aamuun.
Summa summarum…

Jukola oli tänä vuonna yksi helpoimmista juoksemistani Jukoloista. Ja TOP 3:ssa maastopohjan hyvyydessä (veteraanit kiittää!). Vaikka oma valmistautuminen Jukolaan oli täysi nolla, selvitin reitin suunnitelmien mukaan.  Juoksuvauhtia kun ei ollut, suunnistus sujui hyvin. Parin minuutin pummeilla ei ole suurikaan prosentti juoksijoista selvinnyt. Juoksemalla vähän ”pohjille” olisi voinut tiputtaa aikaa minuutin kilometrillä, mutta sitten virheitten mahdollisuus olisi kasvanut. Lopputulos olisi kuitenkin (ehkä) ollut parempi.

JUHANNUS…
Jukolan jälkeen jalat olivat täysin poissa pelistä. No, OMA VIKA!!!  Mitäs et juossut ennakkoon… Tiistaina pystyin jo kävelemään (lähes) samoin kuin muu kansa. Kevyttä pyörittelyä ja huilailua Juhannukseen saakka… Juhannuksen viettoon mökille ja siellä koitin ensimmäistä kovempaa pyörälenkkiä. Mökin läheisyydessä on pitkä suopohjainen tiepohja. Sitä kun puoli tuntia junttaa mummorattaalla yhteen suuntaan, ainakin minun reisissä on joitain tuntemuksia. Huoh…
Eiliseen pyöräilyyn…

Parikymppiä kevyttä pyörittelyä ja reisien takaosat ilmoittelivat koko ajan…. Ilmeisesti Tahkolle valmistautuminen täytyy aloittaa vaihtamalla juhannuksen ”urheilujuomat” urheilujuomiin ja aloitettava pientä tankkausta.
Onnekseni aikoinaan ilmoittautuessani Tahkolle päätin toteuttaa haaveeni ja lähteä yöpyöräily sarjaan. Viimeiset sääennusteetkin lupailevat sen verran helteistä keliä, että yöllä pyöräily voi olla jopa hyvä vaihtoehto. 149 tuntia on tullut istuttua maasturin satulassa keväästä. Toivottavasti nämä tunnit näkyvät ja selvitän tämän vuoden Tahkon kunnialla ja olen aamulla 5.00 katsomassa kun ”kovat kundit” starttaavat matkaa kolmelle kierrokselle.
HYVÄÄ TAHKOA KAIKILLE !!!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Nähdä Napoli ja kuolla....


1700-luvun kirjallisuudesta juontava toteamus tarkoittanee sitä, että kun on nähnyt Napolin kauneuden, sitten onkin kaikki nähty ja voi kuolla.
Jotenkin tällainen tunnelma on tänään, kun parin päivän maastopyöräilijän unelma on takanapäin. Maastopyöräilyn osalta tuli taas koettua jotain sellaista, etten oikein tiedä mikä voisi olla tästä parempaa. Jos jaksat vielä eteenpäin lukea, ajatuksiisi tulee varmaankin toinen, Asterixista tuttu sanonta: ”Hulluja nuo Roomalaiset”.
Lauantai aamuna auto jätti miehen ja pyörän Hämeenkyrön St1:lle ja ajatuksena ajella Jämi-Niinisalo-Nummijärvi  (yöpyminen) –Kurikka- Ilmajoki –Seinäjoki reitti maastoillen kotiinpäin.

Ensimmäinen 10 km takana...
 

Aluksi Pirkan uraa, Hämeenkyrön lentokenttää kohti. Fiilikset korkealla… Hellettä tulossa päiväksi ja liikaa innostusta piti toppuutella. Lentokentän jälkeen yritän rauhoittua. Yläpään ”kompuutteri” alkaa suoltaa taas tuttuun tahtiin mielikuvaa maastosta ja poluista. Ihan tarkoituksella teen ”ysikymppisen” vasemmalle, että pääsen irti isosta urasta. En mene isoja uria, EN!
"Lentäen olisit jo perillä"

 Jämi tulee vastaan sopivasti ruokatunnin aikaan. Pikainen ruokailu ja matkaan. Ruoka ei lähde imeytymään ja olo alkaa olla kuin ilmapallolla. Vaikeaa, vaikeaa…. Pikkuhiljaa eteenpäin siksakkia polustoilla edeten. Pikainen juomapullojen täyttö Ruskalaavulla. 

"Meniskö uimaan vai jatkaisko matkaa..."
 
 Kuninkaanlähteellä sitten tulee pelastus. Puolikas limsaa ”ykkösellä” alas ja ensimmäiset röyhtäykset. Aaahhhhh…. Hymyilen kilpaa auringon kanssa ja Niinisalon sotilaskodin munkit alkaa taas houkuttaa miestä. Siispä sinne.
 
Tämäkin nautinto loppuu ensi vuonna...
 
 Munkkia mutustaessa on taas pohdinnan paikka, reitin jatkosta. Pohjankankaan ampuma-alue vastassa ja vaihtoehdot ovat oikealta, vasemmalta tai suoraa. Valitsen vasen, eli kylä- ja metsäteitä ja osin polkujakin kohti Kantin kylää. Kyrönkankaan museotie kutsuu ja havahdun, että kello rientää ja mittariinkin alkaa kertyä kilometrejä. ”Skippaan” Kantinkankaan, Pohjankankaan ja Nummikankaan ajattelemani pikkupolut ja ajelen pääväylää kohti Nummijärveä. Kello on jo ilta kahdeksan ja Garmini epäilee kilometrejä kertyneen 149.
Nummijärven leirintäalueella joudun luopumaan periaatteistani. Olen aina sanonut, että jos näen tai kuulen sanan KARAOKE, en mene 200 metriä lähemmäksi. Nyt mökkini sijaitsee n. 90m päässä ko. laitteistosta. Kolmatta kertaa kun ”Kuuntelin Tomppaa” epävireisesti tulkittuna, teki mieli haudata pää tyynyyn.. Huoh…..
Siitäkin öisestä kidutuksesta selvittiin hengissä ja aurinkoa taas pukkasi taivaan täydeltä. Juomapullot täyteen, sillä laskin että eilisen hereillä olon aikana meni nestettä aikalailla tasan 10 litraa. Pikainen aamupala ja pyörän selkään. Ajamaanhan tänne on tultu. Isonummikangas, Pukinharju, Pirttikangas…. Olo on loistava ja matka etenee. Millähän tämän hymyn saa pois kasvoilta, kun tulee kotiin vaimon lähettyville??? Alkaa pian epäillä minun olleen ”pahoilla” teillä. Kurikassa taas on ruokailun aika ja pidän vähän tauko, ennen kuin lähden ajamaan. Vatsa kiittää… Loppumatka alkaakin olla jo tuttua ”normaaleilta” lenkeiltä ja vähän hälläväliä reitinvalinnalla eksyn viimein kotiin.
"Kovat" kundit kuvauttaa itsensä Santavuorella...
 
Tietysti Santavuori ja Luomaisten(avo)kalliot piti sovittaa reittiin.
 
Mies kesti ja pyörä kesti…. Mitäpä sitä voisi muuta toivoa…..
 

Reissu numeroina:
1 Kaatuminen
2 Päivää
3 Metriä eroa lähtö ja maalipaikan korkeudella
10 Litraa nestettä ensimmäisenä päivänä
17 Tuntia ajoa
35 Euroa mökistä Nummijärvellä
100 Toisen päivän kilometrit
248 Garminin kilometrit
253 Pyörän Sigman kilometrit

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Spessun tiimiin....

Paljon on vettä virrannut Kyrönjoessa ja kaikenlaista ehtinyt tapahtua, viime kirjoituksen jälkeen….

Maajoukkuepaikkaa Pysu EM- kisoihin ei sitten Jämin karsinnoista irronnut. Muuten oli taas ihan ”kivaa” suunnistaa pyörällä ja kilpailun tavoite, pari tuntia ajelua Jämin ympäristön poluilla, tuli itselle palkinnoksi. Ajaminen oli ”ihan jees”, mutta kovempien ajojen puuttumisen kyllä huomasi  ”tasapaksuna” ajona. Pyörää vain ei saanut vauhtiin, silloin kun sitä olisi vaadittu.


 
Seuraavana viikonloppuna suuntasin tour de Tampereeseen. Sää jatkoi suosimistaan, jopa hiukan liikaakin. Lämmintä piisasi, eikä tarvinnut ajaa varpaita ja sormia palellen. Tapahtuman suosio on vankka ja alkaa olla jo järjestäjien äärirajoilla. Yksinkertaisesti ei tahdo enää löytyä tarpeeksi vetäjiä eritasoisia lenkkejä opastamaan. Tästä johtuen jotkut ryhmät paisuvat vähän liian isoiksi ja sitten vaatii vähän pitempää pinnaa osanottajilta. Myös ryhmäämme vaivanneet kalusto ja rengasongelmat aiheuttivat ”turhaa” odottelua. Ensimmäiset pari tuntia haettiin vähän tuntumaa maastoajoon, helpommilla poluilla ja latupohjilla. Seuraavat pari tuntia jumpattiin kivikossa ihan tosissaan. Siitä seurasi rengasrikkoja ja taisi reitti olla joillekin vähän liian vaativa. Jatkettiin taas parin tunnin setillä vähän helpompaa polkua ja saavuttiin kisakeskukseen pitämään taukoa. Tässä vaiheessa osalle ryhmästä oli tullut jo ”kiintiö täyteen” ja lähtivät pesulle, mutta muut lähtivät vielä kahtia jaetulla porukalla kohti Julkujärveä. Itsellä tätä ihanuutta kesti 7h ja 40 min. Silloin huomasin pyörän antautuneen…  Takahaarukka oli puoliksi poikki ja vain alareunan ohut liuska piti pyörän ajokunnossa. Varovasti, varovasti ajelin sitten kisakeskukseen ja onnistuin pitää pyörän yhtenä palana. Päivän saldona oli taukoineen 8h ja 2 min ulkoilua pyörän kanssa.

Nyt oli HÄTÄ!!! Ei ollut pyörää ja Korson ajelut tulossa jo viikon päästä. Onnistuin hankkia Spesssun käytetyn rungon (Specialized stumpjumper elite fsr) nopealla aikataululla. Alkuviikosta ”siirsin” osat toiseen runkoon ja keskiviikkona jo ajelin ”uudella” pyörällä.

Siispä Korsoa kohti….





Jos oli Tampereella lämmintä, Korsossa oli jo kuuma. Mittari huiteli kolmosella alkavia lukemia… Helle, uusi pyörä ja kesän ensimmäinen pyöräkisa… Tunnelmat olivat vähän sekalaiset.  Olen aina pitänyt Mätäkiven seudun polkuja yhtenä kivoimmista alueista ajaa maastopyörällä. Sopivan helpot polut saavat huononkin ajajan näyttämään hyväksi. Eikä reitti pettänyt odotuksia tälläkään kertaa.


 
Aloitin pyöräilyn aika rauhallisesti ja jäin ehkä vähän liian taakse lähdössä. Ensimmäisien yksiuraisten polkujen tullessa vastaan, jouduin odottelemaan pari minuuttia. Tämän jälkeen porukka hajosi tosi hyvin ja siitä eteenpäin sain ajaa ihan omaa vauhtiani. Pyörätie ja polkuosuudet vuorottelivat kivasti ja liika innostuminen pyörätiellä söi heti polkuosuuden alun vauhtia. Täyttömäen serpenttiini nousu oli hyvä ratkaisu ja lähes kaikki pystyivät sen ajamalla ”selättämään”. Ensimmäisen kierroksen lopussa alkoi tulla yhden kierroksen porukkaa takaa ohi, mutta en lähtenyt yrittämään roikkumista mukana, vaan yritin malttaa mieleni. Puolivälissä olin noin 3 min jäljessä ajattelemaani aikataulua, mutta muuten näytti ihan hyvältä. Epäilin kyllä helteen tulevan heikentämään toisen kierroksen aikaa muutamalla minuutilla. Toinen kierros eteni jotenkin nopeasti. Reilu pari tuntia ajoa takana ja matka alkoi tuntua. Ylämäen jälkeen ei enää tahtonut saada ”matkavauhtia” päälle tasaiselle, vaan ylämäen vauhti jatkui ja jatkui. Kierroksen puolivälin huollossa pysähdyin ja söin puoliskan banaania ja horppäsin pari kuppia juomaa. En tiedä, johtuiko siitä baanaanin palasta vai jostain muusta, mutta ympärilläni olleet ajajat alkoivat tippua kyydistä. Olo oli jotenkin hyvä, mutta täyttömäen toinen nousu jo alkoi syödä miehen mieltä. Tunnelmat nousussa oli kuin krapulaisella: Ensin pelkää, että kuolee. Sitten alkaa pelätä, ettei kuolekaan. Alkunousussa pelkäsin, että kuolen. Välilaskun jälkeen aloin pelätä, etten kuolekaan. Ketään ei mennyt edelle, mutta pyörä ei tahtonut enää pysyä nousun lopussa uralla…. Loppuosuus oli sitten enää lähinnä ajelua. Lopun tieosuudelle tullessa yritin kehittää jotain kirin tapaista, mutta eipä vauhti tainnut paljoakaan nousta.
Kaiken kaikkiaan ihan hyvä, tasainen ja oman kunnon tasoinen ajo. Molemmat puoliskot menivät samalle minuutille, joka yllätti itsenikin. Ei mitään retkahtamista, ei kramppeja ja lopussa oli aikalailla sippi. Noin tunti ajon jälkeen olin syömässä järjestäjien tarjoamaa keittoa, niin huoltojoukot olivat vieläkin huolestuneita kasvojeni kalpeudesta…..
Meinaa tulla liian ”asiallinen” kirjoitus… Siksipä loppuun pieni kevennys…
Kyseisellä Korson retkellä oltiin vaimon kanssa Ideaparkissa pysäyksissä. Vaimo siinä ylpeänä esitteli ostamaansa vaatekappaletta. Tapani mukaan kommentoin kannustavasti, sen sopivan meidän tiskirättien väriin. Vastaus tuli heti: Ei, kun ajattelin tämän olevan pyörän putsaus rätti…