Sivut

tiistai 24. helmikuuta 2015

Vettä kengässä……




Usein toivotaan, että talvi olisi vähä luminen. Lauantaina toivoi muutaman kerran, että se olisi myös vähä vetinen. Lady Esteri oli kuitenkin pyllistänyt Suomen talvelle ja kelit olivat vähän kosteat. Tai… Tuo sanonta on oikeastaan ”kostea” sanan aliarvioimista, oli MÄRKÄÄ.
Kotiin palattua ja märkiä vaatteita/kenkiä muovipusseista nostellessa tuli mieleen, että tarvitseeko näitä enää pestä. Muutaman tunnin liotus on varmaankin hoitanut hommansa ja voi nostaa kamppeet suoraan kuivausrumpuun.





Mutta kuinkas kaikki menikään meidän joukkueella….

 Kisapaikalle….
Aamusta oltiin yhdeksän jälkeen kisapaikalla ja alettiin purkaa autoa vaihtoalueelle. Rompetta olikin yksi autokuormallinen, sillä piti olla varusteet joka lajiin ja vähän ylimääräistäkin, kun ei vielä tiennyt kilpailun kulkua. Vaihtoalueelle kertyikin aikamoinen kasa eri kulkuvälinettä ja varustetta.

 
Käskynjako……
Klo 10.00 kokoonnuttiin ohjeitten ja materiaalin jakoon. Kartat ja reittikirjat saatua alkoi spekulointia reitistä ja siitä mitä tavaroita tarvitaan kullakin osuudella. Vielä viimehetken ”säätöjä” ja lähtöä odottelemaan.


 Osuus 1, Juoksu/potkurointi….
Wiima 2015 kilpailijoista ei varmaankaan kukaan ollut enää kuivin jaloin liikkeellä 50m lähdön jälkeen. Samoilla paikoilla ja samaan aikaan piti olla Pielisen jäähiihto, mutta se oli peruttu jäälle nousseen veden takia. Seikkailijoitahan tuo ei tietenkään haitannut. Se oli enemmänkin haaste, joka piti tietenkin kokea…..  Vähimmillään vesisohjoa oli jäällä noin nilkkaan saakka. Enimmillään teräsjään päällä oli vettä 15 senttiä.
Vuorotellen toinen juosta lipsutteli ja toinen tuuppasi potkukelkkaa sohjossa. Paluumatkalla vaihtoalueelle haettiin reittiä tien kautta. Pientä ylämäkeen potkuttelua ja kisakeskukseen pitkää alamäkeä, jossa ”kaksi päällä” jouduttiin kelkan kanssa sohjoliirtoon ja ”penkka pölähti”. Siitä onneksi selvittiin naurulla…..

 
Osuus 2, Pyöräily-lumikenkäily-juoksu-pyöräily….

Lumikengät mukaan ja pyöräilemään. Nyt alkaa olla hommassa jo seikkailun makua, kun ilman nastarenkaita ollaan matkassa. Pikkuhiljaa alkaa luottoa renkaisiin löytyä ja vauhti kasvaa. Kaatumatta selvitään ensimmäisestä pyöräosuudesta. Pyörät hankeen pystyyn ja lumikenkää jalkaan. Käränkävaaran huippua valloittamaan…. Onneksi lumessa on jo vähän kantavaa jälkeä, että ei henkeä ihan ala ahdistaa. Puuskutusta kuitenkin tuntuu kuuluvan….

Käränkävaaran lasku tarjoaa sitten tämän retken todellisen seikkailuosuuden. Lunta on tuollaiset 70cm, semmoista sose laatua. Ja rinne alaspäin on, ainakin näin Pohjalaiselle, varsin jyrkkä ja jyrkänteinen.  Lumikengillä ei homma oikein etene…. Kävellen ei homma oikein etene……  Persmäkeä lasketellen, ainakin joskus, homma etenee. Täällä koetaan retken suurimmat fyysiset vastainkäymisetkin joukkueelle. Kaverin eräs mäenlasku päätyy lumen alla piilottelevaan kantoon ja kankkuun tulee kolhua. Aikaa palaa, mutta viimein selvitään seuraavalle etapille.

Juoksemaan... Sikaliukasta tietä….. Täällä tulee ihan konkreettisesti todettua se, että voi juosta 10 metriä eteenpäin ja valua 15 metriä taaksepäin. Hiipii mieleen ajatus, että olisiko niistä nastalenkkareista sittenkin jotain hyötyä…. Ei ole kivaa ja siksi siirrytään lähellä menevälle ladulle . ANTEEKSI kaikki hiihtäjät, kun jätettiin jalanjälkiä luistelu-uralle!
Viimein takaisin pyörillä…. Homma ei kylläkään paljon paremmaksi muutu. Sohjossa sirvailua alkumatka, ennen kuin päästään puolisulalle asfaltille. Vauhti nousee ja koetaan ehkä reissun paras vaihe, meidän joukkueelle. Vettäkin alkaa sadella ja kaveri peesissä kiroilee kurasuihkussa. Eihän siellä peesissäkään saa liian kivaa olla….

 
Quest, yllätysrasti…..

Pyöräilyn päätteeksi pitäisi hakea rasti viereisen laivalaiturin sisältä. Sisäänmenoreikä on pienehkö ja homma jää joukkueen pienemmälle puoliskolle. Sinnepä kaveri saadaan liukastelemaan ja hakkaamaan päätään laiturin tukiparruihin. Rastikin löytyy ja hiihtomonoja vaihtamaan.

 
Osuus 3, Hiihto….

Hiihto on tietenkin kivaa ja suksikin luistaa kohtuullisesti.. Pari pikku seikkaa yritti kylläkin pilata tätä nautintoa:
  • Aika paljon juostiin ( lue: liukasteltiin monoilla) suksien kanssa….
  • Tiet olivat sellaisilla kurakoilla, että teitten ylityksien ”suksisulkeisia” tuli usein….
  •  Pieni räntäkuurokin ilahdutti matkalaisia….
  • Hiekoitussepelin kivi kiilautui monon kärkiraudan ja pohjan väliin
  • Matkakin alkoi jo painaa menossa….


Maali… Maaliin tultiin rintarinnan vähän alle neljän tunnin ajalla. Ja (käsittääkseni) vieläkin ihan puheväleissä, joukkueen jäsenten kesken.

 
Mutta eihän tämä ihanuus tähän loppunut. Märkää tavaraa ja rompetta lastattiin takaisin autoon. Tuntui, että sitä oli enemmän kuin tullessa, vai oliko vain pakkaustavassa jotain eroa….
Viimein päästiin pesulle ja järjestäjien tarjoamalle sopalle….  Elämäkin alkoi taas hymyillä…..

Hymy kylläkin hyytyi ja leuka lonksahti alaspäin, kun palkintojen jaossa kuulutettiin meidät kuntosarjan voittajiksi.   HÖH…. Kuinkas tässä näin kävi……?
Teemu Saramäen kuvia….

 
Matka päämäärään…..

Kliseinen sanontahan on: ”Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka sinne.”

Tätä blogia lukeneet varmaankin muistavat, että tämä Wiima 2015 ei ollut meidän joukkueen päämäärä, vaan etappi matkalla alkukesän URSAK seikkailukisaan.
Kiitos kuitenkin seikkailukaverilleni jo tähän astisesta matkasta. Matka jatkuu…..

 Olenko kunnossa….  ?
Viikon huolestuttavin  uutinen oli tietenkin tutkimus keski-ikäisten miesten masentavan huonosta lihaskunnosta. Täältä myös HEP ja kättä pystyyn. Tuollakin Wiimassa olisin kisan jälkeen, ihan siltä istumalta, voinut piirtää rastin ruutuun ”riittämättömästi lihaskuntoharjoittelua”. Myös monesti tuo tuntu on läsnä pitkillä maastopyöräretkilläni.

Vielä kun kuuluu tuohon Etelä-Pohjanmaan surkeasti pärjänneeseen joukkoon, niin tuomio tulee kohdilleen. Onnekseni näen kuitenkin pelastuksen olevan tulossa. Tuo tutkimushan käsittelee 20-54 ikäryhmää. Hahaa… Ikä pelastaa… Pääsisipä äkkiä viettämään synttäreitä, niin pääsisi tästä tutkitusti huonokuntoisten ikäryhmästä pois. Sittenhän varmaankin kunto nousee ihan pompsahtaen.
Jäädään jännityksellä tätä pompsahdusta odottelemaan….





keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Toiseksi viimeisiä……



Tämä taitaakin olla semmoinen ”hyvien uutisten viikko”. Kaikki tuntuu olevan kohdillaan.... Lauantain eteen on tehty "töitä" joulusta saakka ja ei oikein tiedä, mitä olisi voinut/pitänyt tehdä toisin. Muun elämän ja iän asettamin rajoittein on tehty se, mihin on pystytty. Pitäisikö koputtaa puuta???
Monestihan vain toisten tappaminen tai pukuherrojen (väärät) rahaleikit meidän rahoilla, ovat uutisia. Miltähän maailma tuntuisi, jos edes viikon tulisi vain hyviä uutisia???


Toiseksi viimeisiä…..

Viikon teema on juurikin otsikon kaltainen. Lauantaina olimme koirien kanssa kävelyllä ja laadimme (seikkailu)joukkueelle viimeisen viikon ohjelman. Vaikka nyt molemmat tietävätkin liikunnasta jo jotain ja siitä mikä on itselle parasta, niin eipähän ainakaan tule tehtyä mitään hölmöyksiä. Nooo… Sunnuntaina aamulla tietysti heti pakkasta parikymmenen tietämillä ja joustavasti suunnitelmiin suunnitelmien muutos.

Maanantaina tuli sitten tehtyä, tämän viikon toiseksi viimeinen, hiihtolenkki. Jäi tosiaankin hyvä mieli. Piti sananmukaisesti potkia itsensä pois ladulta, kun vielä tuntui hyvältä. Jääpähän sitten sopivasti ”nälkää” lauantaille. Keli kohdillaan ja suksi ”syönnillään”. Ahhh… Tällaiselta kun liikunta aina tuntuisi…….
Eilen oli, tämän viikon toiseksi viimeisen pyörälenkin aika. Puolitoista tuntia, jo aika tiukkaa settiä maasturilla. Pyöräilijänä huomaa jaloistaan jo sen, että on tullut tehtyä muutakin liikuntaa, kuin vain pyöräilyä. Homma ei ole oikein siinä kuosissa, kuin tavallisesti. Jotenkin hapotuskynnys tulee äkkiä vastaan, mutta toisaalta antaa aika nopeasti myös periksi. Tästä lajista ei jäänyt ihan huippufiilikset, mutta tiedän, että joukkueessa pärjään, ehkä vähän vähemmälläkin yrittämisellä.

Tänään on sitten, tämän viikon toiseksi viimeinen juoksulenkki. Sen tuntemuksista en vielä osaa sanoa….
Torstai taitaa olla ”tavara päivä”, eli kamat kasaan. Perjantai on sitten matkustuspäivä pelipaikalle….

Tämän viikon viimeiset lenkit sitten lauantaina Kolin maisemissa, kaikissa lajeissa….. Sunnuntaista taitaapi tulla ”vapaapäivä” liikunnan suhteen….

 
 
 

WIIMA 2015


Säätiedotuskin lupailee aika hyvää keliä lauantaille. Pakkanen ei pauku ja lämpötila pyörii nollan molemmin puolin. Mahdollisesti pientä lumisadetta. Toisaalta jopa toivon lumisadetta…. Joukkueen mieliala ainakin siitä nousisi,  mitä tiuhempi lumisade on. Sellaisesta säästä käytetään kotioloissa nimitystä ”Sarin sää”.
Näemme lauantaina. Kaikille oikein hyvää ja liikunnallista lauantaita!

 

Ps. Muistakaa käydä ”jännäpissillä” ennen lähtöä……

 

 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hys hys.....


”Se huutaa, joka pelkää” sanonta ei oikein toimi urheilupiireissä. Ainakin joukkuelajeissa esim. jääkiekko ja jalkapallo pelko aiheuttaa vaikenemista. Siis jos joku joukkueen jäsen vähänkin loukkaantuu, kaikki on ihan hys hys… Pelätään, että vastustajat saavat jotain etua siitä, kun tietävät tietyn pelaajan olevan sairastuvalla.
Koska olen kuitenkin vastavirtaan uija, tutkaillaan (seikkailu)joukkueen terveydentilaa. Tuleepa sitten ainakin kaikkien tietoon jo hyvät selitykset, miksi jäätiin viimeiseksi, eikä kyetty olemaan toiseksi viimeinen. Varmaan jokainen lukija jo tietääkin, että kaulasta ylöspäin olevia vikoja ei sitten enää lasketa. Hullunpapereissahan tässä ollaan monien mielestä oltu jo iät ja ajat.

 Joukkuetoverilta ei mitään uutta. Viettää rauhallista astmaatikon elämää. Tauti vähän ailahtelee, mutta asian kanssa pärjätään.
Itselläkin terveystilanne on suht normaali, paitsi…. Ennen joulua onnistuin saamaan itselle tenniskyynärpään. Itse en ole vielä pystynyt tekemään diagnoosia siitä, johtuiko se liiasta vai liian vähästä liikkumisesta. Paljon se kuitenkin on haitannut esim. hiihtämistä. Pari viikkoa sitten lääkäritäti pisti sinne kortisonia ja antoi lähetteen fysikaaliseen. Mikäs siinä ”Firman piikkiin”.

Valikoin hoitolaitoksen, joka mainosti ”sokkiaalto” hoitoa. Ilmeisesti näillä seuduilla aika uusi hoitomuoto. Pitäisi olla mainosten mukaan tehokaskin. Tai tuskin mainos koskaan muuta väittääkään.  Siispä sinne…..
Miltäs se sitten tuntui…. Nooo…..  Jos tuollaisella ilmaporavasaralla taotaan kyynärpäässä ”kiukkusuonta”, niin miltä se sitten tuntuu.  Varmaankin masokistin unelmalta. Vaikka meitä pitkien matkojen pyöräilijöitä aina joskus masokisteiksi arvellaan, ilmeisesti löysin itsestäni joitain inhimillisiäkin piirteitä ja piti ”vetää henkeä” aika monta kertaa.

Mutta piru…. Kaksi hoitokertaa takana ja tuntuu tehoavan….

 

Palaudutaan…….


Viikon puheenaihe oli tietysti Jyväskylän yliopistossa tehty tutkielma oluen käytöstä palautusjuomana. Vielä kun tuo tuleva pääministeripuolue alkoi suitsia tuon palautusjuoman myyntiä pois ruokakaupoista, täytynee pistää vipinää kinttuihin. Eli tilailla Virosta lavallinen AIVB:tä. Riittääpä sitten pitkälle kesään. Taitaa riittää jopa tankkausjuomaksi asti…. Ruotsalaisten ”mellakkaöljyyn” en koske, ja piste.
 
 
Myönnän että olen tämän suhteen myöhäisherännäinen. Joskus hulluina urheiluvuosinani, olin (lähes) aina ”toisen päivän kilpailija”. Sitä nyt en tietenkään myönnä, että harjoittelussani olisi ollut jokin vialla. Aina kuitenkin tuntui siltä, että ensimmäinen päivä ”avasi” paikat. Itse pidin siihen syynä hyvää palautumiskykyäni.

Epätieteellisten tutkimusteni tulos oli se, että lasi-kaksi punaviiniä rentoutti kisakireät lihakset. En tiedä mikä siinä oli, mutta punkku vaan tuntui toimivan. Kaverit kylläkin veti ihan tunteella, nyttemmin tunnustettua palautusjuomaa, ja vähän katsoivat pitkään minun snobbailuani viinilasin kanssa.

Mutta uskottavahan se on…. Yliopistoa…..

 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Välitilinpäätös......


Kolme viikkoa vielä armonaikaa Wiima2015 tapahtumaan. Mietiskelläänpä vähän joukkueen tunnelmia, eli missä mennään… Pari viikkoa olisi vielä aikaa tehdä joitain korjausliikkeitä. Sitten alkaa se kuuluisa viimeinen viikko, jolloin ei voi kuin pilata kaiken.

Hiihto:
Lajeista jäänyt kaikkien pienimmälle harjoittelulle. Epäilen kuitenkin, että on joukkueen ”vahvoja” lajeja. Rennolla suorituksellakin voimme lähteä tavoittelemaan jopa toiseksi huonointa osuusaikaa. Myös laji, jossa joukkueen jäsenet ovat ehkäpä kaikkein tasavertaisimmat. Ihan varmasti homma tulee hoitumaan….

Maastopyöräily:
Kuulunee myös nk. vahvoihin lajeihin. Vaikka ulkopyöräilyt ovat jääneet vähän vähemmälle, pari spinning tuntia viikossa on pitänyt tuntuman yllä. Jos ei kovin teknistä ajettavaa ole, niin voitaneen haaveilla taas siitä toiseksi huonoimmasta ajasta….

Lumikenkäily:
Monien vuosien lumikenkäilyt antavat (vääränlaisen?) turvallisuuden tunteen. Tätä lajia jopa oikein odotetaan…..

Potkukelkkailu:

Maalta kun on kotoisin, potkukelkka ei ole outo peli. Tälläkin hetkellä löytyy talosta kolme kelkkaa. Varmaan selvitään tästäkin….

Maastojuoksu:
Viimeisenä joukkueen ”akilleen kantapää”. Vauhti ei päätä huimaa, mutta yritetään jollain lailla konkata homma läpi. Tätä vielä pitäisi yrittää ”treenata”…..

Varusteet:
Onhan tuota roinaa kerääntynyt vuosien varrella. Vähän vielä ”viilausta” sään mukaan…..

Sää:
Pakkanen… Ehkä meidän joukkueen pahin vihollinen. Kunpa ei olisi yli kymmentä astetta pakkasta. Reitin kiertäminen olisi myös paljon ”miellyttävämpää”.

 


Lemmikki…..

Lopuksi vielä jotain pyöräilystä….
Täytyy tunnustaa, että ensimmäinen ”marsu” tuli taloon. Hamstereita on joskus tytöillä ollut, mutta ei marsua. Toki tämäkään ei tullut minulle vaan keskimmäiselle tytölle. Pitää yrittää kehittää ”projektia” Spessun raamin ympärille…. Posti on kantanut paketteja Englannin ja Saksan suunnasta, kun on yrittänyt käyttää tammikuun alennusmyyntejä hyväkseen. Katsotaanpa sitten, mitä tulee lopputulokseksi