Sivut

lauantai 27. joulukuuta 2014

Etusivu uusiksi.....


 
Tarkoitukseni oli tässä kirjoitella tulevan vuoden suunnitelmista, mutta joulupukki laittoikin suunnitelmat ihan uusiksi….. Palataan kuitenkin ensiksi aattoaamuun.

 
Joulun traditioni…..

Monelle meistä on ehkä muodostunut joulun ajaksi omia tapojaan, joita vuodesta toiseen toistetaan. Itsellä SE juttu on aattoaamun liikunta, ennen joulusaunaa.

”Jokusia” vuosia sitten, 10-20 vuoden iässä, joka aattoaamuna lähdin hiihtämään. Silloin ei vielä ladut olleet mitään nelikaistaisia valtateitä, vaan hiihtämään pääsi jos tallasi itse ladut umpihankeen. Kotoani oli parin kilometrin matka kynnöspeltoa metsän suojaan ja siitäkin vielä reilu kilometri, ennen kuin oltiin moottorikelkalla tehdyillä laduilla. Siis laduilla… Kukaan ei vielä silloin ollut kuullutkaan ”Siitonen stepistä”. Onnekseni naapurissakin oli pari innokasta hiihtäjää ja ladut olivat peltoaukealla useimmiten hiihdetyt auki. Maailma muuttuu…. Viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen en enää muista joulun aikaan olleen montaakaan kertaa lunta niin paljon, että kynnöspellolle voisi mennä suksien kanssa.
 
 
 

Tänä vuonna saivat koirat taas kaverin aaton metsälenkille. Ilmeisesti olen sen verran ”metsäläinen”, että metsään on aina kiva mennä rauhoittumaan. Neljän naisen kanssa muutaman tunnin kävely huurteisessa metsässä…. Ahhh….
Muutenkin oli jotenkin tutun tuntuista… ( Vaimo ja kolme tyttöä)…….


Joulupukki…..

Vaikka Joulupukki ei enää meidän taloudessa käynytkään, lahjoja oli kuusen alle taas jostain ilmaantunut. Eräälle lahjalle tuli tiukka määräys avata vasta viimeisenä….
Lapset olivat lupautuneet ”ostamaan” meille, vaimon kanssa, osallistumisen talviseen seikkailu-urheilutapahtumaan WIIMA 2015 , Kolille. Öööööö…. 

Vaimolta alkoi hymy hyytyä ja tulla "kylmää naurua", kun luki eteenpäin….. Tämä WIIMA olisi ”vain” harjoitus kesäiseen URSAR 2015 seikkailukisaan, Joensuussa. Sitten olisi jo täysi työpäivä liikuntaa tiedossa.
Ilmeisesti seuraavat puoli vuotta menee tässä ”projektissa”. Itse on tullut oltua muutamassa multisport kisassa, ettei homma ihan outoa ole, mutta…… 
 
Yritetään nyt vielä sulatella tätä juttua….


Katsetta seuraavaan vuoteen….

Seuraavassa kirjoituksessa raotan jotain suunnitelmia tulevasta…. Siellä voi olla jotain kiinnostavaakin…..
 
 
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ensilumilla….

 


Kuukausi näyttää taas vierähtäneen, viime kirjoituksesta. On siis aika ”päivittää” tilanne….

Ikä on vain numero…..

Niin kuin viime kirjoituksessa kerroin, käväisin Vuokatissa marraskuun lopulla. Paljonhan olisi siitäkin retkestä kerrottavaa, mutta kuitataan se lauseella: ” Mielikuvituksen puutetta, jos ei Vuokatissa löydä tekemistä”. Reissun paras hetki tuli koettua urheiluopiston hieroja oppilaan käsittelyssä.  Vähän mietitytti kun kohdalle valikoitui nuori ”tyttönen”, mutta totuus oli tarua ihmeellisempi.  Pari tuntinen vierähti vallan nopeasti. Kävimme varsin mielenkiintoiset keskustelut liikunnasta, eri lajeista, harjoittelusta, urheilijan ravinnosta yms. Siinä sivussa tulin vielä saaneeksi yhden elämäni parhaimman hieronnankin.  Reilun 30 vuoden ikä- ja sukupuoliero ei vaivannut kumpaakaan. Juttua riitti ja molemmat oli tyytyväisiä. Tai minä ainakin….. KIITOS Venla!


Lunta etsimään…..

 
 
Seuraavaksi matka suuntautui lunta etsimään Ylläkselle. Vähänlaisesti lunta oli sielläkin. Monena vuotena on tullut oltua seuduilla itsenäisyyspäivän aikoihin ja nyt oli enkä vähiten tuota valkeaa ainetta. Viikon aikana sitä sitten jo sateli niin, että pois lähtiessä taisi olla latuja jo noin 100 km.
Itsenäisyyspäivääkin juhlistettiin isohkolla ”samppakalja” pullolla. Pullo voitti kylläkin 6-0. Kättelyjen jälkeen alkoi sänky kutsua ja vaikka vielä yritin sinnitellä lueskelemalla ”läskien” testien arvosteluja, nukkumatti voitti. Vaatinee TUOKIN laji selvästi enemmän paneutumista ja harjoittelua….
Viikko vierähti ”normi” kaavalla; Kaksi liikuntasuoritusta päivässä. Päivällä vähän pitempi lenkki ja illalla vielä tunti-kaksi verrytellen ”saunalenkkinä”. Pakkaset ei vaivanneet ja iltaisin täysikuu ja revontulet pitivät huolen valaisusta.
Pitkästä aikaa myöskin tuli hiihdettyä enemmän kuin lumikenkäiltyä. Tai siis VAIN yhtenä päivänä tallustimme kenkäillen Villen kämpälle makkaranpaistoon.



 

 

 


 

 
 
 
 
Suhdetoimintaa…
 
Kaikki kerrat (yhtä lukuun ottamatta) hiihdeltiin vaimon kanssa yhdessä. Hänenkin vauhti alkaa taas muutaman vuoden notkahduksen jälkeen nousta. Niin… Mainittakoon, että hän on ollut joskus maakuntaviestissä naisten joukkueen ankkurikin, että jollainlailla suksi liikkuukin……
Eräänä päivänä olimme jo hiihtäneet jonkin verran ja latukahvilan kohdilla aloin kiilata häntä taukoa pitämään. Omasta mielestänikin olin sen jo ansainnut. . Hän vain tokaisi, että sitten seuraavalla kierroksella…. Hmmmm… Pitäisi ilmeisesti valita seura paremmin, ettei lipsahda ihan urheilun puolelle…..


Kaikille kuitenkin oikein jännittävää joulun odotusta.  Vielä reilun viikon loppukiri kiltteydessä. Sitten voi taas olla ihan omana itsenään!

 

 


torstai 13. marraskuuta 2014

Omaa aikaa....


Kaksi päivää vaajaat kuukauden sitä kesti. Totaalista liikkumattomuutta. Sitten alkoi pää pettää niin, että piti jotain keksiä…. Jos tähän asti ollaan oltu remontin touhuissa 100%:sti, nyt yritän vähentää sen osuutta 90%:n…
 

Seuraa…

Eräänä aamupäivänä, ennen töihin lähtöä lenkitin kymmenen koiraa. (Haluan vielä painottaa, etten itse omista ainuttakaan rakkia….) Eipähän tarvinnut yksin metsässä kävellä.

Tyttö kyllä kyseli, että mitäs sitten teen, kun koirat muuttavat kauemmas. Eräältä kaverilta tuli heti vastaus:” Lenkittää sitten itseään….”  Ei kuulemma ollut kovin kauan tarvetta edes miettiä vastaustaan.

 
 
 
 

Ajelemassa…

Perjantaina avasin tämän talven spinning kaudenkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, miehiä oli tunnilla enemmän kuin naisia!!! Tästä masentuneena aloin purkaa turhautumistani ajamiseen, jostapa sitten tulikin silmiä avaava kokemus.

  • Kesän maastoajelut oli taas tuhonnut täysin (ennestäänkin olemattoman) pyöritystekniikkani…
  • Syke pysyi ”tapissa” lähes koko tunnin ajan. Ei mitään palautumista havaittavissa kevyemmissäkään osioissa.
  • 20 min kohdilla pyöräni alla olevalla hikilammikolla olisi jo ”pessyt” koko salin lattian.
  • 30 min kohdilla katselin anovasti ympärilleni, tulisiko kukaan hakemaan minut pois pyörän päältä.
  • Tunnin lopuksi pyörän päältä noustessani polvet notkahti… Onneksi ehdin siepata pyörästä tukea, etten rojahtanut kontalleni.


Omaa aikaa…

Isänpäivän aamuna päätin lähteä pakomatkalle. Taloa jäi vielä vapisuttamaan muitten kuorsaus, kun lähdin kävellen töihin. Eipähän tarvinnut heidän miettiä aamupalan tuontia sänkyyn tänä isänpäivänä…


 
 
 

Pitää taas tätäkin liikuntamuotoa herätellä henkiin…. Vajaat kolme tuntia kun taapertaa, yhteen suuntaan, saa sitä omaa aikaa. Tätähän ne monet trendilehdet toitottavat.

Harmittaa vain, kun epäsäännöllistä vuorotyötä tekevänä, työmatkat ovat usein sellaiseen kellonaikaan, että alkaa helposti miettiä homman järkevyyttä…




maanantai 20. lokakuuta 2014

Kauden totaalinen lopetus.....


Vielä sitä vanha porskuttaa, vaikka on taas ollut epäilyttävän hiljaista. Avaudutaas asioiden tämänhetkisestä  tilasta……

 

88 km verryttely…

Viron Haanjan reissua voisi kuvata juurikin näin. Vaikka innostusta lähteä katsastamaan Haanjan uusi reitti oli, ”päivän kunto” pilasi tunnelman.  Koko kesän ”huonoin jalka”, normi lenkitkin huomioiden, ei jättänyt paljon ”lapsille kertomista” päivän ajosta.

Valmistautuminen meni vanhalla kaavalla ja ihmettelin aamupalan jälkeistä vetämättömyyttä. Hotellin sängyllä selälläni maatessa vain pääasiassa kenkutti (veellä!), eikä ollut oikein mitään paloa repiä itseään siitä ylös. Jollainlailla sain pyöräilyvaatetuksen puettua päälleni, mutta verryttelyyn ei jäänyt enää oikein aikaa.
 
 
Mitähän tästä oikein tulee.....?
 

Ensimmäinen kilometri meni kohtuudella, mutta sitten tuli ensimmäinen ylämäki. Jalat täysin voimattomat ja porukkaa alkoi lapata oikealta ja vasemmalta ohi… Jollainlailla yritin rimpuilla mukana, mutta pyörä ei kulje ja sykkeet asui korkealla. 10-15 km välillä oli enemmän kylätietä ja tympäännyin pujottelukeppinä oloon. Heitin romukoppaan haaveet jonkinlaisesta ajasta ja keskityin läpi pääsemiseen. Sykemittaria seuraillen ”ajelin”. Tieosuuksilla porukka aina karkasi, mutta polkuosuuksilla sitten ajelin heitä kiinni.

Ensimmäisen huollon jälkeen olin saanut omanvauhtista porukkaa ympärilleni ja heidän kanssaan ajelin viimeiseen huoltoon saakka. Polkuosuuksilla aina masensi, kun tuntui että joutui hivenen ”turhaan” jarruttelemaan, mutta eväitä lähteä vetämäänkään ei oikein ollut.

Kerrankin oli aikaa keskittyä huoltojen antimiin, oikein tunteella. En vain oikein käsitä porukkaa, joka maksaa huoltopisteiden palveluista ja kisassa ajaa sitten vauhdilla ohi. Ryystäen omaa sokeritahnaansa…… Tämä minunkin ”jononi” pysähtyi varsin nopeasti huolloissa ja pääsi aina vähän karkuun. Sai ajella aina huollon jälkeen muutaman kilometrin yksistään, ennen kuin taas roikuin joukon jatkona.
 
 
 
Minun tämän vuoden Haanjan "kuva"....
 

Ilmeisesti ”ruokailut” huoltopisteissä alkoi tuoda energiaa lihaksistoonkin ja 70:n jälkeen olo alkoi kohentua. Joko muilla alkoi matka painaa tai sitten meikäläisellä alkoi vauhti nousta, sillä letkassa piti jarrutella useammin. Ylämäissäkin aloin pysyä porukan mukana…

Viimeisessä huollossa, 88 km kohdilla päätin, että nyt loppuu tämä hyssyttely. Ja piste! Mennään mitä päästään ja niin pitkälle kuin päästään.

Synkät pilvet väistyivät minun taivaaltani. Ajo alkoi tuntua hyvältä ja oikea rytmi löytyi. Jalat olivat taas omat ja eikä tarvinnut kuin latoa isompaa vaihdetta rattaisiin. Ah, tätä onnea ja autuutta…. Porukkaa alkoi tippua selkä edellä vastaan, eikä kukaan edes yritä lähteä mukaan. Nelisen kilometriä ennen maalia on Kurkimäki, jota en vielä ole koskaan ajanut ylös. Nyt mennään heittämällä. Mäen alastulossa saan vauhdikkaan selän eteeni ja pikku piru istahtaa olkapäälle: Et kyllä jätä minua alamäessä. Tultiin kyllä alas aika vauhdikkaasti. Voin tunnustaa, että kolmannes matkasta oli tunne, että nyt pyörä vie miestä…. Kun pääsin alas, mietin että nyt olisi pitänyt olla ajokavereita mukana katsomassa. Nyt en olisi jäänyt porukasta…

Tokikin itselleni kuivin keli Haanjassa auttoi, mutta entinen ennätys parantui 12 min. Ilmeisesti huononakin päivänä pystyy ajelemaan jollainlailla….

 
Entäs sitten…
 
Haanjasta palattiin reilut kaksi viikkoa sitten. Pyöräilyä olen ajatellut sen verran, että muistan katsoneeni pyörääni kaksi tai kolme kertaa. Kaiken liikunnan olen ”lopettanut”. Mammuttimarssi, Tour de Pori, Kalliobaana ajelu, Tampereen yörogain, Vajosuon kalja-ajelu ym. ym. Heitetään romukoppaan ja priodisoidaan tekemiset.

Vanhin tyttö alkoi rempata asuntoa kaverinsa kanssa ja KAIKKI vapaa-aikani taidan olla ”raksalla” jouluun saakka.

 
Tälläistä hetki aikaa sitten...
 
 
 
Sama kohta pari päivää sitten....
 

Vähän tietysti harmittaa monien kivojen tapahtumien skippaaminen, mutta eipä tullut tällainenkaan mieleen sillä hetkellä, kun on isäksi ollut yrittämässä.
 

Noo… Jotain kuitenkin…. Marraskuun lopulle on suunnitelmissa ”lumileiri” Vuokattiin ja joulukuun alussa jatketaan hiihtelyä Ylläksen maisemissa… Toivottavasti lunta ilmestyy näillekin leveysasteille enemmän, kuin viime vuonna….
 
 
 

torstai 2. lokakuuta 2014

Mielensäpahoittaja....

 
 


Kyllä minä niin mieleni pahoitin....

Tein pientä huoltoa pyörälleni ja huomasin, että takaa jarrupalat on ihan loppu. Eikä edes koko kesää vielä ajettu.

Kyllä sitä ennen yksillä paloilla pystyi pari-kolme kesää ajelemaan. Ne on ihan piruillaan alkanut valmistaa niitä huonommasta aineesta.

Vaimo kyllä sanoi, että minusta on tullut vanha. Jarruttelen kuulemma liikaa, kun en enää uskalla ajaa. Piru näitä jarrupalojakin....



maanantai 29. syyskuuta 2014

Kauden ensimmäinen lopetus...

 

Etelään päin pukkasi reissua. Siis ihan sinne ”kirkolle” asti. Kiva paikkakuntahan tuo, mutta niin pirun syrjässä…….
Ja kun noinkin kauas lähtee, piti keksiä jotain muutakin tekemistä samalle matkalle. Mutta eipä hätä ollut minkään näköinen… Fillari-foorumista iski heti silmään MTB-Lohjan Oktoberfest . Paikallisen seuran rento yhteislenkki, ennen kuin siirrytään juhlistamaan ajokauden loppumista paikalliseen ”kuppilaan”. Sinne siis...

 
Porukka alkaa kerääntyä käskynjakoon...

Pariin asiaan kiinnitin huomiota. Etelän porukat näyttivät olevan ”läskistymässä”. Paksurenkaisia näytti olevan, Pohjanmaan mittakaavalla, aika paljon.  Toinen asia koski pukeutumista. Näytti olevan siinäkin pientä kulttuurieroa, mutta ei siitä sen enempää…

 
Läskiä, läskiä....
 
 
Siellähän sitä siis seistiin miettimässä mihin ryhmään itsensä änkeisi.  Päädyin kompromissiin. Jos menee medium ryhmistä, mediumiin, ei voi mennä pahasti pieleen. Ryhmään kasautui yli viisikymppisiä dementikkoja, yhdellä nuoremmalla vahvistettuna. Ilmeisesti lähti meidän mukaan siksi, että hoitaa meidät sitten pois metsästä.
Rentoa, sopivan vauhtista ajelua aurinkoisessa säässä.. Paikoin oli liukasta ja märkääkin, koska yöllä oli satanut aika rankasti vettä. Eniten pidin siitä, että vetäjä (Kalle) aina kertoili paikkojen nimiä ja tarinoita niitten takana. Vaikka Viinamäellä ei saatu napsuja, paskarännissä ei ”se” lentänyt, niin koivukujalla sentään oli koivuja. Näköala kalliolta ei nähnyt oikein mitään. Ketjunkatkaisu risteys mentiin onnellisesti ohi ja yritysmäessä jotkut jopa yrittivät. yms. yms… Taisipa jokin kallio saada  ”kypärämäen”  uudeksi nimekseen…
Taukoakin pidettiin paikallisessa G-pisteessä eli Gunnarlan majalla.
Pientä teknistä murhettakin tuli, kun vetäjältä katkesi korvake pyörästä. Uutta löytyi repusta eli siitäkin selvittiin…
Aikomus oli pistää viivaakin reitistä, mutta oli se aika vänkyrä. Ryhmä tietää miksi....

Nelisen tuntia saatiin taas kulumaan turhuuteen. Kiitos vetäjä Kallelle ja muille ryhmäläisille!
 
 
Haanjaan...
 
Ensi viikonloppuna olisi siten oman seuran "kauden lopetus", eteläisessä Virossa.
Sieltä kuuluu ihan kummia. Reitti on pistetty aikalailla uusiksi. Kymmenen vuotta riitti samoilla reiteillä. Oma olo on ainakin aika odottava, mitä tulee vastaan.
Pitäisikö Tahkonkin jo etsiä uutta reittiä???

 
 
 

maanantai 15. syyskuuta 2014

Siedätyshoitoa....


Näinhän siinä sitten taas käytiin…. Viikko sitten kaveri ilmoitteli, juuri avatusta vaelluspolusta ja pitihän se käydä tarkastamassa. Eli sunnuntai aamuna lähdin ajelemaan Lappajärven rannasta, Kivitipun kylpylän pihasta kohti tuntematonta.
Alkumatkasta tuli tunne, että reitti oli vähän väkisin tehty umpimetsään. Eipä siellä oikein ollut vielä ehtinyt mitään polkua muodostua ja tuuppaamiseksihan se usein meni. Myös ruohottunutta moottorikelkkauraa riitti. Raskasta ajaa ja nopeus näytti viihtyvän 8-10 km/h välillä.
On aika hankalaa ajaa tuollaisessa pitkässä heinässä, kun ei tiedä mitään pohjan epätasaisuudesta. Kerran heinikossa piilotteli kaatunut puunrunko ja kaveri poistui ohjaamosta aika äkäisesti. Onneksi vauhtia oli sen verran, että maakosketus tapahtui vasta puunrungon toisella puolella.

 
Alkumatkan "reittiä"
 


Sinne se menee...
 



 Montakohan laavun kuvaa löytyy kovalevyltä ???




Olihan siellä kivaakin ajettavaa
 
 
 
Reiskin laavu
 
 
 
 
 
 
Reitin päätös ja toisen alku...
 
 
Paremmin ajettavaa alkoi olla vasta Purmojärveltä eteenpäin. Siis ei tarvinnut enää paljoakaan tuupata…
Kortesjärveltä eteenpäin löytyi myös mielestäni reitin kauneimmat kohdat.
Paljon tuli taas kokemusta ja uusia paikkoja. Esimerkiksi ”leipätien” varrella oleva Reiskin laavu oli yksi parhaimpia, mitä olen nähnyt.
Reitin päätepisteessä oli mittariin kertynyt reilut 52 km ja aikaa palanut melkein 6,5 tuntia. Siitäpä sitten paluu tietä pitkin takaisin lähtöpaikalle, reilut 40 km.

Reitti päättyi Ruotsinkieliselle alueelle. Hyvinhän tässä on pärjäilty heidänkin kanssaan...
 
 
 
Kartta…




Mutta, hei hei hei….

Eihän minun pitänyt tuosta reitistä kirjoitella, vaan siedätyshoidosta.




 
Olen tässä kuunnellut , sivusta seurannut ja lueskellut vuodatuksia hirvikärpäsistä. Tuolla kyseiselläkin reissullakin niitä oli. Joissain kohtaa vähän vähemmän, joissain enemmän ja jossain kohdilla (ei saisi sanoa, mutta tämä ehkä kertoo parhaiten tilanteesta) ihan vitusti.
Meikäläinenkin kyllä sietää niitä aika hyvin, mutta nyt meinasi alkaa käämi palaa parissa kohtaa.
Ensiksikin kiitos seuralle, että on hankkinut valkopohjaisen ajotakin. Siitähän oli helppo nähdä senhetkinen kärpästilanne. Eräässä kohtaa, kun takki oli jo täyteen pilkutettu, kärpäset alkoivat parveilla ympärillä. Enpä ole ennen moista, lajille täysin ei tyypillistä käytöstä havainnut. Ilmeisesti hekin huomioivat jo laskeutuneet kaverit ja alkoivat etsiä uutta, vielä valtaamatonta kohtaa kehostani.
Toisessa kohtaa oikein pysähdyin ja yritin laskea, kuinka tiuhaan uutta kärpästä pukkasi. 1-2 sekuntia näytti olevan uusien kavereitteni tuloväli. Onhan se kivaa olla suosittu.
Samaisessa kohdassa innostuin ensimmäisistä lumihiutaleista. Pian kuitenkin tajusin, että reilut 20 lämmintä ja lumihiutaleet eivät oikein istu yhteen. Lumihiutaleet olivatkin vain irtonaisia kärpästen siipiä, jotka varisivat, kun yritin putsata itseäni tunkeilijoista.
Purmojärven rannalla pidin pienen evästauon. Repun läpän alta paljastui vapaamatkalaisia….  ”Valehtelisin jos väittäisi” (Kolmas Nainen :-)  ), että niitä oli sata. Yli viisikymmentä nyt kuitenkin… Söin sitten evääni parin metrin päässä repusta, niin kuin se muka olisi jotain auttanut….
Reitin päätöskohdassa, ennen maantie paluuta, päätin putsata buffin. Olisikohan niitä ollut siinäkin kolmisenkymmentä. Buffin hakkaaminen levähdyspaikan pöytään irrotti niistä kolme. Loput 27 jouduin nyppimään yksitellen.
Vinkiksi, että kannattaa kuunnella musiikkia ”korvanapeista”. Eivätpä sitten enää pääse mönkimään korvan sisään…

Toisaalta sääliksi käy noita pieniä kavereita. Niin kuin mainoksessa sanotaan: ”Käynti optikolla usein riittää”. Kyllä minut ja hirven pitäisi pystyä erottamaan toisistaan. Kun minuun erehdyksessä laskeutuvat, jäävät suvunjatkamishommat sitten tekemättä.
Minua SE ainakin harmittaisi……


 

torstai 11. syyskuuta 2014

Renkaita potkimassa....

Spessun ensivuoden, 2015 mallien esittely ja koeajo kiertue pysähtyi tänään Seinäjoella. Ja pitihän sinne tietenkin mennä minunkin pällistelemään.
Eipä siellä nyt ihan ihastuksen huokailua kuulunut, kun meikä karautti Anthemilla paikalle.


 

Kaikenlaista kalustoa, maantiekoneita, cycloja ja monen tyyppisiä maastopyöriä oli tuunattu parhaimmilleen näytille. Jos pyörien "kuolaajalle" pitäisi rakentaa taivas, se olisi aika lähellä tällainen.
Itse viihdyin kylläkin enemmän Epic osastolla.




No takaisinhan sieltä piti vielä Giantilla lähteä, sillä hintaluokat oli sillä tasolla, ettei pelkkä säästöpossun rikkominen vielä rahoitukseen riittäisi.

Kotiinpäin ajellessa ajatukset oli aika sekavat. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin illan saldo tiivistyä kahteen lauseeseen:

Arveluttaa vieläkin tuo Brainin kesto pitkässä juoksussa.
Tahtoo Rovalin Control kuitukiekot. TAHTOO!!!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Vaeltelua pyörällä....


 
 
 

Taas kerran tuli kierrettyä Kauhajoen perämetsissä maastopyörällä. Nuo seudut alkaa olla jo varsin tuttuja, mutta etsittiin/ajettiin taas muutama uusikin polun pätkä.
Matkassa oli pari maastopyöräilijää, "terästettynä" parilla triathlonistilla. Mutta eipä siitä sen enempää, lukekaa täältä....

Viivaa täältä...


 


Äläkä saata minua kiusaukseen....

Monesti tulee kavereilta kyselyä, oletko käynyt ajelemassa siellä tai minkälaista tuolla olisi ajella. Niin kuin olisin jokin himputin kävelevä karttakirja.

Eilen kilahti sähköaivon ruudulle taas "jotain" reittiä.
Olenkohan jotenkin yllytyshullu vai pitääkö kaverit minua jotenkin helposti "vietävänä"????
Tuokaan ei kiinnosta sitten pätkän vertaa....













Ps. Onkohan siitä jollain gepsiviivaa...   ;-)





perjantai 5. syyskuuta 2014

Alamäkeä.....


 
En nyt koskaan ole pitänyt itseäni minään maastopyöräilyn aktiivina, pikemminkin olen ajatellut olevani kategoriassa harrastaja. Nyt olen huomannut, että matka harrastajasta, kuntoilijaksi ja siitä satunnaiseksi pyöräilijäksi on tosiaankin lyhyt ja jyrkkä….

Syötteellä vielä olin harrastaja, Rokualla olin jo siirtynyt kuntoilijalle sopivaan kuntosarjaa.  Päivitetty tieto on siirtänyt minut satunnaiseksi pyöräilijäksi, jos nyt enää oikein sitäkään. Kaikki kilvanajo tuntuu erittäin kaukaiselta ajatukselta. Voisi sanoa trendikkäästi: EVVK.  Vanhat ”kävyt”, jotka ei ymmärrä tätä, voi käydä hakemassa viisautta täältä.
 

Rokua MTB….

Alunperin ei ollut mitään tarkoitusta lähteä koko tapahtumaan, mutta..
 
1.   Vaimo halusi lähteä käymään katsomaan Rokuaa.
2.   Tyttö halusi lähteä käymään katsomaan Rokuaa.
3.   Itsekin aloin haluta lähteä katsomaan Rokuaa. Siihen ehkä oli syy kahdessa edellisessä mielipiteessä.
 
Näistä jo yksikin kohta olisi ollut riittävä, mutta nyt tuntui pakonomaista tarvetta lähteä.
Edellisenä iltana saavuttiin ”pelipaikalle” ja lähdettiin ajelemaan pientä iltalenkkiä. Kaikki kolme alkoi ihastua paikkaan. Hiekkakangasta riitti ajettavaksi…
Itse kisa meni kuntosarjassa tytön kanssa yhdessä ajellessa. Aluksi oli vähän vaikeaa, sillä jaloissa vielä painoi muutaman päivän takainen maakuntamatkailu. Ensimmäisen kympin jälkeen jalat alkoi taas tuntua omilta ja pysyin jo tytönkin mukana isommin yrittämättä.



Oli pakko ajaa reitin kovin ylämäki, kun Tarja kuvasi... (kuva: Tarja Kivirinta)


Vaimokin selvisi maaliin ja lievää katumusta tuntien tunnusti antaneensa ”suoraa palautetta”. ”Joku” oli tumpuloinut jossain alkumatkan ylämäki nyppylässä ja vaimo oli kaatunut väistäessään. Kaikki PERKELEET kuulemma eivät olleet tarkoitettu henkilökohtaisiksi muille ajajille, vaan pääosin itselle. Anteeksi vielä vaimon puolesta, Pohjalainen palaute, jos jollain korvat vielä punottaa…


Mitäs sitten…

Rokuan jälkeen pyörä oli puolitoista viikkoa rauhassa. Lomat oli lusittu ja töissäkin tuntui olevan tekemistä. Sehän tunnetusti haittaa harrastuksia. 
Huomenissa olisi suunnitteilla Kauhanevan ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa ajelua. Pakkohan on nyt lähteä ”vaeltelemaan”, kun lämpömittari huitelee yli 20 lukemia. Taitaapa sieltä ”satku” taas pyöriä mittariin.
Kuukausi olisi vielä aikaa Haanjaan. Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa, kannattaisi vähän ajella ennen sitäkin. Reitti on kuitenkin sellainen, ettei ihan ”vanhoilla meriiteillä” sitä kunnialla selvitä. Se on nyt kuitenkin varmaa, että en lähde sinne mitään uutta ennätystä metsästämään. Tarkoitus on vain ajella reitti rennosti läpi ja sitten tärpättiä käkättimeen…..

Mammuttimarssiin olisi pari kuukautta. Katsotaan nyt innostuuko. Vajaat parisataa kilometriä pyöräilyä maasturilla, yössä ja aamussa. 
Noo, olisihan siellä lyhyempiäkin matkoja, mutta mitä tyhmempi jätkä, sitä pidempi matka. Tarkennetaan vielä. Tämä lausuma koskee sitten vain minua, muuten voisi pyöräilevä kaveripiiri olla pian aika vähissä.

torstai 21. elokuuta 2014

Maakuntamatkalla…..


Huolestuneena olen seurannut, ehdinkö toteuttaa tänä kesänä Hämeenkyrö-Seinäjoki maastopyörä retkeäni. Lomakin oli jo viimeisillään ja kelit muuttumassa epävakaiksi. Tyttö oli tiistaina lähdössä etelän suuntaan autoilemaan ja päätin pikakomennuksella pakata tavarani ja ängetä pyöräni kanssa mukaan.

Harmittelua ja sotatilaa….

Hämeenkyrön St1 aukeaa 7.30. Oven takana odottelin aukeamista ja viimeisten eväitten ostamista matkalle. Sitten vain matkaan…. Tunti-kaksi sitten on sade loppunut ja maa on vielä märkä. Keplottelen itseni Pirkan Uralle ja menoksi. Alkumatkasta on pitkää heinää ja pusikkoa, eli jalat kastuu heti läpimäriksi. Pian pääsen hiekkakankaille. Aaahhh…  On tätä taas odotettukin.
 
 
Hämeenkyrön lentokentällä ensimmäinen tauko ja alan miettiä minkälaisen reitin valitsisin. Vatulaan asti täytyy mennä luotto singlejä ja mietitään sitten. Ulvaanharjulla alkaa mieli synketä. Crossimopot ovat myllänneet upeat neulaspolut kivikoksi, hietikoksi ja juurakoksi. Pari ajattelematonta kaveria on tuhonnut lähes kaiken….. Tätä jatkuu Vatulaan ja vielä sähkölinjallakin siitä eteenpäin. EI KIVA !
 
 
Puolipirkan muistomerkki. Takana uusi laavu, muutama vuosi sitten palaneen tilalle.
 
 
No… Onhan tuota polkua vielä edessäkin päin. Ennen Jämiä osun polulle, jota ovat hevoset talloneet. En oikein tiedä kumpiako vihaisin enemmän, crossimopoja vai hevosia. Siviilissä siedän molempia, mutta nyt maastopyöräilijänä harmittaa. Isolla Hoolla.

Kuluttelen aikaa niin, että Jämillä alkaa lounasaika ja olenkin ensimmäisenä kyttäämässä ruokaa. Jämiltä eteenpäin ja alkaa sataa. Sadetakkia vain päälle. Osun ensimmäiselle tiesululle. Niinisalon Unifilin joukot harjoittelevat tarkastuksia. Hähää… Minullapa on maastopyörä ja ohitan tiesulun viereistä polkua. Ja taas tiesulku. Tämähän on ihan motitettu koko metsä. Ruskalaavun vieressä on taas puomi ja pari kaveria pitämässä laavulla nuotiota. Sataa edelleen, mutta jatkan matkaa muutaman sanan vaihdettuani. Päätän mennä Kuninkaan lähteelle pitämään hetkeksi sadetta. Taas ohitan yhden tarkastuspisteen vauhdilla, mutta kukaan ei ainakaan uhkaa aseella tai huuda pysähtymiskäskyä…
 
 
 
Kuninkaanlähteellä odottelen hetkisen ja sade alkaa loppua. Taivaskin kirkastuu. Eipä muuta kuin Niinisalon sotilaskotia kohti. Matkalla tapaan vielä kuorma-autoja, Paseja ja tykkejä. Onpas nyt kalustoa liikkeellä. ”Sotkussa” sitten ei olekaan kuin pari henkeä. Ihmekös tuo, kun kaikki ovat metsässä. Syön nautinnolla munkin. Jääköhän tämä viimeiseksi pysäykseksi näillä matkoilla? Vuodenvaihteessahan pitäisi koko varuskunta loppua….



Olen matkassa hyvissä ajoin, eikä kiire Nummijärvelle vaivaa. Siksipä päätän ”taas” väistää pohjankankaan ampuma-alueen länsipuolelta. Kylä- ja metsätietä muutama kymmenen kilometriä. Kivempaa tämäkin, kuin reilun parinkympin asfalttinen pikataival itäpuolella.
Vähän ennen Kantttia alkaa taas sataa. Tiet ja polut alkaa mennä kuralle ja homma muuttuu likaiseksi. Edelleenkään ei ole kiirettä ja teen pieniä retkiä sivuille. Kauhanevan uudet pitkoksetkin ajan nyt kokonaan. Viimeksi ne eivät olleet vielä ihan valmiit. Pari kilometriä lankkuja… Eteläosaan on kyllä kerätty kaikki mahdolliset mutkat lankkuihin. Tavallisesti ne tehdään varsin suoraan, mutta täällä kiemurrellaan. Loppuosa on sitten vähän suorempaa, järven rantaa. En muista, että koskaan olisin nähnyt Kauhanevaa näin kuivana. Näyttää siltä, että siellä pääsisi ihan kävelemäänkin kuivin jaloin.
 
 
 
 
Vielä pientä mutkittelua Nummikankaalla ja saavun Nummijärven leirintäalueelle ilta seitsemältä. Taukoineen 11,5 tuntia matkassa.

Oma henkilökohtainen huoltajani saapuu myös ”lomaselle” viettämään iltaa kanssani. Ilta menee rattoisasti mökin terassilla katsellen ja kuunnellen sadetta. Taidetaan olla leirinnän ainoat mökkiasiakkaat. On hiljaista. Ilta hämärtyy ja järven takana salamat välähtelevät harvakseen. Vaimeaa ukkosen kumua kantautuu korviin. Ajatuksia vaihdetaan harvakseltaan ja nautitaan kiireettömästä, teeveettömästä ja tietokoneettomasta rauhasta….

  
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


Lähden kastumaan…

Koko yön on satanut, mutta ei enää. Jätän kuitenkin sadetakin päälle kun lähden. Onkohan tämä sitä käänteispsykologiaa. Kun on sadetakki päällä ei sada…. On lämpimämpää kuin eilen ja joudun riisumaan takin muutaman kilometrin jälkeen. Hip hei, tää on kivaa... Teen taas uusien polkujen etsintääkin…..
Pirttikankaalla alkaa sataa. Ajelen Sahankylän läpi Pietarinkoskelle taivasta vilkuillen. Tummaa, niin tummaa. Odottelen hetkisen Pietarinkoskella, mutta sitten totean asian turhaksi. Autiomaassa pysähdyn laavulle kiskaisemaan myös sadehousut jalkaan. Vielä taitaa löytyä miehestä kuiviakin paikkoja, eli ei mitään hätää. Naureskelen itsekseni, ettette vielä muut tiedä, mutta Haanjassa sataa tänä vuonna. Sitähän tässä harjoitellaan…. Autionmaan ja Pitkämön väliselle osuudelle on ajettu ”ketunmullan” tapaista hiekkaa joka on mennyt ihan mudalle. (Taas se Haanja!) Raskasta, ”sirvailevaa” ja kuraista menoa.

 
Muuten pärjään sateessa ihan hyvin, mutta jätin kenkien suojat pois varustuksesta. Jostain kun pitää repun painoa tiputtaa, niin tavallisesti se tapahtuu mukavuuden kustannuksella. Pääpaino on kuitenkin etenemisvarmuudella. Pyörä ja vaatteet on sen verran kurassa, että pysähdyn Pitkämön altaalla pesulla. Sopivastihan siinä on veneitten laskuluiska. Kävelen luiskaa ja huomaan, että vesihän on lämmintä. Menen pyörän kanssa puolireiteen syvyyteen. Ei ole enää vaaraa, että kastuisin lisää ja vesi lämmittää sopivasti. Huuhdon vielä pyörästä kurat ja voitelen ketjut uudelleen. En oikein käsitä kuinka pääsin Jalasjoen hiihtolatusillan yli. Jyrkkää, liukasta laudoitusta molemmin puolin… Ilmoissa ei mitään uutta. Sataa.

Nousen Pitkämön kanjonista puronpohjaa, joka kait on jonkinlainen tie, kuivemmalla kelillä. Hevosten harjoitusrataa. Tännehän on ajettu taas sitä pehmeää ”ketunmultaa”. Pääsen palan matkaa ja alkaa kuulua traktorin ääni. Tietystihän sitä mutaa ollaan lanaamassa ja voin tunnustaa, että oli kuraista ja raskastakin seuraavat pari kilometriä. Kun laskettelen Käräjävuorelta Kurikkaa kohti, huomaan äkkiä, että sade on loppunut. Noo… Pari minuuttia ja sataa jälleen…..
 
 
 
Aikomus oli pitää ruokatauko Kurikassa, mutta epäilen vaatetuksen olevan siinä kunnossa, että tulisin ulosheitetyksi mistä tahansa paikasta. Siksipä päätän jatkaa matkaa. Alan myös miettiä jatkoa. Taidan skipata Santavuoren ja Luomaistenkallioitten avokalliot. Kuluneet ”Ralli Ranet” eivät oikein pääse oikeuksiinsa märillä ja liukkailla kallioilla. Pääsen ajelemaan niitä kuivassakin kelissä ja kuivilla vaatteilla.  Lähden kapuamaan Meskaisiin ja matkanteko alkaa tökätä. Energiat taitaa olla lopussa… Onhan tässä jo aamupalalla reilut viisi tuntia riehuttukin. Pysähdyn Meskaisissa, mutta ei oikein ”nappaa” alkaa syödä eväsleipiä sateessa. Otankin repusta pari geeliä, patukan ja päätän, että näillä mennään kotiin. Pelkään seuraavaa polunpätkää. Korkeassa ruohikossa piileskelee monta sopivaa kiveä luiskauttamassa eturenkaan. Pelkoni oli onneksi turhaa, sillä mönkijä on ajanut polun läpi ja ruoho on vähän tallaantunut… Kiitos mönkijäkuski. No, vain tämän kerran, etteivät ylpisty. Paljonhan he saavat pahaakin aikaan poluille. Säätilassakin tapahtuu muutoksia. Nyt sataa ja lujaa….

Meskaisen-, Hangasmaan- ja Lahden metsäautoteitä pienillä polkusiirtymillä kotiinpäin. Pojanluoman perukoilta vajaan kympin asfaltin kotiin päätän ajaa. Tähän mennessä mittariin on kertynyt n. 220 km ja siitä olen ajanut kympin verran päällystettä. Katson ansainneeni tämän lopun siirtymän. Yllätän vielä itseni. Pyörä kun saa asfaltin alle, jalat alkaa pyöriä kummasti. Niin kuin ei vielä olisi lenkillä käynytkään. Tulen viimein kotiin. Niin muuten, sataa….
Jotain on jäänyt mieleen tytön rekikoiraharrastuksesta. Pesen ja huollan kulkupelin ensin. Kiitos taas, kun toit ongelmitta minut kotiin… Sitten heitän repun pois ja kävelen vaatteet päällä suihkuun. Riisun kerros kerrokselta vaatteet pois ja huuhdon hiekat lattialta. Menen saunaan ja totean, että eiköhän tämä ollut tässä.

 
Ps. Tulen saunasta. EI SADA…….

 
Ensimmäinen päivä