No niin… Alkaa taas elämä tasaantua sen verran, että ehtii istahtaa sähköaivon ääreen…
Viikonloppu meni pyöräillessä…
Koska Etelä-Suomeen mentiin matkaan lähdettiin perjantai aamusta. Vaimon vieressä riemuitessa ”kisaturismi kauden”, tämän kesän alkua, suunnistettiin Sipoon Nikkilään. Täällä aloitettaisiin illalla pyöräsuunnistuksen kansallisella kisalla. Siellähän monien vuosien varrelta kertyneet tutut taas tapasivat, ei niin pitkän, eikä kylmänkään talven jälkeen. Rupateltavaa olisi riittänyt, mutta ajamaankin täytyi lähteä. Lähtenyt olisi kyllä mielellään ennemminkin… Sillä kevään ensimmäinen kunnon sade, alkoi piiskata eteläistä Suomea oikein tunteella.
Jotkut ehtivät ajaa kisan kuivalla kelillä ja olivat kyllä onnekkaita. Reitin varrella oli sen verran liukasta juurakkoa. Vielä useinkin viistosti kallellaan olevalla polulla. Ajaminen oli paikoin, enemmän tai vähemmän taiteilua ja pystyssä pysymisen tavoittelua. Parissa alamäessä jopa hiipi ajatus siitä, että nyt ei enää mies vie pyörää, vaan pyörä miestä.
Suunnistuksessa näkyi kolmen vuoden tauko lajista. Hermostunutta yliyrittämistä olisi ehkä osuvin ilmaus. Noin puolessa välissä rataa alkoi jo itseäkin naurattaa moinen vouhkaaminen. Siitä eteenpäin tuli jo muutamia onnistumisen elämyksiäkin. Ehkäpä tämän vielä oppii… Tai sitten ei….
Fyysisesti ei ollut hyvä päivä ja liukkaat olosuhteet eivät oikein antaneet mahdollisuutta pistää itseä ”lujille”. Kisakausi on kuitenkin avattu vajaan tunnin aloituksella, ja hyvä niin.
….pyöräillessä…..
Seuraavaksi päiväksi piti hommata itsensä puolilta päivin Rajamäelle. MTB ajohan alkoi vasta 13.30 ja aamusta oli aikaa tehdä se ”pakollinen” IKEAn keikka. Samalla kun seuduilla pyörittiin, myös minä kävin ostoksilla, mutta siitä myöhemmin....
Autoillessa kisakeskusta kohti, vaimo esitti terävän huomion… ” Kun tuolla Seinäjoen suunnalla ajellaan, ihmisillä ei ole pyöriä autojen katoilla. Mutta annas olla, kun lähdetään ajamaan kauemmas, pyöriä alkaa aina näkyä tosi monissa autoissa.” Syytä moiseen ei tarvinnut pitkäänkään pohtia…..
Rajamäellä oli jo täysi kisameininki päällä, kun paikalle saavuttiin. Taas se tuttujen kavereitten määrä, joidenka kanssa piti vaihtaa ”talvehtimisen” kuulumiset oli lukuisa. Kyllähän me vaan niin isoa samanhenkistä perhettä ollaan…..
Noh.. Pyörä kasaan ja lähes kylmiltään lähtöön. Jätin vähän tahallaan lämmittelyn vähemmälle. 13.30 lähdettiin alkumatkan kilometrin päällysteosuudelle. Pää pyöri ja aivot yritti raksuttaa, mihin kohtaan letkaa alkaisi itseä tyrkyttää. Otin kuitenkin hyvin varovasti ja sopuisasti löysin itseni vähän puolen välin huonommalta puolelta. Pätkä latupohjaa ja sopuisasti polulle. Noin neljän kilometrin kohdalla alkoi tuntua, että paikka harvenevassa jonossa on löytynyt ja nyt saa mennä jo omaa vauhtiaan.
Rajamäen lähdössä....
Reitin aloitus oli vähän helpompaa teknisesti. 10-15 km välille oli löydetty vähän teknisempääkin kivikkoa poluille. Ensimmäisellä kierroksella jotkut 26” ajavat näyttivät olevan vaikeuksissa täällä. Omakin ajo vähän rikkoutui ja paikoin meni tuuppaamiseksi. 15 km jälkeen taas alkoi helpompaa ja sopivasti sain eteeni hyvän ”selän”. Näin mentiin ensimmäinen kierros loppuun. Pysähdyin nappaamaan banaanin palan huollosta ja hivenen tipahdin letkasta. Toisen kierroksen ensimmäiset 15 km menin lähes yksin. Jossain edessä vilahteli muutaman hengen ryhmä, mutta väli ei lyhentynyt, ei pidentynyt, vaikka vähän oli yritystä saada heidät kiinni.
Tässä vaiheessa huomasi, että on kevään ensimmäisiä kisoja. Porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan, lähes kaikki kramppeja valitellen. Ennen toisen kierroksen teknistä osuutta sain uuden juomapullon huollolta. yritin juoda, mutta hyvät juomakohdat oli kateissa. Jossain kohtaa kädetkin alkoi ”loppua” jatkuvaan röykytykseen. Pientä ravistelua ja sopivasti vastaan tullut ”talutus” alamäki toi helpotusta siihen vaivaan. 45-47 kilometrin kohdille sattui pieni notkahdus. Jotenkin vain tuntui, että vauhti hiljenee ja jalat tyhjenee. Sykkeissä tuota notkahdusta ei huomannut. Vähän ”vasemmalla silmällä” olin tarkkaillut syketasoani koko matkan ja se pysyi yllättävän tasaisena koko matkan. Pari henkilöitä tuli takaakin edelle, mutta enemmän itse ohittelin lopussa. Ihan loppukiriin ei enää löytynyt kiistakumppania, vaan kruisailin ihan yksin maaliin.
Mitäs tästä viikonlopusta jäi sitten käteen…. Suunnistuksellisesti mennään pohjamudissa. Sieltä ei ole kuin suunta ylöspäin.
Fyysisesti en oikein tiedä. Sarjani kärki näyttää karkaavan yhä kauemmas. Toisaalta joihinkin tuttuihin ei ole enää niinkään pitkää välimatkaa. Rajamäellä jäi jopa joitain ennen voittamattomiani kavereita huonommille sijoille.
Tasainen ajo, tasaisilla sykkeillä, ilman sen suurempia ongelmia. Sunnuntaina ajelin jo pienen palauttavan ajelun, ilman sen kummempia tuntemuksia. Ilmeisesti palautuminen on hyvin käynnistynyt. Maanantaina vähän tutui reisien etuosassa, että kait sitä on jotain outoa hommaa tehty jaloilla. Tätähän sieltä lähdettiin hakemaan. Vauhtia on vielä kesä aikaa kaivaa esiin….. Jäi hyvä mieli…..
…äitienpäivän muodollisuuksissa….
Kun muodollisuudet alkoi olla hoidossa, oli aika kaivaa oman etelän ostosreissun anti esiin. Pientä askartelua ja varaosahyllyjen koluamista ja TADAA….. Siinä se oli vaimon äitienpäivälahja. Noin kello 18.00 kävin huutamassa ”mittatikun” paikalle ja säädettiin ajoasentoa kohdilleen. Ja pitihän sitten vielä yhdessä käydä pienellä koeajolla…..
…tulevan pohdintaa…
Tai eipähän tuota tarvitse taas hirmuisesti miettiä. Ensi viikonlopulle on ilmoittautuminen sisässä. Taas taitaa olla edessä jotain sellaista, mitä ei järki-ihmiset ihan ymmärrä…. No, eipä siitä vielä sen enempää. Pidetään hulluja jännityksessä…….
….ja lopuksi
Kisaviikonlopuksi vähän kevensin liikkumistani. Ilmeisesti valmennusporras ei tätä hyvillä mielin katsonut. Vaikka nyt yli 30 vuoden yhdessäolo vaimon kanssa on jo terävimmän kärjen tylsyttänyt ”hanipuppelipusipusi” kotiintuloista, nyt yllätti. Pyöräilyltä palatessani oli heti tyly kysymys vastassa: ” Mitä sä nyt jo tulit!?!”. Yritin hätäännyksissäni selitellä, että olinhan nyt sentään ollut lähes pari tuntia poissa…. Vastaus : ”Jaa-a, en vain oo tottunut, että tuut nuonkin nopeasti takaisin…”
Ihmisille tulee aina joskus tilanteita, että hetken kuluttua/myöhemmin vasta tajuaa mitä olisi pitänyt jossain tilanteessa vastata. Minullekin kirkastui vasta myöhemmin, että olisi pitänyt mennä kurkistamaan makuuhuoneen vaatekaappeihin….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti