Sivut

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kausi loppu… HÖH!


Monet kaverit ovat jo kertoilleet pesseensä ja putsailleensa pyörän ”talviteloille”, kevättä odottamaan. Itsellä vielä ajokausi jatkuu paristakin syystä. Ensinnäkin tätä vuodenaikaa aina odotan. Nyt pääsee ajelemaan niillä pehmeämmilläkin poluilla, mihin ei viitsinyt kesällä mennä. Kun asuu täällä rämäköitten keskellä, pehmeäpohjaista polkua piisaa. Nyt kun pakkanen on kohmettanut maanpinnan, nämäkin polut ovat kivoja ajeltavia. Toki tämän kesän vähät sateet on mahdollistanut ajelun joillain, normaalisti märillä osuuksilla, mutta nyt KAIKKI polut on kevyesti ajeltavia. Toinen syy on Kuortane testing lab. Iski ”nakki” eräässä pyöräilyyn liittyvässä laitteessa ja pitää vähän potkia itseään liikkeelle, että saa aikaiseksi jotain testituloksia.

 
Kohmeista suopolkua

Eli pyöräilykausi jatkuu ja jatkuu..  Ajokausi alkoi maaliskuun lopulla ja on jatkunut lähes tasan 7 kuukautta. Vaikka 400 tunnin maasturin satulassa istumisen rajapyykki on jo ohitettu, ei vielä tunnu pahalta. Jotkut sanovat iästään, että se on vain numero. Meikäläinen voi puhua monikossa ja sanoa, että nehän on vain numeroita.

Monesti tässä blogissa esiintyy teksti: ”Oli hetkellinen mielenhäiriö”. SE iski taas. Jotain piti vielä keksiä… Ja löytyihän se jokin. PeräkylänPonnistuksen Mammutti marssi. Hmm… Kuulostaa tarpeeksi hullulta... Koti ja työasiat sai järjestykseen ja ilmo sisään vain… Koska liikkuminen tapahtuu pimeässä, öiseen aikaan, piti alkaa etsiä omia ”Kiina ihmeitään”. Polttelin akkuja tyhjäksi ja meinasin heittää ne lataukseen….. MITÄ HITTOA! Tytön koira oli syönyt laturin ja toinen oli ”lomamatkalla jossain päin Suomea”. Tunnustettiin jopa, että pari päivää sitten laturia oli käytetty puruleluna… Piti vetää tosi syvään henkeä ja pidätellä itseään, ettei yksi otus olisi päässyt koirien taivaaseen. No, iskä otti kolvin kätöseen ja perusti pienimuotoisen korjauspajan. Nyt taas lataa… Näyttää siltä, ettei tälle projektille ole Luojan siunausta, mutta katsotaan kortit loppuun asti. Jos näyttää siltä, että tulee muutakin kerrottavaa, kuin että tankillinen naftaa paloi, palataan asiaan.

Täältä tähän…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti