Maantie on kuuma....

Highway to heaven…

Varsin liikunnallinen viikko taas on takana. Auton mittariinkin kertyi kilometrejä lähes 3500 km. Vaikka viikkoon sisältyi myös liikuntaa jalan ja pyörällä, oma hiilijalanjälki taisi siltikin kasvaa yhdellä kengännumerolla.

Viikko alkoi perinteisellä ruskaretkellä pohjoiseen. Tänä vuonna pohjoisen ruska ei ollut ihan niin hyvä ja ehkä jo mennyt vähän ohi, mutta melkein 30 tuntia tuli käveltyä maita ja mantuja. Torstai aamusta auton nokka kohti kotia, vaihdettiin vaelteluvaatetus pyöräkamoihin, muutama tunti unta ja matka jatkui kohti Haanjaa.

Ensimmäinen pysäys tulee Ylöjärvellä, missä nostettiin pari pyörää lisää auton katolle. Eli Laura ja Mikko istahtivat takapenkille. Kiireellä kohti terminaalia ja pian oltiinkin ulkomailla. Tarton kohdilla tietenkin pakollinen pysähdys paikallisessa Hawaii express liikkeessä. Pientä hypistelyä ja huokailua, mutta uutta pyörää ei ilmesty kenellekään. Vielä viimeinen etappi ja illasta ennen kahdeksaa ollaan jo kisakeskuksessa Kubija hotellilla kuittaamassa numeroita ja muuta tavaraa. Ilta kuluu aika hissukseen, mutta ei hiljaisesti. Onhan kysymys Seinäjokelaisista….

Highway to hell…

Aamupalalla on jo aika hiljaista porukkaa. Joillain on ilmeisesti jotain tavoitteita….. Liukenen myös paikalta huoneeseeni ja alan sekoitella urheilujuomia ja laskemaan geelejä. Aamun ISO kysymys on vaatetus. Vaikka sadetta ei päivällä (ehkä) ole luvassa, ilma on varsin viileä. Päätän lähteä kuitenkin lyhyillä ajohousuilla, vaikka monilla näyttää olevan pitkääkin päällä. Yläosan vaatetus mietityttää. Suunnitelmissa on ajopaita ja päälle lämmittelytakki. ”Gekko” huomaa suunnitelmani ja saan palautetta: ” Äläs nyt Vema taas lähde minnekään retkeilemään!”. Muutan vielä vaatetusta irtohihoihin ja tämä osuu kyllä varsin hyvin kohdilleen. Pientä verryttelyä, pakollinen ryhmäkuva ja aletaan siirtyä kohti lähtökarsinaa. Muutamalle tutulle vielä kertoilen reitistä. Myöhästyn hieman ja jään ehkä liian taakse. En ole kuitenkaan huolestunut, sillä ensimmäisillä tiekilometreillä pystyy korjaamaan tilanteen. Kello 9.00, ketjut yläpuolelta kireälle ja menoksi.

 

 Kuva : Gaissa

 

0 – 25 km Isostar TP1

Ensimmäisillä tiekilometreillä parantelen sijoitustani noin sadalla. Vaikka Virolaiset menevät tietä varsin vauhdikkaasti, ylämäkeä riittää ohitteluun. Saavatpahan jalatkin vähän herätystä. Ennen ensimmäistä polkua riuhtaisen vielä muutaman sijan ja arvelen olevani aikalailla kohdillaan. Polulla vauhti hiljenee ja mennään ihan rauhallisesti. Noin 15 km kohdille mennään kiltisti jonossa. Eipä tässä kannata hötkyillä. Vielä on aikaa kiristääkin. Haanjan hiihtokeskuksen kohdilla porukka alkaa hajota ja oma vauhti löytyä. Mutaa on vähemmän kuin viime vuonna. Hyvältä näyttää…. Vilkuilen kelloa ja ajelen noin 6.30 aikataulussa. Ennätystäkö pukkaa??? Ennen 25 huoltoa ajan Salmisen Lauran kiinni ja ajellaan peräkkäin huoltoon. Pari mukia urheilujuomaa ja jatketaan….

25 – 44 km Eesti Pagar TP2

Jatkan muutaman kilometrin Lauran peesissä ja päätän lähteä sopivaan letkaan mukaan. Vauhti on mielestäni varsin kohdillaan. Poluilla pysyn hyvin mukana, mutta helpommilla osuuksilla mennään EHKÄ liian lujaa. Suur Munamäg puuskututtaa ja päästän kiireisempiä ohi. Varovasti, varovasti, ettei mene ”tukkoon”. Mietityttää, mietityttää…. Päätän kuitenkin jatkaa porukan mukana seuraavaan huoltoon. Täällä on tuttujakin ja tankkailen banaaneilla. Pidän ihan rauhassa muutaman minuutin paussin.

 Kuva : Gaissa

 

44 – 63 km Karni TP3

Nyt on jotenkin vaikeaa… 50 km, eli puolivälissä ollaan. Aika alkaa painua yli 6.30:n. Massamurhaaja alas. Hyvä, hengissä vielä. Tästä tulee ilmeisesti hyvä mieli ja kaadun kura”spoorista”. Vauhtia ei onneksi pariakymmentä enempää. Ajo muuttuu vähän varovaisemmaksi ja sekin harmittaa. Edestä ketjut hyppää pikkurattaan sisäpuolelle. Ähh… Muutaman kilometrin kuluttua taas… Voi nyt PIIP. Äkkään, että takavaihtajassa on puolen kilon mutamöykky ja jousi ei jaksa pitää ketjua kireällä. Putsataan, putsataan… Rytmi menee rikki ja sorrun ajelemaan yksistäni ”mukavuus alueella”. 55 kohdilla oleva Jaanimägi tihkaisee tosissaan. Nyt on jotain vialla.. Huollossa pidän taas taukoa. Tankkaan geeliä sun muuta. Toivottavasti nyt alkaisi taas kulkea.

63 – 82 km A. Le Coq TP4

Pyörä liikkuu, mutta sijoitukset ei muutu. Takaa tulee joitain, mutta en jaksa alkaa roikkua. Myös joitain on ”sipannut” pahemmin kuin minä. Kunhan ajelen….. Vähän ennen 70 km kohtaa Laura tulee takaa letkan mukana. Kaivan jostain voimia ja lähden mukaan. Monessa kohtaa jo huulet muodostivat sanoja: ” Nyt ei enää jaksa, hyvää matkaa!”, mutta miehinen itsetunto ei anna periksi. Roikutaan, roikutaan…. Laskussa ennen Vällämägi nousuja yritän kerätä voimia. Pian niitä tarvitaan….. Alku tuupataan, ajetaan, tuupataan ja loppu taas ajetaan. HUOH!!! Puolet ohi…. Lähdetään laskeutumaan ja Lauran pyörä heittää puun juuresta täysin poikkipäin eteeni. Homma hoituu hienosti. Vaikka taitaa vähän pelästyä, lukotkaan ei polkimista irtoa. Polkaisen taas pyörää vauhtiin, etten jää takana laskevien jalkoihin ja POLJIN LYÖ TYHJÄÄ. Höh mitä nyt. Heitän pyörän polun sivuun ja menen keräilemään polulta matoa, jota ketjuiksi kutsutaan. Harmittaa isolla H:lla. Viikko sitten olin kertoillut vaimolle pyörän olevan kunnossa, mutta ketjut ehkä pitäisi vaihtaa. No, eipä tullut vaihdettua….. Repusta löytyy katkaisin ja lukkopaloja, eli ei mitään hätää. Seuran ”Keskeytys-Keijo” palkinto taitaa jäädä saamatta. Nokkospuskassa ähellän ketjut taas paikalleen ja matkaan. Vällämägi kakkonen menee jo lähes ajamalla. Huilattiinhan tuossa äsken. Huoltoon ja RC-colaa huuleen.

82- 103 km Maali

Tämä väli on ollut aina minulla ”vahva”. Alamäkivoittoista kylätietä ja pahat tuuppausnousut laskettavissa yhden käden sormilla. Seitsemän tunnin alitus vielä siintää kirkkaana mielessä. Saan hyvän selän eteeni ja taivalletaan yhdessä tunneliin asti. Sijoitus ei enää pahemmin nouse, mutta vauhdilla mennään. Jossain vaiheessa ajan TAAS  Laurankin ohi. Viisi kilometriä ennen maalia alkaa tämä kaveri tummua. Nyt mennään viimeisillä. Kisakeskus alueella oli päivän mittaan satanut ja reitti alkaa mutaistua. On aluksi aika jännä tunne, kun pyörä menee ”mutaliirrossa” kaiken aikaa. Vaikka yrittää ajaa kuinka suoraan, pyörä sirvailee 10-15 cm sivuilleen. Lopun asfaltilla ei meinaa saada 25:tä pyörän mittariin. Maali tulee ja pelastaa. Olutta, Colaa, banaania ja paitaa lykätään käteen ja alkaa pikkuhiljaa hymyilyttää. SE OLI SIINÄ. Pientä jonotusta pyörän pesuun, suunta kohti kylpylää ja ruokailua. Hieronta nätiltä ”blondilta” saa kaverit kadehtimaan. Heille nimittäin osui miespuoliset hierojat …. Niin se elämä taas alkaa hymyillä.

Reittikartta
Garminin viiva
Tulokset 100 km
Tulokset 100 mailia

Lopuksi

M50 sarjassa tuli 7:s sija ajalla 6.55:03.

Tämän vuoden Haanja oli tuollainen ”keskikostea”. Mutaa oli, mutta ei ihan liiaksi asti. Ivarin ”mutaindeksi luku” oli 5. Reitti oli taas sitä taattua ja tuttua. Omasta Garminin jäljestä näkyy reitin mäkisyys. Nopeusviiva heiluu laidasta toiseen.  Tätähän tänne tultiin hakemaan. Järjestelyt toimivat taas kerran mahtavasti. Monella järjestäjällä olisi oppimista näistä Virolaisista. No ehkä After Bikeen voisi panostaa enemmän….

Oma ajo jätti vähän kaksijakoiset tunnelmat. Puoleenväliin asti meni hyvin ja suunnitellusti. Sitten tuli ”jotain”. Joko menin 30-45 välin vähän liian lujaa tai nestettä tuli nautittua liian vähän.

Toisaalta... Menikö ajo huonosti, jos aika parani viime vuodesta melkein tunti ja 40 minuuttia???