Tahkosta nauttimassa....

 

 

 

Voin taas onnitella itseäni. En niinkään siitä, että Tahko tuli ajettua ongelmitta läpi. Vaan siitä, että olen jo niin iso poika, että voin itse päättää tekemisistäni. ???  Eli lievää suuremmasta painostuksesta huolimatta, en lähtenyt 240 kilometrin kuninkuusmatkalle, vaan lähdin taas yöpyöräilyyn nautiskelemaan. Nooo… Tulihan sitten vielä laseteltua toinenkin kierros heti perään, ihan vaan nautinnon pitkittämiseksi. Mitäpä sitä voisi olla, vanhalla miehellä öiseen aikaan muuta kivaa tekemistä, kuin ajella pyörällä???....

Tänä vuonna lähtöön päin ajellessa oli hyvä tunnelma. Viimeisissä ajoissa oli alkanut löytyä yhteinen sävel uuden 29” kanssa. Valmistautuminen ja tankkaus oli mielestäni kohdillaan.  Paljon tuttuja kavereita lähdössä 240:lle. Hymyilytti ja oli varma ja rauhallinen olo.

Muutamat yläfemmat tutuille onnentoivotuksiksi ja puolilta öin matkaan. Alussa näyttää heti parin-kolmenkymmenen porukka lähtevän omia menojaan. Menkööt, jään ajelemaan seuraavin yksittäisten kavereitten kanssa. Golfkentän kohdilla porukka on jo niin hajallaan, ettei muut ajajat enää häiritse. Taas kerran voi todeta: Tätähän täältä tultiin nimenomaan hakemaan. Eipähän tarvitse jonoissa kiroilla….

Mummonmäkeä kohti. Jalat ei tunnu oikein hyviltä, eikä huonoilta. Normisettiä??. Hivenen takareisiä ”kiristää”, mutta ei vaivoiksi asti. Tunne seuraa aina pitkissä tiepätkissä. Olisiko venyttelyn puutetta?? Tai siis olen kuullut, että jotkut venyttelevätkin… Kinahmi ykköstä tuuppaamaan.
Ne LEPAKOT. Ovatko nämä nyt niitä Tahkon legendaarisia ”hevosen kokoisia paarmoja”. Onnekseni olen katsonut sen verran vähän kauhuleffoja, etten pode mitään fobiaa niitä kohtaan. Näitä ihastellen ykkönen ylös, ihan huomaamatta. Päällä huomaan, että reitti on paremmin ”auki” kuin viime vuonna. Heinää on niitetty enemmän ja kylmän alkuvuoden takia heinä on ehkä lyhyenpääkin.

 

 

Alkaa hämärtää ja lamppu palamaan. Saan hyvän selän eteeni ja etenemme hyvällä vauhdilla. Nyt huomaa kuinka paljon helpompaa 29” onkaan edetä. Loppulaskussa Eskolaan, pyörän perä lähtee kerran jo nousemaan. Sekunnin ajan jo näen kiviryteikön lähestyvän kasvojani, mutta takarengas päättää kiltisti laskeutua ”normi” asentoonsa. HUH… Eskolassa banaania ja urheilujuomaa ja menoksi. Kakkos Kinahmia en edes yritä ajaa kovin pitkälle. Tuuppaamalla menen ihan samaa vauhtia kuin muutkin ajamalla. Vanhan juoksijan etuna on, että jalat vain palautuu pienestä kävelyhetkestä. Kalkkiruukin lasku (omasta mielestä) hyvää vauhtia alas. Lopussa kylläkin joku laskee melkein puolta lujempaa ohitse. Kaverilla ei liene itsesuojeluvaistoa???

Kalkkiruukin huolto. Vilkaisen kelloa ja totean tulleeni vajaat kymmenen minuuttia nopsemmin, kuin vuosi sitten. Lehtomäkeen lähden taas kolmen Jumiklossin kaverin perässä. Lehtomäkeä alas laskettaessa eräs heistä tekee pyörän kanssa täyden kuperkeikan edessäni. Ohjaamossa on hetkisen paniikkijarrutusta, etten mene samaan kasaan. Pysähdyn kyselemään tuntoja, mutta ei mitään hätää. Kypärän lippa vain repsottaa ja kaveri repäisee sen kokonaan irti. Muut Jumiklossilaiset jäävät odottelemaan kaveriaan ja jatkan yksinään matkaani. Hiekkamonttujen luona saan Pitkäsen Lissun selän eteeni. Näyttää olevan nämä maastopyöräilevät naiset kohtaloni. Viimevuonna ajelin Salmisen Lauran kanssa monessa kisassa samoja vauhteja ja nyt vaan henkilö vaihtui. Tapaan taas myös ”läskillä” ajelevan Antti Sintosen (???), jonka kanssa ajellaan samoilla huitella koko minun kaksi kierrostani. Tuulivaara kevyesti ylös. Tuulivaaran jälkeisissä kivikoissa taas mietin eroa viimevuoden ajooni. On tämä helpompaa 29:llä. Varovasti, varovasti, ettei mene rengas… Rahasmäessä pakollinen vohvelitauko ja eteenpäin. Laskuosuudella taas huomaan jotain. Vauhti on ilmeisesti viime vuosista noussut, sillä tuntuu että takajarru joutuu useammin töihin, kuin ennen. Ennen el Grandea alkaa vilu hiipiä puseroon. +3 näyttää mittari. Aurinko alkaa nousta ja linnutkin ovat heräämässä. Grande yhdellä lyhyellä tuuppauksella ylös. Pitää oikein käskeä itseään, ettei pysähtyisi mäen päällä katsomaan ja ihailemaan auringonnousun maisemaa. Loppulasku vielä. Hitaampivauhtinen, kuin entinen, mutta ei tämä helppo ole vieläkään.

Puolenvälin huolto. Lamppu pois ja juomapullo vaihtoon. Viileässä kelissä en ole juonut kuin n. puoli litraa. Mietin vielä vaatetusta, mutta eiköhän se ala pian ilma lämmetä.
Patukkaa mutustellen alan nousta hotellilta. Teen päätöksen. Nyt aletaan mennä ”nautintokierrosta”. Annan myös itselleni luvan pysähdellä valokuvaamaan.

Alkumatkan tieosuuksilla joudun pitämään vauhtia, että saan pidettyä lämmöt ”koneessa”. Kinahmi1. Alapuolella olevassa talossa alkaa kukko laulaa, kun alan nousun. Hymyilyttää….. Moniko on tätä kokemassa??? Valokuvaaja nousussa pyytää ottamaan kärsivän ilmeen. Milläs otat, kun on hyvä olla. Ykkösen päällystän polku ei tahdo mennä sujuvasti. Mitäs tässä nyt??? Ahaa… Pitää vähän nostaa vauhtia, niin alkaa osua ajo kohdilleen.

Kalkkiruukin huoltoon jää Antti ja Lissu pitämään pitempää taukoa ja siitä eteenpäin ajelen ihan yksistäni. Ajelen rennolla, hyvällä lenkkivauhdilla ja NAUTIN lämpenevästä aamusta. Tahkon päältä vielä muutama kuva ja loppulasku maaliin…..

Jos joitain kiinnostaa aikani, niin ensimmäinen kierros meni alle  4 tunnin ja toinen saman verran yli :-)

KIITOS kaikille jotka antoivat peesiapua meikäläiselle.

ON TÄMÄ HIENO LAJI JA MAHTAVIA (tuiki tuntemattomia) KAVEREITA REITILLÄ.

Ja vielä syvä kunnioitukseni teille 240 selättäjille. Osaan kyllä arvostaa suoritustanne…..




Ps. Onneksi olkoon myös "entiselle tyttöystävälleni" ja "pikkuvauvalleni", hyvin menneestä ajosta !