Sivut

perjantai 16. tammikuuta 2015

579....


Seikkailupainotteisen pyöräilybogin pitäminen jatkuu….


Pyykki on pantu ja pysyy…..

Etelä-Pohjalaissyntyinen sanataiteilija ja musiikkimies Heikki Klemetti aikoinaan riimitteli sanonnan: "Pyykki on pantu ja pysyy. Pysy lujana omalla maalla. Oma maa vielä sun kuntoas kysyy".
Tällä hetkellä kait voisi sanoa: Osui ja upposi. Monella eri tasolla.

Tyttöjen joululahja projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että joukkue ” Ei ollenkaan iällä pilatut: Sari Mantere ja Veli Mantere” on ilmestynyt Wiima 2015 kisan osanottajien listalle. Alkaa siis haiskahtaa aika lopulliselta tuomiolta… ”…..vielä sun kuntoas kysyy.”
 





579….

Eilisen päivän lukema oli juurikin tuo 579. Pientä arvauskisaakin pidin siitä, kuka tietäisi, mistä tuo luku tulee. Ei oikein kukaan arvannut lähellekään.
579 on päivien määrä, mikä tuli kerrytettyä edellisestä juoksulenkistä. Eilen sitten nollattiin laskuri. Kaikkea tuo joululahja saa vanhan ukon tekemään….. Juoksemaankin….

Jotain tutun tuntuista siinä kuitenkin vielä oli.  Onhan tuota tietysti joskus tullut tehtyäkin. Parhaimpina (pahimpina) aikoina kymmenenkin juoksulenkkiä viikossa…..
Onnekseni kuitenkin on ilmeisesti tullut ikää, viisautta sen verran, että on jäänyt tuollaiset ”vähän” vähemmälle.


Kaiken se kestää….

Tässä on myös joutunut miettimään tuota joukkueen sisäistä kemiaa. Voisi kait sanoa, että jos vaimon kanssa ollaan Juhannuksena vielä puheväleissä, URSAK kisan jälkeen, niin…..

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii....


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti