Sivut

torstai 22. lokakuuta 2015

Iso käsi…..



Heti alkuun iso käsi kaikille henkilöille ja tahoille, jotka ovat myötävaikuttaneet Ylläksen uusien maastopyöräreittien laajentumiseen kansallispuistonkin alueelle.
Kolme kuukautta….. Se oli aika, joka meni ennen kuin vanha ja hidas Pohjalainen ehti ajelemaan Ylläkselle heinäkuussa avatuille reiteille. Pari kertaa olin kylläkin ehtinyt jo käväistä seuduilla, mutta nyt ennätin oikein ajelemaankin.

Paljonhan tuolla seuduilla on viime vuosina tullut maastopyöräiltyä, mutta olen pitänyt tiukasti kiinni kansallispuiston järjestyssäännöstä, enkä ole mennyt ”kielletylle” alueelle. Monesti on kyllä tarvinnut ihmetellä ja kummastella, koska kuitenkin kansallispuiston alueella hyviä reittejä ajeluun olisi ollut tarjolla…. Tähän asti olen monesti sanonut, että tietämäni reitit Ylläksellä ajelee maastopyöräilijä kolmessa - neljässä päivässä. Nyt reittejä jo löytyy koko viikon tarpeisiin. Ainakin jos tietää muutaman ”lähialueen” reitin, uuteen maastopyöräilykarttaan merkittyjen lisäksi.……

Osa reiteistä on varsin helppoja ja sopivat ”kuntorata maastopyöräilijöille”. Löytyy myös  polkua vaativampaankin makuun. Karttaa katsellessa ja reittiä suunnitellessa kannattaa silmäillä reittien vaativuusluokituksia…. Ja sehän aina kannattaa muistaa, että täällä ylämäet voivat olla vähän pitempiä, kuin kotiseuduilla on tottunut.


Ylläs – Levi

Pitihän tuokin väli tietysti ajaa ja kertoillaan siitä vähän tarkemmin. Maastopyöräilykartan takana jo jotain reitistä kerrotaankin, mutta nyt kuvin ja vähän tarkemmin.
 
 
Kartta kannattaa ostaa jo ihan kannatuksen vuoksi
 
 
Itse hivenen yllätyin, kuinka vaativa reitti oli kyseessä. ”Luulin” reittiä helpommaksi. Omaa ajoani helpotti se seikka, että olin liikkeellä varsin myöhään syksyllä ja maa oli jo monin paikoin ”kohmeessa”. Vaikka kalustostani ei löytynyt ”läskiä” kuin ajajasta, epäilin ajotuntuman olevan märemmillä paikoilla hyvinkin ”läskinen”, juuri tämän kohmeen takia. Toisaalta tämä kuura oli tehnyt puitten juuret aika liukkaiksi… Ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin. Monin paikoin, jopa suosittelen kalustoksi paksumpi renkaista, koska reittiin sisältyy märkääkin osuutta. Jäi myös sellainen kuva, että juuri Ylläs – Levi suuntaan reitti on helpompi.

Koska asustelin Ylläsjärven puolella, matkani alkoi sieltä…… Hyvää matkaa!

 

Maanantai 19.10.2015

 Kello herättää sumuiseen aamuun. Kävelen suoraan lämpömittarille, aste pakkasta. Eipä muuta kuin aamupalaa poskeen ja ajokamoja päälle. Muutama ensimmäinen kilometri jäistä hiekkatietä ja kaupalta aletaan nousemaan laskettelukeskuksen ala-asemaa kohti. Koska olen ”väärällä” puolella Yllästä, joudun ensin vaihtamaan puolta. Reitiksi valitsen tietysti vaativan Ylläksen ja Keskisenlaen välistä menevän reitin.

 
Sumuinen lähtöhetki
 
 
Sumu kastelee vaatteitten pinnat… Ajokin tuntuu aika voimattomalta…. Ala-asemalta suuntaan Aurinkorinteen alaosaan ja äkkiä maailma aukenee. Sumukerros jää taakse alemmille seuduille ja paistattelen päivää sinisen taivaan alla. Myös lämpötila pomppaa kymmenisen astetta ja joudun heti alkaa vähentämään vaatetusta.

 
Sumu jää alas
 
 
Pumpulia


Pääsen Kiirunankieppi polulle ja matka jatkuu edelleen ylöspäin. Hitaasti mummorattaalla pyörittelyä. Parissa rakkapaikassa tuuppausta. Ylhäällä nousu alkaa loiveta ja viimein tunturin varjoisa puoli alkaa näkyä.


 
Ylläksen ja Keskisenlaen välistä näkymää Äkäslompoloon


Laskettelun Kuruhissille ja keplottelen ylös mastoille menevälle huoltotielle. Jiiihaaa…. Sepelipintainen tie alkaa vilistää silmissä kiihtyvään tahtiin. Antaa mennä, sillä tätä iloa ei kotiseuduilla usein saa kokea. Jiiiihaaa… Annan mennä, sillä edessä on muutaman sadan metrin asfaltoitu pätkä, nousun/laskun jyrkimmässä paikassa. Siinä sitten saa vauhtia aisoihin.

Tulen asfaltille ja huomaan mokani…. Päällyste on mustan jään peitossa! Sumu on tiivistynyt ja jäätynyt asfaltin pintaan...Voi VIT..! Asfaltin reunoissa on kapeat soirot ”kuulalaakeri sepeliä” ja tien molemmin puolin rakkakivikkoa. Sinne jos lipsahtaa, tästä vauhdista, niin vaimolla tulee asia papille. Olen kuullut, että tällaisissa tilanteissa elämä alkaa kelautua filminauhana. Nyt ohjaamo on niin täynnä käsiä ja muutenkin on sen verran muuta ohjelmaa, ettei ehdi filmejä katsella. Vauhti ryöstäytyy heti jonnekin hengenvaarallisen ja holtittoman välimaastoon. Mietin jopa hetken tahallista kaatumistakin, mutta sekään ei tunnu oikein hyvältä idealta.

Koen kauhuntäyteisen hetken, ennen kuin päällyste muuttuu taas sepeliksi. Reittikin haarautuisi juuri siitä, mutta menee aikalailla risteys ”pitkäksi”. Kun viimein saan pyörän pysähtymään, piti oikein hypätä pyörän satulasta pois. Vähän kaveria täristää ja yritän naurahtaa tilanteelle, mutta en oikein saa naurua ajalliseksi. HUH….! Talvi melkein yllätti pyöräilijän!

Sorastettua polkua Jokerihissille ja alas Varkaankurulle. Sieltä sorastus jatkuu Ihmisen Ringin parkkipaikalle ja Kellokkaan luontokeskukselle. ”Piis of keik”.
 
 
Luontokeskus Kellokas
 

Vähän piilosta, Kellokkaan varastorakennuksen takaa, löytyy jatko alaspäin. Tuttua latupohjaa kohti ”Pirtukirkkoa”. Muutama märkä kohtakin meinaa jo kastella kengät, mutta laskettelen alas Äkäslompoloon. Hmm… Aika vaativaa polkua ylämäkeen…. Äkkiä sitä tultiinkin ylhäältä nelisensataa metriä alaspäin.

 
 
"Pirtukirkon" nurkalta....

 

 
Valaistulla kuntoradalla alku pitkospuita ja sorastusta Nilivaaran kylkeen. Helppoa polkua noustaan ja lasketaan Karilan takana olevaan polkujen risteyskohtaan. Ysikymppi oikeaan ja kohti Nilivaaran huippua. Helppoa ajettavaa polkua ylämäkeen ja edelleen kohti Tahkokurun laavua. Sorastus alkaa lisääntyä ja ylämäki jatkuu…
 
Ylös Nilivaaraa kohti
 
 
 
Nilivaarassa
 
Vähän ennen laavua käännös kohti Hangaskurun laavua. Koko päivän hauskin osuus edessä. Leppoisaa, helppoa uraa lasketellen….. Hiphei, tää on kivaa…. Ennen laavua oleva suo on taas sorastettua polkua. Hivenen olen ristiriitaisissa tunnelmissa. Täältäkin on ”vanha” perinteikäs laavu hävitetty ja tilalle on tullut uutukainen kota. Samoin oli käynyt ainakin Varkaankurulla…. No tämä kait on sitä kehitystä…
 
 
 
Hangaskurun uusi kota
 
 
 
 
Hangaskurun opaspaalu. Keleissä ei moittimista
 

Hörppään juomaa ja kohti Kukastunturia. Paikoin sorastettua reittiä ajelen Kotamajalle vievälle polulle ja laskettelen kilometrin kohti Äkäslompoloa. Pitäähän sitä hakea alhaalta vauhtia Kukaksen nousuun. Tämä Kukaksen ylitys lienee monille pyöräilijöille se ”The nousu”. Tästä suunnasta pikkuhiljaa tiukkenevaa nousua,  250 metriä ylöspäin. Alku tuntuu taas vaikealta. Jossain kohtaa pysähdyn ja mietiskelen, että täytynee ottaa vaan rauhallisesti, sillä matkaa on vielä edessä. Pysäys auttoi. Saan hyvän rytmin polkemiseen ja menen ylös asti. No… Tunnustan, että ihan jyrkimmässä kohdassa takarengas sutii ja joudun ottamaan uutta vauhtia.. Tämä reittihän tasoitettiin kaivinkoneella pari vuotta sitten, mutta on päällystetty aika isolla murskeella.
 
 
Kukastunturin laki
 
 
 
Kukasta alaspäin
 

Jos mennään ylöspäin, tullaan myös alaspäin. Aika vauhdikasta laskua kohti Kotamajaa. Kannatta varoa, reitin muuttumista taas ”luonnontilaiseen”. Uusi sorastuspolku kiertää Kotamajaa ennen olevan suon. Ajan suoraan ohi, enkä jää ihailemaan majalla olevia kuituisia Trekkejä. Seuraavalla 7 km osuudella on ollut aina varsin märkää ja uuta reittiä on suunniteltu, muuteltu paikkaa ja rakenneltu. Aluksi suunnataan kohti Hangaskurun laavulle menevää polkua. Kun Lainiotunturin kylkeä aletaan nousta, kivikko alkaa. Tamperelainen sanoisi:” Pallomerta, Nääs!”. Nyt alkaa selvästi vaativampi maastopyöräily, kuin tähän mennessä. Pian käännytään vasemmalle menemään ”tasolla”. Uutta, juuri varvikkoon merkittyä uraa.
 
 
 
Lainiotunturin kylkeä
 
 
Lainiotunturin uutta uraa
 
Muutamin paikoin varvikko alkaa mennä rikki ja pehmetä, mutta kohmeinen maa taas kerran pelastaa. Lasketaan alas ja ylitetään kolmentunturinoja.
 
 
Kolmentunturinojan portaat ja silta
 
Nyt mennään taas vanhaa latupohjaa. Pian se muuttuu märäksi ja uutta uraa on taas tehty parin kilometrin matkan ylemmäs, kuivempaan kohtaan. Rautaista pitkostakin paikoin. Märkää, märkää…. Muutamin paikoin on kaivettu pikku kaivurilla hiekkaista/mutaista/kivistä/muhkuraista kulku- uraa latupohjaan. Sen verran, kavereitten vastaisista mielipiteistä huolimatta, olen maastopyöräilijä, että käytännössä tuotakin pystyin ajamaan. Monin paikoin aika punnertamista……
 
 
Kohti Pyhäjärveä. Märkää, märkää....
 

 
Uutta muotia pitkosta
 
 
Pyhäjärven kämppä tulee vastaan ja pidän päivän ainoan muutaman minuutin tauon ja järsin patukkaa. Kolmen kilometrin ”pikataival” usein käveltyä polkua, Pyhäjärven kämpältä parkkipaikalle. Puitten juuret vähän lipsuvat järveen viettävällä polulla.
 
 
Pyhäjärven päivätupa
 

Seuraavaa polunpätkää epäilen reitin teknisimmäksi, eikä epäilykseni ole turha. Pyhäjärven parkkipaikalta aletaan nousta Aakenustunturin Vareslakea kohti. Epätasaista, juurakkoista, kivistä ja mutkittelevaa polkua ylämäkeen. Tätä ei aja kuin ”kovat kundit”. Koska sellainen ei ole nyt matkassa, tuupataan. Aletaan saavuttaa korkeus ja polku muuttuu ”vain” kiviseksi. Loistavia paikkoja rikkoa korvake tai rengas….. Lähdetään vähän alaspäin ja polku muuttuu helpommaksi, ”normi” jumppaamiseksi. Pari erittäin märkää puronotkoa kastelee kengät lopullisesti.  Ja taas jumpataan ylämäkeen ihan tosissaan. Viimein saavutetaan polun korkein kohta ja aletaan laskeutumaan. Tiukahkossa alamäessä on ”pumppaamoa”. (Joka ei tiedä mitä se tarkoittaa, kysykööt joltain Syöte MTB:ssa ajamassa olleelta…). Suosittelen todella miettimään etujarrun käyttöä…… Vielä kilometrin leppoisa tiepohja takaisin Pyhäjärven tielle. Tätä osuutta suosittelen vain todellisille maastopyöräilijöille. Muut voivat ”skipata” osuuden ajamalla Pyhäjärventietä pitkin, parkkipaikalta lähtien…..
 
 
Polkua kohti Aakenuksen rinteitä
 

 
Aakenuksentien varren opasteita
 
 
Joku voisi sanoa, että maastopyörällä ajo oli tässä, vaikka ei olla kuin puolessa välissä matkaa. Reitti alkaa helpottua….  Pyhäjärven tietä ison tielle ja sitä pitkin ylitetään Aakenusjoki. Metsätietä Aakenusjärvelle ja sorastettua reittiä Homevaaran juurelle. Suo-osuudella on vesi noussut uralle ja paikoin jää kantaa, toisinaan pettää. Pari kertaa meinaa vauhti loppua kesken lammikon…….
 
 
Aakenusjärven jälkeistä sorastettua polkua
 

Homevaaran nousu on ”viimeinen kiusaus”. Kunnostutulla latupohjalla mutkittelee pieni ura ylöspäin. Taas tarvittaisiin niitä ”kovia kundeja” ajamaan nousu ylös…. Tuupataan rauhassa ….. Nousun alkupäästä lähtee myös (muistaakseni) 17 km pitkä merkitty maastopyöräreitti Totovaaran kämpälle. Sitä ei ole merkitty tähän karttaan. Pitäisi tuokin käydä joskus ajamassa……

 
Homevaaran nousussa näkyy hyvin kuinka pyörää on tuupattu polun vieressä
 
 
Homevaaran nousu alkaa tasaantua ja sitkeällä väännöllä edetään. Ihan kuitenkin ajettavaa polkua. Pitkäkin nousu loppuu joskus ja lasketellaan suoläntille, jonka laitaan on taas yritetty tehdä jonkinlaista pyörällä ajettavaa uraa. Pikku nousu Hirvikämpän teille ja alkaa 15 kilometrin loppukiri metsäteitä ja hiekkaisia latupohjia kohti Leviä. Pari märkää kohtaa ja kohtuulliset korkeuserot pitävät ketjut vieläkin kireällä…
 
Reitti on aika hyvin merkitty. Viittoja ja maalattuja merkkejä
 
 
Kotilaelta vielä viimeinen lasku ja Levi alkaa näkyä Kätkätunturin takaa…..


 
Levi
 
 
Huoltoauto jo odottelee. Vaihdan kuivaa ylle ja suuntaan Koti-Pizzaan. ( Ei maksettu mainos!)
78 km
7h 20 min
Keskinopeus 10 km/h
1225 m Nousua
1210 m Laskua

 

Somen voimaa…..

Eräs ”naamakirja” tuttu kyseli kaveria Tampereen Yö-Rogainingiin. Erehdyin arvelemaan, että voisin lähteä. Tunnin kuluttua nimi jo löytyi ilmoittautuneitten listalta… Kaveri taisi varmistaa, etten peru puheitani…..
 
 

6 kommenttia:

  1. Koska v-m taipuu ja siirtyy lihavaan pyörään?

    VastaaPoista
  2. Tilitietojen tarkastelu pitää kaverin vieläkin taipumattomana.... :-) Halpaa en vaivoikseni osta ja hyvään ei (vielä) rahat riitä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No avaa vähän mihin pyörään olet tähtäämässä? :)

      Poista
  3. Hyvä raportti Veli. Pitää varmaan tulevana suvena käydä tutustumassa.

    VastaaPoista
  4. Läskin hyvyydestä tai huonoudesta olen jäävi sanomaan, mutta Whiten Interceptor tuntuu löytyvän useimmiten altani jopa päivittäin työmatka-ajeluillakin. Mainioon raporttiisi lisuketta: siellä Homevaaran viereisellä suolla on ajokelpoiset pitkokset sen suohon uppoavan sorareitin rinnalla. Sorastusta ei ole toteutettu niin huolella kuin esim. Syötteen maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jup... Siinähän ne pitkokset vieressä. Yritin nyt kuitenkin ajella merkityn reitin. Paljon olisi kertomista polkujen lisäämisestä myös Levin päähän, mutta ehkäpä niistä joskus toisella kertaa. Ei oikein "napannut" tuo loppu tieajelu. Noo... Väsynyt kaveri voi tykätäkin.

      Poista