Iso käsi…..

Heti alkuun iso käsi kaikille henkilöille ja tahoille, jotka ovat myötävaikuttaneet Ylläksen uusien maastopyöräreittien laajentumiseen kansallispuistonkin alueelle.

Kolme kuukautta….. Se oli aika, joka meni ennen kuin vanha ja hidas Pohjalainen ehti ajelemaan Ylläkselle heinäkuussa avatuille reiteille. Pari kertaa olin kylläkin ehtinyt jo käväistä seuduilla, mutta nyt ennätin oikein ajelemaankin.

Paljonhan tuolla seuduilla on viime vuosina tullut maastopyöräiltyä, mutta olen pitänyt tiukasti kiinni kansallispuiston järjestyssäännöstä, enkä ole mennyt ”kielletylle” alueelle. Monesti on kyllä tarvinnut ihmetellä ja kummastella, koska kuitenkin kansallispuiston alueella hyviä reittejä ajeluun olisi ollut tarjolla…. Tähän asti olen monesti sanonut, että tietämäni reitit Ylläksellä ajelee maastopyöräilijä kolmessa - neljässä päivässä. Nyt reittejä jo löytyy koko viikon tarpeisiin. Ainakin jos tietää muutaman ”lähialueen” reitin, uuteen maastopyöräilykarttaan merkittyjen lisäksi.……

Osa reiteistä on varsin helppoja ja sopivat ”kuntorata maastopyöräilijöille”. Löytyy myös  polkua vaativampaankin makuun. Karttaa katsellessa ja reittiä suunnitellessa kannattaa silmäillä reittien vaativuusluokituksia…. Ja sehän aina kannattaa muistaa, että täällä ylämäet voivat olla vähän pitempiä, kuin kotiseuduilla on tottunut.

Ylläs – Levi

Pitihän tuokin väli tietysti ajaa ja kertoillaan siitä vähän tarkemmin. Maastopyöräilykartan takana jo jotain reitistä kerrotaankin, mutta nyt kuvin ja vähän tarkemmin.

 

 

Kartta kannattaa ostaa jo ihan kannatuksen vuoksi

 

 

Itse hivenen yllätyin, kuinka vaativa reitti oli kyseessä. ”Luulin” reittiä helpommaksi. Omaa ajoani helpotti se seikka, että olin liikkeellä varsin myöhään syksyllä ja maa oli jo monin paikoin ”kohmeessa”. Vaikka kalustostani ei löytynyt ”läskiä” kuin ajajasta, epäilin ajotuntuman olevan märemmillä paikoilla hyvinkin ”läskinen”, juuri tämän kohmeen takia. Toisaalta tämä kuura oli tehnyt puitten juuret aika liukkaiksi… Ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin. Monin paikoin, jopa suosittelen kalustoksi paksumpi renkaista, koska reittiin sisältyy märkääkin osuutta. Jäi myös sellainen kuva, että juuri Ylläs – Levi suuntaan reitti on helpompi.

Koska asustelin Ylläsjärven puolella, matkani alkoi sieltä…… Hyvää matkaa!

 

Maanantai 19.10.2015

 Kello herättää sumuiseen aamuun. Kävelen suoraan lämpömittarille, aste pakkasta. Eipä muuta kuin aamupalaa poskeen ja ajokamoja päälle. Muutama ensimmäinen kilometri jäistä hiekkatietä ja kaupalta aletaan nousemaan laskettelukeskuksen ala-asemaa kohti. Koska olen ”väärällä” puolella Yllästä, joudun ensin vaihtamaan puolta. Reitiksi valitsen tietysti vaativan Ylläksen ja Keskisenlaen välistä menevän reitin.

 

Sumuinen lähtöhetki

 

 

Sumu kastelee vaatteitten pinnat… Ajokin tuntuu aika voimattomalta…. Ala-asemalta suuntaan Aurinkorinteen alaosaan ja äkkiä maailma aukenee. Sumukerros jää taakse alemmille seuduille ja paistattelen päivää sinisen taivaan alla. Myös lämpötila pomppaa kymmenisen astetta ja joudun heti alkaa vähentämään vaatetusta.

 

Sumu jää alas

 

 

Pumpulia

Pääsen Kiirunankieppi polulle ja matka jatkuu edelleen ylöspäin. Hitaasti mummorattaalla pyörittelyä. Parissa rakkapaikassa tuuppausta. Ylhäällä nousu alkaa loiveta ja viimein tunturin varjoisa puoli alkaa näkyä.

 

Ylläksen ja Keskisenlaen välistä näkymää Äkäslompoloon

Laskettelun Kuruhissille ja keplottelen ylös mastoille menevälle huoltotielle. Jiiihaaa…. Sepelipintainen tie alkaa vilistää silmissä kiihtyvään tahtiin. Antaa mennä, sillä tätä iloa ei kotiseuduilla usein saa kokea. Jiiiihaaa… Annan mennä, sillä edessä on muutaman sadan metrin asfaltoitu pätkä, nousun/laskun jyrkimmässä paikassa. Siinä sitten saa vauhtia aisoihin.

Tulen asfaltille ja huomaan mokani…. Päällyste on mustan jään peitossa! Sumu on tiivistynyt ja jäätynyt asfaltin pintaan...Voi VIT..! Asfaltin reunoissa on kapeat soirot ”kuulalaakeri sepeliä” ja tien molemmin puolin rakkakivikkoa. Sinne jos lipsahtaa, tästä vauhdista, niin vaimolla tulee asia papille. Olen kuullut, että tällaisissa tilanteissa elämä alkaa kelautua filminauhana. Nyt ohjaamo on niin täynnä käsiä ja muutenkin on sen verran muuta ohjelmaa, ettei ehdi filmejä katsella. Vauhti ryöstäytyy heti jonnekin hengenvaarallisen ja holtittoman välimaastoon. Mietin jopa hetken tahallista kaatumistakin, mutta sekään ei tunnu oikein hyvältä idealta.

Koen kauhuntäyteisen hetken, ennen kuin päällyste muuttuu taas sepeliksi. Reittikin haarautuisi juuri siitä, mutta menee aikalailla risteys ”pitkäksi”. Kun viimein saan pyörän pysähtymään, piti oikein hypätä pyörän satulasta pois. Vähän kaveria täristää ja yritän naurahtaa tilanteelle, mutta en oikein saa naurua ajalliseksi. HUH….! Talvi melkein yllätti pyöräilijän!

Sorastettua polkua Jokerihissille ja alas Varkaankurulle. Sieltä sorastus jatkuu Ihmisen Ringin parkkipaikalle ja Kellokkaan luontokeskukselle. ”Piis of keik”.

 

 

Luontokeskus Kellokas

 

Vähän piilosta, Kellokkaan varastorakennuksen takaa, löytyy jatko alaspäin. Tuttua latupohjaa kohti ”Pirtukirkkoa”. Muutama märkä kohtakin meinaa jo kastella kengät, mutta laskettelen alas Äkäslompoloon. Hmm… Aika vaativaa polkua ylämäkeen…. Äkkiä sitä tultiinkin ylhäältä nelisensataa metriä alaspäin.

 

 

"Pirtukirkon" nurkalta....

 

 

Valaistulla kuntoradalla alku pitkospuita ja sorastusta Nilivaaran kylkeen. Helppoa polkua noustaan ja lasketaan Karilan takana olevaan polkujen risteyskohtaan. Ysikymppi oikeaan ja kohti Nilivaaran huippua. Helppoa ajettavaa polkua ylämäkeen ja edelleen kohti Tahkokurun laavua. Sorastus alkaa lisääntyä ja ylämäki jatkuu…

 

Ylös Nilivaaraa kohti

 

 

 

Nilivaarassa

 

Vähän ennen laavua käännös kohti Hangaskurun laavua. Koko päivän hauskin osuus edessä. Leppoisaa, helppoa uraa lasketellen….. Hiphei, tää on kivaa…. Ennen laavua oleva suo on taas sorastettua polkua. Hivenen olen ristiriitaisissa tunnelmissa. Täältäkin on ”vanha” perinteikäs laavu hävitetty ja tilalle on tullut uutukainen kota. Samoin oli käynyt ainakin Varkaankurulla…. No tämä kait on sitä kehitystä…

 

 

 

Hangaskurun uusi kota

 

 

 

 

Hangaskurun opaspaalu. Keleissä ei moittimista

 

Hörppään juomaa ja kohti Kukastunturia. Paikoin sorastettua reittiä ajelen Kotamajalle vievälle polulle ja laskettelen kilometrin kohti Äkäslompoloa. Pitäähän sitä hakea alhaalta vauhtia Kukaksen nousuun. Tämä Kukaksen ylitys lienee monille pyöräilijöille se ”The nousu”. Tästä suunnasta pikkuhiljaa tiukkenevaa nousua,  250 metriä ylöspäin. Alku tuntuu taas vaikealta. Jossain kohtaa pysähdyn ja mietiskelen, että täytynee ottaa vaan rauhallisesti, sillä matkaa on vielä edessä. Pysäys auttoi. Saan hyvän rytmin polkemiseen ja menen ylös asti. No… Tunnustan, että ihan jyrkimmässä kohdassa takarengas sutii ja joudun ottamaan uutta vauhtia.. Tämä reittihän tasoitettiin kaivinkoneella pari vuotta sitten, mutta on päällystetty aika isolla murskeella.

 

 

Kukastunturin laki

 

 

 

Kukasta alaspäin

 

Jos mennään ylöspäin, tullaan myös alaspäin. Aika vauhdikasta laskua kohti Kotamajaa. Kannatta varoa, reitin muuttumista taas ”luonnontilaiseen”. Uusi sorastuspolku kiertää Kotamajaa ennen olevan suon. Ajan suoraan ohi, enkä jää ihailemaan majalla olevia kuituisia Trekkejä. Seuraavalla 7 km osuudella on ollut aina varsin märkää ja uuta reittiä on suunniteltu, muuteltu paikkaa ja rakenneltu. Aluksi suunnataan kohti Hangaskurun laavulle menevää polkua. Kun Lainiotunturin kylkeä aletaan nousta, kivikko alkaa. Tamperelainen sanoisi:” Pallomerta, Nääs!”. Nyt alkaa selvästi vaativampi maastopyöräily, kuin tähän mennessä. Pian käännytään vasemmalle menemään ”tasolla”. Uutta, juuri varvikkoon merkittyä uraa.

 

 

 

Lainiotunturin kylkeä

 

 

Lainiotunturin uutta uraa

 

Muutamin paikoin varvikko alkaa mennä rikki ja pehmetä, mutta kohmeinen maa taas kerran pelastaa. Lasketaan alas ja ylitetään kolmentunturinoja.

 

 

Kolmentunturinojan portaat ja silta

 

Nyt mennään taas vanhaa latupohjaa. Pian se muuttuu märäksi ja uutta uraa on taas tehty parin kilometrin matkan ylemmäs, kuivempaan kohtaan. Rautaista pitkostakin paikoin. Märkää, märkää…. Muutamin paikoin on kaivettu pikku kaivurilla hiekkaista/mutaista/kivistä/muhkuraista kulku- uraa latupohjaan. Sen verran, kavereitten vastaisista mielipiteistä huolimatta, olen maastopyöräilijä, että käytännössä tuotakin pystyin ajamaan. Monin paikoin aika punnertamista……

 

 

Kohti Pyhäjärveä. Märkää, märkää....

 

 

Uutta muotia pitkosta

 

 

Pyhäjärven kämppä tulee vastaan ja pidän päivän ainoan muutaman minuutin tauon ja järsin patukkaa. Kolmen kilometrin ”pikataival” usein käveltyä polkua, Pyhäjärven kämpältä parkkipaikalle. Puitten juuret vähän lipsuvat järveen viettävällä polulla.

 

 

Pyhäjärven päivätupa

 

Seuraavaa polunpätkää epäilen reitin teknisimmäksi, eikä epäilykseni ole turha. Pyhäjärven parkkipaikalta aletaan nousta Aakenustunturin Vareslakea kohti. Epätasaista, juurakkoista, kivistä ja mutkittelevaa polkua ylämäkeen. Tätä ei aja kuin ”kovat kundit”. Koska sellainen ei ole nyt matkassa, tuupataan. Aletaan saavuttaa korkeus ja polku muuttuu ”vain” kiviseksi. Loistavia paikkoja rikkoa korvake tai rengas….. Lähdetään vähän alaspäin ja polku muuttuu helpommaksi, ”normi” jumppaamiseksi. Pari erittäin märkää puronotkoa kastelee kengät lopullisesti.  Ja taas jumpataan ylämäkeen ihan tosissaan. Viimein saavutetaan polun korkein kohta ja aletaan laskeutumaan. Tiukahkossa alamäessä on ”pumppaamoa”. (Joka ei tiedä mitä se tarkoittaa, kysykööt joltain Syöte MTB:ssa ajamassa olleelta…). Suosittelen todella miettimään etujarrun käyttöä…… Vielä kilometrin leppoisa tiepohja takaisin Pyhäjärven tielle. Tätä osuutta suosittelen vain todellisille maastopyöräilijöille. Muut voivat ”skipata” osuuden ajamalla Pyhäjärventietä pitkin, parkkipaikalta lähtien…..

 

 

Polkua kohti Aakenuksen rinteitä

 

 

Aakenuksentien varren opasteita

 

 

Joku voisi sanoa, että maastopyörällä ajo oli tässä, vaikka ei olla kuin puolessa välissä matkaa. Reitti alkaa helpottua….  Pyhäjärven tietä ison tielle ja sitä pitkin ylitetään Aakenusjoki. Metsätietä Aakenusjärvelle ja sorastettua reittiä Homevaaran juurelle. Suo-osuudella on vesi noussut uralle ja paikoin jää kantaa, toisinaan pettää. Pari kertaa meinaa vauhti loppua kesken lammikon…….

 

 

Aakenusjärven jälkeistä sorastettua polkua

 

Homevaaran nousu on ”viimeinen kiusaus”. Kunnostutulla latupohjalla mutkittelee pieni ura ylöspäin. Taas tarvittaisiin niitä ”kovia kundeja” ajamaan nousu ylös…. Tuupataan rauhassa ….. Nousun alkupäästä lähtee myös (muistaakseni) 17 km pitkä merkitty maastopyöräreitti Totovaaran kämpälle. Sitä ei ole merkitty tähän karttaan. Pitäisi tuokin käydä joskus ajamassa……

 

Homevaaran nousussa näkyy hyvin kuinka pyörää on tuupattu polun vieressä

 

 

Homevaaran nousu alkaa tasaantua ja sitkeällä väännöllä edetään. Ihan kuitenkin ajettavaa polkua. Pitkäkin nousu loppuu joskus ja lasketellaan suoläntille, jonka laitaan on taas yritetty tehdä jonkinlaista pyörällä ajettavaa uraa. Pikku nousu Hirvikämpän teille ja alkaa 15 kilometrin loppukiri metsäteitä ja hiekkaisia latupohjia kohti Leviä. Pari märkää kohtaa ja kohtuulliset korkeuserot pitävät ketjut vieläkin kireällä…

 

Reitti on aika hyvin merkitty. Viittoja ja maalattuja merkkejä

 

 

Kotilaelta vielä viimeinen lasku ja Levi alkaa näkyä Kätkätunturin takaa…..

 

Levi

 

 

Huoltoauto jo odottelee. Vaihdan kuivaa ylle ja suuntaan Koti-Pizzaan. ( Ei maksettu mainos!)

78 km
7h 20 min
Keskinopeus 10 km/h
1225 m Nousua

1210 m Laskua

 

Somen voimaa…..

Eräs ”naamakirja” tuttu kyseli kaveria Tampereen Yö-Rogainingiin. Erehdyin arvelemaan, että voisin lähteä. Tunnin kuluttua nimi jo löytyi ilmoittautuneitten listalta… Kaveri taisi varmistaa, etten peru puheitani…..