Täällä Ylläksen ”lumileirillä” alkaa olla tosiaankin lumiset kelit. Eilen illalla satoi reilut 20 senttiä lunta ja tänään puolilta päivin alkoi hipsiä taas uutta. No luntahan täältä tultiin etsimään….
Alkuviikko oli tullut jo hiihdeltyä jonkin verran ja kevyempi päivä olisi paikallaan. Epäilytti myös latujen pehmeys, niinpä oli aika ottaa käyttöön ”plan B”. Auton perästä löytyi lumikengät ja sauvat. Siispä avaamaan kenkäilykausi…..
Näillä seuduilla on tullut kenkäiltyä jo aika monta kertaa. Tarvittaisiin jo muutaman ihmisen sormet, jos kertoja alkaisi laskea. Tänään päätin tehdä asiat yksinkertaisesti ja vain ”käväistä” Ylläksen huipulla. Siitä Saaga hotellin takaa lähdin tassuttelemaan ylöspäin.
Lunta oli sopivasti ja sitä sateli lisää, muutama aste pakkasta ja jonkin verran tuulta. Kivaa keliä luvassa… Vai oliko?? Sopivasti oli kantoa, ettei ihan mahdottomasti upottanut. Alku on aika loivaa ylämäkeä ja matka etenee…. Vähän ennen puurajaa alkaa huomata, että tuuli yltyy. Välillä tulee ihan kunnon ”myräkkä” tuulenpuuskia. Puurajassa iskee totuus vasten kasvoja. Sananmukaisesti. Sivuvastainen tuuli lennättää lunta ihan tunteella. Eipä mitään hätää…. Onhan täällä tullut kenkäiltyä joskus aika ”kovassakin” kelissä. Ylöspäin vain…..
Vastainen tuuli alkaa jo vähän heitellä miestä. Pehmeässä lumessa ei enää tahdo kenkä pitää. Välillä tuntui, että mennään metri ylös ja liuutaan puolet alas. Ei kivaa…
Keplottelen itseni aidan yli laskettelurinteelle, parempaa pitoa saadakseni. Pieleen meni… Rinne on joskus aiemmin tampattu ja siihen satanut paksulti uutta lunta. Lumi liukuu tampparin tasaamaan jälkeä pitkin vielä herkemmin alaspäin. Eipä muuta kuin takaisin aidan toiselle puolelle. Alkaa pikkuhiljaa usko loppua ylöspääsystä. Vaikka muuten varustus on ihan kohdillaan, ei sattunut tulla mukaan ”Buffia” tai jotain mitä laittaisi kasvojen suojaksi. Lentävä lumi hakkaa nenää ja poskia aikalailla. Vielä taaperretaan ylöspäin… Pitääkö tosiaan antaa periksi ja kääntyä alaspäin? Maailman cup rinteessä palaa valot ja käytän niitä suunnistamiseen. Niin, silloin kun ne pyryn keskeltä vilahtavat. HEI, valojen linja alkaa kaartua. Ei enää kovin pitkä matka kabiinihissin yläasemalle ja jyrkin osuus alkaa tasaantua. Saan myös kääntää suuntaa niin, ettei tuule enää ihan vastaisesti. Ylös mennään vaikka uhmalla. Viimein yläaseman tumma hahmo alkaa näkyä pyryn keskeltä. JEE!!!
Ylhäällä ei oikein viihdy ja kävelen suoraa aurinkorinteen puolelle tunturia. Täällä saan sivumyötäisen tuulen avukseni ja alan lompsutella alaspäin. Rinteen reuna-aidoista saan taas hahmotusta, minne päin suuntaan. Tuuli alkaa taas rauhoittua, kun matka etenee alaspäin. HUH, olipa keli!
Ylöspäin menon kahteen kilometriin sain aikaa kulumaan yli tunnin. Alaspäin sitten tultiin alle puolen tunnin. Kompuutteri ranteessa oli sitä mieltä, että tuli tehtyä kovatehoinen harjoitus.
Kausi on avattu ja tästä eteenpäin….
Ps. Yritin ottaa kuviakin, mutta niitten yleisilme oli aika harmaa... Sorry…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti